Avainsana: Euroopan unioni

Nousu, sota ja lasku

Laskun aika ei ole, vielä.

Eurooppa, Puutarha, sivistyksen, kukoistuksen, jalojen arvojen, demokratian, rauhan puolestapuhuja –  se tarvitsee tasaisin väliajoin annoksen kovia huumeita, suoraan suoneen. 

Sotaan valmistautuminen on huumetta, kovaa sellaista. Se tuottaa terävimmän, puhtaimman nousun.

Sotaan on mahdotonta valmistautua niin että sota vältettäisiin. Sota tarkoittaa laskua. 

Mutta sen aika ei ole vielä. 

Sota on se lääkehaitta, jonka Jumala on kaiken kattavaan sivistykseen sisällyttänyt. Näin lääke tulee  kumonneeksi oman vaikutuksensa.

Mutta aina on plasebovaikutus, potilaan oma hallusinaatio, harhakuva. Se tuntuu hyvältä.

EU:n ja Naton avulla yhdistetty Eurooppa ei ole omasta riippuvuudestaan päässyt eroon, vaikka pitkään niin luuli. 

Löytyi sittenkin uusvanha tapa hankkia tarvittavia tuotteita katukaupasta. 

Kun ainetta tarvitaan, sitä saadaan. Ja jos sitä on saatavilla, sitä kohtaan ilmenee tarve. 

Eturistiriitoja ei tarvita ennakkoehtona, ne voidaan keksiä, luoda. Sitä varten on eliitti. He saavat tästä palkkansa.

Yhdistetty eliitin Eurooppa saattaa osoittautua poliittisen historian yhdeksi vaarallisimmista projekteista. Maanosan patoutunut addiktio on nyt sullottu yhteen, jaetun hulluuden piiriin.

Eliitin kollektiivinen mielentila, jossa rauhanrahastosta tuetaan sotaa, on häiriintynyt pysyvällä, lopullisella tavalla. Lopullisuus tarkoittaa sotaa.

Sota tapahtuu, koska muutakaan ei voida eikä kyetä.

EU:n digitaalinen identiteettilompakko – Uudenlainen infrastruktuuri tiellä kohti ”datavaltiota”?

Tie on kovin näyttävästi auki kohti yhä syvenevää ja lisääntyvää datan keräämistä ja sen hyödyntämistä.

Euroopan unioni on saattamassa käytäntöön EU:n digitaalista identiteettilompakkoa. Valtiovarainministeriön mukaan ”lompakkosovellus helpottaisi arjen asiointia sekä digitaalisissa palveluissa että perinteisessä käyntiasioinnissa”. Sitä voisi käyttää käyttäjän identifioimiseksi niin viranomais- kuin yksityisissäkin palveluissa, verkossa ja sen ulkopuolella. Euroopan komissio mainostaa digitaalisen identiteetin vahvistavan sekä turvallisuutta että yksityisyyttä.

Onko kyseessä Troijan hevonen? Usein turvallisuus ja kansalaisten yksityisyys on nähty vastakkaisina voimina: kun lisäämme turvallisuutta, joudumme jollain tavalla heikentämään kansalaisten yksityisyyttä taikka vapautta. Kyse ei tietysti ole täysin kategorisesta nollasummapelistä.

Toistaiseksi asian suhteen joudutaan liikkumaan paljon spekulaation tasolla, sillä tarkemmin se, miten uutta digilompakkoa implementoidaan käytännössä, on vielä hämärän peitossa. On kuitenkin syytä suhtautua uudenlaiseen julkisen hallinnon digitaaliseen infrastruktuuriin kriittisesti, sillä digitalisaatio ja datan kerääminen myös mahdollistavat uudenlaisia, tehokkaampia hallinnan muotoja, jotka voivat kutistaa ihmisten yksityisyyttä.

Kun geopoliittiset palaset ovat viime vuosikymmeninä liikahdelleet, ja Yhdysvaltojen asema heikentynyt suhteessa Kiinaan, moni on alkanut näkemään Kiinaa kaikkialla. Kuin jonkinlainen ”Kiinan malli” olisi levittäytymässä globaalisti.

