Kuolemanviisaus

Emo antaa poikasten syödä, valvoo prosessia rinnalla.

Että ihminen olisi ylittänyt luonnon! Että tahtomme, järkemme, vapautemme olisivat luonnon tuolla puolen, ei luontoa! Että me emme ole vain eläimiä, eläinten lakien alaisia! Ja mitä muita kertomuksia meillä olikaan kerrottavana?

Pitkää ja turvonnutta elämää seuraa hohdokas kuolema. Ja kuinka luonnollista se onkaan! Katso, kuinka tänä vuonna on myyräpopulaatio kuihtunut: kylmä talvi ja ruton lailla levinnyt sairaus on sen pienentänyt.

Ekosysteemin kuningas ei ole kaikkivoipa: juuri kaikkivoipuudessaan se osoittaa pienuutensa.

Marraskuu aloitetaan juhlimalla kuolemaa, kun edellisistä kuolemanjuhlista on vasta asiakaspalautteet ehditty keräämään. Kuoleva populaatio seuraa johtajaansa kuin sorsanpoikanen emoaan.

Emo antaa poikasten syödä, valvoo prosessia rinnalla.

Todettu vähennystarve on laitettava konkreettisena operaationa täytäntöön, sanoo luonto iltauutisissa. Ja niin syntyy kuolemanviisaus.

Kuolemanviisaus on tärkein viisauden muoto ajassa, jossa elämän ja kuoleman välinen ero häipyy.

Kuolemanviisaus taannuttaa elämän, jotta elämä olisi kuoleman kanssa yhtä. Minkä se käsittää elämänä, on kuolemaa.

Kuolemanviisas halveksuu elämää. Kuolemanviisas ajattelee: minä elän kuoltuani, mutta minä en koskaan elä, koska en koskaan kuole.

Kuolemanviisaan elämä muodostuu kuoleman mietiskelystä ja elämän tukahduttamisesta. Hän siistii itsensä, kävelee markkinoilla ja julistaa uskoaan.

Ja miten voisikaan kuolemanviisas enää edes tukahduttaa sellaista, mistä hän ei tiedä?

Kokeva, tunteva, elävä eläin on jo syntyessään tapettu, mikäli hänen on edes annettu syntyä. Jos ei tunne elämää, tuntee vain kuoleman.

Voi, niin luonnollista, niin luontoa on tämä kaikki: antautukaa sen paisteeseen, antakaa sen polttaa ihonne, niin elätte ikuisesti!

Hampaat kävivät Kiinassa

Pandat on myyty.

Hampaat kävivät Kiinassa.

Mutta puhelin ei soinut.

Pandat on myyty, bambu on kallista, diplomatia, diplomatia.

Ystävyysryhmiä on vain niiden maiden nimillä, jotka on käsitettävä ystäviksi tai potentiaaliksi ystäviksi.

Ystävän vastakohta on vihollinen.

Puhelimella ei soitettu Kiinassa. Sotaa ei lopetettu. Vihollista ei kukistettu.

Pienen maan hampaat pystyvät kertomaan suurille asioita ja ne otetaan tosissaan. Ne hampaat.

Poistuttiin keskustelusta realistisempana kuin aiemmin ilman arvoja.

Arvorealistisempana poistuminen tarkoittaisi että olisi realistisempi arvoistaan ja niiden sopivuudesta maaperään.

Realistisempana poistuminen taas tarkoittaa että on realistinen siitä, että jalat ovat maassa eikä ilmassa ole keijuja.

Että todellisuus on nyt tämä. Sitä on realismi.

Ja että instituutti istuu televisiossani. Sitä on realismi.

Ja että esittää yhden ja saman kannan ja että haluaa rauhaa ei sotaa kuten tosi realisti. Sitä on realismi.

Arvo hukkui mutta hänellä on kidukset.

Akateemisen eliitin vuori

Jos tila on esteetön, siinä ei ole esteitä.

Täällä me vaellamme, pitkin näitä paksuja käytäviä, huoliteltuja lattioita, siististi lokeroituina kuin loisimme täällä oman maailmamme ja nauttisimme joka hetkestä. 

Onttojen ovien takana me toisillemme hymyilemme, pyynäämme vaatetustamme, ilmoitamme evankeliumin sanomaa. Ja tekemisemme näyttää ja on yhtä ja samaa.

