Tekijä: Juuso Kokkonen

Paperilennokit

Kolmas maailmansota käydään paperilennokein, joita siirtolaiset taittelevat freelance-yrittäjinä.

Paperilennokkeja ilmatilassa, ilman tilassa, ilman tilaa.

Nyt on lupa ampua ne alas ilmasta. License to kill.

Ilma on täynnä hybridejä, kadut ja moottoritiet.

Ilmatilasta puuttuvat rajamerkit, se on pelkkää höttöä, eivätkä pilvet hattaraa.

Kolmas maailmansota käydään paperilennokein, joita siirtolaiset taittelevat freelance-yrittäjinä.

Hallinto-oikeus päätti niin. Siirtolainen elää digitaalisella alustalla eikä näe päivän loppuvan.

Sillä aikaa kantaväestö kuuntelee rasistisia puheita ja kaivaa rasistisen perusolemuksensa esiin.

Jokainen varustautuu ostamalla paperilennokkeja äpistä siirtolaiselta pilviyhtiöstä joka ei ole koskaan tehnyt voittoa muuta kuin voittamalla todellisuuden.

Valtiolliseen toimijaan uskotaan.

Pysyvässä hätätilassa reagoidaan jokaiseen ääneen, lietsotaan jokaista tuulenvirettä, ällistellään kaikkia loukkauksia yleistä lakia kohtaan.

Neljäs maailmansota soditaan äppejä vastaan freelance-siirtolaisilla, jotka ovat ainoita sotaan suostuvaisia. Heidät rekrytoidaan äpissä.

Muistisairaus

Kaikkien synapsien tuottaman energian adekvaatti säilytysmetodi.

Suurkaupunki tarkoittaa ylhäältä ohjattua muistisairaiden joukkokonstellaatiota.

On palattu puhtaiden alkuviettien tilaan keskelle viidakkoa, miljoonien ihmisten sekaan keskelle suojatietä, joka jatkuu.

Se on aika ilman kieltä ja kielellistä kommunikaatiota, pelkkiä alastomia reaktioita.

Koska kieli on aina muistiin painamista, ei muistisairaalla ole kieltä.

Että tarkistaa jokaisen sanan merkityksen ja tarkoituksen niin kuin se on yleisesti ilmaistu ja pyytää toista älyä tekemään älyn kanssa sen, mitä oli itse aikeissa älyn kanssa tehdä.

Mitä laajempaa on synapsien tuhoutuminen, sitä suurempaa on onnellisuus. Eläin ei tunne onnellisuutta.

Totaalinen informaatio saa voimansa ja energiansa kohteensa aivoalueiden lamauttamisesta. Kaikkien synapsien tuottaman energian adekvaatti säilytysmetodi.

Maailmassa, jossa kaikki on tiedettävissä, ei yksittäisissä aivoissa tapahdu mitään muuta kuin krooninen tulehdustila.

Yksi näkymätön keskusyksikkö, ei toimija, vaan todellisuus.

Muistinsa menettänyt tyhjä, rauhoittunut kallo on kaikkein parhaiten menestyvä yksikkö, riisuttu linkki.

Muistavien lopullinen ratkaisu julistetaan mutta sitä ei muisteta.

Totaalinen informaatio

Kaikki kokemus on informaatiota.

Mielikuvitusrahaa mielikuvitussotaan. Informaation patologia. Simulaation räjähdys.

Uhka, joka on niin todellinen kuin se on itse kerrottu.

Itse tuotetun todellisuuden ekstaasi ja aggressio, viimeinen oljenkorsi säilyä näkyvissä eli elävänä.

Sotilasjuntta, kroonisesti sairaan viimeiset harhanäyt.

Turvallistamisen sisäpoliittinen ulottuvuus ja ulkopoliittinen performanssi. Ja toisinpäin.

Maa, joka on näin vakuuttunut mielikuvitusvastustajastaan, on määritelmällisesti skitsofreeninen.

Tässä tilassa potilasta ei tule missään tapauksessa lähestyä vaan on annettava hänen toimia.

