Kategoria: Esseet

Itse kehu

Curriculum Vitae.

Miksi ihmiset eivät ole kaltaisiani neroja?

Kuvitelkaa maailma jota minä johtaisin. Ja te seuraisitte strategiaani täsmällisesti kuin orjat.

Se olisi täydellinen maailma.

Minulla ei ole ideaa, mistä se maailma koostuisi. Se olisi autoritaarinen maailma, täydellisen demokraattinen.

Se olisi täydellinen maailma.

Minä kärsin siitä, että olen muita parempi ja älykkäämpi. Muut kärsivät siitä, etteivät ole älykkäitä ja hyviä kuten minä.

Älykkäät kärsivät toisista ihmisistä, jotka eivät vastaa odotettuja standardeja.

Muut kärsivät älykkyydestäni, vaikka he voisivat imeä sitä itseensä kuin elämänvoimaa.

Älykkäät ihmiset ovat pelottavia, tyhmät turhauttavia. Myös älykkäät ovat turhauttavia.

Minä olen standardi. Olkaa hiljaa.

Jos vain ihmiset ymmärtäisivät nerokkuuttani kuten minä olen oppinut ymmärtämään, ette uskokaan kuinka korkealla korokkeella nyt istuisin.

En usein paljasta toisille itseäni. Olen niin heikko: veätydyn kuoreeni analysoimaan.

Olen erittäin taitava diplomaatti, kunhan asia on huomioni arvoinen. En taivu enkä anna almuja. Vastapuoli ei voita minua säälillä.

Sairautta on, sääli.

Vielä tänäkin päivänä olen itselleni suurin mysteeri. En käytä enää päivääkään itseni kieltämiseen.

Olen täydellinen, kaunis, älykäs ja moraalinen.

Pullotan minusta yli pursuavaa älykkyyttä lasipulloihin.

Tulkaa noutamaan, mutta laskekaa hintanne hyvin. Muuten olette ääliöitä.

Olette ääliöitä, minä olen täydellinen. Siksi korokkeeni on yhä näin matala: teidän valheelliset joutavuutenne viiltävät särön kiiltävään kuoreeni.

Tehkää paremmin, loogisemmin ja rehellisemmin.

Tehkää vähemmän. Hengittäkää, aistikaa. Älkää olko kaiken aikaa noin saatanan innoissanne asioista. Ettekö tiedä, että koko järjestelmä on mätä ja saattaa kaatua huomenna? 

Tämä sota on jatkunut pitkään. Olen äänieni kanssa liittoutunut koko maailmaa vastaan. Te pidätte minua hulluna, vaikka kaiken aikaa yritän vain tyydyttää janoista älykkyyttäni, josta te ette ymmärrä pisaraakaan.

Kukaan muu ei pidä minua hulluna kuin minä itse. Teen itsetuhoisia ratkaisuja, joilla suojelen omaa eksistenssiäni. Se on neuroutta, estetiikkaa.

Onko se hulluutta? En halua että ymmärrätte älykkyyttäni. Ja vaikka haluaisinkin, ette kykenisi siihen: olen niin kiero, kerrostunut ja moniulotteinen. Ja te olette niin tyhmiä.

Jos olisi ihminen, joka minua ymmärtäisi, se olisi minulle suuri voitto ja tragedia. 

Te ette taaskaan ymmärtäneet tuota virkettä. Te ette ymmärrä ristiriitoja, poleemisia voimia, ääripäitä, jotka rakentavat kaiken elämän. Te pelkäätte ääripäitä, ääriajattelua, tapausta, joka on yhtä aikaa taivas ja maa, sota ja rauha. 

Onko se hulluutta?

Te haluatte varmuutta, nollaa tai ykköstä. No, niitä minä en myy. Olette säälittäviä, menkää jonon hännille siitä.

Johonkin muuhun jonoon, siis. Minä en ymmärrä, että te ette ymmärrä maailmaa niin kuin minä sen ymmärrän eli loogisimmalla mahdollisella tavalla. 

Olen suuri sielu, henkevä, luova. Voimistan harhaluulojani ulkoisella informaatiolla. En ole kypsä mihinkään tehtävään. En ole motivoitunut mihinkään toimeen.

Tiesittekö, että minä voisin parantaa syövän, jos minua vain huvittaisi.

Tiesittekö, että minä voisin kirjoittaa loistavaa filosofiaa, jos minua vain huvittaisi.

Tiesittekö, että minä voisin haalia itselleni valtavan omaisuuden, jos minua vain huvittaisi.

Olen aina oikeassa. 

Kykyni ovat rajattomat. Mutta aikalaisteni seurassa olen epäkelpo eläin, vieras vieraassa tuvassa. Koskettelen ihmisten naamoja, ja he luulevat käsiäni kärpäseksi.

Olen ikuisesti reserviin sijoitettu voimavara. Vaarallinen jäte, kahlehdittu pää, joka voisi vaikka heti käynnistää joukkoliikkeen. Jos minuun koskee, räjähdän.

Yksikään ihminen ei ansaitse huomiotani.

Ehkä joku joskus ansaitsee huomioni, mutta standardeistani en luovu.

Myönnän epätoivossani tehneeni valintoja, joita kadun. Elämään ei pidä suhtautua neuroottisesti. Ihminen on ansa, johon älykäs astuu.

Keskustelen vain kuolleiden hahmojen kanssa. Ne ovat loistavia keskusteluja: vain kuolleet ymmärtävät nerouttani.

He eivät puhu ääneen. Siksi heihin voi aina luottaa.

He ovat kuolleet syystä.

Aikalaiseni eivät avaa minulle suutaan. Olen tehnyt heille selväksi, että se ei kannattaisi.

Tyhmä ymmärtää vähän mutta sen että älykkäämmälle ei kannata avata suutaan.

Tunnen itseni valtavan tyhmäksi. Miksi ihmiset eivät ole kaltaisiani neroja?

Miksi kirjoitan omasta mielestäni näin loistavia tekstejä?

Heräsin yöllä ja kirjoitin tämän tekstin.

Haetaan: Vapaan maailman johtaja

Etsimme nyt hyvää tyyppiä.

Oletko sinä seuraava tulevaisuuden tekijä?

Ja mitä tasan tarkalleen teet – mikä tekee juuri sinusta tekijän? Minkälaisen rakennuksen aiot rakentaa, kuinka aiot tulevaisuuden koristaa? Kuinka aiot korttisi lukea? Kuinka aiot korttisi hankkia?

Vai aiotko räksyttää korteitta, puhkua ja puhista, ja kiihdyttää virtuaalisten merkkien junaa?

Mikäli vastasit, saatat olla juuri etsimämme henkilö!

Etsitään nyt hyvää tyyppiä johtamaan innokkaista ja positiivisista ihmisistä koostuvaa dynaamista organisaatiota, verkostomaista salaisten tunnelien kompleksia, joka näyttäytyy toisteisena toisteisena toisteisena iskulauseina.

Edellinen johtajamme vaihtoi kilpailevan yrityksen leiriin, kuten lienet iskulauseista lukenut, mutta me yhä uskomme omaan kilpailukykyymme!

