Avainsana: politiikka

Pro graduni: Jalkapallopeli konfliktina

Käsitteellistämällä jalkapallopeliä poliittisen filosofian keinoin auttaa näkemään sekä ihmisen ja ihmisyhteisöjen poliittista olemusta sekä huippu-urheilun maailmaa uudella tavalla.

Filosofian oppiaineen pro gradu -tutkielmani hyväksyttiin Jyväskylän yliopistossa 17.9.2025 otsikolla ”Kamppailua kamppailun itsensä tähden: argumentti modernin jalkapallon raastavasta poliittisesta luonteesta”.

Työssäni argumentoin uudenlaisen modernin urheilun ontologian puolesta. Osoitan, että urheilun filosofiassa on lähtökohdaksi otettu Johan Huizingan leikin käsite ei tarjoa tyydyttävää ontologista perustaa jäsentää modernia huippu-urheilua. Sen sijaan otan lähtökohdaksi leikin poleemisen vastinparin, vakavuuden, jota edustaa Carl Schmittin poliittisen käsite.

Peli modernissa muodossaan ei ole leikkiä vaan perin vakavassa mielessä konfliktitilanne kahden ihmisyhteisön välillä, argumentoin.

Työni perustava käsitteellinen jännite kulkee leikin ja vakavuuden välillä. Leikillä tarkoitetaan jotain välittömistä elinprosesseista, työstä ja raatamisesta vapaata inhimillisen toiminnan aluetta. Vakavuuden ”vakavinta” astetta taas ilmentää Schmittin poliittisen käsite, ystävän ja vihollisen jaottelu, jossa on aina reaalinen mahdollisuus sodalle, siis vihollisen fyysiselle tappamiselle.

Moderni huippu-urheilu ja invaasiopeli konfliktitilanteena kelluu leikin ja vakavuuden epämääräisessä ja jäsentymättömässä tilassa, jossa se yhä on tunnistettavissa alkuperäkseen, leikiksi, mutta joka on värittynyt jollain sellaisella, joka on leikille vierasta.

Yritykseni jäsentää leikin poleemisen vastakohdan kautta modernia huippu-urheilua törmää merkittäviin rajoitteisiin: peli ei vakavassa mielessä ole kuitenkaan sotaa. Toisaalta peli voi toimia intensiivistenkin ystävä/vihollinen-jaottelujen polttoaineena ja lietsoa poliittista* jakautumista esimerkiksi kannattajaryhmien välillä.

Käsitteellistämällä jalkapallopeliä poliittisen filosofian keinoin auttaa näkemään sekä ihmisen ja ihmisyhteisöjen poliittista olemusta sekä huippu-urheilun maailmaa uudella tavalla.

Pro gradu -tutkielmani löytyy Jyväskylän yliopiston tietokannasta.

*Schmitt korostaa poliittisen eroa valtiolliseen. Poliittinen edeltää valtiollista. Kaikki poliittiset jakolinjat eivät ole välttämättä valtiollisia, vaan valtiolliset jakolinjat voivat sisällyttää sisäänsä erilaisia sisäpoliittisia jakolinjoja. Kannattajaryhmien organisoituminen ja vastakkainasettelu edustaa juuri tällaista sisäpoliittista jakolinjaa, joka ei ole valtiollista eli joka ei (tiettävästi) pyri horjuttamaan valtiollista valtaa tai muodostamaan valtiollista organisaatiota.

Ihmisen psyyken dialektinen kehitys jota liberalismi vakavasti uhkaa

Itsenä johtaminen on äärimmilleen kehittyneen liberalismin tuotos, yksilö tyhjässä tilassa ilman vaikuttavia voimia, siis sattuma

Ihminen kehittyy vain dialektisessa suhteessa

Dialektiikka vaatii teesin ja antiteesin eli se muodostaa kaksiulotteisen järjestelmän

Liberalismi pyrkii eristämään yksilön autonomiseksi projektiksi joka kehittyy tyhjiössä ilman ulkoisia voimia, autopoieesi eli yksilön ulkoneminen sen omista raaka-aineista käsin