Kaikki on kiistämätöntä, yhtenäistä sulavaa virtaa, joka tekee ajattelusta mahdottomuuden. Järjestely hyväksytään välttämättömyytenä.

Uhan todellisuus on todellista todellisempaa.

Kokemus on aina todellinen, subjektivismia ei voi kiistää.

Kokemus on enää informaatiota. Kaikki kokemus on informaatiota.

Virukset, sairaudet, sodat, rauhat, valo, ilmasto.

Sotaa käy vain informaatio, joka on kaapannut kansantaloudet vaikutuspiiriinsä.

Informaation totaalinen sota tuottaa invalidinsa, itseään vimmaisesti järsivät traumaatikkonsa.

Koulutuksen ja kehityksen barbaria, jossa kaikki voidaan tietää eikä mitään ymmärtää. Tekoälyn eli laskelmoivan ajattelun puutarha.

Huumeiden käyttö yleistyy, mutta tosiasiassa on vain yksi huume vaihdettu toiseen.

Sodalla ei ole alkupistettä eikä loppupistettä. Vihollinen on rakennettu järjestelmään sisään eikä sen kanssa voi neuvotella.

Itse itselle tuotettu propaganda olisi julistettava maailmanperintökohteeksi.

Sodat, joita ei ole käyty, on käyty jokaisessa ruudussa.

Sodat, jotka on käyty, ei ole käyty.

Nyt valmistaudutaan sotaan, jonka uusin jakso on esitetty suoratoistona tilaajille jo ennakkoon.

Vajaavaltaisten luokkaretki

He ovat oikeuksistaan tarkkoja.

Änkyttävät vajaavaltaiset on pidettävä yhdenvertaisuussyistä istumassa pöydissä tai niiden reunoilla. He ovat oikeuksistaan tarkkoja. Tilan on oltava esteetön, turvallisempi kuin keskimääräisen tilan.

Heidät laitetaan istumaan kuin linnut orrelle, kehutaan heidän suuruuttaan ja omaa sekä sitten poistutaan huoneesta ja soitetaan sinne, missä on valta.

Heistä, joilla ei todellista valtaa ole, kuuluu loputon änkytys ja jankkaus, joka riepottelee kärsivällisyyttä. Halua heiltä ei puutu.

Eurooppa, onneton ja sekava vajaavaltaisten luokkaretki suurvaltojen maailmassa.

Kun tilaat yhden, saat bussilastillisen.

Sitten katseellasi etsiskelet noita ruskettuneita hahmoja, keksit perusteluita, mitä tuokin täällä tekee.

Ajatelevat että jos heitä on monta ja he änkyttävät kukin hieman eri rytmissä, tuo polyrytmiikka tekee heistä voimakkaan.

He aina keksivät jonkin tärkeilyn lajin kiihdytettäväksi niin, että sitten ei taas muusta puhutakaan.

Pakko heidät on kuitenkin aina kutsua, vaikka suuret johtajat tietävät, mikä sekasorto siitä syntyy.

Sanovat että maa puolustaa itsenäisyyttään mutta sitten neuvotteluihin saapuu kuorollinen poliitikkoja.

Mikä järjestely on tämä Eurooppa?

Eletään ajatuksessa että sodat aloitetaan ja päätetään tyhjiössä.

Moititaan osapuolta kun se ei lopeta sotaansa.

Kukaan ei katsonut karttaa.

Nyt sitten yritetään saada kaikki irti siitä pienestä lohdutuspalkinnosta, osallistumismitalista ja tullaan samalla paisuttaneeksi tuo palkinto sellaisiin mittoihin, että se valuu lattialle.

Muistisairas ei muista enää vuodentakaisia tavoitteitaan. Kun tavoite asetetaan aina ad hoc suhteessa mahdolliseen palkintoon, voidaan kadut täyttää voitonparaatilla.

