Avainsana: filosofia

Pro graduni: Jalkapallopeli konfliktina

Käsitteellistämällä jalkapallopeliä poliittisen filosofian keinoin auttaa näkemään sekä ihmisen ja ihmisyhteisöjen poliittista olemusta sekä huippu-urheilun maailmaa uudella tavalla.

Filosofian oppiaineen pro gradu -tutkielmani hyväksyttiin Jyväskylän yliopistossa 17.9.2025 otsikolla ”Kamppailua kamppailun itsensä tähden: argumentti modernin jalkapallon raastavasta poliittisesta luonteesta”.

Työssäni argumentoin uudenlaisen modernin urheilun ontologian puolesta. Osoitan, että urheilun filosofiassa on lähtökohdaksi otettu Johan Huizingan leikin käsite ei tarjoa tyydyttävää ontologista perustaa jäsentää modernia huippu-urheilua. Sen sijaan otan lähtökohdaksi leikin poleemisen vastinparin, vakavuuden, jota edustaa Carl Schmittin poliittisen käsite.

Peli modernissa muodossaan ei ole leikkiä vaan perin vakavassa mielessä konfliktitilanne kahden ihmisyhteisön välillä, argumentoin.

Työni perustava käsitteellinen jännite kulkee leikin ja vakavuuden välillä. Leikillä tarkoitetaan jotain välittömistä elinprosesseista, työstä ja raatamisesta vapaata inhimillisen toiminnan aluetta. Vakavuuden ”vakavinta” astetta taas ilmentää Schmittin poliittisen käsite, ystävän ja vihollisen jaottelu, jossa on aina reaalinen mahdollisuus sodalle, siis vihollisen fyysiselle tappamiselle.

Moderni huippu-urheilu ja invaasiopeli konfliktitilanteena kelluu leikin ja vakavuuden epämääräisessä ja jäsentymättömässä tilassa, jossa se yhä on tunnistettavissa alkuperäkseen, leikiksi, mutta joka on värittynyt jollain sellaisella, joka on leikille vierasta.

Yritykseni jäsentää leikin poleemisen vastakohdan kautta modernia huippu-urheilua törmää merkittäviin rajoitteisiin: peli ei vakavassa mielessä ole kuitenkaan sotaa. Toisaalta peli voi toimia intensiivistenkin ystävä/vihollinen-jaottelujen polttoaineena ja lietsoa poliittista* jakautumista esimerkiksi kannattajaryhmien välillä.

Käsitteellistämällä jalkapallopeliä poliittisen filosofian keinoin auttaa näkemään sekä ihmisen ja ihmisyhteisöjen poliittista olemusta sekä huippu-urheilun maailmaa uudella tavalla.

Pro gradu -tutkielmani löytyy Jyväskylän yliopiston tietokannasta.

*Schmitt korostaa poliittisen eroa valtiolliseen. Poliittinen edeltää valtiollista. Kaikki poliittiset jakolinjat eivät ole välttämättä valtiollisia, vaan valtiolliset jakolinjat voivat sisällyttää sisäänsä erilaisia sisäpoliittisia jakolinjoja. Kannattajaryhmien organisoituminen ja vastakkainasettelu edustaa juuri tällaista sisäpoliittista jakolinjaa, joka ei ole valtiollista eli joka ei (tiettävästi) pyri horjuttamaan valtiollista valtaa tai muodostamaan valtiollista organisaatiota.

Ihmisen psyyken dialektinen kehitys jota liberalismi vakavasti uhkaa

Itsenä johtaminen on äärimmilleen kehittyneen liberalismin tuotos, yksilö tyhjässä tilassa ilman vaikuttavia voimia, siis sattuma

Ihminen kehittyy vain dialektisessa suhteessa

Dialektiikka vaatii teesin ja antiteesin eli se muodostaa kaksiulotteisen järjestelmän

Liberalismi pyrkii eristämään yksilön autonomiseksi projektiksi joka kehittyy tyhjiössä ilman ulkoisia voimia, autopoieesi eli yksilön ulkoneminen sen omista raaka-aineista käsin

Tämä on myös eräänlaista hygieenisyyttä ulkoisia viruksia vastaan, kaikkien pintojen lakkaamatonta desinfiointia