Etsitään nyt hyvää tyyppiä joka puhuu just oikeilla sanoilla – tyyppiä joka kerää myös muut hyvät tyypit ympärilleen niin että politiikasta tulisi taas lämmintä ja pehmeää, pumpulimaista yhdessäoloa, jossa voidaan yhdessä pöyristellä, pöyristellä ja aina vain pöyristellä niitä asioita kohtaan, jotka ovat vieraita ja mahdottomia ymmärtää.

Etsimme nyt hyvää tyyppiä, joka palauttaisi asioiden normaalin järjestyksen, sen järjestyksen, jossa kaikki meidän pumpulia vähänkin uhmaavat eli diktaattorit eivät ole legitiimejä poliittisia vihollisia vaan koko ihmiskunnan vihollisia.

Eikö yksikään tyyppi hae meitä?

Haemme tyyppiä, joka tuntee ihmiskunnan eikä pelkää puhua siitä. Koska haemme johtajaa, joka ajaisi kaikkien välttämättä hyväksymiä asioita, luonnollisia asioita, hyviä asioita.

Onko sinut koulutettu tietyissä eksklusiivisissa pöydissä?

Oletko saanut kutsuja syvälle Alppien uumeniin?

Osaatko sanoa monta kertaa peräkkäin: demokratia, ihmisoikeudet, oikeusvaltio? Nimenomaan tuossa järjestyksessä! Entä osaatko: vaihtaa järjestystä kesken rimpsun?

Oletko mittaamattoman sokea? Oletko oikealla tavalla omahyväinen?

Saatko akateemisen eliitin puolellesi?

Osaatko kääntää kritiikin sinua kohtaan kritiikiksi vähemmistöjä ja sorrettuja kohtaan? Osaatko teettää selvityksiä?

Pelkäätkö että demokratia eräs yö koputtaa ovellesi? Pelkäätkö ihmistä – irrationaalista, likaista eläintä enemmän kuin käärmettä? Pelkäätkö karvaista kättä sänkysi alla?

Onko niin että et kykene olemaan väärässä koska jos olet väärässä myönnät olleesi väärässä ja myönnät olleesi väärässä vain niissä asioissa joissa voit myöntää olleesi väärässä?

Onko logiikkasi pettämätön?

Kokemus puutarhan hoidosta katsotaan välttämättömäksi eduksi tehtävässä.

Tunnet säännöt pohjalla kuin omat kätesi. Et tunne sääntöjä; ne leijuvat.

Tehtävä on luonteeltaan ikuisesti väliaikainen. Meillä nautit erinomaisista työsuhde-eduista.

Oikeusvaltion periaatteiden, eli tiettyjen valtioiden luonnollisen oikeuden puuttua tiettyjen valtioiden sisäisiin asioihin, tuntemus katsotaan työssä onnistumiseksi ehdottomaksi ominaisuudeksi.

Myös talouden ja taloushallinnon tuntemus – eli veronmaksajien rahojen jakeleminen välttämättömiin asioihin – on välttämätöntä.

Lähetäthän hakemuksesi meille mahdollisimman pian – aikaa ei ole hukattavaksi.

Mutta miksi tarvitsisi vapaa maailma johtajan jos sellainen maailma on kerran vapaa?

Pieni vihreä mies

Niin tuli historia ja käänsi itse sivunsa.

Me taistelemme demokratian puolesta viimeiseen mieheen asti, vaikka emme usko sukupuolittuneisiin ilmaisuihin!

Demokraattisen liikkeen suuri johtaja, tuo pieni vihreä mies, joka näyttöruudulla on puhunut niin paljon, että koko pallon ympäri on jouduttu kaivamaan lisää datansiirtokaapeleita – mies, jonka luona on käyty niin usein, että ilmasto on saastunut kenties peruuttamattomalla tavalla – kuuletteko? – tuo mies vetää nyt viimeisiä henkäyksiään suuren demokraattisen liikkeen johtajana. Käsi korkealla, ylpeänä demokraattina ehdottoman demokraattisen maan ehdottoman demokraattisena johtajana hän kunniakkaasti seisoo laivansa kannella sen surkeaan loppuun saakka!

Eikä tarvitse olla edes suuri käydäkseen läpi ne lopun ajat, jotka kaikki suuret johtajat ovat aina käyneet. Ne harhamieliset, näytösluonteiset palaverit, joita käydään enää hiipuvien viettien voimasta, kun koko olemassaolemisen tapa on kaatunut alta – ne tunkkaiset ja pöllyiset bunkkerit, jossa yhä siirrellään muovisotilaspataljoonia suuren kartan päällä vihollisen territoriota kohti. Ja samaan aikaan vihollinen kolkuttelee ovella. Silloin ei enää uskota sanan vakavassa mielessä – se on enää puhdasta eläimellistä olemassaoloa, jossa kaiken romahtaessa maailma vielä kerran piirretään omille verkkokalvoille niin kuin sen on haluttu tapahtuvan.

Niissä hetkissä on kaikki ihmisen kauneus, koko elämän voima. Niitä hetkiä varten kaikki rakennetaan: sodat, taistelut, imperiumit, valloitukset, veri, hiki, tuska – että saapuu se hetki, jolloin kulissit romahtavat. Vaikka nähdään, että kulissit romahtavat ja kaikki on mennyttä, silti yhä kuljetaan raiteet loppuun asti. Ei enää uskota, todellisuutta ei kielletä. On vain puhdas tuhoutuminen: viimeisinä hetkinään eläin pyristelee kaikkein voimakkaimmin – se paljastaa kaikki syvimmät vaistonsa, sen mihin sen koko oleminen on perustunut.

Pieniä miehiä ovat suuret johtajat. Mutta oliko tämä suuri johtaja todellinen suuri johtaja vai ainoastaan esille nostettu nukke? Uskoiko hän niitä profeettoja, jotka olivat historian oikealla vai väärällä puolella?

Niin tuli historia ja käänsi itse sivunsa. Kuinka pitkään kykenikään simulaatio omaan merkkipeliinsä! Vaan onko sittenkin todellisuus olemassa, maa yhä maassa ja ilmassa vastaleikatun nurmen tuoksu?

Niissä viimeisissä vaiheissa, joissa sota on enää muodollisuus, lopputulos on selvä, tappio kirjattu, niissä ehdottomasti ei neuvotella rauhaa. Jos koko henkinen ja fyysinen omaisuus on lähetetty sotaan, rauhaan ei ole varaa: tällöin on kyse binäärisestä järjestelmästä, josta tulee aina yksioikoinen – eli tuho. Malttamaton strategi laittaa kaiken peliin keskinkertaisten korttien tähden. Rauhaa ei neuvotella, koska rauha ei ole vaihtoehto. Se ei ole ollut vaihtoehto, siitä ei tule vaihtoehtoa. Rauhan tekemällä joutuisi vastuuseen – tuhoutumalla voi yrittää vielä pelastaa itsensä.

Itsetuhossa on jotain mystillisen kaunista, herkkää, inhimillistä. Suuri harhaluulo ja suuri romahdus!

