Te rakastavaiset, te hellyttävät ja pehmeät.
Te suloiset, te toisiinne käpertyneet, toisistanne onnea imevät hempeät madot.
Voi, kuinka viehkeää hehkeää on olonne, kuinka tietämätön sielunne, kuinka mitätöntä ymmärryksenne. Ja niin onnellista tuo kaikki, niin katoavaista kuin pöly.
Ettekö ole kuulleet, eikö posti ole teitä tavoittanut? Onko vihollinen katkaissut internet-linjanne? Vai onko disinformaatio jo turmellut mielenne?
Ihailen ja halveksin teitä: kuinka onkaan puutarhanne tunkeilijoilta suljettu. Vai oletteko päästäneet vieraat sisään ja kiellätte todellisuutenne?
Minä en usko suljettuihin puutarhoihin. Yksi maa, yksi pallo, yksi ekosysteemi –mikrobit löytävät pienimmätkin koloset, vieraslajit valtaavat tienreunukset, ne veneiden pohjassa eksyvät mantereelta toiselle. Mitä niitä kitkemään – kuka teistä on sanomaan, että mikä on se oikea luonto, jota suojelisitte?
Mutta on olemassa maata, jossa jotkin lajit pärjäävät huomattavasti paremmin kuin muualla. Näetkö ne lajit, jotka tästä maasta kasvavat uljaina kohti valoa? Ja näetkö ne kuolevat, riutuvat varret, jotka joskus tätä pintaa koristivat? Järkiperäistä on antaa luonnon tehdä tehtävänsä siihen puuttumatta, sitä vastustelematta!
Kulje kohti päämäärääsi, sinä, ja antaudu sille valtavalle virralle, joka sinua odottaa joka kulman takana.
Ja huomaatteko, vaikka kaivatte itseänne syvemmälle, seuraavana päivänä teidät taas löydetään. Ettekö ymmärrä: ette voi paeta tätä todellisuutta, ette näitä voimia. Ne kietoutuvat historianne ja ideoittenne kanssa yhteen ettekä voi asettua poikkiteloin telomatta itseänne!
Ettekö ole kuulleet: ihminen on kuollut, ja ihmisen on tappanut se, joka ihmisen kuolemasta kertoo.
Ei kuollut siitä kerro. Kuolleet eivät puhu, kuolleet eivät luo, he vain ottavat vastaan vaikutteita.
Miksi te rakastatte kuolleita? Miksi te kiellätte näkemästä eläviä? Ja miksi te, jotka eläviä näette, podette sairautta?
Antakaa itsenne elävien haltuun! Ei kuollutta kannata rakastaa. Ei kuollut vastaa pyyntöihinne, vaikka häntä tuskalla tökkisi. Ei kuollut luo silmienne eteen kauneutta.
Kuka tappoi ihmisen? Sinäkö tapoit ihmisen, elävän, hengittävän sielun viereltäsi? Olitko se sinä?
Murha tapahtuu aina vaiheittain, hitaasti, ja niin äkisti. He kaikki kävelevät murha-ase kädessään näkemättä taivasta, koskematta maata.
Ihminen oli tapettava, koska ihminen edustaa vaivaa, pysyvyyttä ja henkeä. Ihmisessä oli epävarmuus, kaaos, eläin. Ihminen oli se, joka odotti pitkän polun päässä, mutta sinne oli kaiken jälkeen niin pitkä vaiva kulkea. Älä kulje sinne, anna ihmisen kuolla odotukseen, nälkään, tuskaan.
Niin kuoli ihminen eikä mitään voinut. Nyt ihmisen kuolemasta kerrotaan harva se päivä – olethan siitä lukenut? Kuolleen kanssa ei saa aikaan keskustelua, ei aktiviteetteja, ei henkeä. Kuolleen kanssa eläminen tarvitsee jatkuvaa opastusta, jatkuvaa ohjausta, kuin olisitte jälleen lapsia.
Mutta mitä kohti te menette kaiken aikaa itse, luontaisesti kuin magneetti? Se ei tarvitse opettajaa.
Niin on henki osoittautunut myytiksi, emergenssi sen hienommaksi nimeksi. Te rakastavaiset, kun te puhutte liitostanne, mistä te puhutte? Se mitä liitoksi kutsutte, te rakastavaiset, ei ole muuta kuin kahden itsenäisen yksikön tilapäinen sopimus ja järjestely.
Myötä- ja vastoinkäymisissä on jo valittu uusi liitto, liitto, joka säilyy, liitto, joka kuulee huutonne yöllä.
Elävä ei ole kaaos vaan systemaattisesti organisoitunut organismi, jonka terve sydän sykkii veren käsiinne sitä pyytämättä.
Te rakastavaiset, te kysytte, mitä on rakkaus. Koska rakkautenne kuolleeseen ihmiseen saa teidät kysymään, onko rakkautta ollut alkuunkaan. Koska pohjimmiltanne te ette rakasta, kun te rakastatte.
Kuinka te voisitte rakastaa? Oletteko te koskaan rakastaneet?
Ja te rakastavaiset, puutarhanne ovet eivät näitä sanoja kestäisi. Pitäkää ovenne pystyssä, vahvistakaa niitä – ja pysykää onnenne kehdossa!
Mutta minä sanon teille, rakastakaa eläviä! Vain eläviä voitte rakastaa koko sielunne ulottuvuudella. Rakastakaa eläviä ja ette koskaan ole yksin. Rakastakaa kuolleita ettekä koskaan saavuta rauhaa.
Rakastakaa kuolleita ja paasatkaa rakkaudesta kuin se olisi kuollut. Rakastakaa eläviä ja ette enää koskaan puhu rakkaudesta!
Minä tiedän, mikä elää. Siihen on teidän tiputtava, sitä rakastamaan.
Olkoon kaipauksenne eläviä kohtaan suuri kuin halveksuntanne kuolleisiin!