Toisen elämää koskeva kannanotto on vallankäyttöä. Pahimmillaan sen ajatellaan tekevän sanojasta vastuullisen niitä teoista jotka sanojen kohde päätyy tekemään

Paradoksaalisesti liberalismi tulee näin kumonneeksi itsensä: yksilö ei olekaan vahva ja itsenäinen vaan herkkä ja vaikutusaltis

Eristämällä siitä nimenomaan tulee heikko. Tämä on liberalismia joka on ylittänyt itsensä. Se on mahdollisuuden ja vapauden sijaan inhibitiota elämää kohtaan

Elämä on aina likaista ja sisältää viruksia ja eritteitä

Liberalisti sanoo että ”onneksi sinulla on vaihtoehtoja” ja että ”valitse se mikä itsellesi tuntuu parhaimmalta”

Liberaali yksilö ei joudu näin kohtaamaan koskaan toisen tahtoa, toisen näkemystä. Itse ei kehity ilman vastavoimaa

Ja on turha änkyttää, että toisen olisi varta vasten otettava jokin kanta, kun hän on ilmiselvästi menettänyt kyvyn minkäänlaiseen kannanottoon koska on menettänyt yhteyden kaikkiin elämän perusarvoihin ja hän vain kuljettaa vaikutteita lävitseen kuin läpinäkyvä datakeskus

Tätä puutetta paikataan vimmaisella hyperpoliittisella alarmismilla ja turhamaisella hyvesignaloinnilla jotka ovat aina viimeisiään henkivän eläimen viimeisiä epätoivoisia tekoja

Liberalismi siten tappaa teesin ja antiteesin eikä kyse ole siitä että se olisi kultivoinut ne suuremmaksi hengeksi vaan yksinkertaisesti siitä ettei se anna kummallekaan siementä kasvaa rinnakkain

Heikkoina ja voimattomina käperrymme neuroottisen minämme sisään kehittämään jakomielitautiamme eli johtamaan itseämme

Itsenä johtaminen on äärimmilleen kehittyneen liberalismin tuotos, yksilö tyhjässä tilassa ilman vaikuttavia voimia, siis sattuma

Kyvyttöminä valtaan ja vastustaa valtaa jakomielitautinen oppii sopeutumaan kaikkeen minkä julkinen informaatio sille suo tarjota

Ihminen kehittyy märäksi rätiksi, sivulliseksi omaan elämäänsä, älyllisen itsetutkiskelunsa kuiluun joka nujertaa kaiken toiminnallisuuden

Tyhjiksi, mielipiteettömiksi, tunteettomiksi

Vahvan ihmisen merkki on mielipide ja kyky vastustaa mielipiteitä

Älykäs osaa suhteuttaa mielipiteensä

Turta on menettänyt kyvyn mielipiteeseen

Toisen tahto ja mielipide ovat aina ihmisen koetinkivi

Jos ihminen ei koskaan kohtaa kylmää vettä, suihkuvesi on aina lämmitettävä koko kansalle

Pitkä lämmin suihku tuntuu hyvältä mutta kuivattaa ihon

Siihen taas käytetään kallista kosmetiikkaa jota saa kaupasta rahaa vastaan

Kapitalisti numeroketjun toisessa päässä tekee kuivalla iholla numeroita olematta koskaan markkinoilla ja kailottamatta tuotteensa erinomaisuutta ohikulkijoille

Samaan aikaan hekumoidaan markkinataloutta kun ei ymmärretä että se on eri asia kuin kapitalismi

Kapitalismista puhuvat vain vasemmistoaktivistit

Se mikä on oikein ja hyvää on kapitalismissa kerrostunut ilmaan ideologiaksi jolla ei ole kirjaa, ei kirjainta

Siten se on ainoa todellisuus joka ostetaan kyvyttömänä ymmärtää vastustamisen mahdollisuutta jonka kapitalismi on kerrostanut

Tämä ei ole vasemmistoaktivismia koska myös vasemmisto kannattaa kapitalismia, liberalismia ja asehankintoja Yhdysvalloista

Teesi ei ole teesi vaan koko todellisuus koska teesi olettaa antiteesin ja tämä kaksiulotteisuus on syöty

Järjestelmä on niin vapaa kuin ne kahleet joita ei huomaa

Kaikkien ideologioiden kaari päättyy sinne mistä sateenkaari alkaa

Muistisairaus

Kaikkien synapsien tuottaman energian adekvaatti säilytysmetodi.