Me olemme lukeneet kaiken emmekä vielä mitään – paljon on yhä luettavaa. Ja huomennakin saavumme tänne perustelemaan olemassaoloamme – tahtovathan kaikki jäytää itseään loputtoman informaatiotyön parissa, jotta kädet eivät haisisi lannalle.

Me emme edes haista omia käsiämme. Me emme edes maista kitkeryyttä kahvissamme.

Mutta enemmän on parempi, nopeammin on nopeammin, parempi on hyödyllisempää ja hyöty on tärkeää. Ajattelemisen ja olemisen rima on yhtä korkealla kuin kynnykset esteettömiin tiloihin. 

Jos tila on esteetön, siinä ei ole esteitä ja kaikki voivat sinne tulla esteistä huolimatta. Kukaan ei sinne tule, moni käy ja he kaikki viihtyvät.

Ja siksi me kaikki rakastamme demokratiaa, kunhan se on meidän demokratiaamme!

Ja meistä kaikista tulee niin tuntevia asioita, että tunnemme ja tiedämme kaiken, mitä olemme lukeneet siitä, kuinka mielistellä tiensä kohti huippua: kuinka erottua pinosta kuin liian pitkä, käyrä halko: kuinka hivellä sanoilla kuulijaansa kuin rakastavainen puolisonsa poskea.

Huippu ei sijaitse vuorella. Suomessa ei ole vuoria. Enkä minä tunne mitään.

Kuinka naurettavaa on ajattelu! Kuinka naurettavaa on tehokkuus! Ja jos ajattelisimme tehokkaammin, ongelmamme voitaisiin ratkaista.

Puhdas, hyveellinen, tietävä – oi, kuinka rakastan olemustani! Milloin minulle soitetaan ja minun tuntemustani kysytään? Milloin pääsen tuottamaan informaatiota loputtomaan informaatiovirtaan? Milloin pääsen sanomaan paljon sanomatta mitään? Milloin pääsen varomaan, etten eksy virallisista totuuksista?

Tavaroiden tuottaminen on tuhoisaa niin aivoille kuin luonnolle – mutta tiedon tuottaminen vain aivoille! Eikä tietoa voi tuottaa!

Ah, tämä maailma – niin avoin kuin pyrstöään esittelevä metso, niin vaikuttava kuin numeroitaan esittelevä taulu, niin hyveellinen kuin pahuudestaan valaistunut saarnaaja.

Enempi koulutus pelastaa koulutuksen, vähempi aiheuttaa rappiota.

Koulutus on ihmisen viimeinen oljenkorsi pelastukseen. Mutta tuho on kaikkea etevämpi.

Eliitti on demokratisoitu. Demokratia on voittanut. Iso ryhmä ajattelee enemmän ja monipuolisemmin.

Kansallisuudet drooneilla

Yhtä suurta liittoa.

Tarkistetaan droonien kansalaisuus
Laittomat droonit
Paperittomat droonit
Tahtovat Schengen-alueelle
Jossa ihmiset ovat liikkuvia vetreitä
Ja vapaita jos vain liikkuvat
Muuten menee hyvä oikeus hukkaan sudelle
Tavarakin liikkuu niin pysyy mielenterveys kurissa
Nuhteeseen laitetaan drooni
Rajalle aita ja pyssyjä
Puhkuu kuin presidentti

Droonia ohjaa joku jossain
Väestönvaihto vaihtoväestö
Vaihdetaan väestö toiseen salaisesti
Tai julkistetaan tieto
Paljonko väestöjä on laskettu olevaksi
Vaihtamalla paranee tai sairastuu
Vaihdettu väestö tyhjiössä kellutettu
Vaihtoväestö aina valmiina vaihtamaan
identiteettiään olemisen tapaansa toimiaan

Pakkasella drooni ei liiku polkupyörällä
Te selitätte että ne tulevat hädässä tarpeessa
Vainottu drooni välineellistetty aseeksi
Hybridiase
Tuleeko tekemään töitä maksamaan minun eläkkeeni
Mistä painetaan
Ja minä sanon että yhtä suurta liittoa
Eikä kukaan puhu oikeuksista velvoitteista
Tulee nuhteita ja pahaa mainetta ja kipeä vatsa
Katsokaa kuinka ovat puhelimetkin kalliita drooneilla
Kelloja koruja vaatteita merkkejä
Ei ole suomalaisella droonilla varaa

Muutoksen todellisuus

Yhdessä.

Yhteistoimintaakaan ei enää ole, on vain muutosta.

