1.
Keskushallinnon valvomat vaalit, jotka poliittista barbariaa käsittävät – niitä on monia, lukuisia. Niiden kaava noudattaa ennalta tiedettyä linjaa.
Demokratia on määrätty tapahtumaan keskushallinnon alaisuudessa. Siinä tilassa on mahdollista järjestää vaaleja, joita voidaan kutsua vapaiksi.
Vapaus seuraa, kun todellisuuden rajoista on ensin päätetty. Missä, miten ja milloin päätökset tehdään, siitä ei tiedetä, ei puhuta.
Mutta päätöksiä valvoo – keskushallinto. Siitä ei tiedetä, ei puhuta.
2.
Uusi maailmanjärjestys on suuralueiden aikaa. Ne ovat poliittisesti ja maantieteellisesti liian moninaisia, abstrakteja kokonaisuuksia demokratialle.
Suuralueiden aika tarkoittaa teknokraattista keskushallintoa ja riittävän innovatiivista uuskieltä. Siksi meillä on yhä demokratia.
Suuralueiden maailmassa näkymätön keskushallinto seuraa välttämättä vallitsevista olosuhdetekijöistä. Peli pakottaa mukautumaan, sopeutumaan.
Uuskieltä opetetaan – yliopistoissa, televisiossa. Siitä ei tiedetä.
3.
Uuskielen innovatiivisuuden aste kulkee suorassa kausaalisuhteessa hallinnollisen sopeutustarpeen voimakkuuden kanssa. Sitä on ilmennyt.
Oman suuralueemme ja sen keskushallinnon pulmaksi koituu välitila. Siinä entinen lipuu yhä kauemmaksi ja uusi tavoittamattomaksi.
Sisäisen eheyden nimissä sotatila ilmenee jatkuvana, pysyvänä asiaintilana. Pysyvä sotatila tapahtuu rauhan nimissä, itsepuolustuksen nimissä.
Että vihollinen on kuin me – yhtä ja samaa. Siitä ei puhuta.