Suurkaupunki tarkoittaa ylhäältä ohjattua muistisairaiden joukkokonstellaatiota.

On palattu puhtaiden alkuviettien tilaan keskelle viidakkoa, miljoonien ihmisten sekaan keskelle suojatietä, joka jatkuu.

Se on aika ilman kieltä ja kielellistä kommunikaatiota, pelkkiä alastomia reaktioita.

Koska kieli on aina muistiin painamista, ei muistisairaalla ole kieltä.

Että tarkistaa jokaisen sanan merkityksen ja tarkoituksen niin kuin se on yleisesti ilmaistu ja pyytää toista älyä tekemään älyn kanssa sen, mitä oli itse aikeissa älyn kanssa tehdä.

Mitä laajempaa on synapsien tuhoutuminen, sitä suurempaa on onnellisuus. Eläin ei tunne onnellisuutta.

Totaalinen informaatio saa voimansa ja energiansa kohteensa aivoalueiden lamauttamisesta. Kaikkien synapsien tuottaman energian adekvaatti säilytysmetodi.

Maailmassa, jossa kaikki on tiedettävissä, ei yksittäisissä aivoissa tapahdu mitään muuta kuin krooninen tulehdustila.

Yksi näkymätön keskusyksikkö, ei toimija, vaan todellisuus.

Muistinsa menettänyt tyhjä, rauhoittunut kallo on kaikkein parhaiten menestyvä yksikkö, riisuttu linkki.

Muistavien lopullinen ratkaisu julistetaan mutta sitä ei muisteta.

Mitä sanoi Machiavelli?

Hätiköivän on aina tehtävä jotain.

Tarkkasilmäinen historioitsija tekee työtä käskettyään eli etsii asioita, joita toivoo löytävänsä ja kun riittävästi etsii, luulee löytäneensä sellaisen.

On kuin onkin niin, että maailmanhistoria on samojen kaavojen ja voimien ikuista taistelua. Jokaisella ajalla on optimismi kääriytynyt aina vain erilaiseen kaapuun, mutta tuo optimismi, joka aina uudestaan keksii uhmata pysyviä lakeja, sulavasti asettuu osaksi maailmanhistorian keskeistä jännitettä – on peräti sen jykevin tukipilari.

Ihminen tuhottoman optimistisena olentona aina kompastuu samaan naruun: aina hän on luullut kasvattavansa niin pitkät jalat että naru ylittyy kevyellä askelluksella ja aina tulos on lopulta yksi ja sama.

Lait vievät voiton pienestä ihmisestä, joka taas muutaman sukupolven ajan kerää varusteitaan maasta, ja nousee uhmakkaasti uudestaan kuin edellisen kerran tyystin unohtaneena.

Mutta mitä sanoi Machiavelli?

”Kun sisäinen tai ulkoinen vaara on jollekin valtiolle päässyt kasvamaan suureksi, on tuloksellisempaa odottaa sopivaa aikaa kuin koettaa selviytyä siitä yhdellä iskulla.”

Suuri valtioteoreetikko Machiavelli sanoi paljon, niin paljon, että häntä voi tulkita kuten kaikkia suuria teoreetikkoja milloin mitenkin. Machiavelli ei ollut machiavellisti itse: hän ei suinkaan usuttanut hyökkäämään potentiaalisen uhan tai vaaran syliin hetimmiten, silmittömästi. Sen sijaan – suurta luonnetta kysyen – hän ohjeisti: kenties antakaa tuon vaaran olla älkääkä ainakaan omalla tekemisellänne tehkö siitä itseään suurempaa.

Muinaisen Rooman ympärillä olleet valtiot sortuivat alokasmaiseen virheeseen, sillä ne toiminnallaan suorastaan rohkaisivat roomalaisia laajentamaan valtaansa, kun tosiasiassa niille olisi ollut edullisempaa saada rauhanomaisin keinoin Rooma pysymään suopeana ja aloillaan.

Vaaraa ei tule pienentämisen sijaan suurentaa: jos yrittää karkottaa vaaran, saattaakin takertua siihen lujemmin; jos yrittää puhaltamalla sammuttaa liekkiä, saattaakin kiihdyttää sitä.