Kun korporaatio, suuri ja listattu, kaikessa tietävyydessään listaa niitä asioita, jotka korporaation johtoporras eli johto on määritellyt tärkeimmiksi, niin lista on lyhyt.

Johto on seinässä, tapetoitu seinään, eikä johtoa voi ottaa seinästä.

Johdon läpi virtaa voima kylmän naamion. Johto ei voi toimilleen mitään: se on vain välikappale anonyymissa prosessissa, puhtaiden tosiolevien maailmassa.

Yhteiskunta on nyt kadottanut viimeisimmätkin yhteistoiminnan rippeet. Niitä on enää laissa, joka käskee vuoropuheluun, puheluun vuoron perään.

Laki on niin hyvä, että se estää johdon mielivallan. Tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla ei ole mieltä, vain valtaa.

Puhelut ovat määrämittaisia, vuoroja on säännöllisesti, repliikit opitaan ulkoa.

Laki määrää jatkuvasta vuoropuhelusta. Puhelinlasku käy kalliiksi.

Muistatteko ne yhteistoiminnan ajat, kun yhdessä toimien parannettiin työyhteisöjä vähentämällä niistä ihmisiä?

Vietiin ihmiset yhdessä toimistorakennuksen katolle, jätettiin ne sinne, yhdessä.

Minimalismi kasvattaa onnellisuutta, niukkuus opettaa näkemään asioiden perimmäisen olemuksen.

Ja sitten tuli muutos, joka puhalsi niin voimakkaasti, että se kulki sellaisenkin kerrostaloasunnon läpi, joka ei ole läpitalon asunto.

Siinä tuulettuu vaikka ei haluaisi.

Kun muutoksista neuvotellaan, sitä ei tehdä enää yhdessä. Muutos ei neuvottele yhdessä vaan yksin.

Laki määrää, että työyhteisössä on tehtävä kehittämissuunnitelma.

On hyvä, että demokratia ja laki rajoittavat kylmien naamioiden pakkovaltaa.

Häiritsevät henkilöt

Ja te sanotte: ”Opiskelijat pois köyhyysrajalta” – ja kuinka ihanalta saattekaan sen kuulostamaan. Olette itse lähes yhtä ihania kuin tuo sanomanne!

Mutta minä sanon: lyökää opiskelija rajalta ja huolellisesti, niin ettei pää vahingossakaan pilkota sen toiselle puolelle. Rakentakaa rajalle aita, sehän on muodissa, ja valvokaa ahkerasti tuota rajaa!

Te lapset, tiesittekö, että lapsi on kaikista huonoin investointi – se ei tuota muuta kuin lääkärikäyntejä ja suurta valehtelua. Teihin on jo investoitu omaisuus – milloin te alatte tuottamaan kuin osake?

Vai kaivaudutteko turvallisempien tilojenne tiloihin, noihin muualta varastettuihin ideoihin, valta-asemiin, jotka kuvastavat teidän kyynistä, hobbesilaista ihmiskuvaanne? Ettekä te ole väärässä!

Samaan aikaan te puhutte suvaitsevaisuudesta, lämmöstä ja rakkaudesta kuin rakastaisitte ihmistä ja hyväksyisitte sellaisen sellaisenaan kaikkine häiritsevine puutteineen, mutta se on julma verho, jonka te olette itsenne eteen asettaneet, kaunis koristus, jolla esiinnytte oikeille yleisöille oikeilla sanoilla. Ette siedä sietämättömiä ihmisiä – sehän on sen määritelmä!

Turvallinen tila on raja-arvo jota voidaan lähestyä mutta jota ei koskaan voida saavuttaa siksi on puhutta turvalliSEMMASTA tilasta.

Turva olkoon arvo.

Institutionalisoidaan kaikki tilat, kitketään rikkaruohot kuin ne olisivat pahuuden lähettiläitä, jotka maan uumenista pilkistävät. Tehdään niin ja pian kaikki tilat ovat vapaita.

Tyhjiä kaikukammioita.

Näyteikkunoita.

Vieläkö teissä on kaaosta vai oletteko aina pukeutuneita ja pyynättyjä?

Yhdyshenkilö yhdistää työntekijät ja johdon, asiakkaat ja korporaation. Häirintäyhdyshenkilö. Häirintäyhdyslomake.

Yleisen järjestyksen määrää laki tai periaate. Se on institutionaalista vallankäyttöä, väkivaltaa, joka voidaan yleisen järjestyksen nimissä hyväksyä. Se on suvereenille luovutettua valtaa.

