Kategoria: Esseet

Pieni vihreä mies

Niin tuli historia ja käänsi itse sivunsa.

Me taistelemme demokratian puolesta viimeiseen mieheen asti, vaikka emme usko sukupuolittuneisiin ilmaisuihin!

Demokraattisen liikkeen suuri johtaja, tuo pieni vihreä mies, joka näyttöruudulla on puhunut niin paljon, että koko pallon ympäri on jouduttu kaivamaan lisää datansiirtokaapeleita – mies, jonka luona on käyty niin usein, että ilmasto on saastunut kenties peruuttamattomalla tavalla – kuuletteko? – tuo mies vetää nyt viimeisiä henkäyksiään suuren demokraattisen liikkeen johtajana. Käsi korkealla, ylpeänä demokraattina ehdottoman demokraattisen maan ehdottoman demokraattisena johtajana hän kunniakkaasti seisoo laivansa kannella sen surkeaan loppuun saakka!

Eikä tarvitse olla edes suuri käydäkseen läpi ne lopun ajat, jotka kaikki suuret johtajat ovat aina käyneet. Ne harhamieliset, näytösluonteiset palaverit, joita käydään enää hiipuvien viettien voimasta, kun koko olemassaolemisen tapa on kaatunut alta – ne tunkkaiset ja pöllyiset bunkkerit, jossa yhä siirrellään muovisotilaspataljoonia suuren kartan päällä vihollisen territoriota kohti. Ja samaan aikaan vihollinen kolkuttelee ovella. Silloin ei enää uskota sanan vakavassa mielessä – se on enää puhdasta eläimellistä olemassaoloa, jossa kaiken romahtaessa maailma vielä kerran piirretään omille verkkokalvoille niin kuin sen on haluttu tapahtuvan.

Niissä hetkissä on kaikki ihmisen kauneus, koko elämän voima. Niitä hetkiä varten kaikki rakennetaan: sodat, taistelut, imperiumit, valloitukset, veri, hiki, tuska – että saapuu se hetki, jolloin kulissit romahtavat. Vaikka nähdään, että kulissit romahtavat ja kaikki on mennyttä, silti yhä kuljetaan raiteet loppuun asti. Ei enää uskota, todellisuutta ei kielletä. On vain puhdas tuhoutuminen: viimeisinä hetkinään eläin pyristelee kaikkein voimakkaimmin – se paljastaa kaikki syvimmät vaistonsa, sen mihin sen koko oleminen on perustunut.

Pieniä miehiä ovat suuret johtajat. Mutta oliko tämä suuri johtaja todellinen suuri johtaja vai ainoastaan esille nostettu nukke? Uskoiko hän niitä profeettoja, jotka olivat historian oikealla vai väärällä puolella?

Niin tuli historia ja käänsi itse sivunsa. Kuinka pitkään kykenikään simulaatio omaan merkkipeliinsä! Vaan onko sittenkin todellisuus olemassa, maa yhä maassa ja ilmassa vastaleikatun nurmen tuoksu?

Niissä viimeisissä vaiheissa, joissa sota on enää muodollisuus, lopputulos on selvä, tappio kirjattu, niissä ehdottomasti ei neuvotella rauhaa. Jos koko henkinen ja fyysinen omaisuus on lähetetty sotaan, rauhaan ei ole varaa: tällöin on kyse binäärisestä järjestelmästä, josta tulee aina yksioikoinen – eli tuho. Malttamaton strategi laittaa kaiken peliin keskinkertaisten korttien tähden. Rauhaa ei neuvotella, koska rauha ei ole vaihtoehto. Se ei ole ollut vaihtoehto, siitä ei tule vaihtoehtoa. Rauhan tekemällä joutuisi vastuuseen – tuhoutumalla voi yrittää vielä pelastaa itsensä.

Itsetuhossa on jotain mystillisen kaunista, herkkää, inhimillistä. Suuri harhaluulo ja suuri romahdus!

Näitkö, kuinka historia pelasti itsensä!

Jos pieneen vihreään mieheen pumppaa riittävästi heliumia, se paisuu ja leijuu ilmassa! Sitä voi tönäistä niin se nousee yhä korkeammalle ja puhuu yhä suuremmalle joukolle!

Ei voi rahassa mitata sitä arvoa, joka demokratian puolustamiseen annetaan, paitsi miljardeissa.

Jos pieni vihreä mies ilmestyy näytöllesi puhumaan, nouse seisomaan ja osoita kunnioitusta pienelle vihreälle miehelle. Demokratia eli henkilökultti.

Nyt ovat demokratialta loppumassa miehet, naiset, aseet ja rahat. Miehet ja naiset pakenivat tai kaatuivat; aseet myytiin; rahat tuhlattiin. Kiitos ei ole kirosana. Totalitaarisilla liikkeillä on yleensä paskainen loppu, mutta se kielletään aina loppuun asti. Sen jälkeen siitä ei puhuta.

Totalitaariset liikkeet ilmestyvät puhumaan näytöille. Ne aina ilmestyvät puhumaan näytöille. Ne puhuvat näytöille ja näytöt kunnioittavat totalitaarista liikettä käsimerkein ja hurraamalla.

Näytöt synnyttävät totalitaarisia liikkeitä. Liikkeet synnyttävät totalitaarisia näyttöjä. Pitäkää silmänne irti näytöistä, piilottakaa ne peiton alle ja menkää ulkoilmaan, lakatkaa käsimerkkinne ja tunkekaa kätenne syvälle maahan.

Katsokaa – oli aika, jolloin kaikki tiet veivät suuren johtajan luo. Tuon lempeän, oikeudenmukaisen, vääryydet korjaavan ja kaikkien meidän puolesta uhrautuvan johtajan!

Ja katsokaa! Tulee tulee yö, pimeä yö.

Vaalit eivät pelastaneet Eurooppaa. Vaalit peruttiin. Vanhan maailman viimeinen linnake vuotaa verta.

Pelastus ja turbulenssi

On kuin isi kärsisi dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä.

Voi ei, isi lähti nyt mettälle ilman meitä!

Jos lasta täytyy kehottaa aikuistumaan, niin onko lapsella mitään edellytyksiä aikuistua?

Ja meneväthän nämä prosessit aina käsi kädessä: lapsen epäitsenäistyminen on vanhemmalle peruste pitää lapsesta kiinni – toisaalta vanhempien ote on lapselle peruste olla itsenäistymättä.

Kumpikin kärsii tilanteesta, mutta jokapäiväinen oleminen perustelee huomisen jatkumisen entisellään. Sitten päädytään tilanteeseen, että nurkissa lojuu 80-vuotias lapsi, joka on jo niin höppänä, että on väistänyt kokonaan sellaisen elämänvaiheen kuin aikuisuus.

On kuin isi kärsisi dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä. Me emme pysy kärryillä, kuinka monta näitä identiteettejä on ja mikä niistä juuri nyt puhuu.