Ja niin eurooppalainen poliitikko arvioi tilanteen jäävän kytemään Euroopan ja Venäjän välillä, mikä on erityisen nerokkaasti sanottu, koska poliitikko itse edesauttaa ennustuksensa toteutumista.

Vähempi puhe olisi suurin rauhan askel.

Sodan voittaja ja hymy

Politiikan pohjalla lymyää raaka voima.

Sodalla ei ole voittajaa mutta se, joka sodan voittaa, ei pysty pidättelemään hymyään.

Kun pitkä jännitys ja taistelu kääntyy omaksi eduksi ja kun vastapuoli osoittaa nöyryytensä voittajan edessä, on siinä mukava paistatella valoissa.

Ei maailma ole miksikään muuttunut. Sodan sisällöt ovat uudistuneet, eivät nekään sittenkään järisyttävästi, eikä muoto ole kokenut mitään muutoksia.

Politiikan pohjalla lymyää raaka voima, joka loppuviimein muiden keinojen loputtua valjastetaan käyttöön. Se, joka niin joutuu tekemään, saattaa olla heikoilla, mutta jos taas voima osoittautuu keinoksi saavuttaa yliote, asetelma kääntyy.

Ei tästä hulluudesta voi koskaan päästä eroon. Onneksi sota on sen mittaluokan hulluutta, että siihen aina ryhdytään.

Sanotaan, että alueita ei voi luovuttaa, koska perustuslaki kieltää moisen toiminnan.

Joka näin sanoo, ei oikein ymmärrä asiaansa, vaikka perustuslakinsa hyvin tunteekin.

Että jos toinen on ryhtynyt hyökkäämään ja valloittamaan alueita, niin että se valloituksensa jälkeen sitten luopuisi päämääristään sen nojalla että valloitetun alueen perustuslaki sanoo yhtä taikka toista, niin saisi olla melko mahtava laki, joka valloittajan pysäyttäisi.

Eikä laki itsessään merkitse mitään vaan miekka. Mutta miekkaa ei kansainvälisessä järjestelmässä ole. Siksi lakiin vetoaminen on, jos ei tyhmyyttä, niin ainakin ajattelemattomuutta.

Jos haluaa hymyillä, on joko hymyiltävä väkinäisesti ja puhuttava yleisölle musta valkoiseksi, tai sitten vastattava voimaan kovemmalla voimalla.

Ei tämä asetelma ole miksikään muuttunut. Mikään ei koskaan muutu.

Maailmanhistoria on sodan voittajien historia. Sotia voi hävitä mutta niitä ei kannata hävitä niille, jotka kykenevät kirjoittamaan historiaa.

Mitä sanoi Machiavelli?

Hätiköivän on aina tehtävä jotain.

Tarkkasilmäinen historioitsija tekee työtä käskettyään eli etsii asioita, joita toivoo löytävänsä ja kun riittävästi etsii, luulee löytäneensä sellaisen.

On kuin onkin niin, että maailmanhistoria on samojen kaavojen ja voimien ikuista taistelua. Jokaisella ajalla on optimismi kääriytynyt aina vain erilaiseen kaapuun, mutta tuo optimismi, joka aina uudestaan keksii uhmata pysyviä lakeja, sulavasti asettuu osaksi maailmanhistorian keskeistä jännitettä – on peräti sen jykevin tukipilari.

Ihminen tuhottoman optimistisena olentona aina kompastuu samaan naruun: aina hän on luullut kasvattavansa niin pitkät jalat että naru ylittyy kevyellä askelluksella ja aina tulos on lopulta yksi ja sama.

Lait vievät voiton pienestä ihmisestä, joka taas muutaman sukupolven ajan kerää varusteitaan maasta, ja nousee uhmakkaasti uudestaan kuin edellisen kerran tyystin unohtaneena.

Mutta mitä sanoi Machiavelli?

”Kun sisäinen tai ulkoinen vaara on jollekin valtiolle päässyt kasvamaan suureksi, on tuloksellisempaa odottaa sopivaa aikaa kuin koettaa selviytyä siitä yhdellä iskulla.”