Näitkö, kuinka historia pelasti itsensä!

Jos pieneen vihreään mieheen pumppaa riittävästi heliumia, se paisuu ja leijuu ilmassa! Sitä voi tönäistä niin se nousee yhä korkeammalle ja puhuu yhä suuremmalle joukolle!

Ei voi rahassa mitata sitä arvoa, joka demokratian puolustamiseen annetaan, paitsi miljardeissa.

Jos pieni vihreä mies ilmestyy näytöllesi puhumaan, nouse seisomaan ja osoita kunnioitusta pienelle vihreälle miehelle. Demokratia eli henkilökultti.

Nyt ovat demokratialta loppumassa miehet, naiset, aseet ja rahat. Miehet ja naiset pakenivat tai kaatuivat; aseet myytiin; rahat tuhlattiin. Kiitos ei ole kirosana. Totalitaarisilla liikkeillä on yleensä paskainen loppu, mutta se kielletään aina loppuun asti. Sen jälkeen siitä ei puhuta.

Totalitaariset liikkeet ilmestyvät puhumaan näytöille. Ne aina ilmestyvät puhumaan näytöille. Ne puhuvat näytöille ja näytöt kunnioittavat totalitaarista liikettä käsimerkein ja hurraamalla.

Näytöt synnyttävät totalitaarisia liikkeitä. Liikkeet synnyttävät totalitaarisia näyttöjä. Pitäkää silmänne irti näytöistä, piilottakaa ne peiton alle ja menkää ulkoilmaan, lakatkaa käsimerkkinne ja tunkekaa kätenne syvälle maahan.

Katsokaa – oli aika, jolloin kaikki tiet veivät suuren johtajan luo. Tuon lempeän, oikeudenmukaisen, vääryydet korjaavan ja kaikkien meidän puolesta uhrautuvan johtajan!

Ja katsokaa! Tulee tulee yö, pimeä yö.

Vaalit eivät pelastaneet Eurooppaa. Vaalit peruttiin. Vanhan maailman viimeinen linnake vuotaa verta.

Pelastus ja turbulenssi

On kuin isi kärsisi dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä.

Voi ei, isi lähti nyt mettälle ilman meitä!

Jos lasta täytyy kehottaa aikuistumaan, niin onko lapsella mitään edellytyksiä aikuistua?

Ja meneväthän nämä prosessit aina käsi kädessä: lapsen epäitsenäistyminen on vanhemmalle peruste pitää lapsesta kiinni – toisaalta vanhempien ote on lapselle peruste olla itsenäistymättä.

Kumpikin kärsii tilanteesta, mutta jokapäiväinen oleminen perustelee huomisen jatkumisen entisellään. Sitten päädytään tilanteeseen, että nurkissa lojuu 80-vuotias lapsi, joka on jo niin höppänä, että on väistänyt kokonaan sellaisen elämänvaiheen kuin aikuisuus.

On kuin isi kärsisi dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä. Me emme pysy kärryillä, kuinka monta näitä identiteettejä on ja mikä niistä juuri nyt puhuu.

Pitkä oli se puhe, joka meitä syytti omien arvojemme laiminlyönnistä. Hämmentävä oli se puhe, joka ei yhteiseen whatsapp-ryhmään laittanutkaan liekkiemojeita, emojeita. Ei ollut hyvää fiilistä siinä yhtään.

Naamiot on nyt riisuttu. Naamat ovat vereslihalla. Veren seasta voi nähdä vain oranssit hymyilevät hampaat. Niitä ei ole pesty.

Että maailma ei ollutkaan yhtä isoa perhettä laulamassa käsi kädessä yhteislauluja.

Että ensin petti itä, sitten länsi. Nyt rintamia on kaksi, mutta joukkoja ei ole kumpaankaan. Käy kuten Saksalle on aina käynyt: propagandan siivittämä tappio, hajaannus ja ulkoa sanellut ehdot tulevaan.

Suuret valtiot tunnistavat vain suuria valtioita. Pienet valtiot ja pienten valtioiden epämääräiset liittoumat räksyttävät – mutta mitä sitten?

Jos suuret päättävät lisäpöytäkirjoin jakaa kartan, kartta on sitten jaettu. Ei siinä auta huudella, että ei noin voi tehdä, kun toiset juuri osoittavat, että niin voi tehdä.

Valta on valtaa, voima on voimaa.

Pienen valtio turma on suureen valtioon luottaminen. Mutta pieni ei pienuutensa tähden muuta voi. Niinpä hän luottaa suureen. Ja siitä syntyy historia.

Pieni valtio on aina kertakäyttöinen. Kerran se käytetään, sen verta kuin tarve on. Pienen valtion tähtihetki on käytön hetki, jota seuraa poisheittämisen hetki.

Suuri valtio on ikuinen.

***

Lähdin opiskelemaan arkkitehtuuria, turvallisuusarkkitehtuuria. Haen inspiraatiota muun muassa Alvar Aallon töistä.

Vain suuret sielut kykenevät johonkin niin suureen kuin arkkitehtuuriin: siinä on käytännön hyödyllisyys kyettävä sulavasti yhdistämään esteettiseen nautintoon. Ja maailma, joka on radikalisoinut käytännön, halveksuu kaikkea estetiikkaa – katsokaa ympärillenne.

Suuret sielut ja suuret valtiot kykenevät arkkitehtuuriin ja sotiin. Ja sotien päättämiseen. Ja kaikkeen, mikä niistä seuraa.

Jos ei aseta itseä maailman keskipisteeksi, on alistettu.

Paimen osoitti sauvallaan karjalle suunnan. Karja ryhtyi juoksemaan aidattua häkkiään ympäri. Juoksua riitti ja maa kului jalkojen alta. Pöly täytti ilman, henkeä ahdisti.

Ja nyt – ei ole paimenta, ei sauvaa käskemässä juoksuun. Sauva on laskettu maahan, paimen loikoilee puun alla – ja karja: juoksee kahta kauheammin!

Karjalla ei ole enää johtajaa, pelätään – heistä jokainen on nyt johtaja. Heistä jokainen huutaa juoksunsa ohessa vatsansa kuralle. Pian ovat voimat viedyt, potilas kuolleeksi todettu, mutta sitkein kala sätkii vielä lautasella!

Ja kuinka kävi paimenen, tuon härskin ja ovelan?

***

Suurvallat aloittavat sodat ja päätävät ne omien aikataulujensa mukaisesti.

Vuosisatoihin ei ole ollut suurvaltavapaata sotaa. Eikä sotavapaata suurvaltaa.

Sota on suurvallan velvollisuus ja oikeus. Se on portti suurvaltuuteen mutta vain, jos sodan voittaa.

Olipa kerran uskomus, että pieni valtio voittaisi sodan suurta valtiota vastaan. Siitä tuli kaunis uskomus: vuorotellen sitä käytiin kaunistamassa. Sen luokse vaellettiin kaikkialta, pitkiä matkoja vaikeissa oloissa. Kaikki halusivat nähdä tuo ihmeen, ottaa siitä osansa. Sille lahjoitettiin arvokorjua, suuria herkkuja, muinaisia esineitä. Sen harteille asetettiin toivo.

