Nyt on korkea aika viritellä Suur-Suomi-hanketta: laskea ja määritellä alueet, jotka me tarvitsemme ja sitten uhata sotilaallisella voimallamme, jos näitä alueita ei luovuteta hymyssä suin!
Kaatumisuhan alla oleva imperiumi asettelee palasiaan uusiin asentoihin ja valmistelee Suur-Amerikkaa, joka olisi kykenevä yhä dominoimaan tätä palloa.
Eurooppa on tässä yhtälössä katsottu kortti ja huonoksi todettu sellainen. Se jää perifeeriseksi välialueeksi, jolta voidaan anastaa alueita ja jota voidaan marssittaa sotiin.
Tällä kertaa hallitsevassa asemassa olevien miljardöörien liike Yhdysvalloissa on nimensä mukainen: Amerikasta on tehtävä suuri, aiempaa suurempi, koska niin ovat myös vastavoimat aiempaa suurempia.
Kyse on vaihtoehtoisesta toimintatavasta, kun ensisijainen – operaatio Ukraina – näyttäisi jättävän suuren laskun ja aiempaa vahvemman vihollisen. Putin ei kaatunutkaan, Venäjää ei pilkottukaan palasiksi, mutta voittajana Amerikka tästä kuitenkin selviää: Euroopan kokonaisvaltainen liikekannallepano ja pyssyhankinnat ropisevat sotateollisen kompleksin taskuihin. On pidetty huoli, etteivät Eurooppa ja Venäjä muodostaisi yhdessä taloudellista uhkaa lännen ykköselle.
Nyt on aika seuraavien liikkeiden, seuraavien johtajien. Peli kovenee, kun länsi muuttuu villiksi länneksi. Eurooppa ajautuu kaaokseen kahden rintaman sodassaan ja taloudellisessa kurimuksessaan.
Amerikka rakentaa linnakkeen, suuren linnakkeen, ja valmistautuu suureen sotaan. Yhtenäinen länsi suuralueena on kuopattu hanke, joten Amerikan on rakennettava oman brändinsä alle riittävän kokoluokan suuralue.
Ja te nousevat valtiot, BRICS-valtiot, jotka kauniissa idealismissanne rakennatte tasa-arvoista ”moninapaista” maailmaa, tiedoksenne, että napoja on yksi – olkoon se myös meidän alistettujen ja hylättyjen eurooppalaisten mottomme.
Amerikka, me kannustamme teitä vaikka meidät hylkäsittekin.
Hullut päivät ovat nyt käsillä: tarjouksiin on tartuttava kovakouraisesti, muuten jää ilman. Suomellakin olisi nyt historiansa sauma Suur-Suomen rakentamiseen.
Jos tässä jää sivusta seuraajaksi, häviää pelin, jossa ei ole enää edes niitä sääntöjä, joilla aiemmin poseerattiin.
Peli on tässä leirissä jo avattu laivakaappauksella. Alku on lupaava.
Anarkiaan on vastattava anarkialla – kullakin olkoon oikeus määritellä ja riistää itselleen se, mitä selviytyäkseen kokee tarvitsevansa.
”Kansalaiset” eivät kaada valtioita, esittää Peter Turchin.
Lopun aikoja on ennustettu ihmiskunnan historian läpi, tavalla tai toisella. Raamatullista eskatologiaa ei Peter Turchin, venäläis-amerikkalainen kompleksisuustieteilijä, suinkaan tarjoile teoksessaan Lopun ajat: Eliitit, vastaeliitit ja tie poliittiseen pirstaloitumiseen. Hänen lähestymistapansa yhteiskuntien kehitykseen ja kulkuun pohjaa kompleksisuustieteisiin ja sen johdannaiseen, kliodynamiikkaan. En metodiseen puoleen ota sen enempää kantaa, vaan käännän katseeni siihen, mitä Turchin metodinsa johdattelemana sanoo ja argumentoi.
Teos julkaistiin englanninkielisenä vuonna 2023, ja Juha Pietiläisen suomennos (Terra Cognita) julkaistiin viime vuonna. Kirjassa on vahva ajankohtainen ote, ja se keskittyy tarkastelemaan Yhdysvaltojen poliittista ja yhteiskunnallista nykytilaa: sitä, kuinka ja miksi nykyinen poliittinen pirstaloituminen on tapahtunut.
Turchinin teoreettinen tarkastelu yhteiskuntien kehitykseen sopii analysoimaan periaatteessa mitä tahansa yhteiskuntaa. Sen sijaan hänen ajankohtainen käsittelynsä Yhdysvalloista on ymmärrettävä nimenomaan tarkasteluna Yhdysvalloista. Vaikka monia Yhdysvalloissa tapahtuvia kehityskulkuja havaitaan muissakin länsimaissa, myös Suomessa, ei pidä tulkita niin, että se, mitä tapahtuu Yhdysvalloissa, koskisi kaikkia läntisiä yhteiskuntia sellaisenaan. Turchin käsitteleekin teoksessaan monia muitakin esimerkkejä kuin Yhdysvaltoja, esimerkiksi Tanskaa ja Itävaltaa, joissa on tehty onnistuneita poliittisia toimia ja estetty samanlainen poliittinen pirstaloituminen.
Syklisyyttä?