”On tarkkaan tutkittava uhkaavan taudin voima ja jos mielestäsi pystyt sen torjumaan, on siihen ryhdyttävä häikäilemättä, muussa tapauksessa jätettävä se rauhaan eikä lainkaan yritettäväkään.”

Mitä siis sanoi Machiavelli?

Hän tulee osoittaneeksi klassisen turvallisuusdilemman tilanteessa jossa pieni on suurta vastaan. Pieni luulee toimillaan ehkäisevänsä vaaraa, kun tosiasiassa tulee vain puhaltaneeksi liekkiä suuremmaksi. Samaan ansaan langetaan ajasta toiseen: ja optimismi on aina tyylikkäästi pukeutunut.

Odottaminen ja antaminen olla olisivat suuruutta, ja sellaista suuruutta taitaa valtiopäämiehiltä yhä ja aina puuttua. Hätiköivän on aina tehtävä jotain, ja tehdessään jotain luulee ylittävänsä narun, kumoavansa ikuisen jännitteen.

Kuin myyrät kaivautuvat koloihinsa, kiipeää ihminen linnoituksiinsa hälytyssireenien ulvonnasta.

Tilanteen kertakaikkinen vakavuus

Ihminen toteuttaa ikään kuin simulaatiota lajityypillisestä heimokäyttäytymisestään.

Jos tässä maailmassa ei patologisesti ahdistu, niin on sairas.

Pysyvä ahdistustila on olemisemme perusvire, betoni, jonka päälle kukin valaa ne neuroottiset, säpäshtelevät liikkeensä, jotka muistuttavat kutakin olemassaolosta, sen hirveydestä.

Kuljemme kadulla vastakkain ja esittelemme toisillemme liikkeitämme.

Osa ryhtyy pakonomaisesti jahtaamaan palloa vihreällä alustalla, toiset päivittävät elonvirettään LinkedInissä ja kolmannet ryhtyvät aktivisteiksi aktivismin itsensä tähden.

Tätä on jatkunut kovin kauan, ja siitä on tullut meille kuin koti, jossa on riittävän hyvä olla.

Tieto vallitsevan tilan luonteesta on tiedetty pitkään mutta asian ratkaiseminen ei ole edistynyt tilan hirveydestä ja lohduttomuudesta huolimatta.

Jumala kuoli ja sen jälkeen on hortoiltu pitkin nummia alasti kuin muistisairas.

Levottomasti julistettu milloin mitäkin lohdutusta, suuntaa, päämäärää.

Sanottu että rauhan löytää absurdista itsestään.

Tai että rauhan löytää rauhan löytämisestä ja ei silti koskaan löydä muuta kuin itsensä yrittämässä poistua ulko-ovesta sen jälkeen, kun on 37 kertaa tarkistanut, ettei hellalevy ole jäänyt päälle.

Siis on julistettu sokeana vailla ymmärrystä tilanteen kertakaikkisesta vakavuudesta. 

Huudettu tuhansien muiden kanssa samaan kuiluun, joka vastaa lyömällä naamaan.

Sitten on ruvettu hokemaan: tiede, järki, tunteet, tasa-arvo, arvo, ihmisarvo, ilmasto, ympäristö, luonto, kalojen seksuaalioikeudet.

Ja todella moni ryhtyy kuitenkin jahtaamaan palloa vihreällä alustalla.

Siitä tulee peräti maailmankuva, todellisuus, elämä.

Ihmiset varastoidaan reservaattitiloihin, joissa väkivallattomasti silitetään heidän primitiivisiä viettejään.

Ihminen toteuttaa näin ikään kuin simulaatiota lajityypillisestä heimokäyttäytymisestään. Kuin gerbiili juoksupyörässä.

Tämä on nerokkain tapa rakentaa keskitysleirejä ja ratkaista lopulliset kysymykset.

Niiden jälkeen on enää loputtomia kysymyksiä eikä yhtäkään kysyjää.

Mutta Jumala on yhä kuollut. Merkitys meni hänen mukanaan hautaan. Ja sitä kiivaammin sitä etsitään maan päältä.

Taivaaseen lennettiin kauan sitten eikä sieltä löytynyt mitään mitä oli luvattu.

Yhdet sitten sanovat, että vanhoissa arvoissa on yhä arvoa, mutta eivät hekään kykene kaivamaan riittävän syvälle maahan.

