Poliittinen tyhjiö eli vaalipäivä

Valta kuuluu korporaatiolle.

Kun sanotaan, että Eurooppaa johtaa poliittisesti riippumaton toimielin, niin tarkalleen ottaen mistä tämä toimielin riippuu eli kuka ja mikä Eurooppaa johtaa.

Parlamenttiin valittavat jäsenet väitetysti riippuvat äänestäjistään eli algoritmista, joka ehdokkaita suosittelee äänestäjälle, jonka tietokone-, peli- ja viihdeteollisuus on palauttanut alkeelliseksi napinpainajaksi, reaktioiden kimpuksi.

Turha sellaiselle on valtaa antaa. Valta ei kuulu kansalle vaan algoritmille. Algoritmi kuuluu algoritmin omistavalle korporaatiolle. He eivät jaa reseptejään, ne ovat mummolta peräisin.

Valta kuuluu korporaatiolle.

Vastaa tyhmiin juupas-eipäs kysymyksiin, kone kertoo sinulle täydellisesti matchin. Näinhän toimii jo ihmisten parittaminenkin.

Nelikenttä kertoo sinulle, kuinka vaarallinen olet järjestelmälle eli demokratialle. On muistettava historia, äärioikeisto, ja yhdistettävä se nykyhetkeen.

Äärioikeisto on aina olemassa, mutta se muuttaa aina muotoaan. Katsokaa nyt heitä, vastustavat sodan rahoittamista rauhanrahastosta.

Maailma kavennetaan, siitä tehdään ihanasti omaksuttava. Se liukuu läpi ruoansulatuskoneiston, sulaa pehmeästi, tekee hyvää suolistolle.

Sitten laitetaan eläimet laitumelle juoksemaan toisiaan päin.

Valitaan heille kuninkaat, puolueet ja ohjelmat, joita he seuraavat hyiseen veteen asti luulossa, että kuningas, puolue ja ohjelma ovat sinne itsekin menneet.

Sitten huolestutaan kulttuurista, keskustelukulttuurista, ihmisten kunnioittamisen kulttuurista, kielenkäytöstä, rasismista, fasismista, kuplista, somesta, mielenosoituksista, äänestysaktiivisuudesta, passiivisuudesta, nuorista, mielenterveysongelmista ja koirien lääkkeiden kelakorvauksen puutteesta.

Kuinka monta neuvostoa on Euroopassa?

Olen laskenut niitä olevan monta, ne kaikki. Yksi niistä välittää ihmisoikeuksista mutta ei välitä niitä. Sitä ei kuunnella, koska sillä ei ole päätösvaltaa juridisessa väkivaltajärjestelmässä.

Laki se olla pitää.

Ihmisoikeuksia välittää moraalinen ylemmyydentunto ja poliittinen vasalliasema. Puutarha, valistuksen koti, demokratian koti.

Sanotaan, että Eurooppaa johtaa komissio.

Ja että komissio on riippumaton toimielin, koska sitä eivät äänestäjät valitse. Siksi se on niin hyvä, koska se on riippumaton ennen kaikkea äänestäjistä.

Miten ei ole aiemmin ymmärretty tämän järjestelyn poliittista innovatiivisuutta?

Riippumattomuus on kaikkinensa hyvä asia, koska silloin ei riipu kenestäkään. Voi tehdä vapaasti valintoja, ilman ulkoisia voimia, kuin tyhjiössä, heittää arpakuutiota.

Siis että riippuvuus voi syntyä ainoastaan äänestämällä, äänestyssuhteella, äänillä eli paperilappusilla. Muutoin ontologisesti on olemassa vain riippumattomuutta.

Näin tämä on käsitettävä. Mistä näitä iltasatuja voi ostaa?

Eurooppaa väitetysti johtaa tyhjiöpussi, josta on imetty kaikki ilma pois. Tuossa hapettomassa tilassa he johtavat tätä rauhanprojektia kohti seuraavaa rauhaa.

Rauhamme eli hybridiauto

Pohjaan oli kirjoitettu säännöt, pohjaiset.

Unohtuu kaikki se, mitä rauhasta on opetettu, siitä ilmiöstä, asiaintilasta. Miten sitä voisikaan muistaa, kun on muisti ulkoistettu, hakukoneelle.

Ulkoistettu muisti, merkkien virtaan kytketty mieli, neuroverkko.

Muistan eilisen ja sen yhden informaation, juuri äsken tai hetki sitten. Että olisi rauha ollut, ei mahdu todellisuuteeni.

