Kategoria: Mietteet

Loppua ei ole lopetettu, sen lopullista muotoa on vain lykätty. Se projekti on pitänyt meidän vireänä jo sata vuotta.

Loppu saattaa hyvin loppua ilman että sitä lopetetaan. Sitä kannattaa toivoa. Jotain.

Niin on jo saattanut tapahtua mutta sitä ei ole huomattu koska on niin kiire.

Kiire syntyy kun lykkäämme loppua kaiken aikaa. Se aika käytetään tehokkaasti, mitataan, kirjataan ja arvioidaan.

Aika uhkaa loppua. Se on luonnonvaroista katoavaisinta sorttia. Sitä ei kasva suolla, se ei uusiudu, se vain liukuu.

Karun realiteetin tähden on vauhtia kiihdytettävä, olemista nopeutettava. Elettävä elämää kuin pikakelauksella, kuunneltava ääniohjelmat kaksinkertaisella nopeudella, tiedettävä, koettava.

Silloin näkee kaiken ja voi ajatella että aikaakin on enemmän. Sen ajan voi sitten käyttää siihen että lykkää loppua.

Kauhea mekkala, tohina ja kilpailu, yhtä kuin oleminen. Sitä se on, edistys, siis loppu.

Laskeuduin teitä varten tähän nyt kertomaan, että mitä ovat punaiset linjat ja onko meillä niitä vaiko ei.

Punainen linja voidaan piirtää maalilla asfaltille, maalaamattomalle. Siihen piirretään pitkä punainen linja, ja se kertoo meille, että sitä ei ylitetä ellei sen yli astuta.

Linjaa ei jaeta osiin vaan se kohdataan sen koko pituudelta. Kun punaisen linjan yli astutaan, punainen linja on peitettävä. Informaatiolla.

Sen on oltava voimakkuudeltaan niin itsevarmaa ja tuhoisaa, että punainen linja häipyy kuin hapon syövyttämänä pois näkyvistä, mielestä mutta asfaltti pitää jäädä paikalleen, jotta voidaan piirtää uusi punainen linja.

Punaisten linjojen piirtäminen on mukava harrastus, jonka keskeisenä ideana on, että niiden yli ei astuttaisi. Ja sitten niiden yli astutaan, koska se on sen harrastuksen idea, mukava.

Jos informaatio sanoo, että meillä ei ole punaisia linjoja, niin sitten niitä ei ole. Eikä ole ollut. Eikä tule olemaan. Ja jos tulee, ne voidaan ylittää mutta sitä ei sanota ellei ole pakko. Kaikki tämä on välttämätöntä.

Niitä on saattanut olla.

Viimeistään kun linjojen yli astuminen on tuhonnut maan jalkojen alta, on varmaa että punaisia linjoja ei enää ole, ei voi olla, koska ilmaan ne eivät piirry. Mutta siinä vaiheessa huomio on turha.

Jos toisellakaan ei ole punaisia linjoja, miksi meilläkään pitäisi olla punaisia linjoja, niinpä, hyvä kysymys, kyse on vastavuoroisesta harrastuksesta, joka ei tapahdu eristyksissä vaan peilikuvina nostan kättä niin peilikuvakin nostaa, katso. 

Niin tapahtuvat ne asiat, jotka tullaan tulevaisuudessa muistamaan,

joista riittää kerrottavaa, kirjoiksi ja elokuviksi asti. Kuka meistä olisi kertomassa, muistelemassa linjoja, niiden syöpymistä, käsiä ja särkyneitä peilejä.

Tätä maailmaa ei tajua ymmärtää. Se on niin punainen.

1.
Tyhmiä kysymyksiä on, aivan valtavasti. Mutta ihmisille on kerrottava ja toistettava kuin papukaija, että tyhmiä kysymyksiä ei ole. Vaikka niitä on.

Tämä asia on kirjattu yhteiskuntasopimukseen, sivulle 14, alalaitaan. Olethan lukenut sen, olethan? Juuri viime viikolla teimme sopimukseen jälleen pieniä muutoksia.

2.
Minä en lähesty asiaa ideologisesti
vaan järkiajattelun kautta.

Minä en asetu vasemmisto–oikeisto-akselille
vaan uskon tieteelliseen tietoon.

Minä uskon vertaisarvioituun tieteelliseen tietoon koska sitä on tutkittu.

3.
Varo näitä sanoja! Ne ovat vain sisäänheittotuote. Ja kun raaputat pintaa, havaitset niiden pursuavan tyhjyyttä.

Minun tarkoituksenani on nimenomaan loukata.