Tämä on myös eräänlaista hygieenisyyttä ulkoisia viruksia vastaan, kaikkien pintojen lakkaamatonta desinfiointia

Toisen elämää koskeva kannanotto on vallankäyttöä. Pahimmillaan sen ajatellaan tekevän sanojasta vastuullisen niitä teoista jotka sanojen kohde päätyy tekemään

Paradoksaalisesti liberalismi tulee näin kumonneeksi itsensä: yksilö ei olekaan vahva ja itsenäinen vaan herkkä ja vaikutusaltis

Eristämällä siitä nimenomaan tulee heikko. Tämä on liberalismia joka on ylittänyt itsensä. Se on mahdollisuuden ja vapauden sijaan inhibitiota elämää kohtaan

Elämä on aina likaista ja sisältää viruksia ja eritteitä

Liberalisti sanoo että ”onneksi sinulla on vaihtoehtoja” ja että ”valitse se mikä itsellesi tuntuu parhaimmalta”

Liberaali yksilö ei joudu näin kohtaamaan koskaan toisen tahtoa, toisen näkemystä. Itse ei kehity ilman vastavoimaa

Ja on turha änkyttää, että toisen olisi varta vasten otettava jokin kanta, kun hän on ilmiselvästi menettänyt kyvyn minkäänlaiseen kannanottoon koska on menettänyt yhteyden kaikkiin elämän perusarvoihin ja hän vain kuljettaa vaikutteita lävitseen kuin läpinäkyvä datakeskus

Tätä puutetta paikataan vimmaisella hyperpoliittisella alarmismilla ja turhamaisella hyvesignaloinnilla jotka ovat aina viimeisiään henkivän eläimen viimeisiä epätoivoisia tekoja

Liberalismi siten tappaa teesin ja antiteesin eikä kyse ole siitä että se olisi kultivoinut ne suuremmaksi hengeksi vaan yksinkertaisesti siitä ettei se anna kummallekaan siementä kasvaa rinnakkain

Heikkoina ja voimattomina käperrymme neuroottisen minämme sisään kehittämään jakomielitautiamme eli johtamaan itseämme

Itsenä johtaminen on äärimmilleen kehittyneen liberalismin tuotos, yksilö tyhjässä tilassa ilman vaikuttavia voimia, siis sattuma

Kyvyttöminä valtaan ja vastustaa valtaa jakomielitautinen oppii sopeutumaan kaikkeen minkä julkinen informaatio sille suo tarjota

Ihminen kehittyy märäksi rätiksi, sivulliseksi omaan elämäänsä, älyllisen itsetutkiskelunsa kuiluun joka nujertaa kaiken toiminnallisuuden

Tyhjiksi, mielipiteettömiksi, tunteettomiksi

Vahvan ihmisen merkki on mielipide ja kyky vastustaa mielipiteitä

Älykäs osaa suhteuttaa mielipiteensä

Turta on menettänyt kyvyn mielipiteeseen

Toisen tahto ja mielipide ovat aina ihmisen koetinkivi

Jos ihminen ei koskaan kohtaa kylmää vettä, suihkuvesi on aina lämmitettävä koko kansalle

Pitkä lämmin suihku tuntuu hyvältä mutta kuivattaa ihon

Siihen taas käytetään kallista kosmetiikkaa jota saa kaupasta rahaa vastaan

Kapitalisti numeroketjun toisessa päässä tekee kuivalla iholla numeroita olematta koskaan markkinoilla ja kailottamatta tuotteensa erinomaisuutta ohikulkijoille

Samaan aikaan hekumoidaan markkinataloutta kun ei ymmärretä että se on eri asia kuin kapitalismi

Kapitalismista puhuvat vain vasemmistoaktivistit

Se mikä on oikein ja hyvää on kapitalismissa kerrostunut ilmaan ideologiaksi jolla ei ole kirjaa, ei kirjainta

Siten se on ainoa todellisuus joka ostetaan kyvyttömänä ymmärtää vastustamisen mahdollisuutta jonka kapitalismi on kerrostanut

Tämä ei ole vasemmistoaktivismia koska myös vasemmisto kannattaa kapitalismia, liberalismia ja asehankintoja Yhdysvalloista

Teesi ei ole teesi vaan koko todellisuus koska teesi olettaa antiteesin ja tämä kaksiulotteisuus on syöty

Järjestelmä on niin vapaa kuin ne kahleet joita ei huomaa

Kaikkien ideologioiden kaari päättyy sinne mistä sateenkaari alkaa

Totaalinen informaatio

Kaikki kokemus on informaatiota.