Se on täynnä ikuista vihollisuutta, päättymätöntä hybridisotaa, joka ei ole alkanut ja joka alkoi eilen eli on ollut aina eli se on sen hybridisodan idea, ei se auto.

Hakukoneen muisti, loputon, vailla tilannetajua. Taju on sillä alistettu ennalta määrätyille päämäärille eikä tilanteille. Hakukone, uskollinen palvelija eli renki vai isäntä.

Rauha on hyvä kunhan se on meidän rauhamme eli sodanjulistus kun olemme sodan hävinneet. Rauha on vain sodan jatke.

Meillä ei ole sotilaita, ei sotateollisuutta, emme halua sotaa mutta oikeudenmukaisen rauhan haluamme eli sen mukaisen mikä on oikeus ja kohtuus.

Haen koneella mitä muistan rauhasta. Hän oli hyvä, antelias, sääntöpohjainen, sääntöpohjainen, sillä oli pohja, jossa oli säännöt.

Mitkä säännöt missä pohjassa.

Pohja hukkui järveen, säännöt kirjoitettiin veteen.

Eurooppa, itsesäilytys ja ikuisen sodan aika

Tuleva sota on jatkuvan ahdistuksen, pelon sekä taloudellisen, henkisen ja älyllisen kurjistamisen tila.

1.
Kerran aina toisinaan, silloin tällöin mutta kuitenkin riittävän usein ja ennen kaikkea tasaisesti kuin kellonlyömällä tietyin väliajoin ajautuu Eurooppa, Puutarha, sen kaltaisen hulluuden piiriin, että muu maailma katsoo ensin nauraen, pian huolestuneena ja lopulta kauhulla.

Naurunremakkaa on riittänyt jo vuosikausia, mutta nyt näyttäisi siltä, että naurun sekaan on ujuttautumassa sopiva sekoitus huolestumisen tuottamaa ahdistusta ja pelon liikuttamia kyyneleitä. Juna kulkee vauhtia, jota on vaikea pysäyttää. Kytkin vedettiin ääriasentoon, liian äkkipikaisesti, se jäi siihen jumiin ja nyt neuvotellaan siitä, kuinka tästä tilanteesta voidaan hyötyä, itse kukin.

Ei voi mitään: nyt yksinkertaisesti tarjoillaan niin mieletön määrä mahdollisuuksia Puutarhan yhdentämiseen, ettei niihin voi olla tarttumatta. Lopulta tämä kaikki käy meidän kaikkien hyväksi, siis eliitin korttitalon.

2.
Hyvää huomenta Puutarha! Joko kukat siellä kukkivat vai pommittivatko venäläiset jo nekin? Vai kenties tuhosiko Kremlin propaganda kukkanne jatkuvilla, ilkeillä valheillaan ja disinformaatiollaan? Sai kukat nuukahtamaan, pilasi niiden demokratiaa ja vapautta huokuneen fiiliksen? Eivät eurooppalaiset kukatkaan sellaista kestä – kuinka niitä voitaisiin suojella?

Joko Puutarhan inflaatio on taltutettu painamalla lisää rahaa ja energiakriisi ratkaistu räjäyttämällä kaasuputkia?

Ja näettekö, kuinka koko muu maailma katsoo teitä ylöspäin? – Ihailee tuota väreistä valtoimenaan purskahtelevaa kasvien, puiden, pensaiden ja köynnösten suloista iloa ja harmoniaa. Niistä kasvaa vuosisatojen ja -tuhansien perinne, traditio, jonka makuun Puutarhan kasvattamat hedelmät syöjänsä nukuttavat. Tuosta tilasta, kerran siihen päästyään, ei eurooppalainen ihminen osaa irtautua, eikä edes haluaisi.

Alistettunakin eurooppalainen ihminen joka aamu kävelee Puutarhaansa, kastelee nuutuneet kukat, katsoo luomustaan, kuvittelee kuinka se kukoistaa kuin menneinä vuosisatoina. 

Viidakko, se siintää tuolla horisontissa – ehkä sielläkin joskus Puutarha.

3.
Pari kertaa oli Puutarha tuhonnut itsensä maailmansodilla, siis ennen muuta sisäisillä sodilla. Moni piti sitä järjettömänä toimintana, mutta niin kuitenkin tehtiin, koska ei muutakaan voitu.

