Ihminen pitää ihmistä kaiken aikaa liian tietoisena, strategisena olentona. Sitä on ihmisen suuri optimismi, ihmisen suuri harhaluulo – se on peräti vaarallinen erehdys ihmisen kyvyistä.
Ja tuo optimismi ja harhaluulo kumpuaa siitä samasta ihmisen keskinkertaisuudesta, joka aiheuttaa tämän keskinkertaisuuden. Keskinkertaisuuden itseään ruokkivassa maailmanpyörässä selitysyritykset poliittisen todellisuutemme luonteesta tahriutuvat naiivilla optimismilla ihmisen kyvyistä, ihmisen nerokkuudesta.
Nerojakaan ei ole, on vain tarinoita neroista – ja nekin aina verrattain romanttisia ajatuskokeita.
Harhaluulo on se, että meille valehdellaan. Että kyse olisi tietoisesta, strategisesta harhaanjohtamisesta, jonka tavoitteena olisi todellisten päämäärien ajaminen kulissien takana.
Optimismi ilmenee kahdella tavalla: uskotaan yksittäisten ihmisten olevan poliittisen järjestelmämme ohjaksissa, toisaalta uskotaan näiden ihmisten mittaamattomaan strategiseen kykyyn toimia kuten Machiavelli on kirjoissaan opettanut.
Mutta todellisuudessa etujen ja intressien näkymätön verkosto pitää säälittäviä ja pieniä olentoja, ihmisiä, otteessaan. Tässä on taas kyse niin moniulotteisesta ilmiöstä, ettei ihminen kykene sitä ymmärtämään ja sitä paikatakseen rakentaa teorioita salaliitoista ja valehtelusta.
Valhe edellyttää totuutta. Mutta entä kun totuutta ei ole? On vain järjestelmä, joka ajaa itseään.
Ihminen on kykenemätön valehtelemaan, koska ihminen on kykenemätön saavuttamaan totuutta. Ihminen voi ainoastaan kertoa asioita ja jättää toisia sanomatta.
Järjestelmä, intressit ja edut määrittelevät yhtälön. Kaikki tapahtuu alitajunnassa. Ja tietoinen mieli on viaton kuin pieni lapsi.