Mielikuvitusrahaa mielikuvitussotaan. Informaation patologia. Simulaation räjähdys.

Uhka, joka on niin todellinen kuin se on itse kerrottu.

Itse tuotetun todellisuuden ekstaasi ja aggressio, viimeinen oljenkorsi säilyä näkyvissä eli elävänä.

Sotilasjuntta, kroonisesti sairaan viimeiset harhanäyt.

Turvallistamisen sisäpoliittinen ulottuvuus ja ulkopoliittinen performanssi. Ja toisinpäin.

Maa, joka on näin vakuuttunut mielikuvitusvastustajastaan, on määritelmällisesti skitsofreeninen.

Tässä tilassa potilasta ei tule missään tapauksessa lähestyä vaan on annettava hänen toimia.

Kaikki on kiistämätöntä, yhtenäistä sulavaa virtaa, joka tekee ajattelusta mahdottomuuden. Järjestely hyväksytään välttämättömyytenä.

Uhan todellisuus on todellista todellisempaa.

Kokemus on aina todellinen, subjektivismia ei voi kiistää.

Kokemus on enää informaatiota. Kaikki kokemus on informaatiota.

Virukset, sairaudet, sodat, rauhat, valo, ilmasto.

Sotaa käy vain informaatio, joka on kaapannut kansantaloudet vaikutuspiiriinsä.

Informaation totaalinen sota tuottaa invalidinsa, itseään vimmaisesti järsivät traumaatikkonsa.

Koulutuksen ja kehityksen barbaria, jossa kaikki voidaan tietää eikä mitään ymmärtää. Tekoälyn eli laskelmoivan ajattelun puutarha.

Huumeiden käyttö yleistyy, mutta tosiasiassa on vain yksi huume vaihdettu toiseen.

Sodalla ei ole alkupistettä eikä loppupistettä. Vihollinen on rakennettu järjestelmään sisään eikä sen kanssa voi neuvotella.

Itse itselle tuotettu propaganda olisi julistettava maailmanperintökohteeksi.

Sodat, joita ei ole käyty, on käyty jokaisessa ruudussa.

Sodat, jotka on käyty, ei ole käyty.

Nyt valmistaudutaan sotaan, jonka uusin jakso on esitetty suoratoistona tilaajille jo ennakkoon.

Vajaavaltaisten luokkaretki

He ovat oikeuksistaan tarkkoja.

Änkyttävät vajaavaltaiset on pidettävä yhdenvertaisuussyistä istumassa pöydissä tai niiden reunoilla. He ovat oikeuksistaan tarkkoja. Tilan on oltava esteetön, turvallisempi kuin keskimääräisen tilan.

Heidät laitetaan istumaan kuin linnut orrelle, kehutaan heidän suuruuttaan ja omaa sekä sitten poistutaan huoneesta ja soitetaan sinne, missä on valta.

Heistä, joilla ei todellista valtaa ole, kuuluu loputon änkytys ja jankkaus, joka riepottelee kärsivällisyyttä. Halua heiltä ei puutu.

Eurooppa, onneton ja sekava vajaavaltaisten luokkaretki suurvaltojen maailmassa.

Kun tilaat yhden, saat bussilastillisen.

Sitten katseellasi etsiskelet noita ruskettuneita hahmoja, keksit perusteluita, mitä tuokin täällä tekee.

Ajatelevat että jos heitä on monta ja he änkyttävät kukin hieman eri rytmissä, tuo polyrytmiikka tekee heistä voimakkaan.

He aina keksivät jonkin tärkeilyn lajin kiihdytettäväksi niin, että sitten ei taas muusta puhutakaan.

Pakko heidät on kuitenkin aina kutsua, vaikka suuret johtajat tietävät, mikä sekasorto siitä syntyy.

