Loppua ei ole lopetettu, sen lopullista muotoa on vain lykätty. Se projekti on pitänyt meidän vireänä jo sata vuotta.
Loppu saattaa hyvin loppua ilman että sitä lopetetaan. Sitä kannattaa toivoa. Jotain.
Niin on jo saattanut tapahtua mutta sitä ei ole huomattu koska on niin kiire.
Kiire syntyy kun lykkäämme loppua kaiken aikaa. Se aika käytetään tehokkaasti, mitataan, kirjataan ja arvioidaan.
Aika uhkaa loppua. Se on luonnonvaroista katoavaisinta sorttia. Sitä ei kasva suolla, se ei uusiudu, se vain liukuu.
Karun realiteetin tähden on vauhtia kiihdytettävä, olemista nopeutettava. Elettävä elämää kuin pikakelauksella, kuunneltava ääniohjelmat kaksinkertaisella nopeudella, tiedettävä, koettava.
Silloin näkee kaiken ja voi ajatella että aikaakin on enemmän. Sen ajan voi sitten käyttää siihen että lykkää loppua.
Kauhea mekkala, tohina ja kilpailu, yhtä kuin oleminen. Sitä se on, edistys, siis loppu.