Pitkä oli se puhe, joka meitä syytti omien arvojemme laiminlyönnistä. Hämmentävä oli se puhe, joka ei yhteiseen whatsapp-ryhmään laittanutkaan liekkiemojeita, emojeita. Ei ollut hyvää fiilistä siinä yhtään.

Naamiot on nyt riisuttu. Naamat ovat vereslihalla. Veren seasta voi nähdä vain oranssit hymyilevät hampaat. Niitä ei ole pesty.

Että maailma ei ollutkaan yhtä isoa perhettä laulamassa käsi kädessä yhteislauluja.

Että ensin petti itä, sitten länsi. Nyt rintamia on kaksi, mutta joukkoja ei ole kumpaankaan. Käy kuten Saksalle on aina käynyt: propagandan siivittämä tappio, hajaannus ja ulkoa sanellut ehdot tulevaan.

Suuret valtiot tunnistavat vain suuria valtioita. Pienet valtiot ja pienten valtioiden epämääräiset liittoumat räksyttävät – mutta mitä sitten?

Jos suuret päättävät lisäpöytäkirjoin jakaa kartan, kartta on sitten jaettu. Ei siinä auta huudella, että ei noin voi tehdä, kun toiset juuri osoittavat, että niin voi tehdä.

Valta on valtaa, voima on voimaa.

Pienen valtio turma on suureen valtioon luottaminen. Mutta pieni ei pienuutensa tähden muuta voi. Niinpä hän luottaa suureen. Ja siitä syntyy historia.

Pieni valtio on aina kertakäyttöinen. Kerran se käytetään, sen verta kuin tarve on. Pienen valtion tähtihetki on käytön hetki, jota seuraa poisheittämisen hetki.

Suuri valtio on ikuinen.

***

Lähdin opiskelemaan arkkitehtuuria, turvallisuusarkkitehtuuria. Haen inspiraatiota muun muassa Alvar Aallon töistä.

Vain suuret sielut kykenevät johonkin niin suureen kuin arkkitehtuuriin: siinä on käytännön hyödyllisyys kyettävä sulavasti yhdistämään esteettiseen nautintoon. Ja maailma, joka on radikalisoinut käytännön, halveksuu kaikkea estetiikkaa – katsokaa ympärillenne.

Suuret sielut ja suuret valtiot kykenevät arkkitehtuuriin ja sotiin. Ja sotien päättämiseen. Ja kaikkeen, mikä niistä seuraa.

Jos ei aseta itseä maailman keskipisteeksi, on alistettu.

Paimen osoitti sauvallaan karjalle suunnan. Karja ryhtyi juoksemaan aidattua häkkiään ympäri. Juoksua riitti ja maa kului jalkojen alta. Pöly täytti ilman, henkeä ahdisti.

Ja nyt – ei ole paimenta, ei sauvaa käskemässä juoksuun. Sauva on laskettu maahan, paimen loikoilee puun alla – ja karja: juoksee kahta kauheammin!

Karjalla ei ole enää johtajaa, pelätään – heistä jokainen on nyt johtaja. Heistä jokainen huutaa juoksunsa ohessa vatsansa kuralle. Pian ovat voimat viedyt, potilas kuolleeksi todettu, mutta sitkein kala sätkii vielä lautasella!

Ja kuinka kävi paimenen, tuon härskin ja ovelan?

***

Suurvallat aloittavat sodat ja päätävät ne omien aikataulujensa mukaisesti.

Vuosisatoihin ei ole ollut suurvaltavapaata sotaa. Eikä sotavapaata suurvaltaa.

Sota on suurvallan velvollisuus ja oikeus. Se on portti suurvaltuuteen mutta vain, jos sodan voittaa.

Olipa kerran uskomus, että pieni valtio voittaisi sodan suurta valtiota vastaan. Siitä tuli kaunis uskomus: vuorotellen sitä käytiin kaunistamassa. Sen luokse vaellettiin kaikkialta, pitkiä matkoja vaikeissa oloissa. Kaikki halusivat nähdä tuo ihmeen, ottaa siitä osansa. Sille lahjoitettiin arvokorjua, suuria herkkuja, muinaisia esineitä. Sen harteille asetettiin toivo.

Sanottiin, että kohta ja huomenna. Ja huomenna sanottiin, että kohta ja huomenna. Ja aina seuraavana päivänä uskottiin edellistä kiivaammin, että kohta ja huomenna.

Vastakkainen evidenssi vahvisti oman teorian: näin toimii tosiuskovainen.

MUTTA MISSÄ ON TOTUUS?

Totuus tulee suuren vallan suusta ja ainoa totuus tulee suurimman vallan suusta. Totuudella suuri valta pelastaa itsensä totuudelta, joka saisi sen näyttämään huonossa valossa. Valo ei suuren vallan kohdalla ole koskaan huono, välillä vain himmeä.

Nyt julkilausuttuja totuuksia on kaksi, joista toinen on ainoa. Se ainoa totuus on nyt se, että kaikki on pienen valtion syytä niin kuin aina historiassa on sota sen syy, joka sodan häviää.

Karja on jämähtänyt alkuperäiseen, vanhan katalogin totuuteen: he seisovat yhä pellolla ja odottavat hetkeä, joka on kohta ja huomenna. Voitteko kuvitella, kuinka suuria ja mustia ovat heidän otsikkonsa – kuinka totta on heidän propagandansa.

Heidän toivonsa kukoistaa niin mustana, että moni sekoittaisi sen epätoivoon. Mutta vain vahva, luottavainen ja älykäs sitoo itsensä, rahansa, uskottavuutensa ja kaiken henkisen pääomansa tarinaan, joka tapahtuu kohta ja huomenna.

Sota häämöttää jo niin lähellä, että sitä kannattaa ruveta toteuttamaan. Kohta ja huomenna. Muuten se ei toteudu.

Kolmaskin totuus on, mutta se on pitkä ja epätotta. Kaikki todisteet tullaan pyyhkimään pois.

Suuri valta on suurin valta.

Akateeminen jäte

”Sijoitin itseeni ja hävisin kaikki rahani.”

Miksi näitä lapsiraukkoja tungetaan korkeakouluihin masentumaan?

Niin, kuules, tuo on kyyninen kysymys. Asiaa on katsottava huomattavasti valoisammalta kantilta. Nimittäin kyseessä on investointi, iloinen investointi, tuottava investointi.

Hulluutta on kouluttaa korkeasti, katsoa lukuja ja vaatia lisää koulutusta.

Hulluutta on kaikenlainen politiikka, joka näkee lukuja, ei maata.

Tässä ajassa ihminen on, näet, yritys, yrittäjä, johon sijoitetaan pääomaa. Ihminen toimii talouden lakien mukaisesti: kun lapsiraukka astuu ovista sisään, hän on vasta pieni startup-yritys. Hänessä on aihioita, pöhinää, ideaa – mutta se tarvitsee pääomaa.

Tuotetaan ylijäämää, muka-akateemista jätettä, jota kauhotaan paikasta toiseen. Yleisihmisiä valmiina lakkaamaan.