Turchinin historiatieteellisessä otteessa on jotain syklisyydestä muistuttavaa, joskin Turchin sanoutuu irti ”syklisestä historiantutkimuksesta”. Hän ei halua häntä tulkittavan deterministisesti – että yhteiskunnat olisivat tuomittuja kulkemaan tietyn elinkaaren ja lopulta kokemaan tuhon. Turchin osoittaa, että yhteiskuntien kulkuun on mahdollista vaikuttaa, mutta että etenkin kahden ilmiön – väestön kurjistumisen ja eliitin ylituotannon – voimistuminen ennustaa yhteiskunnan sisäistä kriisiytymistä. Turchin puolustaa kantaa, että yhteiskuntien tuhoutuminen on ensisijassa seurausta sen sisäisistä ristiriidoista eikä ulkoisista voimista. Sisäisiä ristiriitoja lietsovat väestön kurjistuminen ja kilpailevat eliittien intressiryhmät, jotka egoistisesti tavoittelevat omaa etuaan.
Yksi Turchinin tarkastelun painopiste on se, kuinka demokratiasta kehittyy plutokratia. Tässä yhteydessä tulee mieleen Platonin Valtio, jossa Platon esittää eri valtiomuotojen syklisen kiertokulun: demokratiasta seuraa tyrannia.
Turchin ei ole Platonin jalanjäljissä, vaan osoittaa, että demokratiat ovat itse asiassa kaikkein haavoittuvaisimpia plutokraattien, rahavallan, kaappaukselle. Demokratiat perustuvat pehmeään, ideologiseen vallankäyttöön. Plutokraattien etuna on se, että he voivat haalia valtansa alle ideologisen koneiston osia: mediataloja, ajatuspajoja, sosiaalisia vaikuttajia. Plutokraateilla on Turchinin mukaan ”suunnaton valta ohjata äänestäjien mielipiteitä omien etujensa mukaisiksi”. Nyt tämä on tarkoittanut sitä, että niin Yhdysvalloissa kuin laajemminkin läntisissä maissa puolueet ovat eliittien puolueita, eikä alempien tuloluokkien asiaa aja kunnolla mikään poliittisesti vaikutusvaltainen taho.
Vaurauspumppu ja eliitin ylituotanto
Turchinin kliodynamiikan toinen peruspilari on vaurauden epätasainen jakautuminen ja siitä seuraava väestön yleinen kurjistuminen. Ilmiötä, joka saa aikaan vaurauden siirtymisen väestöltä eliitille, hän kutsuu vaurauspumpuksi. Hän osoittaa, että 1970-luvulta lähtien reaalipalkat ovat Yhdysvalloissa lakanneet kasvamasta ja jopa laskeneet. Palkkatason pysähtyneisyys on vaikuttanut laajasti väestön hyvinvointiin esimerkiksi laskemalla elinajanodotetta. Samalla viha ja tyytymättömyys ovat lisääntyneet, mistä osoituksena on hänen mukaansa Donald Trump – tämä on osannut valjastaa ihmisten ja erityisesti valkoisten college-koulutettujen poliittisen tyytymättömyyden oman poliittisen suosionsa kasvattamiseen.
Taloudellisen epätasa-arvon lisääntyminen koskee laajasti demokraattisia länsimaita, eikä vain Yhdysvaltoja.
Jälleen Turchin painottaa, että vaurauspumppu ei ole väistämätön seuraus osana jonkinlaista väistämätöntä yhteiskunnan kehityskaarta. Esimerkiksi New Dealiksi kutsuttu uudistusohjelma tukahdutti vaurauspumpun 1930-luvulla ja sai aikaan yhtenäistymisen kauden Yhdysvalloissa.
”Vakaa yhteiskunnallinen järjestelmä, jossa vaurauspumppu ei pyöri, on epävakaa tasapainotila, jonka ylläpitäminen edellyttää jatkuvaa ponnistusta kuin polkupyörällä ajaminen”, Turchin kirjoittaa. Tässä on paljon mielleyhtymiä Acemoglun ja Robinsonin toekseen Kapea käytävä – Valtiot, yhteiskunnat ja vapauden kohtalo (Terra Cognita 2020). Siinä kaksikko esittää teorian yhteiskunnallisen vapauden dynamiikasta: se on kapea käytävä, joka syntyy kahden vastavoiman – valtion ja kansalaisyhteiskunnan – jatkuvasta taistelusta. Kun toinen kasvattaa kapasiteettiaan, toisen on kasvatettava niin ikään. Perimmäinen teema, joka yhdistää Turchinia ja Acemoglua ja Robinsonia, on yhteiskuntien (tai yhteiskunnan vapauden) dynaaminen luonne: ne eivät ole pysyviä ja vakaita olioita.
Raikasta Turchinin kirjassa on se, että hän ei ajaudu käsittelemään älyllisen laiskasti Trumpia ja Yhdysvaltojen alempien tuloluokkien ihmisiä epäonnistuneina, pahoina – ylipäätään vallitsevan pirstaloitumisen syynä. Ilmiö on huomattavasti moniulotteisempi kuin vain se, että osa yhteiskunnasta on oman surkeutensa nojalla epäonnistunut ja toinen osa onnistunut, tai että on ilmestynyt yhtäkkiä yksi paha diktaattori.
Vaurauden epätasainen jakautuminen ei Turchinin mukaan tarkoita automaattisesti yhteiskunnan pirstaloitumista. Merkittävämpi tekijä on itse asiassa eliitin ylituotannosta seuraava eliitin sisäinen tuolileikki.