Sanottiin, että kohta ja huomenna. Ja huomenna sanottiin, että kohta ja huomenna. Ja aina seuraavana päivänä uskottiin edellistä kiivaammin, että kohta ja huomenna.

Vastakkainen evidenssi vahvisti oman teorian: näin toimii tosiuskovainen.

MUTTA MISSÄ ON TOTUUS?

Totuus tulee suuren vallan suusta ja ainoa totuus tulee suurimman vallan suusta. Totuudella suuri valta pelastaa itsensä totuudelta, joka saisi sen näyttämään huonossa valossa. Valo ei suuren vallan kohdalla ole koskaan huono, välillä vain himmeä.

Nyt julkilausuttuja totuuksia on kaksi, joista toinen on ainoa. Se ainoa totuus on nyt se, että kaikki on pienen valtion syytä niin kuin aina historiassa on sota sen syy, joka sodan häviää.

Karja on jämähtänyt alkuperäiseen, vanhan katalogin totuuteen: he seisovat yhä pellolla ja odottavat hetkeä, joka on kohta ja huomenna. Voitteko kuvitella, kuinka suuria ja mustia ovat heidän otsikkonsa – kuinka totta on heidän propagandansa.

Heidän toivonsa kukoistaa niin mustana, että moni sekoittaisi sen epätoivoon. Mutta vain vahva, luottavainen ja älykäs sitoo itsensä, rahansa, uskottavuutensa ja kaiken henkisen pääomansa tarinaan, joka tapahtuu kohta ja huomenna.

Sota häämöttää jo niin lähellä, että sitä kannattaa ruveta toteuttamaan. Kohta ja huomenna. Muuten se ei toteudu.

Kolmaskin totuus on, mutta se on pitkä ja epätotta. Kaikki todisteet tullaan pyyhkimään pois.

Suuri valta on suurin valta.

Akateeminen jäte

”Sijoitin itseeni ja hävisin kaikki rahani.”

Miksi näitä lapsiraukkoja tungetaan korkeakouluihin masentumaan?

Niin, kuules, tuo on kyyninen kysymys. Asiaa on katsottava huomattavasti valoisammalta kantilta. Nimittäin kyseessä on investointi, iloinen investointi, tuottava investointi.

Hulluutta on kouluttaa korkeasti, katsoa lukuja ja vaatia lisää koulutusta.

Hulluutta on kaikenlainen politiikka, joka näkee lukuja, ei maata.

Tässä ajassa ihminen on, näet, yritys, yrittäjä, johon sijoitetaan pääomaa. Ihminen toimii talouden lakien mukaisesti: kun lapsiraukka astuu ovista sisään, hän on vasta pieni startup-yritys. Hänessä on aihioita, pöhinää, ideaa – mutta se tarvitsee pääomaa.

Tuotetaan ylijäämää, muka-akateemista jätettä, jota kauhotaan paikasta toiseen. Yleisihmisiä valmiina lakkaamaan.

Luodaan tietoa ja tietopääomaa, jota kukaan ei ole halukas ostamaan, koska kenelläkään ei ole rahaa eikä kukaan tarvitse tietoa.

Rahat kasvavat voittajien taskuissa. Korkoa koron päälle – näihin kenkiin et enää jalkaasi laittaisi!

Edes ilmainen tietopääomakykytyövoima ei kelpaa, koska se on aina taloudellinen riski ja sitoo resursseja, joita ei ole, koska tehokkuus on syönyt ne.

Pääoma vaeltaa tuulessa, voimakkaana, ja kerää itselleen armeijaa.

Miksi aina pääoma pääoma pääoma, sama levy, huono levy.

Myydään velkavankeus ja unelma, mutta riistetään unelma ja jätetään tyhjä alusta, jossa on selviydyttävä.

Te siis olette täällä sijoittamassa itseenne. Teidän pääomaanne on teidän osaamisenne, joka teidän on osattava sanoittaa kuin te olisitte ohjelmisto, jonka ominaisuudet on lueteltu katalogissa. Te olette tekemässä yrityksistänne parempia, laaja-alaisempia, tuottavampia – ja tulee vielä aika korjata hedelmät puusta.

Yhteiskunta, joka on korkeakoulutetun työn loukussa, jossa korkeakoulutettujen työtä ei ole, on hulluutta ja menestys. Luvut näyttävät hyvältä, vaikka ne laskevat.

Jätteen määrä on verrokkimaita alhaisempi. Menestyksen junasta on pudottu. Siihen ei ole koskaan päästy.

Edelliset sukupolvet kuitenkin taistelivat rauhan, itsenäisyyden ja nostivat maata ja sekään ei riittänyt.

Itsetuhoinen järjestelmä vähentää joka viikko tuoleja, joilla istua. Yksinkertaiset asiat ovat sadistisia pelejä. Silti ihmiset pelaavat valtavalla innolla.

Tunnista etuoikeutesi ja ne edut, jotka sinulle ahkeruutesi, asemasi ja tutkintosi nojalla kuuluvat. Asetu asfaltille makaamaan niin pitkäksi aikaa, että ne toteutuvat. Syytä järjestelmää huijauksesta. Syytä itseäsi kalaksi, joka ei tunnista vettä, jossa ui.

Ole itsellesi armollinen; huonomminkin voisi mennä. Mikä on arvosi mitta?

Yksi pieni askel, sattuma, ja olet voittajien leirissä: mitään tästä ei ole jäljellä ja voit vain ihmetellä yleistä kyynisyyttä. Mutta kuuletko? – armeija on tulossa sinunkin ovellesi.

Ja mitäpäs me muuta voisimme, niin kerro, kerro toki, kun siinä kyynisesti valitat. Et tosiasiassa pysty muodostamaan mitään positiivista teoriaa tästä politiikasta, yhteiskunnasta, järjestelystä, olemisesta. Olet surkea anarkisti, kapinallinen, epäonnistuja. Pitäisikö sinulle kantaa kaikki ovelle ilman, että olet tehnyt yhtään mitään, evääsi liikuttanut tämän projektin eteen? Ymmärrä jo, että näin tämä nyt vain menee: jotkut voittavat ja toiset eivät. Kannattaa voittaa. Kannattaa kannattaa. Kannattaa olla ahkera ja lahjakas ja silti voit päätyä häviäjäksi ja silti asua maailman onnellisimmassa maassa, joka tarvitsee lisää korkeakoulutusta ja korkeakoulutettuja, koska maan hyvinvointi on laskemassa ja korkeakoulutus lisää ihmisten hyvinvointia, tulotasoa, elintasoa, ravitsemustasoa, tasoa – onhan se jo nimeen kirjattu sisälle: KORKEA.

Ihmisen loppu koittaa tilanteessa, jossa ihmisen ainoa kuviteltavissa oleva toiminto on palkkatyö, jota ei kuitenkaan ole.

Palkkatyötä on, mutta ihmiset eivät suostu tekemään sitä. Heidät on ohjelmoitu väärin.