Ihmisen olemus on häiritsevä.

Yhdyshenkilö kävelee rajapinnoilla kuin Jeesus veden päällä.

Suhteellista köyhyyttä ei voi poistaa.

Kulttuurinen köyhyys on pitkän aikavälin prosessi.

Ajattelun köyhyys tarkoittaa immunologisen prosessin ulkoistamista.

Ulkoistaminen on hyödyllinen toimi niille, jotka siitä saavat hyötyä. Hyöty on arvo, koska sitä tavoitellaan.

Turvallisemmat tilat tekevät voittoa kuin lääkeyhtiöt. Köyhä maaperä köyhdyttää suoliston mikrobikantaa. Köyhyys ulottuu korkealle. Ihminen on pieni, hirveän pieni, hirveä, pieni. Ja köyhä.

Fragmentum

Teette hei laatucontenttia

Jumala tässä moi

En valitettavasti ehdi teidän podiinne vieraaksi

Mut tuen teitä hei patreonissa hei

Ostan hei teiä paidan teiä fanikaupasta

Teette hei laatucontenttia

ceellä

Jaan hei tota teiä matskuu frendeilleki, Jeesukselle ja Saatanalle

Tärkeit teemoja hei tuotte hei

Ja hyvä hei et mustaki puhutaa välillä

Ja siit paksusta kirjasta ette vittu tiiä mikä duuni siinäki oli

Oli pitäny hei eka luoda valoja ja sellasta

Sit piti niiku koko ajan ilmestyy

Niiku iha kaksneljäseiska tyylii

Ennen kalentereit ja kelloja ja niit et kelatkaa

ääääääääääääääääääääääääääää

Näistä merkeistä tunnistat merkit

Autoimmuunisairaiden avoparantola.

Tänään alkaa päivä ohjelmoinnilla.

Ihminen vailla ulkoista päämäärää on sisuskalujaan jäytävä diagnoosineurootikko. Sisäisen ja ulkoisen informaation yhteisvaikutus synnyttää kehän, jossa ainoa todellisuus ovat omat hengenliikkeet.

Hyvinvoinnin pahoinvointi. Autoimmuunisairaiden avoparantola. Ajattelu riisuttu kaikesta ajattelusta.

Se informaatio myy, joka myy.

Näistä merkeistä tunnistat, että luet liikaa näistä merkeistä tunnistat tyyppisiä artikkeleita. Että siitä on tullut haitallista. Haitta on hyödyn vastakohta. Mitä haittaa on haitasta?

Merkkien on oltava tietyssä järjestyksessä, jotta ne luovat merkityksiä. Diagnoosit ovat merkityksiä. Markkinat perustuvat halujen uusintamiseen.

Kuinka kaipaakaan lohtua ja rapsutusta.

Näistä merkeistä tunnistat tyyppisten artikkelien lukeminen on ihmiselle luontaista toimintaa, mutta liiallisella altistuksella on kääntöpuolensa.

Jos lukee toistuvasti artikkeleita, jotka kehottavat tunnistamaan itsessä sellaisia merkkejä, että lukee liikaa artikkeleita, joissa kehotetaan tunnistamaan itsessä merkkejä, saattavat tunnusmerkit täyttyä.

Näin kertoo tohtori ja tutkija. Yliopistosta. On taas tiede osoittanut tärkeytensä.

Lisää tutkimusta tarvitaan. Energiaomavarainen järjestelmä perustelee hyödyllisyytensä itsellään.

Sanaa ei saa rajoittaa: yleisöllä on oikeus tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Mitä yleisö tietää, se yhteiskunnassa tapahtuu.

Olisi nyt tutkittava sitä, kuinka ulkoinen informaatio saa yleisönsä luulottelemaan itsessään merkkejä, ja sitten uutisoitava siitä kuten kaikesta muustakin, niin ongelmamme olisivat ratkaistut.

Tästä pelistä hyötyy niin moni, mutta se on hyödytöntä.

Oma-aloitteisen kotoutumisen opaskirja vasta-alkajille ja edistyneille

Ja kun aamuisin heräät, toivot, ettet olisi.

Jos imperatiivein käskee, se halventaa käskettävää. Kuin hän olisi komentoja vastaanottava eläin, koira.

Rasismia se on. Pehmeät kehotukset ilmentävät ihmisen arvokkuutta ja ovat antirasistisia.

Ihmisellä on vapaa tahto, jonka voi täyttää kehotuksilla niin, ettei se ole vapaa vaan kehotusten säiliö.