Eliitin ylituotantoa tosin ruokkii vaurauspumppu: alemmista luokista pyritään hanakasti kohti ylempiä luokkia. Siinä avaintekijä on korkeakoulututkinto. Hanki tutkinto ja siirry voittajien leiriin, mutta kun yhä laajempi osa väestöstä omaksuu tämän toimintatavan ja koulutusjärjestelmä tuottaa eliittiä yli tosiasiallisen yhteiskunnallisen tarpeen, syntyvät vastaeliitit. Tuoleja ei riitä kaikille, vaan ylituotettu eliitti alkaa kilpailla keskenään. Yhteiskunnallisen vakauden kannalta Turchinin mukaan vaarallisin luokka onkin nimenomaan se turhautunut, eliittiin pyrkivien luokka, joka on syntynyt koulutetun nuorison ylituotannosta. Tässä yhteydessä Marx osoitetaan vääräksi, sillä Turchinin mukaan kurjistunut proletariaatti ei kykene järjestämään onnistunutta vallankumousta, vaan todellisia vallankumouksellisia ovat nimenomaan turhautuneet eliittiin pyrkijät, joilla on riittävä koulutus, etuoikeudet ja verkostot laajojen ihmismassojen yhdistämiseksi. ”’Kansalaiset’ eivät kaada valtioita”.
Turchinin kliodynamiikka huomioi yhteiskuntien kriisiytymisessä paitsi rakenteellis-demografiset tekijät (kuten väestön kurjistuminen ja eliitin ylituotanto) mutta myös ideologiset ja kulttuuriset tekijät, ylipäätään kaikki merkittävimmät historialliset voimat. Yhdysvalloissa sotien jälkeinen ideologinen konsensus on murentunut 1960- ja 1970-luvuilta lähtien, ja nykyistä ideologista kenttää hallitsevat lukuisat, moninaiset ja radikaalitkin näkemykset. Vallankumousta havitellaan niin äärioikealla kuin -vasemmalla, ja samaan aikaan kun nämä kaksi leiriä ovat tavallaan hyvin lähellä toisiaan, ne ovat myös äärimmäisen kaukana toisistaan.
Varsin yleinen ajattelutapa yhteiskuntien hyvinvoinnin lisäämiseen on koulutus. Tämä tietyssä mielessä harhakuva on varsin voimakkaasti läsnä myös suomalaisessa poliittisessa puheessa: lisää koulutusta, korkeakoulutettuja, tohtoreita. Koulutuksen autuuteen on uskonut hallitus toisensa perään, ja nyt monella alalla maan lisätään voimakkaasti koulutettavien tohtorien määrää, kun samaan aikaan tohtorikoulutuksen vaatimuksia kevennetään. Moni nuori valmistuu mittavat opintovelat niskassaan varsin prekaariin työmaailmaan, eikä korkeakoulututkinto, oli se kuinka korkea tahansa, välttämättä olekaan yksilölle tie autuuteen. Samaan aikaan alimmissa tuloluokissa lasketaan senttejä ja pohditaan, kannattaako työtä ottaa vastaan, kun käteen jäisi vähemmän kuin tuista. Tuloerot ovat myös Suomessa kasvaneet. Turchinin analyysiin nojaten on mahdollista pohtia myös Suomessa tehdyn politiikan mielekkyyttä: laajan hyvinvoinnin sijaan on panostettu kapeasti tuottamaan lisää eliittiin pyrkijöitä. Nykyinen ”yhteiskunnallinen konsensus” koskee enää asennoitumista ulkoisia ”uhkia” kohtaan, kenties niiden lietsominen on epätoivoinen yritys peittää pinnan alla kyteviä ristiriitoja ja yhteiskunnallista pirstaloitumista.
Plutokratiat: Yhdysvallat ja Ukraina
Turchin väittää, että Yhdysvallat on plutokratia ja että tämä ei ole salaliittoteoria vaan tieteellinen teoria. Plutokratia on valtio, joka on sen talouseliitin hallitsema, mutta hallinta on epäsuoraa ja tapahtuu olemassa olevien demokraattisten instituutioiden välityksellä. Hänen mukaansa salaliittoteorioiden ongelma on se, että ne olettavat yksittäisten, vaikutusvaltaisten ihmisten olevan äärimmäisen taitavia ja että valta tosiasiallisesti olisi muutaman ihmisen tai pienen piirin hallussa. Yhdysvaltain taloudellinen eliitti on verkosto, jolla ei ole keskusjohtoa. Sen yhteenliittävä voima on sosiaalistuminen erilaisissa instituutioissa, kuten korkeakouluissa tai Maailman talousfoorumin tapaamisissa Davosissa.