Palkka ei riitä niihin etuihin, jotka huijauksessa luvattiin.

Talous kasvaa ensi vuonna kuin hyvinvointi. Näin on mitattu. Kohta on taas vasemmistohallitus.

Kasvaa kituva riuku kuivassa maaperässä. On lottovoitto syntyä ja kenties myös kuolla.

”Sijoitin itseeni ja hävisin kaikki rahani.”

Menestyjät muistetaan. Suomalainen voittaa aina, mutta eivät kaikki heistä.

Minun ehdotukseni on yleinen lakko kaikkia yleisiä asioita kohtaan ja ennen kaikkea niitä.

Sukupolvenkorjausleikkaus

Mieleni on ehdottoman oikea tässä väärässä ajassa.

Pitää omaa aikaansa vallattoman naiivina – onko ihmiselle sitä suurempaa tragediaa? Syntyä väärään sukupolveen: nähdä sietämätöntä yksinkertaisuutta kaikissa oman aikansa ilmiöissä! Suurinta ja syvällisintä – ja niin kovin naiivia – halveksuntaa on halveksunta omaa aikaansa kohtaan. Siihen on tuomittu lankeamaan jokainen suuri ja suuruutta hamuava ajattelija. Ero näiden välillä on, että edellisen ei luonteen suuruutensa myötä edes tarvitse kieltäytyä omasta ajastaan. Hän kohottautuu luontonsa voimasta aikansa yläpuolelle niin että ei näe saati ymmärrä aikaansa – korkein ja aristokraattisin mahdollinen halveksunnan muoto. Jälkimmäisen elämää sen sijaan riivaa jatkuva kieltämisen ja myöntymisen ristiriita, tuskainen kamppailu, joka pahimmillaan ajaa ajattelijan lopulta keskinkertaisuuteen ja katkeroitumiseen.

Oman aikansa naiivius ajaa ajattelijan syvälle muihin aikoihin, etsimään vertaisiaan niistä ajoista, joita ei ole elänyt. Mieleni on ehdottoman oikea tässä väärässä ajassa. Ei tule korjata mieltäni, vaan aikani, mutta aikaansa taas ei kukaan korjaa – se korjaantuu, kun ajattelija löydetään tämän kuoleman jälkeen. Siksi omaa aikaansa naiivina pitävän ei tule puhua aikalaisilleen – ei tule kosiskella heidän huomiotaan, ei taputuksia selkään. Kun oma aika on sietämätön, on puhuttava kuolleille ja syntymättömille: ensimmäisiltä ammennetaan perspektiivi. Sen sijaan syntymättömät ovat aina ajattelijan ainoa toivo: heitä ei ole ehditty turmella tämän ajan naiiviudella.

Aikani haisee ilmassa, ilma haisee katteettomalta uhmakkuudelta, viihteeltä, merkityksettömyydeltä. Ikuisen nuoruuden voitto – manipulatiivisen järjestelmän lopullinen ja pysyvä valta ihmisestä. Katson ihmisiä, katson itseäni, ja kysyn, kuinka me jäimme pysyvästi tähän tilaan, joka latistaa ihmisen itseensä tyytyväiseksi ja itseään halveksuvaksi neuroottiseksi eläimeksi. Ja on kuultu selitykset: ne viittaavat aina kätevyyteen. Oman aikansa tuskassa ajattelija kääntyy niihin aikoihin, joita hän naiivisti idealisoi vähemmän naiiviksi kuin omaansa. Tuhansien vuosien kulusta poimitaan kerma ja tullaan sanoneeksi: kyllä he sitten olivat suuria! Mutta onko niin, että jokainen aika on omalla sietämättömällä tavallaan naiivi, eikä vertailua voi mielekkäällä tavalla tehdä mihinkään aiempaan taikka tulevaan? Tämä osoittaisi suuren tai suuruutta hamuavan ajattelijan pohjimmaisen naiiviuden osana omaa aikaansa: hänkään ei ole siltä suojattu vaan kenties sille kaikkein alttein.

Ylijäämäisyyden kiihdytys

Tämän tekstin on kirjoittanut sijaiskirjoittaja.

Joulu, siis kuolleen tarinan keskipiste, aamunkoitto joka on työnnettävä valtavin lihasvoimin esiin, jotta pienelle ihmiselle syntyisi yhä pieni ihmetys tätä maailmaa kohtaan, joka on turruttanut ihmisestä kaikki ne aistit, jotka joskus välittivät sieluun ihmetystä. Sielu on paennut aisteja, jotka ovat yhä olemassa vain historiallisina jäänteinä, funktiota vailla roikkuvina eliminä. Joulu on kelluva tila, aavikolle rakennettu kaupunki, joka täytetään turisteilla ja koristellaan valoilla; merkkien merkki eli toisen asteen merkki, joka viittaa vain itseensä, sen itsensä luoman maailman omaan kielipeliin, joka on täysin synkronoitu olemassa olevien ionivirtojen kanssa. Joulu eli ihmeiden aika lähinnä siinä mielessä, että se osoittaa kaikkien ihmeiden lopullista kuolemaa: jäljelle on jätetty tasainen kalorien, tuoretiskien, lohen, hiilarien, tavaran ja informaation virta, jossa ihmettä pyritään vielä rakentamaan ylijäämäisyyden kiihdyttämisellä: sillä että tuoretiski aukeaakin jo kello kuusi aamulla.

Katsomme joulua mainoksista. Katsomme joulun ihmettä mainoksista. Etsimme joulun rakkautta jouluelokuvista. Etsimme kadonnutta aikaa juhlasta joka kaiken järjen ja järjettömyyden mukaan tulisi kieltää sen rasistisen ja syrjivän luonteen perusteella.

Ylijäämän aika on tila, jossa kaikki on kaikkea eikä mikään mitään. Jossa kaikkea on, kaiken saa tunnissa, mulle heti nyt.

Ylijäämän ajassa ylijäämä ei negatoi olemisen perustavaa tilaa. Kontrasti kuihtuu, ja aika, päivät, tunnit ja sekunnit kuluvat yhtenä yhdensuuntaisena marssina kohti sateen ja sumun peittämää maisemaa, jota marssi ei kuitenkaan koskaan saavuta. Ylijäämän kiihdytys kiihdyttää hetkeksi jo valmiiksi kroonisesti kiihtyneitä ruumiinnesteitä niin että silmät jaksavat hetken loistaa vaan ei pullistua. Tavanomaiseen ylivilkkauden tilaan palataan pikimmiten: ylijäämä muistuttaa itsestään taas huomenna ja eilen.

Kiihtyvällä on oltava olemassa eteenpäinsuuntautuva perusvauhti, turvallinen ylijäämäisyyden tila, josta on turvallista ja jopa välttämätöntä hetkeksi kiihtyä, ja kun tätä rytmistä toimintaa harjoittaa tasaisen tahdin taulukolla, katoavat loputkin vastakkaisuuden rippeet.