Luodaan tietoa ja tietopääomaa, jota kukaan ei ole halukas ostamaan, koska kenelläkään ei ole rahaa eikä kukaan tarvitse tietoa.

Rahat kasvavat voittajien taskuissa. Korkoa koron päälle – näihin kenkiin et enää jalkaasi laittaisi!

Edes ilmainen tietopääomakykytyövoima ei kelpaa, koska se on aina taloudellinen riski ja sitoo resursseja, joita ei ole, koska tehokkuus on syönyt ne.

Pääoma vaeltaa tuulessa, voimakkaana, ja kerää itselleen armeijaa.

Miksi aina pääoma pääoma pääoma, sama levy, huono levy.

Myydään velkavankeus ja unelma, mutta riistetään unelma ja jätetään tyhjä alusta, jossa on selviydyttävä.

Te siis olette täällä sijoittamassa itseenne. Teidän pääomaanne on teidän osaamisenne, joka teidän on osattava sanoittaa kuin te olisitte ohjelmisto, jonka ominaisuudet on lueteltu katalogissa. Te olette tekemässä yrityksistänne parempia, laaja-alaisempia, tuottavampia – ja tulee vielä aika korjata hedelmät puusta.

Yhteiskunta, joka on korkeakoulutetun työn loukussa, jossa korkeakoulutettujen työtä ei ole, on hulluutta ja menestys. Luvut näyttävät hyvältä, vaikka ne laskevat.

Jätteen määrä on verrokkimaita alhaisempi. Menestyksen junasta on pudottu. Siihen ei ole koskaan päästy.

Edelliset sukupolvet kuitenkin taistelivat rauhan, itsenäisyyden ja nostivat maata ja sekään ei riittänyt.

Itsetuhoinen järjestelmä vähentää joka viikko tuoleja, joilla istua. Yksinkertaiset asiat ovat sadistisia pelejä. Silti ihmiset pelaavat valtavalla innolla.

Tunnista etuoikeutesi ja ne edut, jotka sinulle ahkeruutesi, asemasi ja tutkintosi nojalla kuuluvat. Asetu asfaltille makaamaan niin pitkäksi aikaa, että ne toteutuvat. Syytä järjestelmää huijauksesta. Syytä itseäsi kalaksi, joka ei tunnista vettä, jossa ui.

Ole itsellesi armollinen; huonomminkin voisi mennä. Mikä on arvosi mitta?

Yksi pieni askel, sattuma, ja olet voittajien leirissä: mitään tästä ei ole jäljellä ja voit vain ihmetellä yleistä kyynisyyttä. Mutta kuuletko? – armeija on tulossa sinunkin ovellesi.

Ja mitäpäs me muuta voisimme, niin kerro, kerro toki, kun siinä kyynisesti valitat. Et tosiasiassa pysty muodostamaan mitään positiivista teoriaa tästä politiikasta, yhteiskunnasta, järjestelystä, olemisesta. Olet surkea anarkisti, kapinallinen, epäonnistuja. Pitäisikö sinulle kantaa kaikki ovelle ilman, että olet tehnyt yhtään mitään, evääsi liikuttanut tämän projektin eteen? Ymmärrä jo, että näin tämä nyt vain menee: jotkut voittavat ja toiset eivät. Kannattaa voittaa. Kannattaa kannattaa. Kannattaa olla ahkera ja lahjakas ja silti voit päätyä häviäjäksi ja silti asua maailman onnellisimmassa maassa, joka tarvitsee lisää korkeakoulutusta ja korkeakoulutettuja, koska maan hyvinvointi on laskemassa ja korkeakoulutus lisää ihmisten hyvinvointia, tulotasoa, elintasoa, ravitsemustasoa, tasoa – onhan se jo nimeen kirjattu sisälle: KORKEA.

Ihmisen loppu koittaa tilanteessa, jossa ihmisen ainoa kuviteltavissa oleva toiminto on palkkatyö, jota ei kuitenkaan ole.

Palkkatyötä on, mutta ihmiset eivät suostu tekemään sitä. Heidät on ohjelmoitu väärin.

Palkka ei riitä niihin etuihin, jotka huijauksessa luvattiin.

Talous kasvaa ensi vuonna kuin hyvinvointi. Näin on mitattu. Kohta on taas vasemmistohallitus.

Kasvaa kituva riuku kuivassa maaperässä. On lottovoitto syntyä ja kenties myös kuolla.

”Sijoitin itseeni ja hävisin kaikki rahani.”

Menestyjät muistetaan. Suomalainen voittaa aina, mutta eivät kaikki heistä.

Minun ehdotukseni on yleinen lakko kaikkia yleisiä asioita kohtaan ja ennen kaikkea niitä.

Sukupolvenkorjausleikkaus

Mieleni on ehdottoman oikea tässä väärässä ajassa.

Pitää omaa aikaansa vallattoman naiivina – onko ihmiselle sitä suurempaa tragediaa? Syntyä väärään sukupolveen: nähdä sietämätöntä yksinkertaisuutta kaikissa oman aikansa ilmiöissä! Suurinta ja syvällisintä – ja niin kovin naiivia – halveksuntaa on halveksunta omaa aikaansa kohtaan. Siihen on tuomittu lankeamaan jokainen suuri ja suuruutta hamuava ajattelija. Ero näiden välillä on, että edellisen ei luonteen suuruutensa myötä edes tarvitse kieltäytyä omasta ajastaan. Hän kohottautuu luontonsa voimasta aikansa yläpuolelle niin että ei näe saati ymmärrä aikaansa – korkein ja aristokraattisin mahdollinen halveksunnan muoto. Jälkimmäisen elämää sen sijaan riivaa jatkuva kieltämisen ja myöntymisen ristiriita, tuskainen kamppailu, joka pahimmillaan ajaa ajattelijan lopulta keskinkertaisuuteen ja katkeroitumiseen.

Oman aikansa naiivius ajaa ajattelijan syvälle muihin aikoihin, etsimään vertaisiaan niistä ajoista, joita ei ole elänyt. Mieleni on ehdottoman oikea tässä väärässä ajassa. Ei tule korjata mieltäni, vaan aikani, mutta aikaansa taas ei kukaan korjaa – se korjaantuu, kun ajattelija löydetään tämän kuoleman jälkeen. Siksi omaa aikaansa naiivina pitävän ei tule puhua aikalaisilleen – ei tule kosiskella heidän huomiotaan, ei taputuksia selkään. Kun oma aika on sietämätön, on puhuttava kuolleille ja syntymättömille: ensimmäisiltä ammennetaan perspektiivi. Sen sijaan syntymättömät ovat aina ajattelijan ainoa toivo: heitä ei ole ehditty turmella tämän ajan naiiviudella.