Turchinin mukaan Yhdysvaltojen demokratian käsittelyssä ongelma on se, että sitä tulkitaan ennakolta päätetyn ideaalin mukaisesti, ei sen mukaisesti, miten järjestelmä tosiasiassa toimii. Yhdysvaltoja ei ohjaa ajatus hallinnon toteutumisesta ihmisiltä ihmisille, vaan Turchin pyrkii kumoamaan kansan tahtoon perustuvan edustuksellisen demokratian myytin hallitsevan luokan teorialla, jonka poliittiset muutokset heijastavat vain talouseliitin mieltymyksiä. Hän tunnistaa tämän näkemyksen epämieluisuuden: se, joka kehtaa kutsua demokratiaa muuksi kuin demokratiaksi, kokee vainoa, saa syytteen vihapuheesta. Toisinajattelijat, joista hän mainitsee esimerkkinä Noam Chomskyn, sysätään syrjään: heidän kirjojaan ei polteta mutta ei heitä myöskään kutsuta puhumaan valtamediaan. Turchin käsittelee myös varsin kiistanalaiseksi luokiteltua toimittajaa Tucker Carlsonia, ei syyllistävästi tai tuomitsevasti vaan selittävällä otteella. Havaitaan, että Carlson on monessa mielessä samoilla jäljillä kuin Turchin, jonka mukaan tosin Carslon omissa näkemyksissään jämähtää ”kulttuurisiin kysymyksiin” ja sivuuttaa pirstaloitumisen keskeisimmän ajurin, eliittien ylituotannon.
Yhdysvaltojen plutokratian ydin on suuryhtiöiden yhteisö, jolla on valtava poliittinen voima muun muassa lobbauksen myötä. Tähän yhteisöön kuuluvat esimerkiksi sotateollinen ja lääketieteellinen kompleksi, Piilaakso ja opetusteollinen kompleksi. Mekanismeja hallitsemiseen on monia, kuten ideologisen perusinfrastruktuurin eli joukkoviestimien omistaminen. Pyöröoviefektin myötä hallinnollinen ja taloudellinen valta ovat kasvaneet toisiinsa kiinni, mutta taloudellinen on niistä hallitsevassa asemassa.
Kenties nykyistä maailmanpoliittista tilannetta ja ennen muuta Ukrainassa käytävää sotaa voi osaltaan selittää se, että Ukraina on Turchinin mukaan Yhdysvaltojen tapaan plutokratia ja että näiden kahden maan yhteys on ollut varsin tiivis. Esimerkiksi vetraanidiplomaatti Victoria Nuland oli monien muiden yhdysvaltalaisten ”prokonsulien” ohella saanut otteen ukrainalaisista plutokraateista vuoteen 2014 mennessä, ja tuona vuonna tapahtuneen vallankumouksen myötä kyseiset tahot olivat järjestelemässä Ukrainan hallintoa. Ukraina on kilpailevien eliittien valtio, joka on siksi ollut herkkä ulkoisille vaikutuksille. Turchin näkee nyt sotaa käyvälle Ukrainalle kaksi polkua: tuhoutua valtiona tai ajautua militokratiaksi. Joka tapauksessa Ukrainan plutokratia on mennyttä.
Ukraina, demokratiaksi luokiteltu valtio, on pärjännyt monella mittarilla viime vuosikymmeninä heikommin kuin autoritaarinen Valko-Venäjä. Turchinin johtopäätös tästä ristiriidasta ei ole se, että demokratia olisi huonompi valtiomuoto vaan että ”kaikkia maita, jotka täyttävät demokratian ulkoiset tunnusmerkit, ei johdeta väestönsä laajojen yhteiskunnallisten kerrosten hyväksi”.
Kompleksisuustiede ja yhteiskunnalliset voimat
Ihmisten yhteiskunnat ovat kompleksisia dynaamisia järjestelmiä, Turchin kirjoittaa. Hän kehuu kompleksisuustieteen toimivan, mikä on voitu osoittaa esimerkiksi ekosysteemien kaltaisissa biologisissa järjestelmissä. Jonkinlainen biologinen tai epidemiologinen ote Turchinin yhteiskunta-analyysissa kuuluu. Ajatukset ”tarttuvat” kuin virukset: naiivit eivät ole saaneet tartuntaa mutta ovat alttiita, altistuneet ovat radikalisoituneita ja maltilliset taas parantuneita.
Turchin kritisoi henkilökeskeistä historiankirjoitusta ja tulkintaa siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Kyse on hänen mukaansa vinoumasta: ihmiset näkevät herkästi toimijuutta kaikissa tapahtumissa. Esimerkkinä on salaliittoteoria, jonka mukaan Trumpin nousu presidentiksi 2016 johtui Venäjän sotkeutumisesta Yhdysvaltain vaaleihin. Monia merkittäviä tapahtumia ajavat ennemmin Turchinin termein ”persoonattomat yhteiskunnalliset voimat”. Lukuisten, paikoin myös kuvitteellisten, esimerkkien kautta Turchin kuitenkin onnistuu liittämään ”tavallisen” ihmisen osaksi näitä persoonattomia voimia: niiden alaisiksi ja toisaalta niiden rakentajiksi. Näin teos ei ajaudu täysin irralleen ihmisistä ja heidän toimistaan.
Kompleksisuutieteellinen ote yhteiskuntien, erityisesti Yhdysvaltojen, analysoinnissa on ensipuremalta varsin selitysvoimainen. Se ei ajaudu moralisointiin tai elitismiin, jotka usein Yhdysvaltojen ja laajemminkin länsimaisten demokratioiden tilaa analysoitaessa puskevat esiin. Toisaalta se ei sorru ”salaliittoteoretisointiin”, vaikkakin monet ilmiöt ja aiheet ovat sellaisia, jotka monissa ”salaliittoteorioissa” ilmenevät. Tämä ei välttämättä tarkoita, että ne ”teoriat” olisivat täysin väärässä tai niiden käsittelemät ilmiöt irrelevantteja – enemmänkin ongelma on, Turchininkin mainitsema, naiivi usko muutamien tahojen ylivertaisiin kykyihin hallita yhteiskuntia.
