Globaalin pääoman varareservaatti, konkurssiaallon kourissa rypevä, idänkaupan ja -suhteet tyystin lopettanut, traumatisoitunut, militarisoitunut, itsetunto-ongelmista kärsivä, liian monta rakennemuutosta liian nopeasti kokenut, liian monta kertaa hulluuden esiintymismuotoa liian nopeasti muuttanut valtio, kansakunta – siis Suomi – on nyt pääomakilpailukykyhallituksensa johdolla päättänyt parantaa maan kilpailukykyä.
Hallitusta ei tule palkita innovatiivisuudesta vaan alistumisesta. Siitä ei tule palkita.
Kilpailukyvyn parantaminen – liukas, mitääntarkoittamaton käsitemato – on nykyään ainoa tehtävä, joka hallituksille voidaan myöntää. Siinä paikataan laivaa aina kerrallaan yhdestä kohdasta.
Ja katso! – Laiva on puolillaan vettä! – Ja se kelluu!
Korporaatiot ovat alistaneet valtiot nöyriksi, kuuliaisiksi yrittäjiksi, joiden toimeksi on määrätty uudenlaisen, ravinteikkaamman perusravinnon tuottaminen korporaatioille. Sen on oltava luomua, mielellään ilmastoneutraalia ja suolistolle hyväksi.
Parempi ravinto auttaa korporaatioita hallitsemaan maailmaa, yhä kokonaisvaltaisemmin, tehokkaammin ja huomaamattomammin. Naamioimaan sen ”kehitykseksi”, ”tieteellisiksi läpimurroiksi”, jotka pelastavat ihmiskunnan varmalta tuholta.
Maan pääomakilpailukykyhallitus on vastannut tähän haasteeseen: Suomeen tuhat uutta kilpailukykyeläintä!
Näin on tiede valtionuskonto, myös valtion uskonto. Mitä on tiede, mikä on tieteen tehtävä, siihen ei pyhä kirja anna vastausta.
Siksi on kuunneltava korporaatioita.
Lisää koulutusta, nopeammin, enemmän tohtoreita, nopeammin! Kyse on tuotannosta ja tuotannon lait vaativat: tuotannon on tehostuttava. Näin sanoo tehtaan johtaja.
Tiede – yhtä kuin tutkimus- kehitys- ja innovaatiotoimintaa. Etenkin kahta jälkimmäistä. Ensimmäinen on niille alisteinen: tutkimus vailla innovaatioita – ja nimenomaan pääomaa palvelevia innovaatioita – on luokiteltu hyödyttömäksi, pahimmillaan jopa vaaralliseksi.
Sellainen voisi kasvattaa ihmistä, auttaa näkemään tämän kaiken yläpuolelle.
Mutta miksi olisi sellainen itsetuhoisuus mielekästä, kun tiede vallitsevassa järjestelyssämme voi tuottaa todellisuuden, onnellisen tietoisuuden, teknologian, leivän ja sirkushuvin?
Parhaimmillaan jopa: tarkoituksen, merkityksen.
Siis pahimmillaan.