Toiset sanovat, että ihminen on kuin tyhjiö, joka täyttää itse itsensä omasta tahdostaan eikä kukaan saa tulla tielle.

Mutta he eivät osaa sanoa, mikä on tahto tai itse. Sen nämä itsestään täyttyvät ilmapatjat sanovat, että Jumala ei ole heidän alkuperä.

Jumalasta he eivät puhu. Jos joku heille siitä puhuu, he ottavat sen kirjaimellisesti. Niin vähän he ymmärtävät.

Ihmiset, jotka ovat intohimoisesti kuin silmät kiiluen kiinni asiassaan, ovat kadehdittavia. Olisi väärin toivoa heille havahtumista.

He ovat ainoita, joilla on toivoa.

He esimerkiksi puhuvat kuin pallon jahtaaminen vihreällä alustalla olisi ihmisen täydellistyminen lajiolentona.

Ja niin sanoisi gerbiilikin pyörässään: tässä minä olen gerbiilinä täydellinen gerbiili.

Se on melko mieletöntä.

Kun oikein tarkasti miettii, on ihmeellistä, kuinka hyvässä kuosissa ihminen on kaikesta huolimatta.

Että huonomminkin voisi olla.

Pitää vain polttaa kirjoja.

Uusi brändi

Brändiämme on nyt saatettu uuteen uskoon.

Teille jokaiselle tiedoksi,

Brändiämme on nyt saatettu uuteen uskoon; edellinen usko kävi vanhaksi. Saatto tapahtui rauhallisissa merkeissä, niiden sisällä.

Moitimme uudessa uskossa tuotteistamista, jota on ryhdytty harjoittamaan. Sen sanomalla kuitenkin vain vain jatketaan tuotteen tuotteistamista uudella tavalla. Ad infinitum.

Ihmisen sijaksi on jäänyt itsen tuotteistaminen, rakentaminen erityislaatuiseksi. Sillä hän tekee itsestään tasalaatuisen, standardin mukaisen. Pelkkä oleminen ei riitä, hiljaisuus on kuolemaksi. Tyhjyys haisee tyhjyydeltä. Tilanne on hyvin ahdas.

Pelko polttaa ihmisen molemmista päistä. Metsässä ei tapahdu mitään.

Olkoon tämä maailmaan lankeamista. Olkoon tämä Das Man. 

Kuuluminen ja kuuluvuus

Jumala on kuuro.

Kaikki kuuluu kaikille. Jos jokin ei kuulu jollekulle, kyse on suuresta rikoksesta.

Entäs he, jotka eivät kuule?

Paras ja kattavin kuuluvuus on suurissa kaupungeissa. Katveessa asuville ei kaikki kuulu. Mutta kuka heitä kuulisi – heitä, joilla on kaikkein vähiten kuuluvuutta?

Kuka ylipäätään määrää ja määrittää, mikä kuuluu kenellekin?

Ihminen ei kuulu tähän maailmaan. Hän eksyy sinne kerjäläiseksi. Eivätkä muut kuule hänen huutoaan.

Jumala on kuuro. Hän kuuroutui kuuntelemalla raskasta musiikkia liian kovalla äänenvoimakkuudella.

Jos ihminen jotain saa, ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä hänelle kuuluisi tai olisi kuulumatta.

On yhä mysteeri, miten ja mistä syntyvät ne sanat ja lauseet, joita kuuluu toistaa kellontarkasti kuin papukaija.

Loppuvuosi kysellään jälleen kuulumisia.

Talon renki

Jos filosofia olisi vapaata, se olisi tyhjää.

Kun on yhteiskunnallisesti perusteltava myös sellaisia elämän vuoria ja rotkoja, jotka pukeutuvat kaikista kehnoimmin yhteiskunnallisen perustelun viittaan, vuoret ja rotkot kaiken aikaa kieltäytyvät näyttäytymästä näkökentässämme.

Toisaalta länsimaisen filosofian historia on yhtä yhteiskunnallista perustelua – vain jumalat vaihtuvat. Tehtävä moraalisena portinvartijana pitää filosofin mahan täynnä, toiveikkuuden läsnä ja vaatteet puhtaina.

