Yhteistoimintaakaan ei enää ole, on vain muutosta.
Kun korporaatio, suuri ja listattu, kaikessa tietävyydessään listaa niitä asioita, jotka korporaation johtoporras eli johto on määritellyt tärkeimmiksi, niin lista on lyhyt.
Johto on seinässä, tapetoitu seinään, eikä johtoa voi ottaa seinästä.
Johdon läpi virtaa voima kylmän naamion. Johto ei voi toimilleen mitään: se on vain välikappale anonyymissa prosessissa, puhtaiden tosiolevien maailmassa.
Yhteiskunta on nyt kadottanut viimeisimmätkin yhteistoiminnan rippeet. Niitä on enää laissa, joka käskee vuoropuheluun, puheluun vuoron perään.
Laki on niin hyvä, että se estää johdon mielivallan. Tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla ei ole mieltä, vain valtaa.
Puhelut ovat määrämittaisia, vuoroja on säännöllisesti, repliikit opitaan ulkoa.
Laki määrää jatkuvasta vuoropuhelusta. Puhelinlasku käy kalliiksi.
Muistatteko ne yhteistoiminnan ajat, kun yhdessä toimien parannettiin työyhteisöjä vähentämällä niistä ihmisiä?
Vietiin ihmiset yhdessä toimistorakennuksen katolle, jätettiin ne sinne, yhdessä.
Minimalismi kasvattaa onnellisuutta, niukkuus opettaa näkemään asioiden perimmäisen olemuksen.
Ja sitten tuli muutos, joka puhalsi niin voimakkaasti, että se kulki sellaisenkin kerrostaloasunnon läpi, joka ei ole läpitalon asunto.
Siinä tuulettuu vaikka ei haluaisi.
Kun muutoksista neuvotellaan, sitä ei tehdä enää yhdessä. Muutos ei neuvottele yhdessä vaan yksin.
Laki määrää, että työyhteisössä on tehtävä kehittämissuunnitelma.
On hyvä, että demokratia ja laki rajoittavat kylmien naamioiden pakkovaltaa.