Joulu, siis kuolleen tarinan keskipiste, aamunkoitto joka on työnnettävä valtavin lihasvoimin esiin, jotta pienelle ihmiselle syntyisi yhä pieni ihmetys tätä maailmaa kohtaan, joka on turruttanut ihmisestä kaikki ne aistit, jotka joskus välittivät sieluun ihmetystä. Sielu on paennut aisteja, jotka ovat yhä olemassa vain historiallisina jäänteinä, funktiota vailla roikkuvina eliminä. Joulu on kelluva tila, aavikolle rakennettu kaupunki, joka täytetään turisteilla ja koristellaan valoilla; merkkien merkki eli toisen asteen merkki, joka viittaa vain itseensä, sen itsensä luoman maailman omaan kielipeliin, joka on täysin synkronoitu olemassa olevien ionivirtojen kanssa. Joulu eli ihmeiden aika lähinnä siinä mielessä, että se osoittaa kaikkien ihmeiden lopullista kuolemaa: jäljelle on jätetty tasainen kalorien, tuoretiskien, lohen, hiilarien, tavaran ja informaation virta, jossa ihmettä pyritään vielä rakentamaan ylijäämäisyyden kiihdyttämisellä: sillä että tuoretiski aukeaakin jo kello kuusi aamulla.
Katsomme joulua mainoksista. Katsomme joulun ihmettä mainoksista. Etsimme joulun rakkautta jouluelokuvista. Etsimme kadonnutta aikaa juhlasta joka kaiken järjen ja järjettömyyden mukaan tulisi kieltää sen rasistisen ja syrjivän luonteen perusteella.
Ylijäämän aika on tila, jossa kaikki on kaikkea eikä mikään mitään. Jossa kaikkea on, kaiken saa tunnissa, mulle heti nyt.
Ylijäämän ajassa ylijäämä ei negatoi olemisen perustavaa tilaa. Kontrasti kuihtuu, ja aika, päivät, tunnit ja sekunnit kuluvat yhtenä yhdensuuntaisena marssina kohti sateen ja sumun peittämää maisemaa, jota marssi ei kuitenkaan koskaan saavuta. Ylijäämän kiihdytys kiihdyttää hetkeksi jo valmiiksi kroonisesti kiihtyneitä ruumiinnesteitä niin että silmät jaksavat hetken loistaa vaan ei pullistua. Tavanomaiseen ylivilkkauden tilaan palataan pikimmiten: ylijäämä muistuttaa itsestään taas huomenna ja eilen.
Kiihtyvällä on oltava olemassa eteenpäinsuuntautuva perusvauhti, turvallinen ylijäämäisyyden tila, josta on turvallista ja jopa välttämätöntä hetkeksi kiihtyä, ja kun tätä rytmistä toimintaa harjoittaa tasaisen tahdin taulukolla, katoavat loputkin vastakkaisuuden rippeet.
Seuraavat sukupolvet kantavat taakkanaan ylijäämäisyyden kasautuvaa perintöä. He kääntävät itsensä nurinniskoin näitä aaltoja vastaan: he eivät tartu lusikkaan vaan vääntävät lusikan niin ettei sillä voi enää koskaan syödä; he makuuttavat itseään pankkitileillään ja rahojaan sängyissään; he suojautuvat ylijäämän hyökkäyksiltä hyökkäämällä itseään vastaan; he eivät ole kuulleet Jumalasta koska ylijäämän sinfonia on tehnyt heistä kuuroja.
Paljon saa valmiiksi tehtynä.
Ne tuomitut sielut kärsivät eniten ja kaikista tietoisimmin, jotka havaitsevat ylijäämän tuhoisat seuraukset. Eräät kärsivät vain seurauksista, joiden syitä he eivät näe. Eräät eivät ole vielä niinkään pitkällä.
Mielettömyyteen ei synny mielekkyyttä. On siis valittava joko kärsimys tai tiedottomuus. Jälkimmäiseen tilaan pääsemiseksi ei ole olemassa kaavaa, mutta kyseistä tilaa voi olla kahdenlaista sorttia: kiihdytyksestä tai sen vastustamisesta syntyvä ilo, suoranainen autuus.
Lapseni, sulje silmäsi, sillä tämä kaikki on tapahtunut vähintään niin monta kertaa kuin se tulee vielä tapahtumaan.
Kuka osaisi sanoa, miksi joulua vietetään?