”Deceiver says, he says you belong to me
You don't want to breathe the light of the others
Fear the light
Fear the breath
Fear the others for eternity”
– Tool, Fear Inoculum
Voidaan hahmottaa kaksi tapaa hahmottaa ja käsittää keväällä 2020 alkanut pandemia ja eritoten ne ennennäkemättömät toimet, joita tämän pandemian nojalla laitettiin täytäntöön kuin sotatilassa. Voisimme siis nähdä pandemian yksittäisenä kriisinä, joka ilmestyi, joka poistui ja joka ei sinänsä ole sen enempää kuin suljettu, hetkellinen poikkeustila, jonka päätyttyä elämä palasi takaisin niille raiteilleen, joilta se määrätyksi ajaksi oli pakko suistaa.
Itse en suostu ottamaan tällaista näkökantaa niihin tapahtumiin, jotka neljä vuotta sitten alkoivat. Siksipä on tarkasteltava pandemiaa osana ihmistä, ihmiskuntaa, elämää ja yhteiskuntia käsittävää pidemmän aikavälin muutosta. Siinä valossa ne rajut toimet, joita otettiin varsin ripeästi käyttöön, asettuvat perspektiiviin. Niitä on helpompi ymmärtää, sillä tietyt olemassa olevat voimat perin vääjäämättömällä tavalla ajoivat sulkemaan ihmisiä neljän seinän sisään ja näyttöpäätteen ääreen. Oli kuin pandemia olisi ilmestynyt näiden kehityskulkujen vauhdittamiseksi, niiden legitimoimiseksi.
Pandemia ja edistykseksi kutsuttu teknologinen yhteiskuntamme kättelivät metsässä, tekivät sopimuksen, eikä ketään ollut paikalla todistamassa.
Onko elämä muuttunut? Muuttiko pandemia-aika suhtautumistamme maailmaan ja toisiin ihmisiin? Sitä on vaikea sanoa: ihmisen perspektiivi on kuitenkin verrattain lyhyt. Muistamme elämästä ennen pandemiaa paljonkin, ja eipä se isossa kuvassa ole todennäköisesti merkittävästi muuttunut. Ehkä pieniä asioita siellä täällä, mutta kun muutokset ovat vähittäisiä, prosessi on hämärä, jopa näkymätön. Elämme elämäämme samalla tavalla kuin eilen ja sitä edeltävän päivänä.
Joskus oli jotain, aika kultaa muistot, nyt minulla alkaa Teams-kokous.
Agamben ja potentiaaliset terroristit
Italialainen filosofi Giorgio Agamben oli yksi heistä, jotka jo neljä vuotta sitten, kiihkeimpien sulkutoimien jyllätessä, näkivät ja hahmottivat tapahtuvaa osaksi ihmiselon verrattain rivakkaa kehitystä. Agamben kirjoitti vuoden 2020 aikana päiväkirjaa huomioistaan, jotka julkaistiin myöhemmin myös englanniksi käännettynä kirjan muodossa.
Tässä kirjassaan Where are we now – The epidemics as politics Agamben käsittelee monia pandemian alussa ilmenneitä ilmiöitä – sellaisia, jotka sittemmin olivat näkyvästi läsnä arkielämässämme useamman vuoden ajan. Käsittelen muutamia Agambenin huomioita.
Erään kirjoituksen, päivätty 11. maaliskuuta 2020, otsikkona on ”Contagion”, tartunta. Agamben kirjoittaa, kuinka hallituksen massiivisten toimien perusteena on käytetty ajatusta tartunnasta – ajatusta, joka oli hippokraattisessa lääketieteessä tuntematon.
Vallitseva ajatus tartunnasta ja tartunnanlevittäjistä tuo Agambenille mieleen terrorismin:
”Viimeisimmät toimet muuntavat käytännössä jokaisen yksilön potentiaaliseksi kulkutaudin levittäjäksi, aivan kuten toimissa terrorismia vastaan jokaista kansalaista käsitellään de facto ja de jure potentiaalisena terroristina.”
Agambenin pandemia-ajan kirjoituksissa eräs varsin toistuva aihe on sulkutoimien vaikutus ihmisten välisiin suhteisiin. Ihmisten väliin rakennetaan suojaetäisyys – näitä kehotuksia julkisissa tiloissa voi edelleen havaita, ja onpa esimerkiksi kauppojen kassoille monessa paikassa jäänyt pysyväksi ”turvapleksit” asiakkaan ja myyjän välille.
Agamben näkee, että ihmisten eristäminen toisistaan on ollut hallitsijoiden pyrkimys jo pidemmän aikaa:
”– – ei ole vaikeaa huomata, että tilanne, jonka nämä toimet luovat, on tismalleen se, jonka meitä hallitsevat ihmiset ovat yrittäneet toteuttaa useita kertoja aiemmin: yliopistojen ja koulujen kertakaikkinen sulkeminen ja luentojen siirtäminen verkkoon; politiikkaa ja kulttuuria koskevien kokoontumisten ja keskustelujen lakkaaminen; ja viestienvaihto enää vain digitaalisesti, jotta koneet voivat korvata kontaktin – siis tartunnan – ihmisten välillä.”