Rauhanprojekti, Euroopan unioni, lupasi taata rauhan. Tuo tavoite oli kaunis propagandalause, koska alusta asti, kuten kaikissa poliittisissa utopioissa, tavoite on ollut vallan keskittäminen. 

Sitä tavoitetta ei koskaan osata taikka uskalleta sanoa ääneen. Sitä ei kannata sanoa ääneen.

Mielentila alussa on aina vilpitön.

4.
Eurooppalaisen eliitin – ja nimenomaan eliitin, kansa on tässä nauttimassa maisemista, istuu kiltisti käskystä junan kyydissä, juo ravintolavaunussa olutta – kiertokulku noudattaa eräänlaista kaavaa. Se on syklistä toimintaa, joka kumoaa väitteen edistyksestä ja kehityksestä ja vahvistaa väitteen Puutarhan ikuisesta, pysyvästä olemuksesta.

Kiertokulussa on kolme päävaihetta seuraavassa järjestyksessö: sota, rauha, sotaan valmistautuminen. Nämä seuraavat toisiaan niin vastustamattoman deterministisesti, että rohkeimmat saattavat tulla siihen johtopäätökseen, että näitä voimia ei ohjaile ihminen vaan jokin korkeampi taho.

Sodasta kaikki on alkava. Riittävän pitkään kun sellaista toimintaa on harjoitettu, on tultava johtopäätökseen, että sellainen toiminta ei ole pidemmän päälle mielekästä.

Tehdään rauha, sen määrää voittaja. 

Rauhan aikana muistetaan, kuinka ikävää on sota. Sotaa ei haluta. Vaalitaan rauhaa. Rauha on hyvä.

Sitten sukupolvet, jotka ovat nähneet vain rauhaa, pääsevät valtaan. Kollektiivinen, sukupolvinen muistijälki on hävinnyt. Sota muistuttaa romanttisesti itsestään viihdeteollisuudessa. Sieltä katsotaan, millaista se oli.

Se oli hirveää.

Samaan aikaan rauhan sukupolvet alkavat ihastelemaan uutta aseteknologiaa. Se on hienoa, uutta, modernia. Fiilistellään sotaharjoituksia. Ne ovat mahtipontisia.

Palataan kohtaan yksi. 

Ja lopulta viihdeteollisuus saa uutta raakamateriaalia.

5.
Sota ja rauha ovat olleet alusta asti Euroopan yhdentymisprojektille välineitä, työkaluja. Päämäärä on ollut aivan muualla: sulloa saman jaetun kapitalistis-korporatiivisen järjestelmän piiriin koko maanosa Venäjän rajoille asti, välittämättä demokratiasta, siis demokraattisesti.

Projekti on alusta asti ollut mielipuolisella tavalla irronnut minkäänlaisesta todellisuudentajusta. Todellisuus on olemassa, vaikka moni sen kiistää.

Sullominen palvelee yhdenmukaistamista, standardisoimista, mikä taas palvelee poliittisen ja korporatiivisen eliitin valtapyrkimyksiä. Näin näissä projekteissa aina käy, siksi politiikka on luonteeltaan vaarallista ja petollista. 

Ja maailma, ikuinen.

6.
Rauha työkaluna ei ole ollut tehokas aikoihin. Kyse on kylmästä opportunismista. On tartuttava niihin aseisiin, mitä eteen sattuu.

Keväästä 2022 lähtien edessä on ollut kaiken aikaa opportunistinen työkalu, jota on kuitenkin kaksi vuotta käytetty hyvin vaillinaisesti. Vasta pelko Yhdysvaltojen vetäytymisestä Puutarhan hoidosta on saanut puutarhurit kiihkeän opportunismin valtaan.

Mehän voisimme ottaa tämän Washingtonin aikaansaaman sotkun jatkossa täysin harteillemme. Sodasta voitaisiin tehdä ikuinen rauhanprojekti!

7.
Puutarhaa on revitty suuntaan jos toiseenkin 2000-luvulla. Sitä pakkovallalla integroidaan sisäisesti samaan aikaan kun se laajentumisen myötä on monimuotoistunut ja pirstaloitunut. Pakkomielteinen geopoliittinen valloitusprojekti haluaa mukaansa kaiken ja samaan aikaan olla yhtenäinen liittovaltio ja vaalia demokratiaa, rauhaa, tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta, ihmisoikeuksia, eläinoikeuksia ja muita hyviä asioita, joita ei tule kiistää. 

Kapinallisia kytee, he ovat demokratian vastaisia voimia, siksi pahoja.

