Akateeminen jäte

”Sijoitin itseeni ja hävisin kaikki rahani.”

Miksi näitä lapsiraukkoja tungetaan korkeakouluihin masentumaan?

Niin, kuules, tuo on kyyninen kysymys. Asiaa on katsottava huomattavasti valoisammalta kantilta. Nimittäin kyseessä on investointi, iloinen investointi, tuottava investointi.

Hulluutta on kouluttaa korkeasti, katsoa lukuja ja vaatia lisää koulutusta.

Hulluutta on kaikenlainen politiikka, joka näkee lukuja, ei maata.

Tässä ajassa ihminen on, näet, yritys, yrittäjä, johon sijoitetaan pääomaa. Ihminen toimii talouden lakien mukaisesti: kun lapsiraukka astuu ovista sisään, hän on vasta pieni startup-yritys. Hänessä on aihioita, pöhinää, ideaa – mutta se tarvitsee pääomaa.

Tuotetaan ylijäämää, muka-akateemista jätettä, jota kauhotaan paikasta toiseen. Yleisihmisiä valmiina lakkaamaan.

Luodaan tietoa ja tietopääomaa, jota kukaan ei ole halukas ostamaan, koska kenelläkään ei ole rahaa eikä kukaan tarvitse tietoa.

Rahat kasvavat voittajien taskuissa. Korkoa koron päälle – näihin kenkiin et enää jalkaasi laittaisi!

Edes ilmainen tietopääomakykytyövoima ei kelpaa, koska se on aina taloudellinen riski ja sitoo resursseja, joita ei ole, koska tehokkuus on syönyt ne.

Pääoma vaeltaa tuulessa, voimakkaana, ja kerää itselleen armeijaa.

Miksi aina pääoma pääoma pääoma, sama levy, huono levy.

Myydään velkavankeus ja unelma, mutta riistetään unelma ja jätetään tyhjä alusta, jossa on selviydyttävä.

Te siis olette täällä sijoittamassa itseenne. Teidän pääomaanne on teidän osaamisenne, joka teidän on osattava sanoittaa kuin te olisitte ohjelmisto, jonka ominaisuudet on lueteltu katalogissa. Te olette tekemässä yrityksistänne parempia, laaja-alaisempia, tuottavampia – ja tulee vielä aika korjata hedelmät puusta.

Yhteiskunta, joka on korkeakoulutetun työn loukussa, jossa korkeakoulutettujen työtä ei ole, on hulluutta ja menestys. Luvut näyttävät hyvältä, vaikka ne laskevat.

Jätteen määrä on verrokkimaita alhaisempi. Menestyksen junasta on pudottu. Siihen ei ole koskaan päästy.

Edelliset sukupolvet kuitenkin taistelivat rauhan, itsenäisyyden ja nostivat maata ja sekään ei riittänyt.

Itsetuhoinen järjestelmä vähentää joka viikko tuoleja, joilla istua. Yksinkertaiset asiat ovat sadistisia pelejä. Silti ihmiset pelaavat valtavalla innolla.

Tunnista etuoikeutesi ja ne edut, jotka sinulle ahkeruutesi, asemasi ja tutkintosi nojalla kuuluvat. Asetu asfaltille makaamaan niin pitkäksi aikaa, että ne toteutuvat. Syytä järjestelmää huijauksesta. Syytä itseäsi kalaksi, joka ei tunnista vettä, jossa ui.

Ole itsellesi armollinen; huonomminkin voisi mennä. Mikä on arvosi mitta?

Yksi pieni askel, sattuma, ja olet voittajien leirissä: mitään tästä ei ole jäljellä ja voit vain ihmetellä yleistä kyynisyyttä. Mutta kuuletko? – armeija on tulossa sinunkin ovellesi.

Ja mitäpäs me muuta voisimme, niin kerro, kerro toki, kun siinä kyynisesti valitat. Et tosiasiassa pysty muodostamaan mitään positiivista teoriaa tästä politiikasta, yhteiskunnasta, järjestelystä, olemisesta. Olet surkea anarkisti, kapinallinen, epäonnistuja. Pitäisikö sinulle kantaa kaikki ovelle ilman, että olet tehnyt yhtään mitään, evääsi liikuttanut tämän projektin eteen? Ymmärrä jo, että näin tämä nyt vain menee: jotkut voittavat ja toiset eivät. Kannattaa voittaa. Kannattaa kannattaa. Kannattaa olla ahkera ja lahjakas ja silti voit päätyä häviäjäksi ja silti asua maailman onnellisimmassa maassa, joka tarvitsee lisää korkeakoulutusta ja korkeakoulutettuja, koska maan hyvinvointi on laskemassa ja korkeakoulutus lisää ihmisten hyvinvointia, tulotasoa, elintasoa, ravitsemustasoa, tasoa – onhan se jo nimeen kirjattu sisälle: KORKEA.