Sosiaalista etäisyyttä (”Social Distancing”) koskevassa kirjoituksessaan (6.4.2020) Agamben ottaa tämän käsitteen pihteihinsä. Hän pohtii sitä, minkälaisia seurauksia poliittiseen järjestykseen seuraa sellaisesta sosiaalisesta järjestyksestä, joka perustuu etäisyyteen.
”Tämä kysymys on yhä tärkemäpi, kun tällainen (sosiaalinen) järjestys ei ole enää vain teoreettinen hypoteesi. Yhä enenevässä määrin esitetään, että nykyinen terveydellinen hätätila toimii laboratoriona, jossa valmistellaan sitä poliittista ja sosiaalista järjestystä, joka ihmiskuntaa odottaa.”
Kuka valmistelee ja miksi, siihen ei Agamben ota kantaa. On kuin nämä muutokset tapahtuisivat ihmisen ulottumattomissa, jonkin suuremman voiman ohjaamana.
Elias Canettiin nojautumalla Agamben käsittelee joukkoa ilmiönä, joka potentiaalisesti seuraa sosiaalisesta etäisyydestä:
”Mitä sosiaaliseen etäisyyteen liittyvät toimet ja paniikki ovat luoneet on ehdottomasti joukko, mutta siis joukko, joka on niin sanotusti käännetty ja koottu yksilöistä, jotka pitävät toisiinsa etäisyyttä hinnalla millä hyvänsä – hajaantunut, harventunut joukko.”
Otsikolla ”Biosecurity and Politics” kulkeva kirjoitus (11.5.2020) jatkaa edeltäviä teemoja: sosiaalista etäisyyttä ja ihmisten eristämistä toisistaan. ”Bioturvallisuuteen” (biosecurity) perustuva hallinto jyrää tehokkuudessaan kaikki edeltävät hallinnon muodot, joita länsimaisessa poliittisessa historiassa on todistettu.
”Jos – samaan aikaan ideologioiden ja poliittisten uskomusten rappeutuessa – turvallisuustoimet ovat jo ehdollistaneet kansalaiset hyväksymään sellaisia rajoituksia heidän vapauteensa, joita he eivät aiemmin olisi hyväksyneet, bioturvallisuus on osoittautunut kykeneväksi totaalisella tavalla pysäyttämään kaiken poliittisen aktiivisuuden ja sosiaaliset suhteet korkeimpana kansalaisosallisuuden muotona.”
Sosiaalisen etäisyyden paradigmassa ihmissuhteet niiden kaikessa fyysisessä ulottuvuudessaan korvautuvat – laitteilla.
”Tässä on kysymyksenä ihmisen sosiaalisen järjestyksen kohtalosta – –. Talous on jo syrjäyttänyt politiikan, mutta nyt jotta talous voi hallita, sen on välttämätöntä integroitua bioturvallisuus-paradigmaan – paradigmaan, jonka nimissä kaikki muut tarpeet on uhrattava. On oikeutettua kysyä, voiko tällaista yhteiskuntaa luonnehtia enää humaaniksi – –.”
Baudrillard: ”Olemme kaikki kuplalapsia”
Agambenin kirjoituksia on luettava niiden ajallisessa kontekstissa: ne on kirjoitettu ennennäkemättömien sulkutoimien kulta-aikoina. Maailma, joka tuolloin oli valloillaan, ei jäänyt sellaisenaan pysyväksi. Mutta toisaalta, se tuskin täysin poistui.
Hieman perspektiiviä siitä, mitä ihmiselle on jälkimodernissa ajassa tapahtunut ja tapahtumassa, voi tarjota ranskalainen yhteiskuntateoreetikko, sosiologi, filosofi Jean Baudrillard, joka tunnetaan erityisesti postmodernia käsittelevistä teoksistaan.
Alun perin vuonna 1987 julkaistussa ja 1991 suomennetussa teoksessa Ekstaasi ja rivous Baudrillard käsittelee useita hänen oman tuotantonsa keskeisiä teemoja. Tätä ranskalaista kirjoittajaa ei ole helppo tulkita: hänen tekstinsä ovat luonteeltaan paikoin sokkeloisia, peräti taiteellisia. On toisinaan hankala saada otetta hänen käyttämistään käsitteistä tai hahmottaa, mikä liittyy mihinkin.
Kirjassaan Ekstaasi ja rivous alaotsikon ”Läpinäkyvyyden rituaalit” johdattelemana Baudrillard kirjoittaa kuplasta ja maailman kutistumisesta. Yhdeksi läpinäkyvyyden rituaaliksi on laskettava ”proteeseista ja suojelusta muodostuva ympäristö, joka korvaa ruumiin biologiset ja luonnolliset puolustusmekanismit.”