Turchin muutti Yhdysvaltoihin parikymppisenä. Hän kokee sen antavan etua vallitsevan eripuran ymmärtämiselle maassa. Ulkopuolisena hän on pyrkii ja ainakin teoriassa voi irtautua eripuran maailmasta. Pyrkimys ei ole helppo, vaikka olisikin ulkopuolinen: teoksesta – kuten monesta muustakin toki – voi varmasti poimia yksittäisiä palasia, jotka on mahdollista valjastaa ideologisten leirien palvelukseen.
Kokonaisuutena Turchin onnistuu analysoimaan niin Yhdysvaltojen kuin laajemminkin länsimaisten yhteiskuntien – ja ylipäätään yhteiskuntien – sisäistä dynamiikkaa.
Turchin, P. (2024). Lopun ajat: Eliitit, vastaeliitit ja tie poliittiseen pirstaloitumiseen (suom. Pietiläinen, J.). Terra Cognita
Nyt elämme kuin siinä tv-sarjassa jolla meitä koulutetaan Lelut käyttöön ja kehujen keruu Eikö olekin jänskää
Kaapeleita kaapeleita meren pohjassa Kukaan ei niitä näe Ankkurit niitä jahtaavat Sotaa katkeaminen ruokkii Kaapelin rikkoutuminen on vakavaa Mutta ei meiltä internet lopu Se loppuu viimeisenä, viimeisen ihmisen kuoltua
Selittämätön häiriö Siksi sotilasvallankaappaus merellä
Ehdin jo iloita kun internetistä luin että kaapeli on rikki että nyt olisi myös internet rikki mutta sitten tajusin lukeneeni kaapelirikosta internetistä
Sanotaan että Venäjällä on suunnitelma rikkoa kaapeleita Sanotaan että Natolla on suunnitelma rikkoa kaapeleita Jälkimmäistä ei uskota koska miksi Nato hyökkäisi omiaan vastaan Eihän se ole sellaista tehnyt Ehkä kaapelit ohjaavat itse itseään tuhoon False flag on mahdottomuus: liian laaja operaatio jota ei pystyttäisi pitämään salassa Varjojen mailla kulkeva laivasto Hämärän pitkä ketju Kuka antoi käskyn Kuka sukelsi pihtien kanssa
Kaapelit merenpohjassa ovat poikki – se on kuin sanoisi: ilmassa on hiukkasia!
Liput, kolme eri sorttia, tuovat turvan ja estävät keskustelun Keskustelemattomuus on voiman osoitus Voimakas hymyilee uhmakkaasti Meri on kaapattava: sanoohan karttakin sen
Missä toden ja epätoden, faktan ja fiktion, tapahtumien ja sepitteiden välinen jännite on purettu ja sen energiat visusti talletettu – missä mieli merkkeihin kytkettynä on ainoa oleva – missä oleva on tosiolevaisesti ehdottoman yksiulotteinen!
Niin, siellä – siellä ruutu aukaistaan eikä eroa havaita siinä, sattuuko ohjelmistossa olemaan huippukallis tv-sarja vai uutislähetys huippukalliista studiosta. Näkökenttämme täytetään ennustuksilla, jotka ruokkivat mieltämme niin, että ennustukset aina käyvät toteen ja epätoteen.
Yhteenlangennut todellisuus puhuu yhdestä suusta, joka on sulauttanut itseensä tarinat ja todellisuuden, joka tarinoita inspiroi. Niiden välinen kuilu on rakennettu umpeen, ja me seisomme syntyneessä välitilassa, jossa maa ei kansoita jalkojen alla ja jossa siksi alaspäin ei tohdi katsoa!
Kuilut on avattu aivan muille rintamille. Ja ne ovatkin sellaisia kuiluja, joihin ei siltoja rakenneta.
Tätä todellisuutta nyt viedään maailmalle kuin demokratiaa ja peruskoulua. Kun niistä ei ollutkaan enää vientivetureiksi, jää jäljelle se, jossa osaaminen on – ja pakkohan se on myöntää – niitäkin vahvempaa, mutta joka on pitänyt siveyssyistä pitkään kätkeä.
Lohikäärme irti kahleistaan on upea, mahtipontinen otus.
Sotilas, pappi ja poliitikko kierrättävät samoja lauseenparsia, peräti ovat samoja hahmoja, jotka milloin puhuvat toimittajalle, milloin ohjaajalle.
Ja kuinka kaikkea tätä salaa on janottu niin pitkään kuin saatamme muistaakaan. Vihdoinkin me kunnolla tahdomme. Siveys – se on viimein voitu viskata olan yli merenpohjaan; nyt voimme antaa itsemme purskautua ulos täysin estoitta – voimme antaa näkymättömien voimien kulkea lävitsemme vastustelematta, antaa niiden energian virrata ulos ja siten: puhdistaa ja puhdistautua.
Turvallisuus menee kaiken edelle, sanoo sotilasjuntta, tärkein on maanpuolustustahto, sanoo sotilasjuntta ja seisoo vakavana, uhmakkaana ja päämäärätietoisena.