Aikani haisee ilmassa, ilma haisee katteettomalta uhmakkuudelta, viihteeltä, merkityksettömyydeltä. Ikuisen nuoruuden voitto – manipulatiivisen järjestelmän lopullinen ja pysyvä valta ihmisestä. Katson ihmisiä, katson itseäni, ja kysyn, kuinka me jäimme pysyvästi tähän tilaan, joka latistaa ihmisen itseensä tyytyväiseksi ja itseään halveksuvaksi neuroottiseksi eläimeksi. Ja on kuultu selitykset: ne viittaavat aina kätevyyteen. Oman aikansa tuskassa ajattelija kääntyy niihin aikoihin, joita hän naiivisti idealisoi vähemmän naiiviksi kuin omaansa. Tuhansien vuosien kulusta poimitaan kerma ja tullaan sanoneeksi: kyllä he sitten olivat suuria! Mutta onko niin, että jokainen aika on omalla sietämättömällä tavallaan naiivi, eikä vertailua voi mielekkäällä tavalla tehdä mihinkään aiempaan taikka tulevaan? Tämä osoittaisi suuren tai suuruutta hamuavan ajattelijan pohjimmaisen naiiviuden osana omaa aikaansa: hänkään ei ole siltä suojattu vaan kenties sille kaikkein alttein.

Ylijäämäisyyden kiihdytys

Tämän tekstin on kirjoittanut sijaiskirjoittaja.

Joulu, siis kuolleen tarinan keskipiste, aamunkoitto joka on työnnettävä valtavin lihasvoimin esiin, jotta pienelle ihmiselle syntyisi yhä pieni ihmetys tätä maailmaa kohtaan, joka on turruttanut ihmisestä kaikki ne aistit, jotka joskus välittivät sieluun ihmetystä. Sielu on paennut aisteja, jotka ovat yhä olemassa vain historiallisina jäänteinä, funktiota vailla roikkuvina eliminä. Joulu on kelluva tila, aavikolle rakennettu kaupunki, joka täytetään turisteilla ja koristellaan valoilla; merkkien merkki eli toisen asteen merkki, joka viittaa vain itseensä, sen itsensä luoman maailman omaan kielipeliin, joka on täysin synkronoitu olemassa olevien ionivirtojen kanssa. Joulu eli ihmeiden aika lähinnä siinä mielessä, että se osoittaa kaikkien ihmeiden lopullista kuolemaa: jäljelle on jätetty tasainen kalorien, tuoretiskien, lohen, hiilarien, tavaran ja informaation virta, jossa ihmettä pyritään vielä rakentamaan ylijäämäisyyden kiihdyttämisellä: sillä että tuoretiski aukeaakin jo kello kuusi aamulla.

Katsomme joulua mainoksista. Katsomme joulun ihmettä mainoksista. Etsimme joulun rakkautta jouluelokuvista. Etsimme kadonnutta aikaa juhlasta joka kaiken järjen ja järjettömyyden mukaan tulisi kieltää sen rasistisen ja syrjivän luonteen perusteella.

Ylijäämän aika on tila, jossa kaikki on kaikkea eikä mikään mitään. Jossa kaikkea on, kaiken saa tunnissa, mulle heti nyt.

Ylijäämän ajassa ylijäämä ei negatoi olemisen perustavaa tilaa. Kontrasti kuihtuu, ja aika, päivät, tunnit ja sekunnit kuluvat yhtenä yhdensuuntaisena marssina kohti sateen ja sumun peittämää maisemaa, jota marssi ei kuitenkaan koskaan saavuta. Ylijäämän kiihdytys kiihdyttää hetkeksi jo valmiiksi kroonisesti kiihtyneitä ruumiinnesteitä niin että silmät jaksavat hetken loistaa vaan ei pullistua. Tavanomaiseen ylivilkkauden tilaan palataan pikimmiten: ylijäämä muistuttaa itsestään taas huomenna ja eilen.

Kiihtyvällä on oltava olemassa eteenpäinsuuntautuva perusvauhti, turvallinen ylijäämäisyyden tila, josta on turvallista ja jopa välttämätöntä hetkeksi kiihtyä, ja kun tätä rytmistä toimintaa harjoittaa tasaisen tahdin taulukolla, katoavat loputkin vastakkaisuuden rippeet.

Seuraavat sukupolvet kantavat taakkanaan ylijäämäisyyden kasautuvaa perintöä. He kääntävät itsensä nurinniskoin näitä aaltoja vastaan: he eivät tartu lusikkaan vaan vääntävät lusikan niin ettei sillä voi enää koskaan syödä; he makuuttavat itseään pankkitileillään ja rahojaan sängyissään; he suojautuvat ylijäämän hyökkäyksiltä hyökkäämällä itseään vastaan; he eivät ole kuulleet Jumalasta koska ylijäämän sinfonia on tehnyt heistä kuuroja.

Paljon saa valmiiksi tehtynä.

Ne tuomitut sielut kärsivät eniten ja kaikista tietoisimmin, jotka havaitsevat ylijäämän tuhoisat seuraukset. Eräät kärsivät vain seurauksista, joiden syitä he eivät näe. Eräät eivät ole vielä niinkään pitkällä.

Mielettömyyteen ei synny mielekkyyttä. On siis valittava joko kärsimys tai tiedottomuus. Jälkimmäiseen tilaan pääsemiseksi ei ole olemassa kaavaa, mutta kyseistä tilaa voi olla kahdenlaista sorttia: kiihdytyksestä tai sen vastustamisesta syntyvä ilo, suoranainen autuus.

Lapseni, sulje silmäsi, sillä tämä kaikki on tapahtunut vähintään niin monta kertaa kuin se tulee vielä tapahtumaan.

Kuka osaisi sanoa, miksi joulua vietetään?

Sijaiskirjoittaja

Rahoittajat uskovat jatkuvaan kasvuun.

Olen rekrytoinut vähintään pyhien ajaksi sijaiskirjoittajan.

Maailmasta on hävinnyt kaikki aiemmin pyhänä tuntemamme. Nyt pyhää on vain ego. Sen pyhyyden tunnistaa silloin, kun se tulee loukatuksi.

Kun siis sanotaan, että ”pyhien ajaksi”, niin sillä tarkoitetaan ikuisuutta, koska ego ei kuole koskaan. Kaupat ovat aina auki, alkoholiakin saa kohta oven taakse, eikä pimeää tule kaamoksessakaan. Kärsimme unettomuudesta, neuroottisuudesta, muistikatkoksista, putkinäöstä ja masennuksesta, joka aiheutuu elämän murskaantumisesta itsestään liukuvaksi mössöksi, jota uudet ravintosuositukset suosittavat syömään aiemman mössön sijaan.

Joulun juhliminen on rasistista, koska joulu on kristillinen juhla. Kun juhlan yhteydessä puhutaan ”pyhistä”, niin voi herranjumala sitä rasismin määrää.

Nyt mainitsin herranjumalan viitatakseni rasistisesti kristilliseen Jumalaan, jonka nimeä ei saisi lausua turhaan. Sitä paitsi: kuka on herran jumala?