Suuri valtioteoreetikko Machiavelli sanoi paljon, niin paljon, että häntä voi tulkita kuten kaikkia suuria teoreetikkoja milloin mitenkin. Machiavelli ei ollut machiavellisti itse: hän ei suinkaan usuttanut hyökkäämään potentiaalisen uhan tai vaaran syliin hetimmiten, silmittömästi. Sen sijaan – suurta luonnetta kysyen – hän ohjeisti: kenties antakaa tuon vaaran olla älkääkä ainakaan omalla tekemisellänne tehkö siitä itseään suurempaa.

Muinaisen Rooman ympärillä olleet valtiot sortuivat alokasmaiseen virheeseen, sillä ne toiminnallaan suorastaan rohkaisivat roomalaisia laajentamaan valtaansa, kun tosiasiassa niille olisi ollut edullisempaa saada rauhanomaisin keinoin Rooma pysymään suopeana ja aloillaan.

Vaaraa ei tule pienentämisen sijaan suurentaa: jos yrittää karkottaa vaaran, saattaakin takertua siihen lujemmin; jos yrittää puhaltamalla sammuttaa liekkiä, saattaakin kiihdyttää sitä.

”On tarkkaan tutkittava uhkaavan taudin voima ja jos mielestäsi pystyt sen torjumaan, on siihen ryhdyttävä häikäilemättä, muussa tapauksessa jätettävä se rauhaan eikä lainkaan yritettäväkään.”

Mitä siis sanoi Machiavelli?

Hän tulee osoittaneeksi klassisen turvallisuusdilemman tilanteessa jossa pieni on suurta vastaan. Pieni luulee toimillaan ehkäisevänsä vaaraa, kun tosiasiassa tulee vain puhaltaneeksi liekkiä suuremmaksi. Samaan ansaan langetaan ajasta toiseen: ja optimismi on aina tyylikkäästi pukeutunut.

Odottaminen ja antaminen olla olisivat suuruutta, ja sellaista suuruutta taitaa valtiopäämiehiltä yhä ja aina puuttua. Hätiköivän on aina tehtävä jotain, ja tehdessään jotain luulee ylittävänsä narun, kumoavansa ikuisen jännitteen.

Kuin myyrät kaivautuvat koloihinsa, kiipeää ihminen linnoituksiinsa hälytyssireenien ulvonnasta.

Kaikki on metaa

Jos taloutesi sijaitsee kotona, sen voi vähentää verotuksessa.

Tahtoisin tehdä kotitöitä etänä mutta en etätöitä kotona.

Ihminen ei viihdy töissä, etänä eikä kotona. Kaiken aikaa kalvaa levottomuus, joka pakottaa siirtymään paikasta toiseen.

Toisessa paikassa tehdään sitä, mitä on tehty edellisessä paikassa. Sama koskee tekemisen välttämistä.

Näyttöä tuijotetaan paikassa kuin paikassa. Se luo tuttuutta, turvallisuutta, jatkuvuutta elämään.

Nykyään tehdään metatyötä josta hyödyn keräävät teknologiajätit.

Metatyötä tehdään vain etänä, koska metalla ei ole sijaintia. Meta sijaitsee kaikkialla.

Metatyö on työtä, jonka kohteena on työ.

Työn kohteena voi olla palvelus tai valmistaminen.

Palvelus kohdistuu hyvinvointiin tai pahoinvoinnin pahentamiseen tai hyventämiseen.

Valmistamisessa maan mineraaleista muokataan tuotteita, jotka tyydyttävät hetkeksi tarpeita.

Tuotteet voidaan valmistaa myös kierrätetyistä materiaaleista, joiden alkuperä on maa tai muu kuin maa.

Jälkitarpeiden yhteiskunnassa työ on uusien tarpeiden luomista: tarpeet on ensin tyydytetty ja ylitetty ja sitten käännetty itseään vastaan.

Metatyö varmistaa että tällainen työ on oikein ja asianmukaisesti järkeistettyä ja tehostettua.