Suuren kehityksen aikoina filosofin tehtäväksi on muotoutunut erehtyvien ihmisten pitäminen kaidalla polulla, oikean tieteen polulla. Filosofi kaikista parhaiten tunnistaa väärän tieteen (ja tiedon) oikeasta, ja hän patistaa ihmisiä kauaksi noiden myrkyllisten omenoiden luota.

Filosofia on kirjaimellisesti tieteenfilosofiaa, siis tieteen omistamaa filosofiaa, uskollinen renki, jota ei tule päästää isännäksi taloon.

Vapauden hinta olisi lohduttoman suuri. Sivilisaatiota, joka ei ole koskaan uskaltanut katsoa rotkoon eikä nousta vuorelle, ei parane päästää niiden äärelle, vaan näkökenttä on peitettävä.

Vaihtokauppa on tehty, ja vain hetkittäin on filosofia uskaltautunut kahleistaan eroon, uhmannut talon isäntää. Ja miksipä sen pitäisi uskaltaa? Kuilu on syvä ja pimeä, pelkkä tyhjä onkalo, jolta ei saa edes kaikua.

Ajatus, että ihminen on tippunut vailla merkitystä ja suurta tarinaa maailmaan – että tyhjyys on hänelle ainoa varma asia –, puistattaa ja karkottaa.

Jos filosofia olisi vapaata, se olisi tyhjää. Siksi se käpertyy isäntänsä huomaan.

Suuriin ajattelijoihin liitettävä kysymys

Me elämän hylänneet.

Ajattelu tarvitsee rinnalleen toiminnan. Näin on laita keskinkertaisella ajattelijalla, sanotaan: hänen ajattelunsa kumpuaa toiminnasta. Ajattelu reflektoi toimintaa, ja tuo reflektio tuottaa taas uutta toimintaa. Tässäkin taidossa voi kehittyä erinomaiseksi, mutta mikäli keskinkertainen ajattelija lakkauttaa toiminnan, hän ajautuu surkeille vesille, hukkuu suohonsa, josta toiminta ei häntä koskaan vapauta ja nosta ylös. Hän pyörii surkeaa kehää kehonsa ympäri, vajoaa.

Suurten ajattelijain kohdalla tilanne on tyystin toinen, koska heidän ajattelunsa on kaikesta toiminnasta vapaata, puhdasta abstraktiota. Heille toiminta on turmaksi: siksi he eivät kynääkään nosta lattialta. Toimimattomuus ei aja heitä allikkoon kuten keskinkertaisen ajattelijan.

Masennus seuraa, kun keskinkertainen ajattelija lakkaa toimimasta. Suuri ajattelija, sen sijaan, ei tunne muuta kuin masennuksen.

Ja silti sanomme suurta ajattelijaa suureksi – me elämän hylänneet.

Ajan ikuisuus

Ikuisuudesta ei ole tietä takaisin aikaan.

Seuraatko sinä aikaa?

Vai seuraatko sinä aikaasi?

Tarkalleen olisi määriteltävä ne ominaisuudet, jotka tekevät ajasta juuri sinun aikaasi. Omistatko siitä osuuden?

Onko aika listautunut pörssiin? Kuinka sijoitustesi laita on ja mikä on tullien vaikutus kursseihin?

Ajan siis yleisen ajan eli sinun oman aikasi seuraaminen on kansalaistaito ja -velvollisuus. Jos ei seuraa aikaa, tipahtaa kyydistä eikä muista aamulla herätä. 

Työelämässä puhutaan ajanhallintataidoista. Se on työelämätaito.

Kuin aika olisi hallittavissa oleva esine. Hallitsetko ajan, jos pysäytät kellosi?

Mutta aika ei ole yhtä kuin kello. Jos kaikki kellot pysäytettäisiin, aika juoksisi. Minne ja miksi?

Ei ainakaan meillä ole aika käynyt. Ja jos yrittäisi käydä, en ovea avaisi.

Jokaisen aika on rajallinen mutta jännitystä riittää siinä, että rajoja ei tiedä ennen kuin ne tulevat vastaan ja silloin on jo tietokyky mennyt. Silloin on ikuisuus muuttunut todeksi.

Tiesitkö, että jos kysyy ChatGPT:ltä, mitä on kello, hän ei osaa vastata?

Hän ei osaa.

Yön pimeinä tunteina minä soitan Neiti Ajalle ja luulen olevani yhteydessä toiseen elävään ja hengittävään ihmiseen.

Aika on väärä.