Seuraavat sukupolvet kantavat taakkanaan ylijäämäisyyden kasautuvaa perintöä. He kääntävät itsensä nurinniskoin näitä aaltoja vastaan: he eivät tartu lusikkaan vaan vääntävät lusikan niin ettei sillä voi enää koskaan syödä; he makuuttavat itseään pankkitileillään ja rahojaan sängyissään; he suojautuvat ylijäämän hyökkäyksiltä hyökkäämällä itseään vastaan; he eivät ole kuulleet Jumalasta koska ylijäämän sinfonia on tehnyt heistä kuuroja.

Paljon saa valmiiksi tehtynä.

Ne tuomitut sielut kärsivät eniten ja kaikista tietoisimmin, jotka havaitsevat ylijäämän tuhoisat seuraukset. Eräät kärsivät vain seurauksista, joiden syitä he eivät näe. Eräät eivät ole vielä niinkään pitkällä.

Mielettömyyteen ei synny mielekkyyttä. On siis valittava joko kärsimys tai tiedottomuus. Jälkimmäiseen tilaan pääsemiseksi ei ole olemassa kaavaa, mutta kyseistä tilaa voi olla kahdenlaista sorttia: kiihdytyksestä tai sen vastustamisesta syntyvä ilo, suoranainen autuus.

Lapseni, sulje silmäsi, sillä tämä kaikki on tapahtunut vähintään niin monta kertaa kuin se tulee vielä tapahtumaan.

Kuka osaisi sanoa, miksi joulua vietetään?

Sijaiskirjoittaja

Rahoittajat uskovat jatkuvaan kasvuun.

Olen rekrytoinut vähintään pyhien ajaksi sijaiskirjoittajan.

Maailmasta on hävinnyt kaikki aiemmin pyhänä tuntemamme. Nyt pyhää on vain ego. Sen pyhyyden tunnistaa silloin, kun se tulee loukatuksi.

Kun siis sanotaan, että ”pyhien ajaksi”, niin sillä tarkoitetaan ikuisuutta, koska ego ei kuole koskaan. Kaupat ovat aina auki, alkoholiakin saa kohta oven taakse, eikä pimeää tule kaamoksessakaan. Kärsimme unettomuudesta, neuroottisuudesta, muistikatkoksista, putkinäöstä ja masennuksesta, joka aiheutuu elämän murskaantumisesta itsestään liukuvaksi mössöksi, jota uudet ravintosuositukset suosittavat syömään aiemman mössön sijaan.

Joulun juhliminen on rasistista, koska joulu on kristillinen juhla. Kun juhlan yhteydessä puhutaan ”pyhistä”, niin voi herranjumala sitä rasismin määrää.

Nyt mainitsin herranjumalan viitatakseni rasistisesti kristilliseen Jumalaan, jonka nimeä ei saisi lausua turhaan. Sitä paitsi: kuka on herran jumala?

Tämäkin joulu on ollut yhtä rasismia rasismin perään. Me muka luulemme olevamme puhtaita pulmusia, mutta tosiasiassa kannamme länsimaisen sivilisaation rasistista perintöä selässämme ahkerammin kuin kukaan muu.

Ymmärtäkää jo – rotuteoriat on haudattu vuosikymmeniä sitten: rodut elävät vain koirissa ja intersektionaalisessa feminismissä.

Ja te jotka vastustatte antirasistista liikettä: olette rasisteja. Kaksi negaatiota kumoavat toisensa, niin sanoo logiikka.

***

Eksyin aiheesta, koska aloin rankaisemaan itseäni vaillinaisesta sanavalinnasta. Niin suuri on loukattu egoni.

Pyhien ajaksi palkattu sijaiskirjoittajani on joko kenialainen lapsi tai tekoäly. Kyse on budjettiratkaisusta niin kuin kaikessa.

Jos sijaiskirjoittajani on tekoäly, sen on kenialainen lapsi kouluttanut ensin louhittuaan maaperästä mineraaleja suuria datakeskuksia ja mikrosiruja varten. Jos sijaiskirjoittajani on kenialainen lapsi, tekoäly ei ole vielä yltänyt yhtä korkeaan osaamistasoon kirjoittamisen saralla kuin kenialainen lapsi.

Ikinä ei voisi arvata, mihin kaikkeen halpatyövoimasta onkaan. Halpatyövoimalla ei ole mitään tekemistä rodun kanssa.

Jos tulevaisuus on sitä, että tekoäly kouluttaa halpatyövoimaa, niin se on varmasti hyvä tulevaisuus. Mihin heitä koulutettaisiin – sitä ei vielä tiedetä.

Ja mistä löydetään riittävän halpaa työvoimaa sen jälkeen, kun globaali unelma ja mainoslause köyhyyden poistamisesta on saatu toteutettua?

Ja milloin halpatyövoimaa voi tilata Wolt-kuljetuksella ovelle? Voisiko Woltissa tilata ovelle pelkän roduttoman lähetin?

Sijaiskirjoittajani kirjoittaa puolestani, jotta minun ei tarvitse kaiken aikaa olla kirjoittamassa, mutta jotta voin kuitenkin osoittaa sosiaaliselle verkostolleni, että jatkan kaiken aikaa tätä näköalatonta toimintaa.

Olen riisunut itseltäni tekemisen mielekkyyden ja korvannut sen julkisella esiintymisellä, joka enää vain hivelee egoani.

Miksi sanon vain?

Olen päätynyt loukkuun, jossa sosiaalinen verkostoni odottaa minulta tekoja, joihin en itse kykene, mutta en myöskään pysty myöntämään tätä puutteellisuuttani.

Minulla ei ole puutteita.

Olen päätynyt jatkuvan näyttäytymisen sykliin, jossa pakkoaktiivisuus syö minulta kyvyn hengittää ja joka on jättänyt jäljelle pelkän kuoren.

Katsokaa, kuinka kuoreni säihkyy.

Olen heimoni vanki, normien häkissä, vaikka tämän kaiken piti olla suurta vapautta.

Tämä on suurta vapautta.

Olen täyttänyt elämäni bisneksillä eli päämäärättömällä häsellyksellä. Nyt sijoitan kryptoihin. Töitä on niin paljon, että en aina ehdi kirjoittamaan. Haluaisin kuitenkin omistautua enemmän asioille, joista pidän ja jotka ovat minulle tärkeitä.

Sijaiskirjoittajan avulla minun toiminnastani kertyy nyt sellaista dataa kuin haluaisin minun toiminnastani kertyvän. En ole aina tyytyväinen siihen, millaista dataa minun toiminnastani muodostuu, koska oletan sosiaalisen verkoston odottavan minulta tietynlaista suoriutumista.

Minä odotan enemmän, koska minuun on asennettu tietynlainen maindsetti.

Koko ajan on mentävä eteenpäin, kehityttävä ja tehtävä enemmän. Jos pysäyttää siipien liikkeen, vajoaa nokka edellä maahan. Niin toimii dynaaminen, nuorekas sivilisaatio.

Rahoittajat vaanivat joka kulmalla. Rahoittajat uskovat jatkuvaan kasvuun. Pörssit ovat jatkuvassa nousussa kuin olisivat nousuhumalassa. Ja ovathan ne! Siinä kaikki tuntuu ikuiselta, hyvältä, toiveikkaalta.

