Onko elämässä mitään muuta vaihtoehtoa kuin lähteä myymään omia ajatuksiaan kuin käytettyä autoa?
Ja ketkä ovat ne heikkosieluiset, jotka ovat ovat erehtyneet hyvää hyvyyttään tätä kaunista valhetta ajatusten erityislaatuisuudesta ja tärkeydestä kertomaan?
Eikö teitä hävetä? – Katsokaa, kuinka olette jälleen yhdelle nuorelle ihmiselle rakennuttaneet petollisen pilvilinnan!
Ja hän tulee romahtamaan niin syvälle, kun hän viimein joskus, toivottavasti, ei-sitten-kuitenkaan, tajuaa missä maanpinta on. Teitä hän tulee sitten syyttämään henkisenvammantuottamuksesta.
Nuorta ihmistä pitäisi lyödä, sopivasti, turvallisesti, riittävän usein. Ongelma on, kun lyödään väärin tai ei lyödä ollenkaan. Molemmissa tapauksissa lopputulema on aina lopulta sama: ihminen on joko uhri tai jumala niin että lopulta eroa ei ole, ja yhtä kaikki hänen välitön suhteensa maailmaan vääristyy.
Sitten alkaa terapia.
Pitkä kuntoutuminen, eheytyminen.
Ihminen näkee valon.
Luo uskon, tulee uskoon.
Kaikki tämä osoittautuu niin kertakaikkisen voimaannuttavaksi kokemukseksi, että ihminen alkaa myymään omaa kokemustaan ja ajatuksiaan muille. Kirjoittaa, ajattelee, kirjoittaa lisää, ajattelee lisää.
Tragedia.
Potilas palaa lähtöpisteeseen.