Toimettomuus ajaa ihmisen kilpailemaan vähenevistä tuoleista – siinä leikissä on huudettava kovempaa, osoitettava tärkeytensä. Niin saadaan aikaan tehokas puuhaaminen, näytösluonteisuus.
Nyt rakkaat lapsoset me palaamme koulunpenkille ja perusasioihin.
Kun läntisen suuralueen verrattain itsenäisissä osavaltioissa päätetään suvereenin valvovan silmän alla järjestää vapaita vaaleja, on syytä noudattaa seuraavaa kaavaa, jotta vaaleja voidaan kutsua vapaiksi ja ehdottoman demokraattisiksi, koska demokratiaa on se, että valitaan vaaleissa sellaisia ihmisiä, jotka kannattavat vallitsevaa asioiden tilaa ja nykyistä järjestelmää, joka määritelmällisesti on demokraattinen.
Kaava:
1. Määritellään sisäiset ja ulkoiset viholliset sekä analysoidaan tarkasti näiden toimintatavat.
2. Määritellään vihollisen toiminta ja olemus tuomittaviksi, omat hyväksyttäviksi.
3. Määritellään totuus ja propaganda sen mukaan, mikä taho on informaation takana.
4. Ei selvitetä koskaan, mikä taho on informaation takana, vaan toimitaan kuin koneet ja jaetaan informaatio totuuteen ja propagandaan annettujen sääntöjen mukaisesti niin kuin sääntöpohjaisessa järjestelmässä tulee tehdä.
5. Järjestetään vaalit.
6. Jos vihollista edustava taho voittaa vaalit, kumotaan vaalien tulos.
7. Vaalien tuloksen kumoaminen on demokratiaa, jos ihmiset ovat äänestäneet niiden asioiden puolesta, joita vihollinen edustaa. Silloin on velvollisuus kumota vaalit.
8. Demokratia ei tarkoita kansanvaltaa vaan sisäänpäin kääntynyttä, defensiivistä suuraluetta. Ei mainita asiaa.
9. Jos vihollista on äänestetty, takana on valtiollisia toimijoita, jotka ovat puuttuneet vaaleihin. Se uhkaa demokratiaa.
10. Ihmiset ovat tyhmiä, ja siksi he uskovat propagandaa. Tyhmät ihmiset uhkaavat demokratiaa.
11. Kumotaan ihmisten valta ja asetetaan totuuden edustajat valtaan, jotta he voivat sitten kertoa ihmisille, mikä on oikein.
12. Ihmisten valtaa ei ole, jos ihmisiin on vaikutettu ulkopuolelta.
13. Blokataan informaatio, suojaudutaan propagandalta niin kuin heikot suojautuvat tuulelta.
14. Juhlitaan sananvapautta ja vapaata mediaa.
15. Sitten järjestetään taas vaalit. Nyt ne menevät paremmin kuin edellisellä kerralla.
Voittaja saa järjestettäväkseen oikeuden ja sen käynnin. Voittaja edustaa ihmiskunnan asiaa ja on siitä asemasta tuleva tuomitsemaan.
Sotaan ryhtyvän on ryhdyttävä oikeuden tähden. Häviäjä on syyllinen sotaan, jonka voittaja voitti. Näin sanoo oikeus.
Valmistaudu sotaan äläkä kysy minkä vuoksi. Miksi oikeus olisi voitettava? Oikeus joka on häviämässä on pakotettu sotaan voittaakseen oikeutensa takaisin. Sitä ei kysytä, se tapahtuu.
Oikeus merkitsee valtaa. Valta on se mitä tahdotaan. Ellei tahdota lisää aikaa ruudulla.
Ne suuret miehet maailmalla – he tahtovat valtaa ja rauhaa. Siitä ruudut kertovat.
Valmistaudu sotaan äläkä kysy miksi siihen riittää rahaa. Siihen on aina riittänyt rahaa silloinkin kun raha ei ole riittänyt. Sitä on aina painettu lisää.
Pyssyt maksavat aina itsensä takaisin. Ne ovat siksi opiskelijoita tai eläkeläisiä parempi investointi.
Nyt kun pahin tapahtui ja Puutarha jää köyhänä yksin, se painattaa lisää rahaa ja ostaa pyssyjä siltä, joka sen on hylännyt.
Kuunnelkaa tätä neroutta!
Äläkä kysy, miksi pyssyjä, miksi. Vihollinen aseistautuu koko ajan eikä tiedä muuta syytä kuin oman pahuutensa. Ja pyssyt maksavat aina itsensä takaisin. Ne eivät ole koskaan huono investointi paitsi silloin kun on sodittu riittävästi ja tahdotaan ikuista rauhaa.
Rauha ei ole osoittautunut ikuiseksi ikuisuuteen. Muisti on niin lyhyt: se katoaa sodan sukupolvien myötä. Sitten aina aloitetaan alusta uudella innolla joka on sitä samaa intoa kuin aina aiemmin.
Mitään sotaa ei ole, on vain merkkejä.
Ulkona on hyvin rauhallista. Ja pimeää. Marraskuu alkoi jo vaikka edellinen ei ole päättynyt.
Teknologia on niin kehittynyttä että kaikki on mahdollista.
Pommikoneita on taivaalla – normaalia toimintaa.
Mutta et koskaan kuullut, nähnyt koneita, ethän?