Nyt kun ihminen luulee kasvavansa ylöspäin, hän kasvaa alaspäin. Se tuntuu kasvulta ja määritelmällisesti on sitä.

Minä uskon jatkuvaan kasvuun, vaikka se olisi pelkkä simulaatio, velkarahalla rakennettu kupla. Sieltä se kasvu ponnistaa lukuihin, joita meille työnnetään. Luvut kertovat todellisuuden. Kunhan vain kiihdytämme simulaatiotodellisuuttamme, kaikki on hyvin, kaikki kasvaa ja huomenna on parempi kuin tänään.

Rakastan sitä, kun voin ihailla sellaista dataa itsestäni, johon olen tyytyväinen. Ne hetket saavat unohtamaan maailman kauheudet: julmat tuhoamissodat, kolonialismin, rasismin ja globaalin epäoikeudenmukaisuuden.

Uskon vakaasti, että olemalla aktiivinen ihminen saa arvostusta ja kunnioitusta toisilta ihmisiltä. Mikä on ihminen ja missä heitä on?

He ovat pelkkiä palloja ja painalluksia.

Kaikki tapahtuu kovin nopeasti. Eilinen on jo unohdettu ja kaikki se informaatio silloin.

Pelkään kuolevani, vaikka voisin löytää kuolemassa elämän.

Oikeus ja rauha

Sopimus ei ole vain paperia vaan se tarvitsee myös mustetta.

Oikeudenmukainen rauha
Rauhanmukainen oikeus
Rauha asuu alakerrassa ei tunne oikeuksiaan
Oikeudet eivät koskaan tervehdi tai kosketa vaikea silloin tuntea
Onko oikeuksia luonnossa vai papereissa
Paperi on luonnontuote paitsi että ihminen on sen tehnyt
Ihminen on luonnontuote ellei Jumala ole sitä tehnyt
Luonto on luonto älä kyseenalaista
Sota alkaa kun rauha muuttuu mahdottomuudeksi
Rauha alkaa kun sota muuttuu mahdottomuudeksi
Rauha edellyttää diplomatiaa
Sota edellyttää kahta osapuolta jotka ovat kyvykkäitä käymään sotaa ja eturistiriitaa
Oikeus juontaa sanasta oikea joka on vastakohta väärälle

Oikeudenmukainen rauha ei tarkoita mitään.

Miksi et jo lopettaisi tuota sotaasi
Miksi et
Rauhan oikeus on että pakottaa vastapuolen tilanteeseen jossa sillä ei ole kykyä käydä sotaa sille mielekkäällä tavalla tai ollenkaan
Se on sodan oikeus mutta ei instituutio
Jos oikeudenmukaisella rauhalla tarkoitetaan sitä silloin se tarkoittaa jotain eli sitä mitä on edellä kerrottu
Onko siinä sitten kyse oikeudenmukaisuudesta
Se vaatii sotaa ja voittoja rintamalla
Se eskaloi tilannetta vastapuoli lisää kapasiteettiaan

Onko miehittämättömissä lennokeissa kuitenkin tilaa käyttökelpoiselle naiselle ja eikö se olisi käyttökelpoisen naisen syrjintää jos ei olisi ja käyttökelpoisen naisen haaskaamista jos olisi.

Jos miestä ei lähetetä kuolemaan lennokissa niin mihin tarvitaan miestä
Rauhan ehdot asettaa sodan voittaja
Historia kertoo että hävinnyttä ei kannata lyödä liiaksi
Sodalla ei ole voittajaa paitsi toinen osapuoli joka pakottaa ehtonsa
Kutsuttakoon sitä sodan voittajaksi
Sotaa käydään siihen pisteeseen asti ellei sotaa todeta sitä ennen mielettömäksi
Se piste on äärimmäinen piste
Sotaa ei voida todeta mielettömäksi kun se on aloitettu eli siihen on investoitu
Se tarkoittaisi tappiota ja tappio ei ole sodan voitto vaan hävitty investointi

Sodalla ei ole voittajaa.

On huonojakin investointeja niitä ei myönnetä siis tunnusteta
Mihin väliin tulee oikeudenmukaisuus ja majoneesi
Rauhanoikeus muka
Nyt Suomikin on mukana historiallisissa harjoituksissa
Mutta maailmanloppua ei voi harjoitella
Ehkä kaikki on vain bluffia
Ohjukset on vapautettava tukahduttavasta alistamisesta
Ohjusten on annettava lentää vapaina täyttää tarkoituksensa
Oikeudenmukaisuus tarkoittaa että on oikeus ja jotain joka on sen mukaista
Tällöin on oltava myös jotain joka on oikeuden vastaista jos ymmärrämme kaksiarvologiikkaa
Nyt oikeudenmukaisuus tarkoittaa sodan logiikan ymmärtämättömyyttä
Sodalla ei ole logiikkaa paitsi sodan logiikka joka on politiikkaa ja politiikkaa on ihminen

Toinen osapuoli ei käy sotaa.

Tällöin toisella osapuolella ei ole oikeutta puolustautua jos toinen ei käy sotaa
Mitään sotaa ei ole on vain toimia tavoitteita
Joka puhuu interventiosta yrittää asettua yläpuolelle tietää
Se voidaan tyrmätä ja sille voidaan nauraa
Joka nauraa on kaiken yläpuolella jos nauru on uskottava
Joka kiukuttelee on alistettu
Paras tapa kääntää asetelmaa on sota ei diplomatia ellei diplomatia ole sotaa eli politiikkaa
Jos operaatio on erikoinen voiko se päättyä oikeudenmukaiseen rauhaan
Entä rauha päättyä oikeudenmukaiseen sotaan
Voiko erikoinen operaatio aloittaa sodan tai päättää sen
Mihin sota päättyy sopimukseen
Sopimus on paperi joka on luonnontuote paitsi että ihminen teki sen

Sopimus ei ole vain paperia vaan se tarvitsee myös mustetta.

Tekeekö luonto mustetta
Sopimus voi olla myös sähköinen eli sähköllä toimiva
Sähköä tulee töpselistä ja sitä myydään pörssissä
Pörssin väri ei ole tiedossa
Sopimus ei sähköisenä ole tuhonnut raakkuja vaan on osa vihreää siirtymää joka on hyvä asia vastakohta pahalle
Onko mustalla ja vihreällä eroa
Sähköä vaaditaan ja mineraaleja
Sähkö voi katketa
Sähkö ei katkea vain sähkölinja voi katketa
Paperi voi palaa tai kastua

Paperia voidaan olla uskomatta mutta se on silti todellinen se paperi ellei se ole palanut jolloin se olisi tuhkaa eli silti todellinen.

Sähkö on aina totta
Sota ei pääty
Mikä on oikeus ja kohtuus kenen mielestä
Rauha mitä tästä kaikesta ajattelee

Rasisti antaa tietoja

Emme ole rasisteja emmekä salaliittoja.

