Kuukausi: toukokuu 2025

Keskivaikea älykkyys

Potilas on kuitenkin kaikin puolin pirteä.

Kuvitella, että ihmisellä diagnosoitaisiin keskivaikea älykkyys.

Mutta nykyisin on sekin mahdollista! Diagnoosien maailmassa emme milloinkaan lopeta jahtaamasta niitä ihmiselämän pienimpiäkin sopukoita, jotka tuottavat epätavallisuutta ja epämiellyttävyyttä.

Emmekä osaa sanoa, mikä on tavallista, mikä on miellyttävää. Poikkeamat saavat diagnoosin. Mutta poikkeamat mistä?

Ihminen voi kärsiä älykkyydestään. Todennäköisemmin ihminen kärsii älykkyydestään.

Äly ei lakkaa kyseenalaistamasta itseään. Se on suljettu rakennelma.

Älyllisen paras suoja on tietämättömyys omasta älystä.

Keskivaikea älykkyys on oireyhtymä, jossa tärkeimmät elementit ovat älyllinen kyky nähdä asioita niin kirkkaana, että muuta sokaistuvat, ja patologinen kyseenalaistaminen tuota kykyä kohtaan.

Tuossa vastavuoroisessa prosessissa ihminen ei tiedä lopulta itsestään eikä muista mitään. Elämä liukuu valonauhana, tapahtumia ei erota unesta eikä unta koomasta. Ovatko ihmiset todellisia? Miksi he kävelevät noin? Kuinka he voivat toimia tässä maailmassa kuin omistaisivat sen?

Keskivaikeaan älykkyyteen kuuluu toiminnallisen elämän lakkaaminen tai sen vähittäinen alasajo.

Lyhytnäköisen elämisen sijaan keskivaikeasti älykäs näkee liian kauaksi horisonttiin.

Hän kykenee korkeintaan rajoittuneesti ja tilapäisesti lyhytnäköisen elämisen autuuteen.

Potilas on kuitenkin kaikin puolin pirteä. Hän syö hyvin ja muistaa nesteyttää itseään.

Tila yhdistyy usein nihilismiin, jossa arvot vain kyseenalaistetaan.

Että tila todettaisiin diagnoosiksi, keskivaikeaksi älykkyydeksi, on siitä koiduttava potilaalle haittaa.

Mutta kukaan ei ole kertonut, mitä on haitta.

Ja miksi haitasta on haittaa.

Minä olen objekti

Sinä olet subjekti.

Minä olen objekti. Minua kohdellaan, minua liikutellaan. Minä olen syytön, vailla syytä tai syitä.

Kuuletteko kaikkien näiden konfliktien savujen keskellä, kuinka osapuolista kumpikin huutaa omaa osattomuuttaan? Heistä kumpikin sanoo: emme me, vaan ne.

Että minä olen objekti.

Toisinajattelijoita – jotka ajattelevat toisin kuin he jotka eivät ajattele – moititaan siitä, että he suovat objektin aseman viholliselle. Mikä virhe!

Vihollinen on subjekti. Minä olen objekti, vain vaikutusten vastaanottaja, passiivinen reagoija kuin Pavlovin koira.

Vastavuoroisia prosesseja on vaikea ymmärtää. Siksi niitä ei kannata ymmärtää, vaan kannattaa sanoa, mitä on sanottava, tai olla hiljaa. Ihmisyys on niin ihanan moniulotteista ja yksinkertaista.

Maailma, jossa on vain objekteja, on sotaisa maailma.

Maailma, jossa on vain subjekteja, on sotaisa maailma.

Olisipa maailmanmahti, joka sanoisi: te olette kaikki subjekteja – ja objekteja! Ja nyt otamme toisiamme kädestä kiinni ja puhallamme iloisesti yhteisen ihmisyytemme nimiin ja ne, jotka eivät siihen suostu, olkoot ihmiskunnan vihollisia.

Ja taas – me olisimme: objekteja!

