Ihmisen pariutuminen, järjettömyys

Sovellukseen kutistettu ihminen on lopulta luonteva korvata koneella, tekoälybotilla. Simulaatio elämästä voittaa elämän.

Mikä helvetti näitä kakaroita riivaa, kun he eivät lisäänny?

Amerikkalaisen kulutuskiihkon eli ihmisen kaikkinaisen vapautumisen aikoina juhlapäiviä on jo enemmän kuin kristillisessä kalenterissa, mutta toki nämä kaikki juhlapäivät, olkoon Raamatusta peräisin tai ei, valjastetaan kiihkon alaisiksi, kuten on käynyt ilmi. Ne ovat ajankohtia, jolloin myydään suklaata, eri muodoissa ja kääreissä.

Erästä lukuisista, ei-kristillisistä juhlapäivistä vietettiin taannoin, siis ”ystävänpäivää”. Totuusministeriön valtio-, siis kansalaisrahoitteinen alaosasto Yleisradio järjesti ystävänpäivän kunniaksi ”sinkkuillan”, koska nykyään ihmisen paras ystävä on oma itse ja koska sinkuille ei vielä ole omaa kulutuskiihkopäivää nimenomaan helmikuussa.

Sinkkuillassa puhuvat päät ruudulla puhuivat, kuinka he ovat vapaaehtoisesti – vapaaehtoisesti! – sinkkuja, kuinka se on heidän ”oma valintansa”, ”oma tahtonsa” ja kuinka kertakaikkisen ihanaa se kaikki on ja kuinka kertakaikkisen idiootteja ovat ihmiset, jotka eivät ymmärrä tätä toisten ”vapaaehtoista” sinkkuutta.

Väärin! Ja vieläpä: väärin verrattoman naiivilla ja alkeellisella tavalla! 

Ihminen ei tee mitään vapaaehtoisesti. Vapaaehtoisuus on myytti, joka tuottaa vahinkoa, ymmärtämättömyyttä. Ennen kaikkea: mitä tulee ihmisen pariutumistoimintaan tai -toimimattomuuteen – siitä on rikollista puhua samassa lauseessa vapaaehtoisuuden kanssa.

Mikä helvetti näitä kakaroita riivaa, kun he eivät lisäänny?

Puhe ”vapaaehtoisuudesta” kumpuaa pohjimmiltaan siitä, kun asioita ja ilmiöitä ei ymmärretä. Niiden päälle jätetään myyttisiä sanoja leijumaan, sanoja, jotka eivät tarkoita mitään, jotka eivät selitä mitään, jotka eivät viittaa mihinkään todelliseen. Asioista kysytään vääriltä ihmisiltä – pahimmassa tapauksessa: kohteilta itseltään jotka nuorena ja hölmönä tietenkin uskovat omaan kaikkivoipaisuuteensa – tai vaikka asiaa kysyttäisiinkin joltain ”validilta” taholta, asioista ei puhuta, tai osata puhua, niiden oikeilla nimillä.

Tapa, aikamme.

Se, että ”yhteiskunta” antaisi jatkuvasti painetta pariutumiselle, on niin ikään myytti, kun jätetään virke kesken, eikä sanota sitä, mikä on liian pitkälle kehittyneiden jälkiteollisten yhteiskuntajärjestelyidemme todellinen tila. Kun ”yhteiskunnalla” viitataan joihinkin idiootteihin, jotka vilpittömästi, siis ennakkoluuloisesti, kyselevät hölmöjä, kyse on lähinnä puihin törmäilystä.

Kun ”deittailuelämä” tai ”parin etsiminen” on raskasta, kuluttavaa, kuormittavaa, vaikeaa, tyhmää ja siksi tällainen toiminta tulee mielekkyyden puutteen nojalla vähitellen ansaitusti hylätyksi, ainoa looginen johtopäätös on se, että kollektiiviset, näkymättömät voimat vetävät ihmisiä toisistaan erilleen. Ihmiset ovat toisilleen pitkälti tarpeettomia, mutta vanhoista käytännöistä tai amerikkalaisista elokuvista omaksuttujen ideaalien myötävaikuttamana jotkut, ja hyvin monet, yhä yrittävät. 