Tämäkin joulu on ollut yhtä rasismia rasismin perään. Me muka luulemme olevamme puhtaita pulmusia, mutta tosiasiassa kannamme länsimaisen sivilisaation rasistista perintöä selässämme ahkerammin kuin kukaan muu.

Ymmärtäkää jo – rotuteoriat on haudattu vuosikymmeniä sitten: rodut elävät vain koirissa ja intersektionaalisessa feminismissä.

Ja te jotka vastustatte antirasistista liikettä: olette rasisteja. Kaksi negaatiota kumoavat toisensa, niin sanoo logiikka.

***

Eksyin aiheesta, koska aloin rankaisemaan itseäni vaillinaisesta sanavalinnasta. Niin suuri on loukattu egoni.

Pyhien ajaksi palkattu sijaiskirjoittajani on joko kenialainen lapsi tai tekoäly. Kyse on budjettiratkaisusta niin kuin kaikessa.

Jos sijaiskirjoittajani on tekoäly, sen on kenialainen lapsi kouluttanut ensin louhittuaan maaperästä mineraaleja suuria datakeskuksia ja mikrosiruja varten. Jos sijaiskirjoittajani on kenialainen lapsi, tekoäly ei ole vielä yltänyt yhtä korkeaan osaamistasoon kirjoittamisen saralla kuin kenialainen lapsi.

Ikinä ei voisi arvata, mihin kaikkeen halpatyövoimasta onkaan. Halpatyövoimalla ei ole mitään tekemistä rodun kanssa.

Jos tulevaisuus on sitä, että tekoäly kouluttaa halpatyövoimaa, niin se on varmasti hyvä tulevaisuus. Mihin heitä koulutettaisiin – sitä ei vielä tiedetä.

Ja mistä löydetään riittävän halpaa työvoimaa sen jälkeen, kun globaali unelma ja mainoslause köyhyyden poistamisesta on saatu toteutettua?

Ja milloin halpatyövoimaa voi tilata Wolt-kuljetuksella ovelle? Voisiko Woltissa tilata ovelle pelkän roduttoman lähetin?

Sijaiskirjoittajani kirjoittaa puolestani, jotta minun ei tarvitse kaiken aikaa olla kirjoittamassa, mutta jotta voin kuitenkin osoittaa sosiaaliselle verkostolleni, että jatkan kaiken aikaa tätä näköalatonta toimintaa.

Olen riisunut itseltäni tekemisen mielekkyyden ja korvannut sen julkisella esiintymisellä, joka enää vain hivelee egoani.

Miksi sanon vain?

Olen päätynyt loukkuun, jossa sosiaalinen verkostoni odottaa minulta tekoja, joihin en itse kykene, mutta en myöskään pysty myöntämään tätä puutteellisuuttani.

Minulla ei ole puutteita.

Olen päätynyt jatkuvan näyttäytymisen sykliin, jossa pakkoaktiivisuus syö minulta kyvyn hengittää ja joka on jättänyt jäljelle pelkän kuoren.

Katsokaa, kuinka kuoreni säihkyy.

Olen heimoni vanki, normien häkissä, vaikka tämän kaiken piti olla suurta vapautta.

Tämä on suurta vapautta.

Olen täyttänyt elämäni bisneksillä eli päämäärättömällä häsellyksellä. Nyt sijoitan kryptoihin. Töitä on niin paljon, että en aina ehdi kirjoittamaan. Haluaisin kuitenkin omistautua enemmän asioille, joista pidän ja jotka ovat minulle tärkeitä.

Sijaiskirjoittajan avulla minun toiminnastani kertyy nyt sellaista dataa kuin haluaisin minun toiminnastani kertyvän. En ole aina tyytyväinen siihen, millaista dataa minun toiminnastani muodostuu, koska oletan sosiaalisen verkoston odottavan minulta tietynlaista suoriutumista.

Minä odotan enemmän, koska minuun on asennettu tietynlainen maindsetti.

Koko ajan on mentävä eteenpäin, kehityttävä ja tehtävä enemmän. Jos pysäyttää siipien liikkeen, vajoaa nokka edellä maahan. Niin toimii dynaaminen, nuorekas sivilisaatio.

Rahoittajat vaanivat joka kulmalla. Rahoittajat uskovat jatkuvaan kasvuun. Pörssit ovat jatkuvassa nousussa kuin olisivat nousuhumalassa. Ja ovathan ne! Siinä kaikki tuntuu ikuiselta, hyvältä, toiveikkaalta.

Nyt kun ihminen luulee kasvavansa ylöspäin, hän kasvaa alaspäin. Se tuntuu kasvulta ja määritelmällisesti on sitä.

Minä uskon jatkuvaan kasvuun, vaikka se olisi pelkkä simulaatio, velkarahalla rakennettu kupla. Sieltä se kasvu ponnistaa lukuihin, joita meille työnnetään. Luvut kertovat todellisuuden. Kunhan vain kiihdytämme simulaatiotodellisuuttamme, kaikki on hyvin, kaikki kasvaa ja huomenna on parempi kuin tänään.

Rakastan sitä, kun voin ihailla sellaista dataa itsestäni, johon olen tyytyväinen. Ne hetket saavat unohtamaan maailman kauheudet: julmat tuhoamissodat, kolonialismin, rasismin ja globaalin epäoikeudenmukaisuuden.

Uskon vakaasti, että olemalla aktiivinen ihminen saa arvostusta ja kunnioitusta toisilta ihmisiltä. Mikä on ihminen ja missä heitä on?

He ovat pelkkiä palloja ja painalluksia.

Kaikki tapahtuu kovin nopeasti. Eilinen on jo unohdettu ja kaikki se informaatio silloin.

Pelkään kuolevani, vaikka voisin löytää kuolemassa elämän.

Oikeus ja rauha

Sopimus ei ole vain paperia vaan se tarvitsee myös mustetta.

Oikeudenmukainen rauha
Rauhanmukainen oikeus
Rauha asuu alakerrassa ei tunne oikeuksiaan
Oikeudet eivät koskaan tervehdi tai kosketa vaikea silloin tuntea
Onko oikeuksia luonnossa vai papereissa
Paperi on luonnontuote paitsi että ihminen on sen tehnyt
Ihminen on luonnontuote ellei Jumala ole sitä tehnyt
Luonto on luonto älä kyseenalaista
Sota alkaa kun rauha muuttuu mahdottomuudeksi
Rauha alkaa kun sota muuttuu mahdottomuudeksi
Rauha edellyttää diplomatiaa
Sota edellyttää kahta osapuolta jotka ovat kyvykkäitä käymään sotaa ja eturistiriitaa
Oikeus juontaa sanasta oikea joka on vastakohta väärälle

Oikeudenmukainen rauha ei tarkoita mitään.

