Väärät analogiat, väärään aikaan, koituvat kohtaloksi. Mutta hyvältä ne maistuvat, hetken.
Itsenäisyytensä menettäneessä, itsenäisesti sotaa kohti kulkevassa, murentuneessa kansakunnassa iltapäivälehtien sota-asiantuntijat kirjoittavat vaivihkaa itseään sodan eturintamaan.
Oman propagandan mukaan omat toimet ovat aina puolustuksellisia. Vihollinen toistaa omassa propagandassaan samaa viestiä.
Tahtotila on yhteinen, jaettu, vaikka sitä ei käsitetä.
Poliittisen barbarian Nato- ja EU-osavaltiossa diplomaattisten käytäntöjen halveksunta muuttuu sankarilliseksi, isänmaalliseksi.
Kun pikkupoika on onnistunut salakuljettamaan Tallinnan satamamarketista nyrkkiraudan, naapurin pahamaineiselle kutosluokkalaiselle on soveliasta ja perusteltua räksyttää hetken aikaa ikkunan alla. Mitä sen jälkeen tapahtuu, tarina ei kerro.
Kun suurvallan joukot on aiemmin historiassa päästetty maahan, tuloksena on ollut muuta kuin turvallisuutta. Väitetään, että olisi vallinnut vaihtoehdottomuuden tila. Nykyhetki toistaa historiaa, ei kaikilta osin.
Nato-jäsenyys on alle vuodessa perustellut jo itsensä, tehnyt itsestään tarvittavan. Jäsenyys tuo turvan niitä uhkia vastaan, joita Nato-jäsenyydestä seuraa. Turva on sanoja, toiveita, haaveita – retoriikkaa.
On lisättävä turvattomuutta, jotta turvallisuus käy kaupaksi. Markkinamiehet ovat luoneet ongelman, tarpeen ja ratkaisun samaan pakettiin, myyneet sen asiasta ymmärtämättömälle vanhukselle hilavitkuttimineen ja kytkysopimuksineen.
Ostopäätöstä on kehuttava, myös naapureille.
Yhdysvaltojen syvään lojaalisuuteen liittolaisiaan kohtaan on maan poliittinen ja älyllinen eliitti itsensä ja murentuvan kansakunnan liimannut. Hyvä näin, Jumalan valittu kansakuntahan syvästi välittää muistakin kuin itsestään.