Objektien maailmassa sitä tulee tehneeksi joutavuuksia. Ryhtyy parittelemaan metsässä sotilasliittojen kanssa. Hankkii aseita, vaikka ihmiset tappelevat ruoasta leipäjonoissa. Prioriteetit, prioriteetit.

Liittoileminen on objektiutta, ei subjektiutta, koska liitto ei suuntaudu mitään eikä ketään vastaan paitsi vihollista, jos siitä tulee aggressiivinen. Varaudumme, että vihollinen on aggressiivinen, koska se on sen ontologinen perusominaisuus.

Tuhoisaa on, kun subjekti ei ymmärrä olevansa subjekti.

Minä olen objekti, vihollinen on subjekti.

Saatana asuu sittenkin maan päällä. Nyt vain odotamme, mitä hän luolassaan keksii meidän varallemme.

Olemme niin hyvin varautuneita, että olisi sääli, jos kaikki olisi mennyt hukkaan.

Ihminen rakastaa olla oikeassa.

Olkaahan eläimiksi, ihmiset

Paradoksi ja petos.

Olen ihminen. Olen ollut ihminen alusta asti. Alusta en muista.

Nyt minua on alkanut kiinnostaa ihmisenä oleminen. Aiemmin ei ole kiinnostanut vaikka olen ollut ihminen kaiken aikaa ainakin niin kauan kuin muistan eli alusta.

Oman olemisen rationalisointi etäältä on mielettömyyttä.

Kiinnostus ihmisenä olemiseen on paradoksi ja petos.

Se että olion itsensä olemisesta tehdään kiinnostuksen kohde, kertoo olion itsensä itsestään vieraantuneisuuden tasosta kaiken olennaisen ja vielä enemmän. 

Se että ihmisenä oleminen kiinnostaa tarkoittaa sitä että sitä on kiinnostunut siitä että on olemassa ihmisenä. 

Että olisi vaikea olla kiinnostunut jostain muusta olemisesta kuin ihmisenä olemisesta koska ihminen ei voi olla kuin ihminen vaikka elämmekin suvaitsevaista aikaa.

Ei olion olemisesta voi kiinnostua, jos on jo kyseinen olio. Oma oleminen vain on.

Kun joku sanoo että ihmisenä oleminen kiinnostaa niin mikä hän on ollut ennen tätä kiinnostusta?

Ihmisiä kiinnostavat monet asiat: musiikki, taide, urheilu tai vaikkapa muuttolinnut. Entä kun listaan lisätään ”ihmisenä oleminen”? Mikä on se asia?

Mikä on kiinnostunut ja mistä?

Ei ihminen voi olla kiinnostunut ihmisenä olemisesta, koska ihminen on ihminen. 

Eli jos joku ihminen sanoo olevansa kiinnostunut ihmisenä olemisesta, hän joko ei ole ihminen tai rakentaa ihmiselle ja ihmisenä olemiselle normatiivisen kehikon, eli luo siitä esineen josta olla kiinnostunut.

Olkaahan ihmisiksi vaikka olettekin eläimiä.

Suoriutuminen, ali

Irti.

Nykyään kannattaa pelätä sitä, että alisuoriutuu elämässä. Että ei pysty vastaamaan niihin odotuksiin, joita elämälle on asetettu.

Se on peruste sanoa irti.

Irti.

Elämästä voi suoriutua ja siitä voi suoriutua ali. Se tarkoittaa, että löytää paikkansa terassin alta.

Sieltä voi katsella ylöspäin niitä, jotka suoriutuvat.

Aina voi lohduksi hakea itselleen diagnoosin. Diagnosoitu on saanut vastuuvapauslausekkeen elämä-nimiseen projektiin.

Jokaisen yritys on oma elämänsä. Se on toivoton yritys.

Jos elämä on yhtä kuin suoriutumista, kannattaa suoriutua ali tai olla suoriutumatta.

Jos Ali suoriutuu, ruoka löytää ovelle.

Suorana kannattaa seistä. Minä ehdotan yleistä lakkoa.