Sanovat että maa puolustaa itsenäisyyttään mutta sitten neuvotteluihin saapuu kuorollinen poliitikkoja.

Mikä järjestely on tämä Eurooppa?

Eletään ajatuksessa että sodat aloitetaan ja päätetään tyhjiössä.

Moititaan osapuolta kun se ei lopeta sotaansa.

Kukaan ei katsonut karttaa.

Nyt sitten yritetään saada kaikki irti siitä pienestä lohdutuspalkinnosta, osallistumismitalista ja tullaan samalla paisuttaneeksi tuo palkinto sellaisiin mittoihin, että se valuu lattialle.

Muistisairas ei muista enää vuodentakaisia tavoitteitaan. Kun tavoite asetetaan aina ad hoc suhteessa mahdolliseen palkintoon, voidaan kadut täyttää voitonparaatilla.

Ja niin eurooppalainen poliitikko arvioi tilanteen jäävän kytemään Euroopan ja Venäjän välillä, mikä on erityisen nerokkaasti sanottu, koska poliitikko itse edesauttaa ennustuksensa toteutumista.

Vähempi puhe olisi suurin rauhan askel.

Sodan voittaja ja hymy

Politiikan pohjalla lymyää raaka voima.

Sodalla ei ole voittajaa mutta se, joka sodan voittaa, ei pysty pidättelemään hymyään.

Kun pitkä jännitys ja taistelu kääntyy omaksi eduksi ja kun vastapuoli osoittaa nöyryytensä voittajan edessä, on siinä mukava paistatella valoissa.

Ei maailma ole miksikään muuttunut. Sodan sisällöt ovat uudistuneet, eivät nekään sittenkään järisyttävästi, eikä muoto ole kokenut mitään muutoksia.

Politiikan pohjalla lymyää raaka voima, joka loppuviimein muiden keinojen loputtua valjastetaan käyttöön. Se, joka niin joutuu tekemään, saattaa olla heikoilla, mutta jos taas voima osoittautuu keinoksi saavuttaa yliote, asetelma kääntyy.

Ei tästä hulluudesta voi koskaan päästä eroon. Onneksi sota on sen mittaluokan hulluutta, että siihen aina ryhdytään.

Sanotaan, että alueita ei voi luovuttaa, koska perustuslaki kieltää moisen toiminnan.

Joka näin sanoo, ei oikein ymmärrä asiaansa, vaikka perustuslakinsa hyvin tunteekin.

Että jos toinen on ryhtynyt hyökkäämään ja valloittamaan alueita, niin että se valloituksensa jälkeen sitten luopuisi päämääristään sen nojalla että valloitetun alueen perustuslaki sanoo yhtä taikka toista, niin saisi olla melko mahtava laki, joka valloittajan pysäyttäisi.

Eikä laki itsessään merkitse mitään vaan miekka. Mutta miekkaa ei kansainvälisessä järjestelmässä ole. Siksi lakiin vetoaminen on, jos ei tyhmyyttä, niin ainakin ajattelemattomuutta.

Jos haluaa hymyillä, on joko hymyiltävä väkinäisesti ja puhuttava yleisölle musta valkoiseksi, tai sitten vastattava voimaan kovemmalla voimalla.

Ei tämä asetelma ole miksikään muuttunut. Mikään ei koskaan muutu.

Maailmanhistoria on sodan voittajien historia. Sotia voi hävitä mutta niitä ei kannata hävitä niille, jotka kykenevät kirjoittamaan historiaa.

Mitä sanoi Machiavelli?

Hätiköivän on aina tehtävä jotain.

Tarkkasilmäinen historioitsija tekee työtä käskettyään eli etsii asioita, joita toivoo löytävänsä ja kun riittävästi etsii, luulee löytäneensä sellaisen.

On kuin onkin niin, että maailmanhistoria on samojen kaavojen ja voimien ikuista taistelua. Jokaisella ajalla on optimismi kääriytynyt aina vain erilaiseen kaapuun, mutta tuo optimismi, joka aina uudestaan keksii uhmata pysyviä lakeja, sulavasti asettuu osaksi maailmanhistorian keskeistä jännitettä – on peräti sen jykevin tukipilari.