Sinä harmaana aamuna olisi rasistin käveltävä valojen eteen ja puhuttava aiheesta, joka ei ole ongelma suurimman osan mielestä eli silloinhan se ei ole ongelma, niinhän se on, mitäs tässä puhumaan.

Helsinkiläistenkään mielestä turkulaisille naljailu ei ole helsinkiläisille mikään ongelma.

NIIN ja miksi stereotypiat etnistä taustaa kohtaan on tuomittavia mutta kun on puhe turkulaisista niin heille saa nauraa niin paljon kuin sielu sietää? Eikö turkulaisuus muka ole etninen tausta? Entä savolaisuus, kun kutsumme heitä lupsakoiksi, eikö sekin ole omalla tavallaan – rasismia? Siis hehän ovat eri rotua.

Rasisti pyynäsi naamaansa saniteettitiloissa, pyrki harjaamaan siitä kaiken rasismiin viittaavan pois. En ole rasisti. Flirttailen naisten ja aatteiden kanssa ja naiset aina torjuvat minut. Aatteet ottavat minut syliinsä.

Olette hirveän ahdasmielisiä!

Rasisti tässä moi ja nyt annan teille tietoja.

Ei, ei, ei.

Rasistien tiedonannosta hyvää päivää.

Ei!

Siis: tämä on rasistinen tiedonanto.

Se on hyvä vai kuulostaako sekin, siltä, että olemme antirasisteja eli rasisteja? Jos on antirasisti niin onko silloin myös antifasisti? Ja saako tällöin vastustaa myös kommunismia?

Emme ole rasisteja emmekä salaliittoja. Värejä, värejä, värejä. Mikä on tuo pigmentti?

Rasismitiedonanto rasismitiedonanto rasismitiedonanto. Annamme siis tietoja, jotka koskevat rasismia? Rasismitietoa? Sitä annamme?

Siis vaalea iho on vaalea iho koska pohjoisessa on vähän aurinkoa niin se imee paremmin D-vitamiinia. Siinä oli tietoa.

Maassa maan tavalla ja ilmassa lintu.

Ja sitä paitsi eihän tietoa voi antaa. Tieto on yksilön psykologinen ilmiö, eihän sitä voi antaa kenellekään. Se tapahtuu ja muodostuu, ei sitä oteta. Tiedämmekö edes niitä asioita, joita annamme, vai puhummeko vain paperista? Tietääkö paperi? Eikö se voisi puhua? Miksi tekoäly ei tee tätä puolestamme? Paljonko lisäisimme tehokkuuttamme tekoälyllä?

Onko tekoäly rasistinen?

Miksi ja millä perustein pitää puhua kaiken aikaa rasismista minä en jaksa. Minä vain haluaisin elää tätä elämääni omana rasistisena itsenäni ilman, että rasistiseen itseeni millään tavoin ulkopuolelta puututaan.

Sitä paitsi minä en ole rasisti. Se on vain termi jota käytetään väärin jotta minunlaisen ”väärät” mielipiteet eivät päätyisi ihmisten silmille, koska ihmisten silmät ovat herkät.

IHMINEN ON RASISTINEN ELÄIN.

Siinä se totuus, totuus, älkää kyseenalaistako. Kun eläin on elätetty häkissä saman lauman kanssa, kyllä vieras lauma herättää närää, ja sitä sitten kutsutaan rasismiksi. Minulle on ihan sama miksi sitä kutsutaan mutta LUONTOA te ette pysty kiistämään. Miksi te yritätte ”kitkeä” puutarhaanne näillä olemattomilla työvälineillä? Jos te haluatte esitellä maailmalle täydellistä puutarhaanne, niin tulkaa sitten perkele hakemaan ja viekää linnaan.

Sanotaan, että on poliittisen mielipiteen vapaus, mutta mikä tekee rasismista jotain muuta kuin poliittista?

Siis kun näette ihmisen niin ette voi kiistää ette voi vastustaa sitä että kiinnitätte huomion ihonväriin ette voi iho on ihmisen suurin elin! Jos silmänne on ehdollistunut tiettyyn värimaailmaan ette voi olla kiinnittämättä huomiota toisen värimaailman edustajaan.

Toistakaa vain ihmisille että tämä kaikki on rikkautta ja nyt pelastetaan valtion talous, toistakaa, toistakaa.

VÄRIT!

Jos on musta niin kyllä se pitää pystyä sanomaan että tuossa on musta. Musta on musta, valkoinen on valkoinen. 

Miksei siirtolaisia siirretty tänne jo 1950-luvulla vaan oppikirjoissa puhuttiin neekereistä?

Ja katso nyt, rasismi sen kuin rehottaa, lisääntyy ja villiintyy, kuin lupiinit teiden reunuksilla. Voin haistaa sen joka aamu kahvistani, jonka juon MUSTANA. Kaikkemme on tehty: järjestetty antirasistisia koulutuksia, rasistisia koulutuksia, valtion antirasismiviikkoja, (kansallisvaltio on perusolemukseltaan rasistinen entiteetti!! – se on sama kuin valtio järjestäisi antifasistisia viikkoja – ai sellaisiakin järjestetään?), somekampanjoita, kulkueita, paraateja, on painatettu pinssejä, lippuja, paitoja, on lahjoitettu rahaa, huudettu somessa, perustettu järjestöjä.

Ja katso! Siellä se rasismi taas juoksee kadulla, vaikka kaikki on tehty.

Eikö rasismia ole se, että teksti on aina mustalla valkoisella pohjalla? Kuin valkoinen olisi kaiken pohja, musta vain vaihtuvia, poisheitettäviä merkkejä. Uusinnetaanko tässä orjuutta ja alistavia rakenteita? Onko rasismitiedonanto kirjattu mustalla tekstillä valkoiselle pohjalle – ettekö näe tätä ironiaa? Pääsemmekö koskaan irti rasistisesta perusolemuksestamme? Entä jos käännämme asetelman toisinpäin? Valkoista tekstiä mustalla. Mutta silloinhan: valkoinen edustaisi merkitsevyyttä, musta vain mitätöntä, hyväksikäytettävää alustaa kuin orjaa!

Kansainvaellukset ovat ennenkin sysänneet jo kaatumassa olleita imperiumeja ja kulttuureja sijoiltaan. Romahduksen hetkellä niissä on ylensyöty ja kylvetty kattiloissa.

En usko salaliittoteorioihin. Mitä on usko?

Kansallisvaltion kuolemassa jäävät jäljelle kuoleva kansa ja kituva kehikko. Kansallisvaltion jälkeinen tila on kipuilun ja sekasorron tila.

Onneksi ovat ihmisoikeudet. Ja valtion velka. Tulevaisuus ja sota. Ulkoinen ja sisäinen. Hyvinvoinnin hulluus. Ja moraalinen ylemmyys.

Raja on suljettu, mikä on rasistista, mutta kun aiemmin oli rajasopimus, se ei ollut, vaikka lopputulema oli sama.

Kaikki on vasemmiston syytä. Kaikki on oikeiston syytä.

Niin puhui rasisti eikä puhunut enää koskaan.