Kunnes metatyö on varsinaista työtä ja työ on orjuutta. 

Varsinaisessa työssä ihminen on onnellisimmillaan, jos hänellä ovat turvanaan lomarahat ja työttömyyskassa.

Siinä uskaltaa investoida ja katsoa tulevaisuuteen, matkusta ja nähdä ihmeitä.

Työttömyyden ollessa ennätyslukemissa pikakassojen lisäksi kaupoissa pilotoidaan nyt työttömyyskassoja. Sillä uskotaan olevan tervehdyttävä vaikutus Suomen talouteen.

Suomen talouden ennustetaan kasvavan. Ennustetaan kasvavan ennusteiden Suomen taloudesta. 

Ennuste eli matemaattinen malli luonnonoliosta eli taloudesta. Se käyttäytyy ennustettavasti toisinaan. Ennuste siis. 

Ennuste itse vaikuttaa talouteen, sitä ei koskaan sanota.

Kaikki metatyö on jo listattu työehtosopimuksiin, koska kaikki työ on metatyötä.

Metatyö, joka etänä organisoi kotityöt, on mahdollista vähentää verotuksessa. Kuitit on säilytettävä kahden vuoden ajan paperisena punaisessa mapissa.

Verotuksessa vähennetään veroa, joka huomioidaan loppupalkassa. Näin loppupalkka on pelkkää veroa, joka kierrätetään kansantalouden läpi takaisin samaan taskuun, josta se on lähtöisin.

Valtio on tehnyt noihin taskuihin reiät.

Jos valtio kierrättää omia pääomiaan eli esimeriksi ihmisiään, niin se luo ikään kuin tunteen taloudellisesta aktiivisuudesta.

Palkka, jonka palkansaaja voi saada palkatta käteen, on aina veronalaista verotonta tuloa, johon ei ole laskettu mukaan veron osuutta. 

Jos töitä tekee riittävän vähän tai pimeästi riittävän paljon, käteen jäävän loppusumman summa saattaa kadota tuuleen, jos tuulee. Siksi rehellinen työ kannattaa, koska se investoi köyhään valtioon, jonka metatyötä teknologiajätit verottavat.

Suomen valtio on valtavan rikas, valtava rikos.

Näkymättömästä kotityöstä ryhdytään keräämään veroa valtion talouden tasapainottamiseksi. Musta talous, harmaa tulevaisuus.

Jos taloutesi sijaitsee kotona, sen voi vähentää verotuksessa.

Kodin vähentäminen verotuksessa tarkoittaa sen luovuttamista viranomaisten käyttöön tulevaa ja mennyttä sotaa varten.

Jos elämän vähentää verotuksessa, niin ei paljon vähene.

Työn tahtominen on anomalia.

Työtä ei tahdota vaan tahdotaan oravaksi pyörään, koska vaihtoehdot pelottavat.

Suur-Ruotsi

Suuralueiden maailmassa vain riittävän suuret mutta kulttuurisesti eheät yksiköt voivat selvitä.

”Kaikki kansat kaikkialla aina sijoittavat itsensä maailman keskukseen – jos voivat tehdä sen vapaasti. Jos eivät tee niin, kertoo se poliittisesta tai kulttuurisesta alistussuhteesta.”

– Yu-fi Tuan

Pohjolassa on tosiasiassa vain yksi suuri kansa, yksi suuri kulttuuri, joka sielullisten kykyjensä puolesta yltäisi suurvaltiuteen ja jonka olisi sellainen asema ehdottomasti itselleen haalittava.

Suuralueiden maailmassa vain riittävän suuret mutta kulttuurisesti eheät yksiköt voivat selvitä. Pohjolan suuralueella olisi öljyä, se olisi strategisesti keskeisellä sijainnilla, mikä tekisi siitä kokoaan suuremman toimijan.

Norjan öljyrahastoissa riittäisi hyvinvointia vuosikymmeniksi koko väelle.