Ihminen tuhottoman optimistisena olentona aina kompastuu samaan naruun: aina hän on luullut kasvattavansa niin pitkät jalat että naru ylittyy kevyellä askelluksella ja aina tulos on lopulta yksi ja sama.

Lait vievät voiton pienestä ihmisestä, joka taas muutaman sukupolven ajan kerää varusteitaan maasta, ja nousee uhmakkaasti uudestaan kuin edellisen kerran tyystin unohtaneena.

Mutta mitä sanoi Machiavelli?

”Kun sisäinen tai ulkoinen vaara on jollekin valtiolle päässyt kasvamaan suureksi, on tuloksellisempaa odottaa sopivaa aikaa kuin koettaa selviytyä siitä yhdellä iskulla.”

Suuri valtioteoreetikko Machiavelli sanoi paljon, niin paljon, että häntä voi tulkita kuten kaikkia suuria teoreetikkoja milloin mitenkin. Machiavelli ei ollut machiavellisti itse: hän ei suinkaan usuttanut hyökkäämään potentiaalisen uhan tai vaaran syliin hetimmiten, silmittömästi. Sen sijaan – suurta luonnetta kysyen – hän ohjeisti: kenties antakaa tuon vaaran olla älkääkä ainakaan omalla tekemisellänne tehkö siitä itseään suurempaa.

Muinaisen Rooman ympärillä olleet valtiot sortuivat alokasmaiseen virheeseen, sillä ne toiminnallaan suorastaan rohkaisivat roomalaisia laajentamaan valtaansa, kun tosiasiassa niille olisi ollut edullisempaa saada rauhanomaisin keinoin Rooma pysymään suopeana ja aloillaan.

Vaaraa ei tule pienentämisen sijaan suurentaa: jos yrittää karkottaa vaaran, saattaakin takertua siihen lujemmin; jos yrittää puhaltamalla sammuttaa liekkiä, saattaakin kiihdyttää sitä.

”On tarkkaan tutkittava uhkaavan taudin voima ja jos mielestäsi pystyt sen torjumaan, on siihen ryhdyttävä häikäilemättä, muussa tapauksessa jätettävä se rauhaan eikä lainkaan yritettäväkään.”

Mitä siis sanoi Machiavelli?

Hän tulee osoittaneeksi klassisen turvallisuusdilemman tilanteessa jossa pieni on suurta vastaan. Pieni luulee toimillaan ehkäisevänsä vaaraa, kun tosiasiassa tulee vain puhaltaneeksi liekkiä suuremmaksi. Samaan ansaan langetaan ajasta toiseen: ja optimismi on aina tyylikkäästi pukeutunut.

Odottaminen ja antaminen olla olisivat suuruutta, ja sellaista suuruutta taitaa valtiopäämiehiltä yhä ja aina puuttua. Hätiköivän on aina tehtävä jotain, ja tehdessään jotain luulee ylittävänsä narun, kumoavansa ikuisen jännitteen.

Kuin myyrät kaivautuvat koloihinsa, kiipeää ihminen linnoituksiinsa hälytyssireenien ulvonnasta.

Suur-Ruotsi

Suuralueiden maailmassa vain riittävän suuret mutta kulttuurisesti eheät yksiköt voivat selvitä.

”Kaikki kansat kaikkialla aina sijoittavat itsensä maailman keskukseen – jos voivat tehdä sen vapaasti. Jos eivät tee niin, kertoo se poliittisesta tai kulttuurisesta alistussuhteesta.”

– Yu-fi Tuan

Pohjolassa on tosiasiassa vain yksi suuri kansa, yksi suuri kulttuuri, joka sielullisten kykyjensä puolesta yltäisi suurvaltiuteen ja jonka olisi sellainen asema ehdottomasti itselleen haalittava.

Suuralueiden maailmassa vain riittävän suuret mutta kulttuurisesti eheät yksiköt voivat selvitä. Pohjolan suuralueella olisi öljyä, se olisi strategisesti keskeisellä sijainnilla, mikä tekisi siitä kokoaan suuremman toimijan.