Kenties putinisteja.

Puutarhan taloudelliset, poliittiset, demokraattiset pylväät murenevat silmissä. Simuloitu keskuspankkitalous on pysynyt tekohengitettynä jatkuvien kriisien ja morfiiniannosten myötä. 

Itse luotu inflaatio tarkoittaa varallisuuden siirtoa kuluttajilta taloudelliselle eliitille. Loputon rahan painaminen ja yhteinäistyvä unionin velka ovat luomassa Leviathania, jonka ainoa jäljellä oleva tarkoitus on itsesäilytys.

8.
Sota on uusi morfiini. Se on pakko, välttämättömyys. Sodan opportunismi voi jälleen pitää Euroopan jaloillaan, ja mitä pidempään sota jatkuisi, sen parempi.

Sota voi mahdollistaa niin paljon. Kuin orwellilaisessa maailmassa, sitä tarvitaan oman suuralueen sisäisen propagandan välineenä. 

Ollaan pisteessä, jossa vain ulkoinen uhka tarjoaa riittävän voimakkaan annoksen sisäisiin ongelmiin. Sota on ihan todella: rauhaa.

Sota voisi tehdä unionista yhtenäisemmän, siis totalitaarisemman, kuin koskaan aiemmin. Yhteinen velka, sotabondit (ei kyse uudesta elokuvasta) ja unionin verotusoikeus vankistaisivat keskitetyn keskuspankkitalouden otetta kansalaisistaan.

Omaan aseteollisuuteen satsaaminen isoilla rahasummilla loisi itsestään rullaavan, amerikantyylisen rahankierrätyskoneen poliittis-kapitalistiselle eliitille. Tavoite on: ikuinen sota, ikuinen kone.

Sota mahdollistaisi ennennäkemättömällä tavalla sisäisen demokratian vahvistamisen. Siis vallan keskittämisen komissiolle, kiristyvän internet-sensuurin ja ajatusrikosten kirjaamisen unionin lakeihin. Petturit, sisäisen rauhan horjuttajat, voitaisiin sulkea vankiloihin.

Samaan aikaan järjestettäisiin vaaleja ja mainostettaisiin omille kansalaisille omaa demokratiaa, sen erinomaisuutta.

9.
Rauhan aika on ohi, sodan aika on käsillä. Sota on ennen muuta simulaatio- ja propagandasota. Sen tuottaa informaatio.

Se on jatkuvan ahdistuksen, pelon sekä taloudellisen, henkisen ja älyllisen kurjistamisen tila, jossa uusia vaatimuksia hyväksytään edellisten nojalla itsestäänselvällä tavalla, koska on käynnissä totaalinen sota, joka vaatii poikkeuksellisia toimia.

Kun poliittinen järjestelmä elää poikkeuksellisista toimista toisiin poikkeuksellisiin toimiin, ei pidä väheksyä sitä, kuinka pitkälle se on valmis poikkeuksellisissa toimissa menemään.

Hulluutta seuraa itsetuho.

10.
Mitään syitä sodille ei todellisuudessa ole. On vain sisäisiä tuhoutumiskulkuja, joita pyritään hallitsemaan ulkoisella toiminnalla. Sodalla. 

Sodan ulkoiset ”syyt” seuraavat niistä.

Putin, naiivi hölmö, uskoi ihan tosissaan lopettavansa erikoisoperaatiollaan kymmenen vuotta Ukrainassa jatkuneen sodan. Ei tiennyt minkälaisen hulluuden ja itsetuhoisuuden kanssa tässä ollaan tekemisissä.

Putinille sodassa on kyse valtapelistä ja moninapaisen maailmanjärjestyksen alkunäytöksestä, Euroopalle brutaalista itsesäilytyksestä. Ja koska jälkimmäinen on vieteistä voimakkain, se saa yliotteen.

Ikuinen sota asettuu luontevasti ikuisten kriisien ja päättymättömän poikkeustilan jatkumoon.

Keskushallinto ja vaalit

Keskushallinnon valvomat vaalit, jotka poliittista barbariaa käsittävät – niitä on monia, lukuisia. Niiden kaava noudattaa ennalta tiedettyä linjaa.

1.
Keskushallinnon valvomat vaalit, jotka poliittista barbariaa käsittävät – niitä on monia, lukuisia. Niiden kaava noudattaa ennalta tiedettyä linjaa.

Demokratia on määrätty tapahtumaan keskushallinnon alaisuudessa. Siinä tilassa on mahdollista järjestää vaaleja, joita voidaan kutsua vapaiksi.