Eurooppa on alueeksi liian hajanainen ja köyhä. Yksittäiset valtiot yksinään liian voimattomia.

Allsång på Skansen todistaa, että Pohjolan kulttuurinen ydin on Ruotsissa. Ruotsi on kulttuurinen suurvalta: itsevarma, puhtaalla itsetunnolla ruokittu, vailla sukupolven ylittäviä kansakunnallisia traumoja.

Ruotsi on edelleen suuri niin kuin kaikki suuret ovat ikuisesti suuria. Suomea ei ole olemassa.

Pienet voivat yrittää olla olemassa. Suomi yritettiin keksiä ja saada hengittämään mutta ikuiset asiat eivät synny yrittämällä. Nationalismin ansaan lankesi moni.

On saatu aikaan pelokas, velkainen ja alati maineestaan huolestunut, ahdistunut eläin. Historian traumoja eletään uusin reseptein aina uudestaan: tällainen eläin joutuu neuroottisesti todistamaan olemassaoloaan, nykiä suurempiaan hihoista, sen sijaan että se vain olisi ja antaisi muiden tulla luokseen.

Miksi Ruotsin suurvalta sitten tällä kertaa välittäisi puolustaa Suomea vääjäämättömässä sodassa itää vastaan?

Välialueilla on tapana joutua suuriksi raja-aidoiksi. Suomi voisi pelastaa itsensä joutumasta joutomaaksi, tallottavaksi sotatantereeksi sanomalla: me emme ole Suomi vaan Ruotsi, olemme aina olleet – rehellinen suurvallan periferia, vilja-aitta.

Tahto olla jotain muuta ei suinkaan syntynyt tahdosta olla muuta vaan kyse oli puolustusreaktiosta, jonka sai aikaan silloisen miehittäjän toimet.

Miehittäjä oli tehnyt periferiasta ensin näyteikkunan, rakentanut prameita kortteleita. Se oli osa suurta harhaa, yksi luku haitallisten vieraseliöiden joukossa.

200 vuotta on eletty harhassa, suuressa petoksessa. Se pitäisi uskaltaa sanoa lahden molemmin puolin.

Hukkuva ihminen

Pilveen siirretty tyhjä pää

Hukkuva ihminen on äänetön, rauhaisa eläin, joltakulta katoava, jolta kulta katoava.

Hän on hukkunut kaikkeen siihen sälään, jolla ehti elämänsä täyttää, päivänsä hävittää oikeaoppisesti kierrättämällä.

Tuli toinen samanlainen, uusiokäytti päivät.

Uusiokäytti.

Informaatiota, informaatiota, informaatiota.

Hän halusi varmuutta, hän luotti keinotekoisiin älyihin. Hänen oma älynsä oli luonnollinen, luonnollisen huono, vähän käytetty eli kierrätettävissä oppien mukaisesti.

Informaatiota.

Kaikkien mahdollisten aistien yliärsytys ja tukahduttaminen. Hukkuva ihminen on unohtanut monia aistejaan.

Informaatiota.

Rytmi, valo, analyysi, mielipide, teksti, video, täydellinen harmonia, kaikin olemassa olevin perustein täsmällisesti syötetty syöte.

Informaatiota.

Kosketus tuleen ja hämmentyminen: mitä on kipu? Pilveen siirretty tyhjä pää, jonka koko mahtuu ilmaiseksi tarjottavan palvelun tiedostomittoihin.

Ryhtyisit pysähtymään ja heti tulisi veloitus. Älä säilö edes kurkkuja.

Hukkuva ihminen toivoo enää nukkuvansa.

Tilanteen kertakaikkinen vakavuus

Ihminen toteuttaa ikään kuin simulaatiota lajityypillisestä heimokäyttäytymisestään.

Jos tässä maailmassa ei patologisesti ahdistu, niin on sairas.

Pysyvä ahdistustila on olemisemme perusvire, betoni, jonka päälle kukin valaa ne neuroottiset, säpäshtelevät liikkeensä, jotka muistuttavat kutakin olemassaolosta, sen hirveydestä.