Kiinan sosiaalista luototusjärjestelmää (social credit system) käsittelevässä artikkelissa Cheung ja Chen (2022) määrittelevät ”datavaltioksi” (datastate) hallinnon mallin, joka ”mahdollistaa valtiolle kokonaisvaltaisen kansalaisten valvonnan, arvioinnin ja kontrolloinnin datafikaation kautta ja joka jättää kansalaisille vähän tilaa puolustaa omaa autonomiaa”. Kirjoittajat huomauttavat, että kiinalaista luototusjärjestelmää, joka on heidän mukaansa liukumassa kohti datavaltiota, ei tulisi pitää vain erillisenä ääriesimerkkinä, joka ei voisi toistua muualla. Sen sijaan Cheung ja Chen huomauttavat, että kontrolloimaton, dataan pohjaavan valvonnan kehittyminen voi johtaa sellaiseen ekosysteemiin, joka tarjoaa datavaltiolle suotuisaa maaperää.

Joitain pelkoja ja arvioita on jo esitetty, että Euroopan unionin identiteettilompakko olisi kylvämässä tällaista maaperää. ”Kiinan malli” leviää! Euroopan parlamentin jäsen Mikuláš Peksa esittää, että ratkaisevaa on kyseisen infrastruktuurin arkkitehtuuri. Yhteen, keskitettyyn tietokantaan perustuva infrastruktuuri voisi mahdollistaa kansalaisten profiloinnin Kiinan tapaan. MEPit Rob Rooken ja Rob Roos ovat huolissaan siitä, että eri palveluntarjoajat saisivat käsiinsä enemmän tietoa kansalaisista kuin tällä hetkellä, mikä heikentäisi kansalaisten voimaa suhteessa hallituksiin ja suuriin yrityksiin.

Kuten Roos, myös poliittisen filosofian tutkija David Thunder The Freedome -blogissaan pohjaa huolensa parin vuoden takaiseen koronapassiin. Thunder spekuloi sillä, että uusi infrastruktuuri ruokkisi ns. tuuppauspolitiikkaa (nudge), jolla hallinto pysyisi ohjaamaan kansalaisia toimimaan hallinnon haluamalla tavalla. Yli 500 tieteilijän ja tutkijan ryhmä puolestaan esitti kirjeessään niin ikään ongelmakohtia muun muassa yksityisyyden ja kansalaisten profiloinnin kannalta.

Tietystä utilitaristisesta näkökulmasta digitaalisen identiteettilompakon implementoiminen voisi vaikuttaa järkevältä. Hyötyjä ovat muun muassa turvallisuus, yhtenäistäminen, standardisoiminen ja käyttäjän kannalta ”kätevyys”. Siis on kyllä niin, että digitalisaation jyrätessä viime vuosina varsin nopeasti eri toimintoihin ja palveluihin, tietyt standardit ovat kenties puuttuneet.

Mutta kun tätä yksittäistä digitaalista infrastruktuuria katsotaan laajemmassa perspektiivissä, esiin nousee perusteltuja kysymyksiä. Datan keräämisen ja hyödyntämisen imperatiivi on vallitsevassa datataloudessa ja -yhteiskunnassa hyvin voimakas. Toisaalta houkutus erilaisten käyttäytymispsykologiaan perustuvien hallinnanmuotojen suuntaan on ollut nähtävissä aiemmin myös Suomessa (ks. Ylöstalo & Otonkorpi-Lehtoranta 2021). Kun tähän yhtälöön ynnätään ylipäätään Euroopan unionin demokratian liukuminen yhä enemmän kohti ”Kiinan mallia” (Eskelinen 2019), teknokratian digi-innovaatioihin on syytä suhtautua varauksella.

Acemoglu ja Robinson (2020) kirjoittavat Kapea käytävä -teoksessaan vapauden tilasta ja sen ehdoista yhteiskunnassa. Heidän mukaansa yhteiskunnan on juostava pysyäkseen mukana valtion kasvavan vallan rinnalla – muutoin kahlehdittu Leviathan voi muuttua despoottiseksi.