Vapaus seuraa, kun todellisuuden rajoista on ensin päätetty. Missä, miten ja milloin päätökset tehdään, siitä ei tiedetä, ei puhuta.

Mutta päätöksiä valvoo – keskushallinto. Siitä ei tiedetä, ei puhuta. 

2.
Uusi maailmanjärjestys on suuralueiden aikaa. Ne ovat poliittisesti ja maantieteellisesti liian moninaisia, abstrakteja kokonaisuuksia demokratialle.

Suuralueiden aika tarkoittaa teknokraattista keskushallintoa ja riittävän innovatiivista uuskieltä. Siksi meillä on yhä demokratia.

Suuralueiden maailmassa näkymätön keskushallinto seuraa välttämättä vallitsevista olosuhdetekijöistä. Peli pakottaa mukautumaan, sopeutumaan.

Uuskieltä opetetaan – yliopistoissa, televisiossa. Siitä ei tiedetä.

3.
Uuskielen innovatiivisuuden aste kulkee suorassa kausaalisuhteessa hallinnollisen sopeutustarpeen voimakkuuden kanssa. Sitä on ilmennyt.

Oman suuralueemme ja sen keskushallinnon pulmaksi koituu välitila. Siinä entinen lipuu yhä kauemmaksi ja uusi tavoittamattomaksi. 

Sisäisen eheyden nimissä sotatila ilmenee jatkuvana, pysyvänä asiaintilana. Pysyvä sotatila tapahtuu rauhan nimissä, itsepuolustuksen nimissä.

Että vihollinen on kuin me – yhtä ja samaa. Siitä ei puhuta.

Nousu, sota ja lasku

Laskun aika ei ole, vielä.

Eurooppa, Puutarha, sivistyksen, kukoistuksen, jalojen arvojen, demokratian, rauhan puolestapuhuja –  se tarvitsee tasaisin väliajoin annoksen kovia huumeita, suoraan suoneen. 

Sotaan valmistautuminen on huumetta, kovaa sellaista. Se tuottaa terävimmän, puhtaimman nousun.

Sotaan on mahdotonta valmistautua niin että sota vältettäisiin. Sota tarkoittaa laskua. 

Mutta sen aika ei ole vielä. 

Sota on se lääkehaitta, jonka Jumala on kaiken kattavaan sivistykseen sisällyttänyt. Näin lääke tulee  kumonneeksi oman vaikutuksensa.

Mutta aina on plasebovaikutus, potilaan oma hallusinaatio, harhakuva. Se tuntuu hyvältä.

EU:n ja Naton avulla yhdistetty Eurooppa ei ole omasta riippuvuudestaan päässyt eroon, vaikka pitkään niin luuli. 

Löytyi sittenkin uusvanha tapa hankkia tarvittavia tuotteita katukaupasta. 

Kun ainetta tarvitaan, sitä saadaan. Ja jos sitä on saatavilla, sitä kohtaan ilmenee tarve. 

Eturistiriitoja ei tarvita ennakkoehtona, ne voidaan keksiä, luoda. Sitä varten on eliitti. He saavat tästä palkkansa.

Yhdistetty eliitin Eurooppa saattaa osoittautua poliittisen historian yhdeksi vaarallisimmista projekteista. Maanosan patoutunut addiktio on nyt sullottu yhteen, jaetun hulluuden piiriin.

Eliitin kollektiivinen mielentila, jossa rauhanrahastosta tuetaan sotaa, on häiriintynyt pysyvällä, lopullisella tavalla. Lopullisuus tarkoittaa sotaa.

Sota tapahtuu, koska muutakaan ei voida eikä kyetä.

EU:n digitaalinen identiteettilompakko – Uudenlainen infrastruktuuri tiellä kohti ”datavaltiota”?

Tie on kovin näyttävästi auki kohti yhä syvenevää ja lisääntyvää datan keräämistä ja sen hyödyntämistä.

Euroopan unioni on saattamassa käytäntöön EU:n digitaalista identiteettilompakkoa. Valtiovarainministeriön mukaan ”lompakkosovellus helpottaisi arjen asiointia sekä digitaalisissa palveluissa että perinteisessä käyntiasioinnissa”. Sitä voisi käyttää käyttäjän identifioimiseksi niin viranomais- kuin yksityisissäkin palveluissa, verkossa ja sen ulkopuolella. Euroopan komissio mainostaa digitaalisen identiteetin vahvistavan sekä turvallisuutta että yksityisyyttä.

