Hitleristä ja Stalinista kirjoittaminen ei poistu muodista, ei vaikka muoti poistuisi. Parhaalta se maistuu, kun heitä verrataan tämän ajan diktaattoreihin eli presidentteihin. Silloin sillä myydään ostovoiman heikkenemisestä huolimatta.
Ja siksi.
Siinä mennyt koetaan menneenä ja nykyisyytenä, ennen kaikkea nykyisyytenä. Siten nykyisyyttä on lohdullista ja helppolukuista katsoa.
Suoratoistopalvelut ja muu informaatioviihde ovat tehneet Hitleristä ja Stalinista kuolemattomia. Hologrammit heistä kiertävät nykyhetken keskuudessa.
Heistä voi kirjoittaa uusia tietokirjoja, ne myyvät, koska länsimainen ihminen on kiinnostunut historiasta. Historia häntä ei kiinnosta, hän kuluttaa.
Historia auttaa ymmärtämään nykyhetkeä, jota ei voi ymmärtää ilman historiaa, koska historia seuraa nykyhetkestä. Historia on ehdotonta, nykyhetki kaikkein ehdottomin.
Yhtäaikaa hylätään historia ja pidetään se ennennäkemättömällä tavalla hengissä ja voimissaan, projekti kuuluu. Historia on vuoristorata, tyhjennetty ja puhallettu tila, heliumilla täytetty Hitler-vappupallo. Meillä on pakkomielle sitä kohtaan.
Pakkomielle voi tuottaa sen tason järkevyyttä, joka vakuuttaa ja vetoaa samanmielisiin. Ehdottomasti se tuottaa tehokasta julkisen mielipiteen muokkaustyötä.
Historian poliittinen valjastus toteutuu näin parhaimmalla mahdollisella tavalla. Että terroristien kanssa ei neuvotella, on tiedettävissä vain historian avulla.
Neuroosi tarkoittaa sitä, että mennyt trauma estää nykytilanteen näkemisen. Vihollisen nauttiessa samasta mielentilasta lopputulema voidaan arvata.
Se on loppu, joka ei lopu. Ellipsi, inertia, vaunu joka ei menetä liikettään.
Historian hologrammien edessä voidaan kaikin luvin olla katsomatta vallitsevaa tilaa, nykyhetkeä. Vaan aistia ja arvioida sitä hologrammien kautta, on kuin tietäisimme, mitä tapahtuu ja mikä seuraa.
Historiasta tiedetään, on luettu ja holokaustin uhreja muistetaan vuosittain, jos muisti suinkin riittää.
Päiviä on niin paljon.