Mistä tässä suhteessa EU:n digilompakossa on lopulta kyse? Vahvistuuko keskusvallan asema suhteessa kansalaisiin vähitellen tavalla, joka kaventaa kansalaisten vapauksia? Vai onko kyseessä vilpitön yritys uuden infrastruktuurin avulla todella parantaa kansalaisten asemaa vallitsevassa digitalisoituneessa yhteiskunnassa esimerkiksi suhteessa yrityksiin? Mikä tässä kaikessa on suurten yritysten asema: kenen leirissä ne peliä pelaavat?

Datatalouden ja -yhteiskunnan moottoreina ja vallitsevan infrastruktuurin portinvartijoina suuryritykset tuovat klassiseen poliittiseen teoretisointiin – joka, kuten Acemoglulla ja Robinsonilla, usein tarkastelee valtiovallan ja yksilön suhdetta – uusia sävyjä ja uutta dynamiikkaa.

Mitä tästä kaikesta seuraa? Tie on kovin näyttävästi auki kohti yhä syvenevää ja lisääntyvää datan keräämistä ja sen hyödyntämistä. Imperatiivi on vahva, ja se vetää mukaansa kaikenlaisia toimijoita. Yksittäinen kansalainenkin imperatiivin edessä polvistuu, hymyssä suin: kyllähän data kertoo kaikkea jännittävää ja mielenkiintoista, minusta itsestäni.

Lähteitä

Acemoglu, D. & Robinson, J. A. (2020). Kapea käytävä: Valtiot, yhteiskunnat ja vapauden kohtalo. (suom. Pietiläinen, K.) Terra Cognita.

Cheung, A. S. Y., & Chen, Y. (2022). From Datafication to Data State: Making Sense of China’s Social Credit System and Its Implications. Law & social inquiry, 47(4), 1-35. https://doi.org/10.1017/lsi.2021.56

Eskelinen, T. (2019). Demokratia utopiana & sen vastavoimat. Vastapaino.

Euroopan komissio. (2023). European Digital Identity. Luettavissa: https://commission.europa.eu/strategy-and-policy/priorities-2019-2024/europe-fit-digital- age/european-digital-identity_en

Valtiovarainministeriö. (2023). EU:n neuvosto ja parlamentti ovat päässeet sopuun eurooppalaista lompakkosovellusta koskevasta lainsäädännöstä. Luettavissa: https://vm.fi/- /radet-och-parlamentet-har-natt-overenskommelse-om-lagstiftningen-om-en-europeisk- digital-planbok

Ylöstalo, H. & Otonkorpi-Lehtoranta, K. (2021). Politiikkakokeilut psykologisena hallintana. Teoksessa: Brunila, K., Harni, E., Saari, A. & Ylöstalo, H. (toim.) Terapeuttinen valta: Onnellisuuden ja hyvinvoinnin jännitteitä 2000-luvun Suomessa. Vastapaino.

Faktantarkastaja

Kukapa nyt käyrää tietoa haluaisi ostaa?

Kop kop, hyvää päivää, olen faktantarkastaja ja tulin tarkastamaan taloudessanne asustavat faktat.

Eihän taloudessa ole ollut tai siellä jaettu disinformaatiota?

Joudun tarkastamaan teidän kirjahyllynne ettei sieltä löydy Maria Nordinin kirjoja.

Jahas, tuon Orwellin kohdalla joudutaan nyt puuttumaan asiaan sillä tavoin, että Orwellista on kyllä sallittua lainata otteita mutta niitä otteita ei ole sallittua käyttää kuvaamaan tätä meidän vallitsevaa yhteiskunnallista ja poliittista järjestystä täällä Puutarhassa, näet me olemme todenneet sellaisten vertausten yksinkertaisesti olevan disinformaatiota. 