Kun heräät, voisit ottaa itseäsi niskasta kiinni ja repiä naamasi sellaiseen asentoon, ettei se herätä huomiota, kun liikut ihmisten joukossa.

Kotoutumista ei ole suotavaa sekoittaa kotiutumiseen. Ne ilmaisevat eri merkityksiä.

Kielitoimiston sanakirja antaa verbille kotiutua kolme eri merkitystä:
1. palata kotiin
2. tottua olemaan jssak, ruveta viihtymään jssak, perehtyä hyvin jhk
3. tulla vakiintuneeseen käyttöön, saada pysyvä jalansija, juurtua

Kotoutuja ei palaa kotiin ja kaikkein vähiten rupeaa tottumaan tai viihtymään, jos on muuttanut rasistien ja antirasistien keskelle.

Oma-aloitteisuus on sitä, että tapahtuu aloite, joka on oma eikä siis ulkopuolinen. Tämä edellyttää ontologista kantaa, että itse on ulkoisesta todellisuudesta erillinen.

Tämä kanta on opeteltava ja hyväksyttävä ennen kuin voi ryhtyä omaksi aloitteeksi. Siis olisi hyvä.

Oma aloite syntyy omasta halusta, joka syntyy omasta tahdosta, joka on vapaa ellei sitä ole täytetty kehotuksilla.

Sinulla on nyt vastuu siitä, että opit ostamaan Prismasta oikeat tuotteet oikealla hinnalla.

Omalla aloitteella asetat vireille hankkeen, jossa pyrkimyksenä on asettua osaksi yhteiskuntaa, mutta sinulla on oikeus säilyttää oma kulttuuripiirisi. Voit vaikka valita parhaat päältä.

Kukaan ei kotouta sinua. Kukaan ei niin muodoin tule ovellesi tuomaan karjalanpaistilihoja tai kebabia. Kukaan ei sullo sinuun sukupolvien mittaista mielisairautta.

Suomalainen kebab on nautaa, joka on kotoutettu elämään navetassa.

Joko sana kotouttaa alkaa kuulostamaan hölmöltä?

Ja kiitollisuus, kiitollisuus!

Joka päivä asetut keskelle toria polvillesi, nostat kätesi ilmaan ja sidot kenkäsi roikkumaan kaulaasi. Tällä rituaalilla kiität Suomea vieraanvaraisuudesta, joka on velkarahalla ja traumoilla tehty.

Viestinnän opas, aloittelijoille

Valitse ensin kohteet, joille et kommunikoi, äläkä kommunikoi muille.

Rationalisoi kaikki prosessit, niin voit hallita niitä. Muista, että jokainen merkki kääntyy.

Siinä kehityksen vaiheessa, jossa monimutkainen, uloshengitettävään ilmaan, äänihuulten ja suun alueen lihaksiston hienovaraiseen yhteistyöhön perustuva järjestelmä alkaa tuottamaan äänteitä, opettele rajoittamaan niiden ulospääsyä.

Pura kertyvä paine hengittämällä pussiin nopeassa rytmissä ja huido käsillä.

Opettele ymmärtämään, että tragedioita on kolmea erilaista: sinut ymmärretään, sinua ei ymmärretä tai sinut ymmärretään väärin.

Sinua ei ymmärretä oikein.

Sinä olet törmäilevien ovien ja kaatuvien seinien luoma sinfonia, hetkellinen synteesi, kakofonia.

Jumala laittoi nämä oliot törmäilemään pellolle keskenään. Pellolla olisi tilaa, mutta hullut ovat silti päättäneet törmäillä. Päätöksistä ei ole kirjallisia todisteita.

Törmäillä on pehmennetty verbistä törmätä. Törmätä kuulostaisi liian jyrkältä.

Ihmiset törmäävät toisiinsa vain autossa, ja silloinkaan eivät ihmiset törmää vaan autot. Autolla on tahto törmätä. Auto on autonominen.

Älä kommunikoi hienoilla termeillä äläkä muutenkaan. Opettele ne kaikki ulkoa, listaa seinälle ja kehu itsellesi erinomaisuuttasi.

Hypi paikallaan ja potkiskele vesilätäkköä kiukkuisena kumisaappaat jalassa silloin, kun sinua ei ymmärretä.

Kasvata sipuliin uusi kerros, kun sinut ymmärretään.

Kun sinut ymmärretään väärin, palaa kohtaan yksi.