Karhu!

Tällä kirjoituksella ei ole avainsanoja.

Imperialistit pitävät aina toista osapuolta imperialistina.

Narsistit pitävät aina toista osapuolta narsistina.

Niin pitkään kuin tahtoa noudatetaan, näin ei ole.

Heidän on mahdotonta käsittää, että maailma ei sijaitse itsessä. Toisen toiminta on suora, pistävä loukkaus itseä kohtaan.

Siitä on syytä loukkaantua, syvästi.

Imperialisteille ja narsisteille toisen tahto, toisen toiminta, toisen vastarinta, ilmestyy ja tupsahtaa eteen kuin karhu metsässä. Sitä on mahdotonta käsittää.

Karhun liikkeitä ja sielunelämää ei voi ymmärtää järkiperäisesti. Vain manaajat voivat niistä jotain kertoa, loitsuillaan.

He kokoontuvat suuren pöydän ääreen, rutistavat toisiaan käsistä, lausuvat synkronoidusti runolliset rituaalinsa, kuin sotajoukko, ja silmät suljettuina, kasvot taivasta kohti koettavat tavoittaa jumalallisen sanan ja totuuden.