No mutta täältähän löytyy oikein filosofiaakin, mutta olkaahan varovaisia sellaista lukiessanne – odottakaas, kun laitan näihin sellaisen varoitustekstin ja muistutuksen siitä, mistä löytyy luotettava tiedonlähde, katsos tuossa tarrassa on tuollainen QR-koodi, jolla sitten voi kirjaa lukiessa lukea samalla luotettavampaa ja päivitettyä tietoa tuolta internetistä. Mutta siis suosittelen filosofian lukemista, sehän on mukavan sivistävää ja mieltä avartavaa, mutta jos sitä liian kirjaimellisesti lukee, niin siitä voi tulla näet uhka itselle, omalle terveydelle sekä laajemminkin yhteiskunnalle. Näet esimerkiksi Kantin periaatteet oman järjen käytöstä pätevät kyllä yhä, mutta näinä aikoina järjenkäyttö on pitänyt täsmentää hieman uudella tavalla, katsos kehitys kehittyy ja näin, niin se järjenkäyttö tarkoittaa vain niihin tietolähteisiin luottamista, jotka me olemme määritelleet luotettaviksi, ja luotettavia ne ovat siksi että ne eivät jaa disinformaatiota, siis esitä vaihtoehtoisia, siis vääriä, näkökulmia tai seikkoja, siis. Nehän ovat uhka demokratialle, olettehan siitä tietoisia, olettehan.

Katsos, kun on tuo internet, se on hirvittävän iso paikka ja kuka tahansa voi kirjoittaa ja julkaista siellä mitä tahansa, niin eihän siinä pieni ihminen pysy enää mukana eikä tiedä, mihin tässä pitäisi uskoa ja mihin olla uskomatta, kun on niin valtavasti kaikkea tarjolla. Siksi on näet tärkeää, että me yhdessä sitten määrittelemme tai siis kerromme teille, että mikä on totta ja mikä ei, ikään kuin standardisoimme tiedon. Demokratiaahan tässä me kaikki suojelemme, yhteisellä asialla, ja kyllähän tällainen kognitiivinen turvallisuus on osa tätä kaikkea muuta turvallisuutta mitä meillä on demokratiassa muutenkin, ja nykyisin entistä tärkeämpi tuon internetin, somen ja disinformaation myötä tämä turvallisuuden aspekti. Ja onhan moni muukin asia standardisoitu, kuten vihannekset. Kuka nyt käyriä kurkkuja haluaisi ostaa? Kuluttajallehan tilanne on paljon mieluisampi, kun kurkut ovat samanlaisia, tuttuja ja turvallisia kaikkialla, ja niiden laatua valvotaan tarkasti. Ihan sama asia on kyseessä nyt tämän informaation kohdalla – kukapa nyt käyrää tietoa haluaisi ostaa?

Ja katsos, jossain diktatuureissa ja sen sellaisissa pahoissa valtioissa ne pahat johtajathan käyttävät tällaisia tilanteita hyödykseen ja sensuroivat kaiken hallintoa uhkaavan ja sitä kritisoivan sisällön, rajoittavat sananvapautta – siis ihmisoikeuksia! – ja vain orjuuttavat kansaa. Mutta sitten tällaisissa demokratioissa – eikö olekin upea keksintö, demokratia!? – tällaistahan ei voi tapahtua, siis koska demokratiassa kansa hallitsee itseään, ja sitten tulee vaalit, joissa kansa voi aina äänestää nykyiset hallitsijat pois, paitsi silloin kun se olisi uhka demokratialle, siis tapahtuisi disinformaation vaikuttamana. Nämä kaksi asiaa, huomaatteko, liittyvät hyvin vinhasti toisiinsa!

No niin, jokos hahmotatte tämän kuvion, minusta tämä on hirveän selkeä ja looginen. Niin, ja kyllähän faktantarkastajien työ on koko ajan entistä tärkeämpää ja arvokkaampaa, näin olen kokenut kyllä asian, tulevaisuuden ammatti kyseessä – tämä ihan vinkiksi teidänkin jälkipolvellekin. Että tässä ollaan tosi tärkeiden asioiden ja arvojen – ennen kaikkea arvojen! – parissa, tekemässä hyvää, parempaa maailmaa.