Sodasta hyötyy se joka ei sodi ja jolta ostetaan aseet ja alistussuhde sodan jälkeen.
Suurten vesien takana seistään ja vartioidaan.
Kiina myy valtavasti tavaraa. Halvalla.
Pohjois-Korea on diktatuuri. Se lähetti sotilaitaan kuolemaan.
Niin toimii tosidiktatuuri. Siellä yksilö palvelee itseään suurempaa ja julistaa virallisia totuuksia.
Sotaa on tuettava niin pitkään. Varastoissa on aseita ja miehiä ja naisia.
Joko Elon Musk järjesti maailmaan ikuisen rauhan Kuusta käsin?
Joko Bill Gates teki lisää hyviä investointeja hätäluvilla myönnettyihin innovaatioihin?
Joko Björn Wahlroosia on haastateltu Helsingin Sanomiin?
Vieläkö Teemu Selänne pelaa jääkiekkoa?
Äläkä kysy kysymyksiä jos ne eivät tuota lisää aseita.
Tarkistetaan droonien kansalaisuus Laittomat droonit Paperittomat droonit Tahtovat Schengen-alueelle Jossa ihmiset ovat liikkuvia vetreitä Ja vapaita jos vain liikkuvat Muuten menee hyvä oikeus hukkaan sudelle Tavarakin liikkuu niin pysyy mielenterveys kurissa Nuhteeseen laitetaan drooni Rajalle aita ja pyssyjä Puhkuu kuin presidentti
Droonia ohjaa joku jossain Väestönvaihto vaihtoväestö Vaihdetaan väestö toiseen salaisesti Tai julkistetaan tieto Paljonko väestöjä on laskettu olevaksi Vaihtamalla paranee tai sairastuu Vaihdettu väestö tyhjiössä kellutettu Vaihtoväestö aina valmiina vaihtamaan identiteettiään olemisen tapaansa toimiaan
Pakkasella drooni ei liiku polkupyörällä Te selitätte että ne tulevat hädässä tarpeessa Vainottu drooni välineellistetty aseeksi Hybridiase Tuleeko tekemään töitä maksamaan minun eläkkeeni Mistä painetaan Ja minä sanon että yhtä suurta liittoa Eikä kukaan puhu oikeuksista velvoitteista Tulee nuhteita ja pahaa mainetta ja kipeä vatsa Katsokaa kuinka ovat puhelimetkin kalliita drooneilla Kelloja koruja vaatteita merkkejä Ei ole suomalaisella droonilla varaa
Sopimus ei ole vain paperia vaan se tarvitsee myös mustetta.
Oikeudenmukainen rauha Rauhanmukainen oikeus Rauha asuu alakerrassa ei tunne oikeuksiaan Oikeudet eivät koskaan tervehdi tai kosketa vaikea silloin tuntea Onko oikeuksia luonnossa vai papereissa Paperi on luonnontuote paitsi että ihminen on sen tehnyt Ihminen on luonnontuote ellei Jumala ole sitä tehnyt Luonto on luonto älä kyseenalaista Sota alkaa kun rauha muuttuu mahdottomuudeksi Rauha alkaa kun sota muuttuu mahdottomuudeksi Rauha edellyttää diplomatiaa Sota edellyttää kahta osapuolta jotka ovat kyvykkäitä käymään sotaa ja eturistiriitaa Oikeus juontaa sanasta oikea joka on vastakohta väärälle
Oikeudenmukainen rauha ei tarkoita mitään.
Miksi et jo lopettaisi tuota sotaasi Miksi et Rauhan oikeus on että pakottaa vastapuolen tilanteeseen jossa sillä ei ole kykyä käydä sotaa sille mielekkäällä tavalla tai ollenkaan Se on sodan oikeus mutta ei instituutio Jos oikeudenmukaisella rauhalla tarkoitetaan sitä silloin se tarkoittaa jotain eli sitä mitä on edellä kerrottu Onko siinä sitten kyse oikeudenmukaisuudesta Se vaatii sotaa ja voittoja rintamalla Se eskaloi tilannetta vastapuoli lisää kapasiteettiaan
Onko miehittämättömissä lennokeissa kuitenkin tilaa käyttökelpoiselle naiselle ja eikö se olisi käyttökelpoisen naisen syrjintää jos ei olisi ja käyttökelpoisen naisen haaskaamista jos olisi.
Jos miestä ei lähetetä kuolemaan lennokissa niin mihin tarvitaan miestä Rauhan ehdot asettaa sodan voittaja Historia kertoo että hävinnyttä ei kannata lyödä liiaksi Sodalla ei ole voittajaa paitsi toinen osapuoli joka pakottaa ehtonsa Kutsuttakoon sitä sodan voittajaksi Sotaa käydään siihen pisteeseen asti ellei sotaa todeta sitä ennen mielettömäksi Se piste on äärimmäinen piste Sotaa ei voida todeta mielettömäksi kun se on aloitettu eli siihen on investoitu Se tarkoittaisi tappiota ja tappio ei ole sodan voitto vaan hävitty investointi
Sodalla ei ole voittajaa.
