Minä puhun vain kehonkieltä suullani, joka on osa kehoani.
Kieli, jonka ihminen tuottaa, tulee hänen kehostaan ilmavirran mukana.
Se poistuu ja matkallaan värittyy: sitä luulee puhuvansa samaa kieltä, vaan joutuu huomaamaan ajatusten ja sanojen ristiriidan.
Keho on elävä ruumis. Kieli on kommunikaation väline, pääasiassa äänteitä ja sanoja.
Kehonkieli on universaalikieli, jota ei opeteta koulussa. Tätä kieltä eivät filologit tutki, koska se ei jätä itsestään merkkejä.
Kehonkieltä ei voi formalisoida järjestelmäksi, koska se on niin monimuotoinen kehon taipuisan ominaisuuden vuoksi.
Nyt kasvaa autistien sukupolvi, joka ei puhu kehonkieltä, koska keho on heille vieras ja vihamielinen entiteetti.
Se on väärä.
Uusi sukupolvi on pelkkää mieltä ilman elävää ruumista, eli kuollut ruumis, johon on yhdistetty toimintoja ja ohjelmoitu ne.
Heidän mielensä ala on alakuloinen, mielialakuloinen.
Heidän perässään roikkuu ruumis, jolla he eivät tee mitään.
Heidän kielensä on mykistettyjen ilmausten kokonaisuus.