Miksi et jo lopettaisi tuota sotaasi
Miksi et
Rauhan oikeus on että pakottaa vastapuolen tilanteeseen jossa sillä ei ole kykyä käydä sotaa sille mielekkäällä tavalla tai ollenkaan
Se on sodan oikeus mutta ei instituutio
Jos oikeudenmukaisella rauhalla tarkoitetaan sitä silloin se tarkoittaa jotain eli sitä mitä on edellä kerrottu
Onko siinä sitten kyse oikeudenmukaisuudesta
Se vaatii sotaa ja voittoja rintamalla
Se eskaloi tilannetta vastapuoli lisää kapasiteettiaan

Onko miehittämättömissä lennokeissa kuitenkin tilaa käyttökelpoiselle naiselle ja eikö se olisi käyttökelpoisen naisen syrjintää jos ei olisi ja käyttökelpoisen naisen haaskaamista jos olisi.

Jos miestä ei lähetetä kuolemaan lennokissa niin mihin tarvitaan miestä
Rauhan ehdot asettaa sodan voittaja
Historia kertoo että hävinnyttä ei kannata lyödä liiaksi
Sodalla ei ole voittajaa paitsi toinen osapuoli joka pakottaa ehtonsa
Kutsuttakoon sitä sodan voittajaksi
Sotaa käydään siihen pisteeseen asti ellei sotaa todeta sitä ennen mielettömäksi
Se piste on äärimmäinen piste
Sotaa ei voida todeta mielettömäksi kun se on aloitettu eli siihen on investoitu
Se tarkoittaisi tappiota ja tappio ei ole sodan voitto vaan hävitty investointi

Sodalla ei ole voittajaa.

On huonojakin investointeja niitä ei myönnetä siis tunnusteta
Mihin väliin tulee oikeudenmukaisuus ja majoneesi
Rauhanoikeus muka
Nyt Suomikin on mukana historiallisissa harjoituksissa
Mutta maailmanloppua ei voi harjoitella
Ehkä kaikki on vain bluffia
Ohjukset on vapautettava tukahduttavasta alistamisesta
Ohjusten on annettava lentää vapaina täyttää tarkoituksensa
Oikeudenmukaisuus tarkoittaa että on oikeus ja jotain joka on sen mukaista
Tällöin on oltava myös jotain joka on oikeuden vastaista jos ymmärrämme kaksiarvologiikkaa
Nyt oikeudenmukaisuus tarkoittaa sodan logiikan ymmärtämättömyyttä
Sodalla ei ole logiikkaa paitsi sodan logiikka joka on politiikkaa ja politiikkaa on ihminen

Toinen osapuoli ei käy sotaa.

Tällöin toisella osapuolella ei ole oikeutta puolustautua jos toinen ei käy sotaa
Mitään sotaa ei ole on vain toimia tavoitteita
Joka puhuu interventiosta yrittää asettua yläpuolelle tietää
Se voidaan tyrmätä ja sille voidaan nauraa
Joka nauraa on kaiken yläpuolella jos nauru on uskottava
Joka kiukuttelee on alistettu
Paras tapa kääntää asetelmaa on sota ei diplomatia ellei diplomatia ole sotaa eli politiikkaa
Jos operaatio on erikoinen voiko se päättyä oikeudenmukaiseen rauhaan
Entä rauha päättyä oikeudenmukaiseen sotaan
Voiko erikoinen operaatio aloittaa sodan tai päättää sen
Mihin sota päättyy sopimukseen
Sopimus on paperi joka on luonnontuote paitsi että ihminen teki sen

Sopimus ei ole vain paperia vaan se tarvitsee myös mustetta.

Tekeekö luonto mustetta
Sopimus voi olla myös sähköinen eli sähköllä toimiva
Sähköä tulee töpselistä ja sitä myydään pörssissä
Pörssin väri ei ole tiedossa
Sopimus ei sähköisenä ole tuhonnut raakkuja vaan on osa vihreää siirtymää joka on hyvä asia vastakohta pahalle
Onko mustalla ja vihreällä eroa
Sähköä vaaditaan ja mineraaleja
Sähkö voi katketa
Sähkö ei katkea vain sähkölinja voi katketa
Paperi voi palaa tai kastua

Paperia voidaan olla uskomatta mutta se on silti todellinen se paperi ellei se ole palanut jolloin se olisi tuhkaa eli silti todellinen.

Sähkö on aina totta
Sota ei pääty
Mikä on oikeus ja kohtuus kenen mielestä
Rauha mitä tästä kaikesta ajattelee

Rasisti antaa tietoja

Emme ole rasisteja emmekä salaliittoja.

Sinä harmaana aamuna olisi rasistin käveltävä valojen eteen ja puhuttava aiheesta, joka ei ole ongelma suurimman osan mielestä eli silloinhan se ei ole ongelma, niinhän se on, mitäs tässä puhumaan.

Helsinkiläistenkään mielestä turkulaisille naljailu ei ole helsinkiläisille mikään ongelma.

NIIN ja miksi stereotypiat etnistä taustaa kohtaan on tuomittavia mutta kun on puhe turkulaisista niin heille saa nauraa niin paljon kuin sielu sietää? Eikö turkulaisuus muka ole etninen tausta? Entä savolaisuus, kun kutsumme heitä lupsakoiksi, eikö sekin ole omalla tavallaan – rasismia? Siis hehän ovat eri rotua.

Rasisti pyynäsi naamaansa saniteettitiloissa, pyrki harjaamaan siitä kaiken rasismiin viittaavan pois. En ole rasisti. Flirttailen naisten ja aatteiden kanssa ja naiset aina torjuvat minut. Aatteet ottavat minut syliinsä.

Olette hirveän ahdasmielisiä!

Rasisti tässä moi ja nyt annan teille tietoja.

Ei, ei, ei.

Rasistien tiedonannosta hyvää päivää.

Ei!

Siis: tämä on rasistinen tiedonanto.

Se on hyvä vai kuulostaako sekin, siltä, että olemme antirasisteja eli rasisteja? Jos on antirasisti niin onko silloin myös antifasisti? Ja saako tällöin vastustaa myös kommunismia?

Emme ole rasisteja emmekä salaliittoja. Värejä, värejä, värejä. Mikä on tuo pigmentti?

Rasismitiedonanto rasismitiedonanto rasismitiedonanto. Annamme siis tietoja, jotka koskevat rasismia? Rasismitietoa? Sitä annamme?

Siis vaalea iho on vaalea iho koska pohjoisessa on vähän aurinkoa niin se imee paremmin D-vitamiinia. Siinä oli tietoa.

Maassa maan tavalla ja ilmassa lintu.

Ja sitä paitsi eihän tietoa voi antaa. Tieto on yksilön psykologinen ilmiö, eihän sitä voi antaa kenellekään. Se tapahtuu ja muodostuu, ei sitä oteta. Tiedämmekö edes niitä asioita, joita annamme, vai puhummeko vain paperista? Tietääkö paperi? Eikö se voisi puhua? Miksi tekoäly ei tee tätä puolestamme? Paljonko lisäisimme tehokkuuttamme tekoälyllä?

Onko tekoäly rasistinen?