Onko kyseessä Troijan hevonen? Usein turvallisuus ja kansalaisten yksityisyys on nähty vastakkaisina voimina: kun lisäämme turvallisuutta, joudumme jollain tavalla heikentämään kansalaisten yksityisyyttä taikka vapautta. Kyse ei tietysti ole täysin kategorisesta nollasummapelistä.

Toistaiseksi asian suhteen joudutaan liikkumaan paljon spekulaation tasolla, sillä tarkemmin se, miten uutta digilompakkoa implementoidaan käytännössä, on vielä hämärän peitossa. On kuitenkin syytä suhtautua uudenlaiseen julkisen hallinnon digitaaliseen infrastruktuuriin kriittisesti, sillä digitalisaatio ja datan kerääminen myös mahdollistavat uudenlaisia, tehokkaampia hallinnan muotoja, jotka voivat kutistaa ihmisten yksityisyyttä.

Kun geopoliittiset palaset ovat viime vuosikymmeninä liikahdelleet, ja Yhdysvaltojen asema heikentynyt suhteessa Kiinaan, moni on alkanut näkemään Kiinaa kaikkialla. Kuin jonkinlainen ”Kiinan malli” olisi levittäytymässä globaalisti.

Kiinan sosiaalista luototusjärjestelmää (social credit system) käsittelevässä artikkelissa Cheung ja Chen (2022) määrittelevät ”datavaltioksi” (datastate) hallinnon mallin, joka ”mahdollistaa valtiolle kokonaisvaltaisen kansalaisten valvonnan, arvioinnin ja kontrolloinnin datafikaation kautta ja joka jättää kansalaisille vähän tilaa puolustaa omaa autonomiaa”. Kirjoittajat huomauttavat, että kiinalaista luototusjärjestelmää, joka on heidän mukaansa liukumassa kohti datavaltiota, ei tulisi pitää vain erillisenä ääriesimerkkinä, joka ei voisi toistua muualla. Sen sijaan Cheung ja Chen huomauttavat, että kontrolloimaton, dataan pohjaavan valvonnan kehittyminen voi johtaa sellaiseen ekosysteemiin, joka tarjoaa datavaltiolle suotuisaa maaperää.

Joitain pelkoja ja arvioita on jo esitetty, että Euroopan unionin identiteettilompakko olisi kylvämässä tällaista maaperää. ”Kiinan malli” leviää! Euroopan parlamentin jäsen Mikuláš Peksa esittää, että ratkaisevaa on kyseisen infrastruktuurin arkkitehtuuri. Yhteen, keskitettyyn tietokantaan perustuva infrastruktuuri voisi mahdollistaa kansalaisten profiloinnin Kiinan tapaan. MEPit Rob Rooken ja Rob Roos ovat huolissaan siitä, että eri palveluntarjoajat saisivat käsiinsä enemmän tietoa kansalaisista kuin tällä hetkellä, mikä heikentäisi kansalaisten voimaa suhteessa hallituksiin ja suuriin yrityksiin.

Kuten Roos, myös poliittisen filosofian tutkija David Thunder The Freedome -blogissaan pohjaa huolensa parin vuoden takaiseen koronapassiin. Thunder spekuloi sillä, että uusi infrastruktuuri ruokkisi ns. tuuppauspolitiikkaa (nudge), jolla hallinto pysyisi ohjaamaan kansalaisia toimimaan hallinnon haluamalla tavalla. Yli 500 tieteilijän ja tutkijan ryhmä puolestaan esitti kirjeessään niin ikään ongelmakohtia muun muassa yksityisyyden ja kansalaisten profiloinnin kannalta.

Tietystä utilitaristisesta näkökulmasta digitaalisen identiteettilompakon implementoiminen voisi vaikuttaa järkevältä. Hyötyjä ovat muun muassa turvallisuus, yhtenäistäminen, standardisoiminen ja käyttäjän kannalta ”kätevyys”. Siis on kyllä niin, että digitalisaation jyrätessä viime vuosina varsin nopeasti eri toimintoihin ja palveluihin, tietyt standardit ovat kenties puuttuneet.

