”Ryhdy kirjoittamaan ja kirjoita aina sama ajatus”
Uusimmat
-
Asiat
Lopetan elatiivimuotojen käytön koska en enää kerro asioista puolta taikka yhtä vaan ne kaikessa kokonaisuudessaan. Neuvotteluja käytiin elatiivimuotoja edustavan tahon kanssa mutta he totesivat etteivät myönnä käyttöoikeutta taholle joka kertoo asiat kaikessa täydellisyydessään koska silloin järjestelmä muuttuisi sisäisesti ristiriitaiseksi. On parempi kertoa asiat kokonaisuudessaan sanomalla riittävän vähän. Kun niin tekee vastalauseita ei synny. Että sanoo
-
Hyvät pisteeni kokeessa
Osoittauduin hyväksi rotuyksilöksi.
-
Vapauden ja viisauden määritelmät, niistä molemmat
Strategiassa on kerrottu viisaudesta ainakin kolme kertaa.
-
Velka eli sairaus
Krooniset sairaudet ja krooninen velka ilmentävät ihmisen ja valtion alennustilaa. Niitä ei osteta edes alennusmyynneistä. Kroonisesti sairas ihminen huutaa pelastusta järjestelmältä, joka ihmisen teki sairaaksi. Kroonisesti velkaantunut valtio ruinaa rahaa järjestelmältä, joka velan myi ja paketoi. Ihminen on velkaantunut, valtio sairastunut, kroonisesti. Sairas ja velkaantunut olio luopuu vapaudestaan, menettää riippumattomuutensa, kasvaa patologiseen nöyryyteen. Kunhan olet
-
Lasten kohtelusta
Lapsissa on tulevaisuus, sanovat. Eivät määrittele tulevaisuuden laatua. Ei sitä kaiken aikaa tule jaksaa olla normatiivinen. Mistä normit, mistä standardit ilman julistettua Jumalan sanaa? Pitääkö se hautakivistä kaivertaa ulos? Pitääkö se tuulesta tulkita, veden väristä lukea? Missä on Jumalanne, jonka sanaa te levitätte? Lapsia ei ole, koska ihmiset vapaasti tahtovat olla tahtomatta lapsia, niin toimii
asiantuntijat data demokratia Euroopan unioni filosofia historia ihminen informaatio korporaatiot media mielenterveys nato perhe politiikka sota teknologia tekoäly tieto turvallisuus työ urheilu vanhemmuus Venäjä Yhdysvallat yhteiskunta
Esseet
-
Faktantarkastaja
Kukapa nyt käyrää tietoa haluaisi ostaa?
Artikkelit
-
Pro graduni: Jalkapallopeli konfliktina
Käsitteellistämällä jalkapallopeliä poliittisen filosofian keinoin auttaa näkemään sekä ihmisen ja ihmisyhteisöjen poliittista olemusta sekä huippu-urheilun maailmaa uudella tavalla.
-
Mitä sanoi Machiavelli?
Hätiköivän on aina tehtävä jotain.
-
Kirja-arvio: Peter Turchin – Lopun ajat
”Kansalaiset” eivät kaada valtioita, esittää Peter Turchin.
-
Ihminen, tartunta, tyhjiö – Agamben ja Baudrillard
Joskus oli jotain, aika kultaa muistot, nyt minulla alkaa Teams-kokous.
-
EU:n digitaalinen identiteettilompakko – Uudenlainen infrastruktuuri tiellä kohti ”datavaltiota”?
Tie on kovin näyttävästi auki kohti yhä syvenevää ja lisääntyvää datan keräämistä ja sen hyödyntämistä.