4.
Aamu on kaikkein tehokkainta aikaa. Teekupin äärellä aivot ovat vireät, pursuavat sanoja ja niiden välisiä yhteyksiä. 

Kaikki hyvä lepää aamussa; harmi että nukun niiden yli.

5. 
Kun maailma täyttyy kirjaimista, sanoista, kuvista, liikkuvista kuvista, äänestä, puheesta ja muusta informaatiosta, on joko oltava sanomatta mitään

tai sanoa sanottavansa niin, että se sisältää paljon, kaiken tarvittavan. Kertoa tosiasiat ja johtopäätökset yhdessä nipussa, ja jättää ne siten kertomatta.

Lukijaa ei pidä silti kehottaa ajattelemaan itse. Ei lasta pidä kehottaa juoksemaan jos se ei osaa kävellä.

Ensin pitäisi olla lukijoita, joille kehotuksia osoittaa. He selaavat sosiaalista mediaa. Eläimelliset reaktiot eivät käy lukemisesta.

6.
Se että ihminen voisi tuntea itsensä, on lähtökohtaisesti petoksellista ajattelua.

Mutta ensin on tunnettava itsensä jotta voi hyväksyä sen, ettei itseään voi tuntea.

7.
Espoolaisilla ei ole mitään oikeutta sanoa Helsingistä, yhtään mitään.

Kaikki kaupungit ovat samanlaisia, paitsi Espoo.

8.
Digitaalinen journalismi: ainoa paikka, jossa vierekkäin voidaan sijoittaa Venäjän hyökkäys, Gazan sota ja pentulive.

Ja että sitä voidaan edelleen kutsua journalismiksi,
on kerrassaan upea keksintö.

9.
Järki tarkoittaa aina kuolemaa, elämän vastakohtaa. Siksi järjen tavoittelu, laajassa mielessä, tarkoittaa itsetuhoisuutta. Ja siksi järkeä ei tulisi universalisoida – se tulisi jättää rauhaan, niiden huostaan, jotka näkevät järjen tuottaman kuoleman yli – jotka näkevät järjessä elämän.

10.
Aluksi eliitti rakensi kauniisti, itselleen, omiin tarkoituksiinsa. Kansa kärsi.

Sitten alettiin rakentamaan rumasti mutta kaikille, niin että kansan elinolot paranevat ja hyvinvointi kukoistaa.

Lopussa enää rakennetaan rumasti.

1.
Siellä, missä haihtuu valkoinen maasta,
paljastuvat koiranomistajien rikokset.

Siellä, missä sepeli hetken ehtii pilkottamaan,
kohta jää sulkee sen sisäänsä,
pitelee pahoin,
julkeaa.

Siellä, missä valo luo luulon paremmasta,
seuraa harhaluulosta 

uusi masennus.

2.
Taistella luontoa vastaan,
luonnossa, jonka ihminen tuhosi ja
joka on käynyt ihmiselle oikukkaaksi.

Luonto hyökkää takaisin,
se yrittää kaataa 
       tuhoajansa.

3.
Ihmisen operaatiokyvyn suuruus,
levittää ensin tonneittain sepeliä

toivoa lyhyitä päivistysjonoja,
kuunnella valituksia,
sitten kerätä sepeli pois,
kaduilta, nurmikoilta, pihoilta,

ajaa ajoneuvoilla, tankata ne, 
toimittaa polttoaine,
polttoaineella.

Toistaa sama vuodesta toiseen,
antaa asfaltin ja nurmikon kokea 
      sama kärsimys,
      yhä uudestaan.

Ihminen on suuri.

4.
Luulin nähneeni 
kirkkaalla keväisen pakkasyön taivaalla 
	komean täysikuun,
siinä se möllötti, silmiin tuijotti, uhmakkaasti,

        mutta se olikin Lidlin mainostolppa.

5.
Suuren lika, rumuus ja synti on kasattu teiden reunuksille.

Niin kuin kaiken kauniin,
se tuhoaa valkoisen viattomuuden,
jättää jäljelle
sulottomuuden.

6.
Kevään aurinko paljastaa pinnoilta sen pölyn,
jonka talvi on onnistunut kätkemään.

Kevät tuottaa sen kaiken pölyn,
jonka talvi on ollut kykenemätön rakentamaan.

Talvessa ei ole eloa, siinä on vain piilotettua potentiaalia
jonka kevään pöly aktualisoi.

7.
Pestä kadut kuin ne olisivat meille lattia.

Yskiä, niistää koko talven kestäneen yskimisen ja niistämisen jälkeen

kuin ihminen olisi vieraantunut luonnosta,

pakattu vakuumiin.