Kaksi vuotta sitten Mika korvasi edellisen Mikan puhuvana päänä telkkarissa. Tapahtui systemaattinen paradigman muutos: vanha Mika oli kulutettu loppuun, vanhasta psykoosista olivat patterit loppuneet.
Vanhan Mikan hyvinvoinnista kukaan ei nyt tiedä.
Uudella psykoosilla riittää yhä virtaa.
Kuuleman mukaan uusi Mika istui aluksi useita kuukausia samassa studion penkissä, poistumatta siitä. Lähetysten välissä hänelle ainoastaan syötettiin lihapullia ja hänen niskansa asentoa korjattiin.
Ihmisiä, joiden pää taipuu taaksepäin kuin Mikalla, on syytä pelätä.
Koska lineaaritelevisiota kuluttava väestönosa ei moneen kuukauteen nähnyt muuta kuin uutta Mikaa, joka oli edellistä kuitenkin paljon komeampi, rohkeampi ja ryhdikkäämpi, Mikasta tuli nopeasti hyvin suosittu. Keski-ikäiset naiset alkoivat kilpaa kehua virtuaalimaailmassa, kun Mika paljasteli yläkroppaansa Instagram-kuvissaan.
Mika jakeli innokkaasti kuvia myös pojastaan. Pojan nimi on Geo. Mika on geopolitiikan tutkija ja asiantuntija.
Minkäs vuoksi niitä lapsia nyt ylipäätään hommataankaan?
***
Liki jo uuden sotapäällikön asemaan Mikan nostanut korporaatiomedia alkoi itse kysellä, tuleeko Mikasta uusi sotapäällikköehdokas tämän vuoden sotapäällikkövaaleihin. Ei tarkoitti kyllä.
Virtuaalimaailman lumo – se vääristää mittasuhteet ja ajaa ihmisen hölmöksi. Mutta se on kuulkaa demokratiaa se, että ihminen voi vaikkapa tutkijataustasta, ilman poliittista pääomaa, lähteä sotapäällikkövaaleihin!
Demokratia näytti voimansa: 1,5%. Kliiniset, siistityt, huolitellut poliittiset broilerit tulivat ja veivät voiton. Vaalien sketsihahmokisassa menestys olisi ollut parempaa, mutta kyllä siinäkin ainakin yksi oli Mikaa edellä.
Mikan itsensä mukaan hänen uskottavuutensa tutkijana ei mennyt tähän seikkailuun. Mika kyllä tietää, hän on tutkija. Poliittista uskottavuutta ei ollut edes alkuun, mutta siitä ei puhuta.
”Ei kai se nyt niin vaikeaa voi olla mennä yhdestä asiasta toiseen, eli palata tutkijaksi”, Mika aprikoi. Juuri tällaista demokraattista ihmistä olisi Platon halveksinut, syvästi.
Mutta mitä Mikalla oli tälle demokratiallemme tarjottavana?
Ahtaan voimapoliittisen todellisuuden elinkautisvanki Mika totesi lentävän virkkeen sotapäällikkövaalitentissä: ”Tärkeintä on nyt, että pahuus pysyy poissa.”
Virkettä on mahdollista tulkita monella tavalla. Tärkein tulkinta on se, että tutkijana ja poliitikkona Mika tuli lyöneeksi uudet noteeraukset politiikan perimmäisestä uskonnollisesta luonteesta.
”Tärkeintä on nyt, että pahuus pysyy poissa.” Tästä meidän on jokaisen pidettävä huoli: on oltava yhtenäinen, yhtämielinen, siis demokraattinen. Tarvitaan lisää pyssyjä, niitä tarvitaan.
Sitten paha pysyy poissa.
***
Kello on käynyt, kaksi vuotta on pian täynnä. Mikan elinikä on kaksi vuotta.
Kuka on uusi Mika?