On huonojakin investointeja niitä ei myönnetä siis tunnusteta Mihin väliin tulee oikeudenmukaisuus ja majoneesi Rauhanoikeus muka Nyt Suomikin on mukana historiallisissa harjoituksissa Mutta maailmanloppua ei voi harjoitella Ehkä kaikki on vain bluffia Ohjukset on vapautettava tukahduttavasta alistamisesta Ohjusten on annettava lentää vapaina täyttää tarkoituksensa Oikeudenmukaisuus tarkoittaa että on oikeus ja jotain joka on sen mukaista Tällöin on oltava myös jotain joka on oikeuden vastaista jos ymmärrämme kaksiarvologiikkaa Nyt oikeudenmukaisuus tarkoittaa sodan logiikan ymmärtämättömyyttä Sodalla ei ole logiikkaa paitsi sodan logiikka joka on politiikkaa ja politiikkaa on ihminen
Toinen osapuoli ei käy sotaa.
Tällöin toisella osapuolella ei ole oikeutta puolustautua jos toinen ei käy sotaa Mitään sotaa ei ole on vain toimia tavoitteita Joka puhuu interventiosta yrittää asettua yläpuolelle tietää Se voidaan tyrmätä ja sille voidaan nauraa Joka nauraa on kaiken yläpuolella jos nauru on uskottava Joka kiukuttelee on alistettu Paras tapa kääntää asetelmaa on sota ei diplomatia ellei diplomatia ole sotaa eli politiikkaa Jos operaatio on erikoinen voiko se päättyä oikeudenmukaiseen rauhaan Entä rauha päättyä oikeudenmukaiseen sotaan Voiko erikoinen operaatio aloittaa sodan tai päättää sen Mihin sota päättyy sopimukseen Sopimus on paperi joka on luonnontuote paitsi että ihminen teki sen
Sopimus ei ole vain paperia vaan se tarvitsee myös mustetta.
Tekeekö luonto mustetta Sopimus voi olla myös sähköinen eli sähköllä toimiva Sähköä tulee töpselistä ja sitä myydään pörssissä Pörssin väri ei ole tiedossa Sopimus ei sähköisenä ole tuhonnut raakkuja vaan on osa vihreää siirtymää joka on hyvä asia vastakohta pahalle Onko mustalla ja vihreällä eroa Sähköä vaaditaan ja mineraaleja Sähkö voi katketa Sähkö ei katkea vain sähkölinja voi katketa Paperi voi palaa tai kastua
Paperia voidaan olla uskomatta mutta se on silti todellinen se paperi ellei se ole palanut jolloin se olisi tuhkaa eli silti todellinen.
Sähkö on aina totta Sota ei pääty Mikä on oikeus ja kohtuus kenen mielestä Rauha mitä tästä kaikesta ajattelee
Jos imperatiivein käskee, se halventaa käskettävää. Kuin hän olisi komentoja vastaanottava eläin, koira.
Rasismia se on. Pehmeät kehotukset ilmentävät ihmisen arvokkuutta ja ovat antirasistisia.
Ihmisellä on vapaa tahto, jonka voi täyttää kehotuksilla niin, ettei se ole vapaa vaan kehotusten säiliö.
Kun heräät, voisit ottaa itseäsi niskasta kiinni ja repiä naamasi sellaiseen asentoon, ettei se herätä huomiota, kun liikut ihmisten joukossa.
Kotoutumista ei ole suotavaa sekoittaa kotiutumiseen. Ne ilmaisevat eri merkityksiä.
Kielitoimiston sanakirja antaa verbille kotiutua kolme eri merkitystä: 1. palata kotiin 2. tottua olemaan jssak, ruveta viihtymään jssak, perehtyä hyvin jhk 3. tulla vakiintuneeseen käyttöön, saada pysyvä jalansija, juurtua
Kotoutuja ei palaa kotiin ja kaikkein vähiten rupeaa tottumaan tai viihtymään, jos on muuttanut rasistien ja antirasistien keskelle.
Oma-aloitteisuus on sitä, että tapahtuu aloite, joka on oma eikä siis ulkopuolinen. Tämä edellyttää ontologista kantaa, että itse on ulkoisesta todellisuudesta erillinen.
Tämä kanta on opeteltava ja hyväksyttävä ennen kuin voi ryhtyä omaksi aloitteeksi. Siis olisi hyvä.
Oma aloite syntyy omasta halusta, joka syntyy omasta tahdosta, joka on vapaa ellei sitä ole täytetty kehotuksilla.
Sinulla on nyt vastuu siitä, että opit ostamaan Prismasta oikeat tuotteet oikealla hinnalla.
Omalla aloitteella asetat vireille hankkeen, jossa pyrkimyksenä on asettua osaksi yhteiskuntaa, mutta sinulla on oikeus säilyttää oma kulttuuripiirisi. Voit vaikka valita parhaat päältä.
Kukaan ei kotouta sinua. Kukaan ei niin muodoin tule ovellesi tuomaan karjalanpaistilihoja tai kebabia. Kukaan ei sullo sinuun sukupolvien mittaista mielisairautta.
Suomalainen kebab on nautaa, joka on kotoutettu elämään navetassa.
Joko sana kotouttaa alkaa kuulostamaan hölmöltä?
Ja kiitollisuus, kiitollisuus!
Joka päivä asetut keskelle toria polvillesi, nostat kätesi ilmaan ja sidot kenkäsi roikkumaan kaulaasi. Tällä rituaalilla kiität Suomea vieraanvaraisuudesta, joka on velkarahalla ja traumoilla tehty.
