Joutenolossa, jossa pakoreitit on visusti padottu, joutuu ennemmin tai myöhemmin kohtaamaan sen, mitä tavallisesti alati pakenee rakentamalla aina vain lisää pakoreittejä.
On syntynyt mahtava pakoreittien markkina, jonka lumo etäännyttää joutenolosta. Markkina suosii tarpeetonta häsellystä.
Hautakammiot vuorataan kylmäverisen tehokkaasti ja järkevästi niin, ettei vahinkoa pääse edes vahingossa tapahtumaan.
Kaiken keskellä olisi nähtävä jossain jotain mieltä, jotain, mitä kohti astella. Ja kuitenkin järki sanoo vain, että sitä, mitä kannattaisi tehdä, ei kannata tehdä.
Näyttäisi siltä, että kaikki on tehty. Että tekemällä tekisi vain hallaa sille, mitä on tehty. Näin on tilanne ollut pidemmän aikaa. Silti on tehty, hallaa.
Työtä ilmenee loputtomasti vain niissä hetkissä, kun työpaikalla muutkin ovat töissä. Kun on käynnissä sopivanhenkinen itseään ruokkiva, kollektiivinen puuhastelu.
Työ loppuisi sillä hetkellä, kun älyttäisiin olla avaamatta tietokonetta ja teamsia.
Samalla tavoin loppuvat pandemiat, kun lopetetaan testaaminen.
Ja yhtä lailla sodat loppuisivat, kun lopetettaisiin propagandan lukeminen.
Maailmamme rakentuu harmoniassa elävistä vierekkäisistä kuplista, jotka kiihtyvät ylikierroksille, jotta töitä olisi. Ja töitähän on, rahaakin on.
Ne molemmat ovat mielikuvituksen tuotteita, systemaattisesti markkinoituja, siis kauppansa tekeviä.
Työ ja raha suojaavat joutenololta, mielentilalta, joka saattaisi tehdä ne tyhjäksi, ja jota siksi on siis paettava.
Ratkaisuksi on tarjottava kuplan etsimistä. Ja kun kuvittelee sellaisen löytäneensä, on siihen panostettava heti kuin hölmö, rakennettava itselle avovankila.