Järjestelmä elää vaiheessa että se eliminoi sisäiset vihollisensa, puolueen petturit.
Vaihe on kestänyt pitkään eikä sen kestoa voi vieläkään arvioida koska järjestelmä on kykenemätön tutkimaan itseään. Se törmää metafyysisiin rajoitteisiin jotka eivät ole ylitettävissä.
Joko pitää olla huolissaan tai jotain muuta normatiivista. Vaikka tilanne on vakava, se on täysin luonnollinen: ennustettava ja kiertokulkua noudattava. Kyllä tämäkin päättyy tavalla tai toisella, hyvin ja huonosti. Sitä veikkaan ja olen toiveikas.
He joilla on viholliseen yhteyksiä muita kuin vihamielisiä, poistetaan näkyvistä. Vihollinen on vihamielinen, häneen on suhtauduttava vihamielisesti.
He jotka eivät suhtaudu viholliseen vihamielisesti ovat vihollisen ystäviä eli vihollisia.
Periaate säilyy, eliminoinnin keinot muuttuvat. Nykyään on ihmisoikeuksia eli keksittyjä lakeja. Ihmisen voi tappaa monella tavalla, se on oikeus.
Olkoon miten makaa, näin aina päädytään tapahtumaan. Se on loogillisinta ja väistämättömintä mihin väkivaltainen järjestelmä kykenee.
Poliittinen järjestelmä on väkivaltainen. Parempaan emme kykene eikä pidäkään kyetä. Tämä ei ole normatiivinen väite vaan eksistentiaalinen.
Järjestelmä paljastaa kasvonsa, vääristyneet, kyyneleiden tahrimat. Lex aeterna.
He jotka ajattelevat toimivansa rauhan puolesta ovat pettureita. Rauha edellyttäisi että kuuntelee muutakin kuin omaa propagandaa.
Kuuntelu eli rikos. Ymmärrys eli rikos ihmisyyttä vastaan. Poliittisen luonne on ehdoton ja siksi rakas.
Oma propaganda on niin turvallista että siinä pitäydytään eikä muuta pidäkään vaatia. Ei ihminen mahdottomiin kykene.
Avoin yhteiskunta, avoin keskustelu, avoin tiede eivät ne erota meitä muista. Järjestelmä joka näitä asioita mainostaa saattaa olla kaikista sulkeutunein.
Me emme vaikuta, he vaikuttavat. Koska me olemme veritas aeterna.