Mutta kun tätä yksittäistä digitaalista infrastruktuuria katsotaan laajemmassa perspektiivissä, esiin nousee perusteltuja kysymyksiä. Datan keräämisen ja hyödyntämisen imperatiivi on vallitsevassa datataloudessa ja -yhteiskunnassa hyvin voimakas. Toisaalta houkutus erilaisten käyttäytymispsykologiaan perustuvien hallinnanmuotojen suuntaan on ollut nähtävissä aiemmin myös Suomessa (ks. Ylöstalo & Otonkorpi-Lehtoranta 2021). Kun tähän yhtälöön ynnätään ylipäätään Euroopan unionin demokratian liukuminen yhä enemmän kohti ”Kiinan mallia” (Eskelinen 2019), teknokratian digi-innovaatioihin on syytä suhtautua varauksella.

Acemoglu ja Robinson (2020) kirjoittavat Kapea käytävä -teoksessaan vapauden tilasta ja sen ehdoista yhteiskunnassa. Heidän mukaansa yhteiskunnan on juostava pysyäkseen mukana valtion kasvavan vallan rinnalla – muutoin kahlehdittu Leviathan voi muuttua despoottiseksi.

Mistä tässä suhteessa EU:n digilompakossa on lopulta kyse? Vahvistuuko keskusvallan asema suhteessa kansalaisiin vähitellen tavalla, joka kaventaa kansalaisten vapauksia? Vai onko kyseessä vilpitön yritys uuden infrastruktuurin avulla todella parantaa kansalaisten asemaa vallitsevassa digitalisoituneessa yhteiskunnassa esimerkiksi suhteessa yrityksiin? Mikä tässä kaikessa on suurten yritysten asema: kenen leirissä ne peliä pelaavat?

Datatalouden ja -yhteiskunnan moottoreina ja vallitsevan infrastruktuurin portinvartijoina suuryritykset tuovat klassiseen poliittiseen teoretisointiin – joka, kuten Acemoglulla ja Robinsonilla, usein tarkastelee valtiovallan ja yksilön suhdetta – uusia sävyjä ja uutta dynamiikkaa.

Mitä tästä kaikesta seuraa? Tie on kovin näyttävästi auki kohti yhä syvenevää ja lisääntyvää datan keräämistä ja sen hyödyntämistä. Imperatiivi on vahva, ja se vetää mukaansa kaikenlaisia toimijoita. Yksittäinen kansalainenkin imperatiivin edessä polvistuu, hymyssä suin: kyllähän data kertoo kaikkea jännittävää ja mielenkiintoista, minusta itsestäni.

Lähteitä

Acemoglu, D. & Robinson, J. A. (2020). Kapea käytävä: Valtiot, yhteiskunnat ja vapauden kohtalo. (suom. Pietiläinen, K.) Terra Cognita.

Cheung, A. S. Y., & Chen, Y. (2022). From Datafication to Data State: Making Sense of China’s Social Credit System and Its Implications. Law & social inquiry, 47(4), 1-35. https://doi.org/10.1017/lsi.2021.56

Eskelinen, T. (2019). Demokratia utopiana & sen vastavoimat. Vastapaino.

Euroopan komissio. (2023). European Digital Identity. Luettavissa: https://commission.europa.eu/strategy-and-policy/priorities-2019-2024/europe-fit-digital- age/european-digital-identity_en

Valtiovarainministeriö. (2023). EU:n neuvosto ja parlamentti ovat päässeet sopuun eurooppalaista lompakkosovellusta koskevasta lainsäädännöstäLuettavissa: https://vm.fi/- /radet-och-parlamentet-har-natt-overenskommelse-om-lagstiftningen-om-en-europeisk- digital-planbok

Ylöstalo, H. & Otonkorpi-Lehtoranta, K. (2021). Politiikkakokeilut psykologisena hallintana. Teoksessa: Brunila, K., Harni, E., Saari, A. & Ylöstalo, H. (toim.) Terapeuttinen valta: Onnellisuuden ja hyvinvoinnin jännitteitä 2000-luvun Suomessa. Vastapaino.

Faktantarkastaja

Kukapa nyt käyrää tietoa haluaisi ostaa?

Kop kop, hyvää päivää, olen faktantarkastaja ja tulin tarkastamaan taloudessanne asustavat faktat.

Eihän taloudessa ole ollut tai siellä jaettu disinformaatiota?

Joudun tarkastamaan teidän kirjahyllynne ettei sieltä löydy Maria Nordinin kirjoja.