Kuljemme kadulla vastakkain ja esittelemme toisillemme liikkeitämme.

Osa ryhtyy pakonomaisesti jahtaamaan palloa vihreällä alustalla, toiset päivittävät elonvirettään LinkedInissä ja kolmannet ryhtyvät aktivisteiksi aktivismin itsensä tähden.

Tätä on jatkunut kovin kauan, ja siitä on tullut meille kuin koti, jossa on riittävän hyvä olla.

Tieto vallitsevan tilan luonteesta on tiedetty pitkään mutta asian ratkaiseminen ei ole edistynyt tilan hirveydestä ja lohduttomuudesta huolimatta.

Jumala kuoli ja sen jälkeen on hortoiltu pitkin nummia alasti kuin muistisairas.

Levottomasti julistettu milloin mitäkin lohdutusta, suuntaa, päämäärää.

Sanottu että rauhan löytää absurdista itsestään.

Tai että rauhan löytää rauhan löytämisestä ja ei silti koskaan löydä muuta kuin itsensä yrittämässä poistua ulko-ovesta sen jälkeen, kun on 37 kertaa tarkistanut, ettei hellalevy ole jäänyt päälle.

Siis on julistettu sokeana vailla ymmärrystä tilanteen kertakaikkisesta vakavuudesta. 

Huudettu tuhansien muiden kanssa samaan kuiluun, joka vastaa lyömällä naamaan.

Sitten on ruvettu hokemaan: tiede, järki, tunteet, tasa-arvo, arvo, ihmisarvo, ilmasto, ympäristö, luonto, kalojen seksuaalioikeudet.

Ja todella moni ryhtyy kuitenkin jahtaamaan palloa vihreällä alustalla.

Siitä tulee peräti maailmankuva, todellisuus, elämä.

Ihmiset varastoidaan reservaattitiloihin, joissa väkivallattomasti silitetään heidän primitiivisiä viettejään.

Ihminen toteuttaa näin ikään kuin simulaatiota lajityypillisestä heimokäyttäytymisestään. Kuin gerbiili juoksupyörässä.

Tämä on nerokkain tapa rakentaa keskitysleirejä ja ratkaista lopulliset kysymykset.

Niiden jälkeen on enää loputtomia kysymyksiä eikä yhtäkään kysyjää.

Mutta Jumala on yhä kuollut. Merkitys meni hänen mukanaan hautaan. Ja sitä kiivaammin sitä etsitään maan päältä.

Taivaaseen lennettiin kauan sitten eikä sieltä löytynyt mitään mitä oli luvattu.

Yhdet sitten sanovat, että vanhoissa arvoissa on yhä arvoa, mutta eivät hekään kykene kaivamaan riittävän syvälle maahan.

Toiset sanovat, että ihminen on kuin tyhjiö, joka täyttää itse itsensä omasta tahdostaan eikä kukaan saa tulla tielle.

Mutta he eivät osaa sanoa, mikä on tahto tai itse. Sen nämä itsestään täyttyvät ilmapatjat sanovat, että Jumala ei ole heidän alkuperä.

Jumalasta he eivät puhu. Jos joku heille siitä puhuu, he ottavat sen kirjaimellisesti. Niin vähän he ymmärtävät.

Ihmiset, jotka ovat intohimoisesti kuin silmät kiiluen kiinni asiassaan, ovat kadehdittavia. Olisi väärin toivoa heille havahtumista.

He ovat ainoita, joilla on toivoa.

He esimerkiksi puhuvat kuin pallon jahtaaminen vihreällä alustalla olisi ihmisen täydellistyminen lajiolentona.

Ja niin sanoisi gerbiilikin pyörässään: tässä minä olen gerbiilinä täydellinen gerbiili.

Se on melko mieletöntä.

Kun oikein tarkasti miettii, on ihmeellistä, kuinka hyvässä kuosissa ihminen on kaikesta huolimatta.

Että huonomminkin voisi olla.

Pitää vain polttaa kirjoja.