Miksi ja millä perustein pitää puhua kaiken aikaa rasismista minä en jaksa. Minä vain haluaisin elää tätä elämääni omana rasistisena itsenäni ilman, että rasistiseen itseeni millään tavoin ulkopuolelta puututaan.

Sitä paitsi minä en ole rasisti. Se on vain termi jota käytetään väärin jotta minunlaisen ”väärät” mielipiteet eivät päätyisi ihmisten silmille, koska ihmisten silmät ovat herkät.

IHMINEN ON RASISTINEN ELÄIN.

Siinä se totuus, totuus, älkää kyseenalaistako. Kun eläin on elätetty häkissä saman lauman kanssa, kyllä vieras lauma herättää närää, ja sitä sitten kutsutaan rasismiksi. Minulle on ihan sama miksi sitä kutsutaan mutta LUONTOA te ette pysty kiistämään. Miksi te yritätte ”kitkeä” puutarhaanne näillä olemattomilla työvälineillä? Jos te haluatte esitellä maailmalle täydellistä puutarhaanne, niin tulkaa sitten perkele hakemaan ja viekää linnaan.

Sanotaan, että on poliittisen mielipiteen vapaus, mutta mikä tekee rasismista jotain muuta kuin poliittista?

Siis kun näette ihmisen niin ette voi kiistää ette voi vastustaa sitä että kiinnitätte huomion ihonväriin ette voi iho on ihmisen suurin elin! Jos silmänne on ehdollistunut tiettyyn värimaailmaan ette voi olla kiinnittämättä huomiota toisen värimaailman edustajaan.

Toistakaa vain ihmisille että tämä kaikki on rikkautta ja nyt pelastetaan valtion talous, toistakaa, toistakaa.

VÄRIT!

Jos on musta niin kyllä se pitää pystyä sanomaan että tuossa on musta. Musta on musta, valkoinen on valkoinen. 

Miksei siirtolaisia siirretty tänne jo 1950-luvulla vaan oppikirjoissa puhuttiin neekereistä?

Ja katso nyt, rasismi sen kuin rehottaa, lisääntyy ja villiintyy, kuin lupiinit teiden reunuksilla. Voin haistaa sen joka aamu kahvistani, jonka juon MUSTANA. Kaikkemme on tehty: järjestetty antirasistisia koulutuksia, rasistisia koulutuksia, valtion antirasismiviikkoja, (kansallisvaltio on perusolemukseltaan rasistinen entiteetti!! – se on sama kuin valtio järjestäisi antifasistisia viikkoja – ai sellaisiakin järjestetään?), somekampanjoita, kulkueita, paraateja, on painatettu pinssejä, lippuja, paitoja, on lahjoitettu rahaa, huudettu somessa, perustettu järjestöjä.

Ja katso! Siellä se rasismi taas juoksee kadulla, vaikka kaikki on tehty.

Eikö rasismia ole se, että teksti on aina mustalla valkoisella pohjalla? Kuin valkoinen olisi kaiken pohja, musta vain vaihtuvia, poisheitettäviä merkkejä. Uusinnetaanko tässä orjuutta ja alistavia rakenteita? Onko rasismitiedonanto kirjattu mustalla tekstillä valkoiselle pohjalle – ettekö näe tätä ironiaa? Pääsemmekö koskaan irti rasistisesta perusolemuksestamme? Entä jos käännämme asetelman toisinpäin? Valkoista tekstiä mustalla. Mutta silloinhan: valkoinen edustaisi merkitsevyyttä, musta vain mitätöntä, hyväksikäytettävää alustaa kuin orjaa!

Kansainvaellukset ovat ennenkin sysänneet jo kaatumassa olleita imperiumeja ja kulttuureja sijoiltaan. Romahduksen hetkellä niissä on ylensyöty ja kylvetty kattiloissa.

En usko salaliittoteorioihin. Mitä on usko?

Kansallisvaltion kuolemassa jäävät jäljelle kuoleva kansa ja kituva kehikko. Kansallisvaltion jälkeinen tila on kipuilun ja sekasorron tila.

Onneksi ovat ihmisoikeudet. Ja valtion velka. Tulevaisuus ja sota. Ulkoinen ja sisäinen. Hyvinvoinnin hulluus. Ja moraalinen ylemmyys.

Raja on suljettu, mikä on rasistista, mutta kun aiemmin oli rajasopimus, se ei ollut, vaikka lopputulema oli sama.

Kaikki on vasemmiston syytä. Kaikki on oikeiston syytä.

Niin puhui rasisti eikä puhunut enää koskaan.

Te rakastavaiset

Minä en usko suljettuihin puutarhoihin.

Te rakastavaiset, te hellyttävät ja pehmeät.

Te suloiset, te toisiinne käpertyneet, toisistanne onnea imevät hempeät madot.

Voi, kuinka viehkeää hehkeää on olonne, kuinka tietämätön sielunne, kuinka mitätöntä ymmärryksenne. Ja niin onnellista tuo kaikki, niin katoavaista kuin pöly.

Ettekö ole kuulleet, eikö posti ole teitä tavoittanut? Onko vihollinen katkaissut internet-linjanne? Vai onko disinformaatio jo turmellut mielenne?

Ihailen ja halveksin teitä: kuinka onkaan puutarhanne tunkeilijoilta suljettu. Vai oletteko päästäneet vieraat sisään ja kiellätte todellisuutenne?

Minä en usko suljettuihin puutarhoihin. Yksi maa, yksi pallo, yksi ekosysteemi –mikrobit löytävät pienimmätkin koloset, vieraslajit valtaavat tienreunukset, ne veneiden pohjassa eksyvät mantereelta toiselle. Mitä niitä kitkemään – kuka teistä on sanomaan, että mikä on se oikea luonto, jota suojelisitte?

Mutta on olemassa maata, jossa jotkin lajit pärjäävät huomattavasti paremmin kuin muualla. Näetkö ne lajit, jotka tästä maasta kasvavat uljaina kohti valoa? Ja näetkö ne kuolevat, riutuvat varret, jotka joskus tätä pintaa koristivat? Järkiperäistä on antaa luonnon tehdä tehtävänsä siihen puuttumatta, sitä vastustelematta!

Kulje kohti päämäärääsi, sinä, ja antaudu sille valtavalle virralle, joka sinua odottaa joka kulman takana.

Ja huomaatteko, vaikka kaivatte itseänne syvemmälle, seuraavana päivänä teidät taas löydetään. Ettekö ymmärrä: ette voi paeta tätä todellisuutta, ette näitä voimia. Ne kietoutuvat historianne ja ideoittenne kanssa yhteen ettekä voi asettua poikkiteloin telomatta itseänne!

Ettekö ole kuulleet: ihminen on kuollut, ja ihmisen on tappanut se, joka ihmisen kuolemasta kertoo.

Ei kuollut siitä kerro. Kuolleet eivät puhu, kuolleet eivät luo, he vain ottavat vastaan vaikutteita.

Miksi te rakastatte kuolleita? Miksi te kiellätte näkemästä eläviä? Ja miksi te, jotka eläviä näette, podette sairautta?

