Kun kansakunta sairastui, syyksi paljastui Hollywood-elokuvista leviävä patogeeni. Rokotettakaan ei ole, se ei kannattaisi, taloudellisesti.
Mutta patologiat ulottuvat syvemmälle, itsetunto-ongelmiin. Siihen, että tämä maanpahanen ei ole muuta kuin heikko keksintö, kirjoihin kirjattu tarina. Suomi, tuo pohjolan joutomaa, jonka yli tasaisin väliajoin kävellään muina miehinä, isompien tahojen nimissä.
Sillä aikaa joutomaa luulee olevansa iso, tärkeä, merkittävä. Se on väärin. Joutomaa on joutomaa.
Traumatisoituneesta lapsesta ei voi kasvaa kuin traumatisoitunut, ikuinen nuori. Kaksi ministeriä kilpailee, kumpi pääsee estradille keräämään irtopisteet, nostamaan valheellista itsetuntoaan.
Lopulta siellä ovat molemmat, toinen näyttää sihteeriltä, kokonaisuus sketsiltä. Joutomaa lensi meren tuolle puolen, häpeän sai aikaan. Mutta ehkä kaksikon työura on tulevaisuudessa taattu, ei tarvitse hanttihommia tehdä. Ovia on auki, jumankauta, Amerikkaan.
Tunkekaa perseeseen se amerikkanne!
Ilmoittauduimme vapaaehtoisesti sodan uudeksi eturintamaksi, turvallisuuden nimissä. Valtiomme johto ei läpäisisi PISA-testiä.
Sopimus allekirjoitettiin, hymy oli leveä.
Tällaista itsetuhoa voi esiintyä vain maassa, joka on ollut kroonisesti sairas vuosikymmeniä ja joka siksi ei kykene muuhun kuin itsensä vahingoittamiseen. Mielenterveyden kriisi on käsin kosketeltavissa.
Miksi psykoterapeuttien kouluttaminen on niin kallista?