Norjan öljyrahastoissa riittäisi hyvinvointia vuosikymmeniksi koko väelle.

Eurooppa on alueeksi liian hajanainen ja köyhä. Yksittäiset valtiot yksinään liian voimattomia.

Allsång på Skansen todistaa, että Pohjolan kulttuurinen ydin on Ruotsissa. Ruotsi on kulttuurinen suurvalta: itsevarma, puhtaalla itsetunnolla ruokittu, vailla sukupolven ylittäviä kansakunnallisia traumoja.

Ruotsi on edelleen suuri niin kuin kaikki suuret ovat ikuisesti suuria. Suomea ei ole olemassa.

Pienet voivat yrittää olla olemassa. Suomi yritettiin keksiä ja saada hengittämään mutta ikuiset asiat eivät synny yrittämällä. Nationalismin ansaan lankesi moni.

On saatu aikaan pelokas, velkainen ja alati maineestaan huolestunut, ahdistunut eläin. Historian traumoja eletään uusin reseptein aina uudestaan: tällainen eläin joutuu neuroottisesti todistamaan olemassaoloaan, nykiä suurempiaan hihoista, sen sijaan että se vain olisi ja antaisi muiden tulla luokseen.

Miksi Ruotsin suurvalta sitten tällä kertaa välittäisi puolustaa Suomea vääjäämättömässä sodassa itää vastaan?

Välialueilla on tapana joutua suuriksi raja-aidoiksi. Suomi voisi pelastaa itsensä joutumasta joutomaaksi, tallottavaksi sotatantereeksi sanomalla: me emme ole Suomi vaan Ruotsi, olemme aina olleet – rehellinen suurvallan periferia, vilja-aitta.

Tahto olla jotain muuta ei suinkaan syntynyt tahdosta olla muuta vaan kyse oli puolustusreaktiosta, jonka sai aikaan silloisen miehittäjän toimet.

Miehittäjä oli tehnyt periferiasta ensin näyteikkunan, rakentanut prameita kortteleita. Se oli osa suurta harhaa, yksi luku haitallisten vieraseliöiden joukossa.

200 vuotta on eletty harhassa, suuressa petoksessa. Se pitäisi uskaltaa sanoa lahden molemmin puolin.

Poliittinen liike

Liike tekee sitä, mitä liike tekee.

Tämä liike ei ole poliittinen. Katsokaa: jalkamme, kätemme ja lippumme liikkuvat rytmisesti, ei-poliittisesti.

Näin sanotaan, mutta liikkeen poliittisuus ei ole koskaan liikkeen sisällössä vaan itse liikkeen olemassaolossa.

Liike, joka on olemassa, on aina poliittinen, koska liike olemassaolollaan tekee vähintään sen erottelun, ketkä ovat liikkeen puolella ja ketkä sitä vastaan.

Liike ei voi paeta poliittisuuttaan, koska se ei voi sisällyttää siipiensä alle myös heitä, jotka eivät suostu liikkeen siipien alle istumaan. Siksi liikkeen olemassaolo tarkoittaa vähimmäiserottelun olemassaoloa.

Ja vaikka liike itsessään ajaisi erilaisten erottelujen purkamista, liike luo olemassaolollaan uuden erottelun. Siksi liikkeen sisältö on sen poliittisuuden kannalta yhdentekevä.

Vaikka liikkeen päämäärä olisi kaikkien poliittisten erottelujen poistaminen ja ihmisten yhdistäminen yhteisen ihmisyyden lämpimään syliin, olisi tuollainen liike mitä poliittisin.

Jos pasifisti ei tartu tarpeen vaatiessa aseeseen liikkeensä nimissä, ei hän ole tosi pasifisti.

Liike kaikista heikoiten sietää heitä, jotka eivät liikettä tue. Ja niin on oltava.

Tämä koskee korostuneesti kaikkia sellaisia liikkeitä, jotka julistavat ei-poliittisuuttaan. Samalla liike tekee sitä, mitä liike tekee: poliittisuutta.

Vain hyvien asioiden ajassa on erityisen vaikea käsittää ihmisiä, jotka eivät ole hyvien asioiden asialla.