Baudrillard tulee tässä yhteydessä noudattaneeksi samanlaista argumenttikaavaa kuin Agamben, eli ottaa käsittelyyn eräänlaisen ääritapauksen ja johtaa siitä laajempia johtopäätöksiä. Tapaus ei edusta vain itseään vaan jotain suurempaa.
Esimerkiksi Baudrillard nimittäin kaivaa ns. kuplalapsen, ja vaikka hän ei nimeltä mainitsekaan, oletettavasti kyseessä on siis vuonna 1984 kuollut poika David Vetter, joka eli 12-vuotisen elämänsä kuplahuoneessa ja Nasan valmistamassa avaruuspuvussa, eristettynä ulkomaailmasta ja sen eliöiltä. Pojalle ei ollut kehittynyt lainkaan omaa puolustusjärjestelmää: hän sairasti harvinaista vaikeaa imuunivajausta SCID:tä.
”Hän on susien hoitaakseen ottaman villin susilapsen kokeellinen veli, mutta nykyään tietokoneet hoitavat vajavaista lasta”, Baudrillard tuuttaa.
”Olemme kaikki kuplalapsia”, hän jatkaa.
”Kuplalapsi on enne tulevasta, totaalisesta aseptiikasta ja kaikkien mikrobien hävittämisestä. Hän edustaa läpinäkyvyyden biologista muotoa. Hän on symboli olemassaolosta tyhjiössä. Toistaiseksi tyhjiössä elävät vain laboratorion bakteerit ja hiukkaset, mutta tulevaisuudessa meidänkin olemassaolomme tulee olemaan yhä enenevässä määrin sellaista. Meidät puristetaan tyhjiössä kuin levyt, säilötään tyhjiöön kuten pakasteet, ja me kuolemme tyhjiössä terapeuttisen vimman uhreina.”
”Me ajattelemme ja pohdimme tyhjiössä, mistä tekoäly on kaikkialla oiva esimerkki.” Tämä kappaleen viimeinen virke on erityisen mielenkiintoinen, nykyinen tekoälymania huomioiden. Ei vain ruumis vaan myös ajattelu on siirretty tyhjiöön.
Baudrillard näkee, että ihmisen puutteellinen immunologinen järjestelmä johtuu ”edistykseksi kutsutusta peruuttamattomasta kehityssuunnasta.”
”Se riistää ihmisruumiilta ja -hengeltä aloitekyky- ja puolustusjärjestelmät siirtääkseen ne teknisille laitteille”, hän jatkaa. Tämän siirron seuraus on se, että ihminen muuttuu puolustuskyvyttömäksi ja tulee haavoittuvaiseksi tieteelle ja psykologialle. ”Mikrobeistaan puhdistettuna hänestä tulee mitä suurimmassa määrin haavoittuvainen lääketieteelle.”
Baudrillardin teesi ihmisestä ja kuplasta resonoi kiinnostavalla tavalla transhumanistisia tendenssejä, jotka koronapandemian myötä nousivat entistä vahvemmin esiin. Baudrillard väittää, että ”ihmisen hävittäminen alkaa mikrobien hävittämisestä”.
Tähän kylkeen voi piirtää omille verkkokalvoille ne propagandakuvat vuoden 2020 alusta, kun Kiinassa desinfioitiin katuja.
Mutta mitä jää jäljelle, kun maailma on puhdistettu ja ”kaikista virusprosesseista, sosiaalisista tartunnoista ja bakteeritartunnoista” on päästy eroon? Baudrillardin mukaan: surun virus.
Kiinnostavalla tavalla Baudrillard rinnastaa ajattelun ja ihmisen biologisen immuunijärjestelmän. Hänen mukaansa ajattelu on yhtä lailla ihmisen ”vasta-aineverkosto ja luonnollinen immunologinen puolustusjärjestelmä”. Se on niin ikään uhanalainen, hän esittää.
”Ajattelu korvataan edullisella aivo-selkäranka-kuplalla. Siitä poistetaan kaikki eläimelliset ja metafyysiset refleksit. Aivoistamme ja jopa ruumiistamme on tullut kupla, puhdistettu pallo, läpinäkyvä kelmu.”
Tällaisessa tilassa ylisuojellulle ihmiselle jää tehtäväksi enää paeta kuplaansa. Kunkin maailma kutistuu.
Lähteet
Agamben, G. (2021). Where are we now? The epidemcs as Politics. Rowman & Littlefield.
Baudrillard, J. (1991). Ekstaasi ja rivous = L’autre par lui-même: Habilitation. Gaudeamus.
Tiede 3/2024. Puolustus vaatii koulutusta (s. 26–35). Sanoma.