Ihmisen loppu koittaa tilanteessa, jossa ihmisen ainoa kuviteltavissa oleva toiminto on palkkatyö, jota ei kuitenkaan ole.

Palkkatyötä on, mutta ihmiset eivät suostu tekemään sitä. Heidät on ohjelmoitu väärin.

Palkka ei riitä niihin etuihin, jotka huijauksessa luvattiin.

Talous kasvaa ensi vuonna kuin hyvinvointi. Näin on mitattu. Kohta on taas vasemmistohallitus.

Kasvaa kituva riuku kuivassa maaperässä. On lottovoitto syntyä ja kenties myös kuolla.

”Sijoitin itseeni ja hävisin kaikki rahani.”

Menestyjät muistetaan. Suomalainen voittaa aina, mutta eivät kaikki heistä.

Minun ehdotukseni on yleinen lakko kaikkia yleisiä asioita kohtaan ja ennen kaikkea niitä.

Akateemisen eliitin vuori

Jos tila on esteetön, siinä ei ole esteitä.

Täällä me vaellamme, pitkin näitä paksuja käytäviä, huoliteltuja lattioita, siististi lokeroituina kuin loisimme täällä oman maailmamme ja nauttisimme joka hetkestä. 

Onttojen ovien takana me toisillemme hymyilemme, pyynäämme vaatetustamme, ilmoitamme evankeliumin sanomaa. Ja tekemisemme näyttää ja on yhtä ja samaa.

Me olemme lukeneet kaiken emmekä vielä mitään – paljon on yhä luettavaa. Ja huomennakin saavumme tänne perustelemaan olemassaoloamme – tahtovathan kaikki jäytää itseään loputtoman informaatiotyön parissa, jotta kädet eivät haisisi lannalle.

Me emme edes haista omia käsiämme. Me emme edes maista kitkeryyttä kahvissamme.

Mutta enemmän on parempi, nopeammin on nopeammin, parempi on hyödyllisempää ja hyöty on tärkeää. Ajattelemisen ja olemisen rima on yhtä korkealla kuin kynnykset esteettömiin tiloihin. 

Jos tila on esteetön, siinä ei ole esteitä ja kaikki voivat sinne tulla esteistä huolimatta. Kukaan ei sinne tule, moni käy ja he kaikki viihtyvät.

Ja siksi me kaikki rakastamme demokratiaa, kunhan se on meidän demokratiaamme!

Ja meistä kaikista tulee niin tuntevia asioita, että tunnemme ja tiedämme kaiken, mitä olemme lukeneet siitä, kuinka mielistellä tiensä kohti huippua: kuinka erottua pinosta kuin liian pitkä, käyrä halko: kuinka hivellä sanoilla kuulijaansa kuin rakastavainen puolisonsa poskea.

Huippu ei sijaitse vuorella. Suomessa ei ole vuoria. Enkä minä tunne mitään.

Kuinka naurettavaa on ajattelu! Kuinka naurettavaa on tehokkuus! Ja jos ajattelisimme tehokkaammin, ongelmamme voitaisiin ratkaista.

Puhdas, hyveellinen, tietävä – oi, kuinka rakastan olemustani! Milloin minulle soitetaan ja minun tuntemustani kysytään? Milloin pääsen tuottamaan informaatiota loputtomaan informaatiovirtaan? Milloin pääsen sanomaan paljon sanomatta mitään? Milloin pääsen varomaan, etten eksy virallisista totuuksista?

Tavaroiden tuottaminen on tuhoisaa niin aivoille kuin luonnolle – mutta tiedon tuottaminen vain aivoille! Eikä tietoa voi tuottaa!

Ah, tämä maailma – niin avoin kuin pyrstöään esittelevä metso, niin vaikuttava kuin numeroitaan esittelevä taulu, niin hyveellinen kuin pahuudestaan valaistunut saarnaaja.

Enempi koulutus pelastaa koulutuksen, vähempi aiheuttaa rappiota.

Koulutus on ihmisen viimeinen oljenkorsi pelastukseen. Mutta tuho on kaikkea etevämpi.

Eliitti on demokratisoitu. Demokratia on voittanut. Iso ryhmä ajattelee enemmän ja monipuolisemmin.