1.
Siellä, missä haihtuu valkoinen maasta,
paljastuvat koiranomistajien rikokset.
Siellä, missä sepeli hetken ehtii pilkottamaan,
kohta jää sulkee sen sisäänsä,
pitelee pahoin,
julkeaa.
Siellä, missä valo luo luulon paremmasta,
seuraa harhaluulosta
uusi masennus.
2.
Taistella luontoa vastaan,
luonnossa, jonka ihminen tuhosi ja
joka on käynyt ihmiselle oikukkaaksi.
Luonto hyökkää takaisin,
se yrittää kaataa
tuhoajansa.
3.
Ihmisen operaatiokyvyn suuruus,
levittää ensin tonneittain sepeliä
toivoa lyhyitä päivistysjonoja,
kuunnella valituksia,
sitten kerätä sepeli pois,
kaduilta, nurmikoilta, pihoilta,
ajaa ajoneuvoilla, tankata ne,
toimittaa polttoaine,
polttoaineella.
Toistaa sama vuodesta toiseen,
antaa asfaltin ja nurmikon kokea
sama kärsimys,
yhä uudestaan.
Ihminen on suuri.
4.
Luulin nähneeni
kirkkaalla keväisen pakkasyön taivaalla
komean täysikuun,
siinä se möllötti, silmiin tuijotti, uhmakkaasti,
mutta se olikin Lidlin mainostolppa.
5.
Suuren lika, rumuus ja synti on kasattu teiden reunuksille.
Niin kuin kaiken kauniin,
se tuhoaa valkoisen viattomuuden,
jättää jäljelle
sulottomuuden.
6.
Kevään aurinko paljastaa pinnoilta sen pölyn,
jonka talvi on onnistunut kätkemään.
Kevät tuottaa sen kaiken pölyn,
jonka talvi on ollut kykenemätön rakentamaan.
Talvessa ei ole eloa, siinä on vain piilotettua potentiaalia
jonka kevään pöly aktualisoi.
7.
Pestä kadut kuin ne olisivat meille lattia.
Yskiä, niistää koko talven kestäneen yskimisen ja niistämisen jälkeen
kuin ihminen olisi vieraantunut luonnosta,
pakattu vakuumiin.
Kevään hyväksi, runoja
Pestä kadut kuin ne olisivat meille lattia.