Tulkoon jokainen liike juhlimaan poliittisuuttaan.

Liike on lääke.

Lääkkeet tappavat.

Joukon uho

Joukko tarvitaan, joten tuho halutaan välttää.

Myyttejä, suuria myyttejä. Elämme infosfäärissä leijuvien puhuvien lautasten hallitsemaa aikaa, joka ei tiedä muuta kuin totuudeksi naamioituneita totuuksia.

Ennaltaehkäisevä hyökkäys, puolustuksellinen.

Sota on aina puolustuksellista, myös ja eritoten hyökkäyssota, joka on virheellinen termi, koska sodalla ei ole koskaan hyökkäyksellistä perustaa.

Joukkotuhoaseet. Niillä tuhoaisi joukkoja, niitä samoja joukkoja, jotka katsovat lautasten pörräilyä.

Joukko tarvitaan, joten tuho halutaan välttää.

Mutta jos nyt ryhdyttäisiin suorittamaan ennaltaehkäiseviä iskuja kaikkiin niihin maihin, joilla on joukkotuhoaseita, loppu olisi hyvä.

Loppu olisi hirveä. 

Mutta kuka iskut suorittaisi ja minkä nimissä? Kuka edustaa yleistä hyvää? Ja mitä on yleinen hyvä?

Rauhaa tahdotaan mutta jos naapuri ostaa isomman auton, ei siinä voi jäädä telineisiin ihmettelemään. Onko kukaan nähnyt autoa?

Vihollinen ei voi saada autoa. Näin on päätetty. Vihollinen on aina vain lähempänä auton saamista. Auto on raja-arvo.

Sodalle aina syy saadaan ja syy on aina vakuuttava ja todellinen.

Miksi vihollinen on vihollinen?

Suurin joukkotuhoase on elämä.

Harhaluulo ja optimismi

Ihminen on kykenemätön valehtelemaan, koska ihminen on kykenemätön saavuttamaan totuutta.

Ihminen pitää ihmistä kaiken aikaa liian tietoisena, strategisena olentona. Sitä on ihmisen suuri optimismi, ihmisen suuri harhaluulo – se on peräti vaarallinen erehdys ihmisen kyvyistä.

Ja tuo optimismi ja harhaluulo kumpuaa siitä samasta ihmisen keskinkertaisuudesta, joka aiheuttaa tämän keskinkertaisuuden. Keskinkertaisuuden itseään ruokkivassa maailmanpyörässä selitysyritykset poliittisen todellisuutemme luonteesta tahriutuvat naiivilla optimismilla ihmisen kyvyistä, ihmisen nerokkuudesta.

Nerojakaan ei ole, on vain tarinoita neroista – ja nekin aina verrattain romanttisia ajatuskokeita.

Harhaluulo on se, että meille valehdellaan. Että kyse olisi tietoisesta, strategisesta harhaanjohtamisesta, jonka tavoitteena olisi todellisten päämäärien ajaminen kulissien takana.

Optimismi ilmenee kahdella tavalla: uskotaan yksittäisten ihmisten olevan poliittisen järjestelmämme ohjaksissa, toisaalta uskotaan näiden ihmisten mittaamattomaan strategiseen kykyyn toimia kuten Machiavelli on kirjoissaan opettanut.

Mutta todellisuudessa etujen ja intressien näkymätön verkosto pitää säälittäviä ja pieniä olentoja, ihmisiä, otteessaan. Tässä on taas kyse niin moniulotteisesta ilmiöstä, ettei ihminen kykene sitä ymmärtämään ja sitä paikatakseen rakentaa teorioita salaliitoista ja valehtelusta.

Valhe edellyttää totuutta. Mutta entä kun totuutta ei ole? On vain järjestelmä, joka ajaa itseään.

Ihminen on kykenemätön valehtelemaan, koska ihminen on kykenemätön saavuttamaan totuutta. Ihminen voi ainoastaan kertoa asioita ja jättää toisia sanomatta.

Järjestelmä, intressit ja edut määrittelevät yhtälön. Kaikki tapahtuu alitajunnassa. Ja tietoinen mieli on viaton kuin pieni lapsi.