”Filosofia oli siis elämäntapa sekä harjoittamisessaan ja viisauden havittelussaan että päämäärässään, viisaudessa itsessään. Todellinen viisaus ei nimittäin ainoastaan saa meitä tietämään: se saa meidät “olemaan” eri lailla.”

– Pierre Hadot (2010), Mitä on antiikin filosofia?

Filosofialla on länsimaisessa ajattelussa ja kulttuurissa vuosituhantinen traditio. Tieteellinen ajattelumme, maailmankuvamme ja tapamme ylipäätään jäsentää todellisuutta kumpuavat monen antiikin filosofin ajattelusta.

Nykyisin filosofialla on hyvin ”akateeminen” maine, kenties abstraktina, arkielämästä irrallaan olevana toimintana, johon ”tavallisen ihmisen” on vaikea saada minkäänlaista tarttumapintaa.

On toki niin, että filosofia akateemisessa muodossaan voi lähteä tutkimaan niin monimutkaisia ja abstrakteja käsitejärjestelmiä, että niiden sisällöstä voi ymmärtää kenties vain kourallinen filosofeja. Filosofian historia tuntee myös lukuisia ajattelijoita, joiden ajattelusta ja filosofiasta voi olla hyvin vaikea saada tolkkua.

Se ei ole kuitenkaan filosofian koko kuva. Filosofialla on ollut sen syntyajoista lähtien hyvin käytännöllinen ulottuvuus. Filosofoinnin avulla ihmiset ovat voineet tehdä selkoa omasta ajattelustaan ja uskomuksistaan. Se on voinut auttaa ratkaisemaan eettisiä ongelmia, argumentoimaan aukottomammin sekä ymmärtämään ihmisyyttä ja sosiaalista ja poliittista todellisuuttamme.

Ylipäätään filosofian juuret antiikin Kreikassa lähtivät versoamaan siitä, että filosofialla oli nimenomaan käytännöllinen, praktinen funktio, ja moni antiikin ajan filosofinen suuntaus otti lähtökohdakseen hyvän elämän tavoittelun.

Filosofia poikkeaa oikeastaan kaikista muista oppi- ja tutkimusaloista siinä, että sen tutkimuskohteena on koko todellisuus. Filosofia siis sekä selvittää muiden alojen ja elämänkäytäntöjen perustaa, että toimii sellaisella tasolla, joka mahdollistaa synteesien muodostamisen ja ilmiöiden keskinäisen vertailun.

Tämä ei tarkoita sitä, että filosofi tietää kaikesta kaiken, vaan koko todellisuus tutkimuskohteena ennemmin näkyy uteliaana suhtautumis- ja kokemistapana. Todellisuutta on uskallettava kerta toisena jälkeen lähestyä kuin pieni lapsi: kysyä ja pohtia samoja kysymyksiä, aina hieman uudesta tulokulmasta – ottaa todellisuus vastaan kuin sen ottaisi ensimmäistä kertaa, uteliaana ja avoimena.

Tämä on filosofisen työskentelyn peruslähtökohta, ja sillä tavoin filosofialla voi olla myös terapeuttinen vaikutus.

Filosofia tai filosofin vastaanotto eivät ole terapiaa sinänsä. On olemassa lukuisia (psyko)terapian suuntauksia, jotka ottavat tavoitteekseen, eri näkökulmista ja eri metodein, ihmisen tunne-elämään vaikuttamisen.

Mutta modernin psykoterapiankin juuret ovat filosofiassa ja filosofisessa traditiossa, ja esimerkiksi ihmisen psyyken kerroksellisuutta ja kompleksisuutta on käsitelty filosofiassa jo Platonin teoksista lähtien.

Filosofialla on ollut terapeuttinen orientaatio jo alkuajoista lähtien: esimerkiksi stoalaisessa filosofiassa on pyrkimys kohti mielenrauhaa muuttamalla käsityksiämme todellisuudesta. Myös muiden hellenistisen filosofian koulukuntien ajattelussa oli erittäin vahva praktinen ulottuvuus, sillä niiden tehtävänä oli parantaa filosofoinnin avulla oppilaidensa elämänlaatua.

Filosofian terapeuttinen luonne perustuu siihen, että filosofointi vaikuttaa aina ajattelun tasolla: se purkaa pinttyneitä ajatusmalleja, kyseenalaistaa perususkomuksia ja antaa työkaluja hyvän ja mielekkään elämän rakentamiseen.