Antakaa itsenne elävien haltuun! Ei kuollutta kannata rakastaa. Ei kuollut vastaa pyyntöihinne, vaikka häntä tuskalla tökkisi. Ei kuollut luo silmienne eteen kauneutta.

Kuka tappoi ihmisen? Sinäkö tapoit ihmisen, elävän, hengittävän sielun viereltäsi? Olitko se sinä?

Murha tapahtuu aina vaiheittain, hitaasti, ja niin äkisti. He kaikki kävelevät murha-ase kädessään näkemättä taivasta, koskematta maata.

Ihminen oli tapettava, koska ihminen edustaa vaivaa, pysyvyyttä ja henkeä. Ihmisessä oli epävarmuus, kaaos, eläin. Ihminen oli se, joka odotti pitkän polun päässä, mutta sinne oli kaiken jälkeen niin pitkä vaiva kulkea. Älä kulje sinne, anna ihmisen kuolla odotukseen, nälkään, tuskaan.

Niin kuoli ihminen eikä mitään voinut. Nyt ihmisen kuolemasta kerrotaan harva se päivä – olethan siitä lukenut? Kuolleen kanssa ei saa aikaan keskustelua, ei aktiviteetteja, ei henkeä. Kuolleen kanssa eläminen tarvitsee jatkuvaa opastusta, jatkuvaa ohjausta, kuin olisitte jälleen lapsia.

Mutta mitä kohti te menette kaiken aikaa itse, luontaisesti kuin magneetti? Se ei tarvitse opettajaa.

Niin on henki osoittautunut myytiksi, emergenssi sen hienommaksi nimeksi. Te rakastavaiset, kun te puhutte liitostanne, mistä te puhutte? Se mitä liitoksi kutsutte, te rakastavaiset, ei ole muuta kuin kahden itsenäisen yksikön tilapäinen sopimus ja järjestely.

Myötä- ja vastoinkäymisissä on jo valittu uusi liitto, liitto, joka säilyy, liitto, joka kuulee huutonne yöllä.

Elävä ei ole kaaos vaan systemaattisesti organisoitunut organismi, jonka terve sydän sykkii veren käsiinne sitä pyytämättä.

Te rakastavaiset, te kysytte, mitä on rakkaus. Koska rakkautenne kuolleeseen ihmiseen saa teidät kysymään, onko rakkautta ollut alkuunkaan. Koska pohjimmiltanne te ette rakasta, kun te rakastatte.

Kuinka te voisitte rakastaa? Oletteko te koskaan rakastaneet?

Ja te rakastavaiset, puutarhanne ovet eivät näitä sanoja kestäisi. Pitäkää ovenne pystyssä, vahvistakaa niitä – ja pysykää onnenne kehdossa!

Mutta minä sanon teille, rakastakaa eläviä! Vain eläviä voitte rakastaa koko sielunne ulottuvuudella. Rakastakaa eläviä ja ette koskaan ole yksin. Rakastakaa kuolleita ettekä koskaan saavuta rauhaa.

Rakastakaa kuolleita ja paasatkaa rakkaudesta kuin se olisi kuollut. Rakastakaa eläviä ja ette enää koskaan puhu rakkaudesta!

Minä tiedän, mikä elää. Siihen on teidän tiputtava, sitä rakastamaan.

Olkoon kaipauksenne eläviä kohtaan suuri kuin halveksuntanne kuolleisiin!

Halveksuttavimmasta miehestä

Hän rakensi pelkistä märistä tikuista yleisen mielipiteen.

Niin oli aika vaihtunut, päivä kääntynyt ja vesi puhdistunut.

Synnytti todellisuus maailmaan miehen, josta oli tuleva halveksuttavin mies. Hän, jota vanha tönii kaupassa, hän, jonka päälle nuori ei ymmärrä sylkäistä.

Halveksuttavin mies ei saa osakseen edes halveksuntaa.

Kerran suuri, itse kasaamansa keon päällä, sieltä hän katsoi ylös ja alas. Hän näki todellisuutensa kuten sen tiesi ja kirjoitti. Ja niin todellisuus muuttui kuten hän sen tiesi ja kirjoitti.

Sitten tuli todellisuus, kahmaisi miehen sisäänsä sillä, jonka mies oli itse luonut. Mies, sisään kahmaistuna, lyö paksua seinää, lyö sitä, ja murtaa oman kätensä.

Mies yrittää epätoivoisesti sopeutua maailmaan itse luomansa hirviön kanssa vain todetakseen itsensä liian hitaaksi ja kömpelöksi. Hän taistelee hirviötä vastaan muuttumalla itse hirviöksi.

Minä kerron teille halveksuttavimmasta miehestä, lehtimiehestä.

Tuo mies keksi luoda informaation, huumeen, jota ihminen piikittää palkitsemisjärjestelmälleen, koska mikään muu ei häntä voi enää palkita.

Tuo mies jakoi addiktiota torilla. Hän rakensi mekkalan, kokosi kansanjoukot, yhdisti ja erotti myyteillään.

Uskotteko, hän kutsui itseään neljänneksi valtiomahdiksi. Mikä on sellainen valtiomahti, joka saa myydä oopiumia?

Hän rakensi pelkistä märistä tikuista yleisen mielipiteen ja sytytti sillä koko rakennuksen tuleen. Kuten kaikki suuret keksijät, mies nosti itsensä koko todellisuuden yläpuolelle.

Hurmioitunut tori-ihminen halusi osaksi tätä sykkivää virtapiiriä. Hän ojensi kätensä, pyysi sen sitomaan kahleilla, jotka eivät irtoaisi.

Halveksuttavin mies teki tapahtumisesta simulaation ja simulaatiosta tapahtumisen. Maailma jäsentyy lineaarisesti – siinä ihminen on eheän ketjun loppupiste, joka nielee sisäänsä virtapiiriin syötetyt annokset.

Hän kutisti maailman sormenpään kokoiseksi, kadotti erot, etäisyydet, kontrastit ja teki tämän kaiken standardisoinnin eli vapauden nimissä. Päiväuntaan riippumatossa hän kutsui riippumattomaksi.

Katso tätä sairaan tervettä kansaa, jonka ei tarvitse enää edes kättään ojentaa!

Ja kuuletko, kuinka mies, tuo halveksuttavin mies, nyt riutuu lahoavassa tuolissaan. Hänen luomansa myytit ovat tuhoutuneet, hänen kekonsa on varastettu hänen altaan.

Yhä mies kirjoittaa, mutta jokaisen kirjoitetun sanan jälkeen hänen kynänsä katkaistaan ja viskotaan kuohuvaan koskeen. Ja paperi on niin kallista, että mies joutuu kirjoittamaan ihoonsa.

Siihen hän kirjoittaa tuskansa, elämäntarinansa, pelkonsa, koska ei muusta kykene enää kirjoittamaan.

Niin on päättymässä halveksuttavimman miehen tarina.