Jahas, tuon Orwellin kohdalla joudutaan nyt puuttumaan asiaan sillä tavoin, että Orwellista on kyllä sallittua lainata otteita mutta niitä otteita ei ole sallittua käyttää kuvaamaan tätä meidän vallitsevaa yhteiskunnallista ja poliittista järjestystä täällä Puutarhassa, näet me olemme todenneet sellaisten vertausten yksinkertaisesti olevan disinformaatiota. 

No mutta täältähän löytyy oikein filosofiaakin, mutta olkaahan varovaisia sellaista lukiessanne – odottakaas, kun laitan näihin sellaisen varoitustekstin ja muistutuksen siitä, mistä löytyy luotettava tiedonlähde, katsos tuossa tarrassa on tuollainen QR-koodi, jolla sitten voi kirjaa lukiessa lukea samalla luotettavampaa ja päivitettyä tietoa tuolta internetistä. Mutta siis suosittelen filosofian lukemista, sehän on mukavan sivistävää ja mieltä avartavaa, mutta jos sitä liian kirjaimellisesti lukee, niin siitä voi tulla näet uhka itselle, omalle terveydelle sekä laajemminkin yhteiskunnalle. Näet esimerkiksi Kantin periaatteet oman järjen käytöstä pätevät kyllä yhä, mutta näinä aikoina järjenkäyttö on pitänyt täsmentää hieman uudella tavalla, katsos kehitys kehittyy ja näin, niin se järjenkäyttö tarkoittaa vain niihin tietolähteisiin luottamista, jotka me olemme määritelleet luotettaviksi, ja luotettavia ne ovat siksi että ne eivät jaa disinformaatiota, siis esitä vaihtoehtoisia, siis vääriä, näkökulmia tai seikkoja, siis. Nehän ovat uhka demokratialle, olettehan siitä tietoisia, olettehan.

Katsos, kun on tuo internet, se on hirvittävän iso paikka ja kuka tahansa voi kirjoittaa ja julkaista siellä mitä tahansa, niin eihän siinä pieni ihminen pysy enää mukana eikä tiedä, mihin tässä pitäisi uskoa ja mihin olla uskomatta, kun on niin valtavasti kaikkea tarjolla. Siksi on näet tärkeää, että me yhdessä sitten määrittelemme tai siis kerromme teille, että mikä on totta ja mikä ei, ikään kuin standardisoimme tiedon. Demokratiaahan tässä me kaikki suojelemme, yhteisellä asialla, ja kyllähän tällainen kognitiivinen turvallisuus on osa tätä kaikkea muuta turvallisuutta mitä meillä on demokratiassa muutenkin, ja nykyisin entistä tärkeämpi tuon internetin, somen ja disinformaation myötä tämä turvallisuuden aspekti. Ja onhan moni muukin asia standardisoitu, kuten vihannekset. Kuka nyt käyriä kurkkuja haluaisi ostaa? Kuluttajallehan tilanne on paljon mieluisampi, kun kurkut ovat samanlaisia, tuttuja ja turvallisia kaikkialla, ja niiden laatua valvotaan tarkasti. Ihan sama asia on kyseessä nyt tämän informaation kohdalla – kukapa nyt käyrää tietoa haluaisi ostaa?

Ja katsos, jossain diktatuureissa ja sen sellaisissa pahoissa valtioissa ne pahat johtajathan käyttävät tällaisia tilanteita hyödykseen ja sensuroivat kaiken hallintoa uhkaavan ja sitä kritisoivan sisällön, rajoittavat sananvapautta – siis ihmisoikeuksia! – ja vain orjuuttavat kansaa. Mutta sitten tällaisissa demokratioissa – eikö olekin upea keksintö, demokratia!? – tällaistahan ei voi tapahtua, siis koska demokratiassa kansa hallitsee itseään, ja sitten tulee vaalit, joissa kansa voi aina äänestää nykyiset hallitsijat pois, paitsi silloin kun se olisi uhka demokratialle, siis tapahtuisi disinformaation vaikuttamana. Nämä kaksi asiaa, huomaatteko, liittyvät hyvin vinhasti toisiinsa!

No niin, jokos hahmotatte tämän kuvion, minusta tämä on hirveän selkeä ja looginen. Niin, ja kyllähän faktantarkastajien työ on koko ajan entistä tärkeämpää ja arvokkaampaa, näin olen kokenut kyllä asian, tulevaisuuden ammatti kyseessä – tämä ihan vinkiksi teidänkin jälkipolvellekin. Että tässä ollaan tosi tärkeiden asioiden ja arvojen – ennen kaikkea arvojen! – parissa, tekemässä hyvää, parempaa maailmaa.