Antaa heidän yrittää. Heille on toimitettu vanha tilanneraportti. Ristiriita repii kuitenkin ihmisiä alati rikkinäisiksi. On ”halu”; puuttuu tarve, funktio, joka kytkisi ”halun” todelliseen.

Vaikeat asiat ovat tyhmiä, järjettömiä. Ensimmäinen kiistaton signaali asiasta on jo se, että pariutumistoiminta on irrotettu, luokiteltu, kategorisoitu ja brändätty omaksi toiminnalliseksi lokerokseen, johon ihminen ”voi osallistua” tai ”olla osallistumatta”. Siinä ilmenee kyseisen toiminnan perimmäinen turhamaisuus: se on peli – jota varten tietenkin ladataan sovellus – ja siten irtautunut kauaksi alkuperäisestä itsestäänselvyydestään peruuttamattomalla tavalla.

Sovellukseen kutistettu ihminen on lopulta luonteva korvata koneella, tekoälybotilla. Simulaatio elämästä voittaa elämän. Teknologian mahdollisuuksista on vasta raapaistu pintaa.

Antihumanismi on kieltämättä houkutteleva loukku. Lähes yhtä houkutteleva kuin humanismi.

Mikä helvetti näitä kakaroita riivaa, kun he eivät lisäänny?

Treffeillä voi käydä myös itsensä kanssa, näin kertoo asiantuntija, siis somevaikuttaja. Toisia treffejä ei tule.

Eivät ihmiset ole vapaaehtoisesti sinkkuja tai parisuhteessa, lapsettomia tai perheellisiä, seksittömiä tai seksillisiä. Ihmiset tekevät – tietämättään – sitä, mitä aika heiltä kysyy ja vaatii ja jättävät tekemättä sitä, mitä ei kysytä, ei vaadita.

Ihmisen toiminta perustuu tarpeeseen, ja etenkin pariutumistoiminta perustuu tarpeeseen par excellence. Ne konkreettiset, lineaariset, tarpeeseen perustuvat funktiot, jotka pariutumistoimintaan ovat liittyneet – selviytyminen, toimeentulo, lisääntyminen, muiden muassa –, ovat hämärtyneet, hävinneet, korvautuneet uusilla tai tarpeita täyttämään on ilmestynyt uusia tahoja. Tämä on ominaista liian pitkälle kehittyneille jälkiteollisille yhteiskunnille. Ihminen on vapautunut: se ei tarvitse toista ihmistä institutionaalisessa mielessä vaan on pudottautunut valtion, korporaatioiden ja teknologian pehmeään syliin.

Sillä me tarkoitamme vapautta.

Ja teille kristilliskonservatiiveille terveisiä: olette tekin putkinäköisiä, väärässä, syvästi, perin naurettavalla tavalla. ”Kulttuurimarxismi”, jos sellaisesta on ylipäätään mielekästä puhua, on väärä puu – sivuoire korkeintaan.

Pariutuminen on kaikkinensa menettänyt lineaarisen, havaittavan, konkreettisen funktionsa. Sellaisen toiminnan yrittäminen perustuu enää yksittäisiin mielijohteisiin, joita tulee ja menee. Siksi se ei ole kestävää, institutionaalista. Mielijohteet roikkuvat mutta eivät kiinnity mihinkään. Kun perustava, konkreettinen tarve ei ole ajava voima, toiminta muuttuu raskaan kivireen vetämiseksi. Hölmöjä ovat he, jotka rekeä vetävät, eivätkä tiedä tai edes pohdi vastausta kysymykseen: miksi. 

Vastausta voi olla vaikea löytää, mutta perimmäinen ongelma on jo se, että tuollainen kysymys tulee alati esitetyksi. Asia ei ole itsestäänselvyys vaan se muuttuu kysymykseksi. Ja kun asioista tehdään kysymyksiä, niiden metafyysinen olemus muuttuu perin tyystin ja kestävällä tavalla. Sama kehitys koskee esimerkiksi sukupuolta, josta on niin ikään muodostunut kysymys ja ”yksilön valinta”: ihmisen muuttuessa atomisoiduksi, vaihdettavaksi komponentiksi vailla muuta tarkoitusta kuin toimia korporaatioiden sielunravintona sillä on vihdoin ”vapaus valita”.

Jäljellä on kyllä yksi funktio, jota pysyväluonteinen pariutumistoiminta ajaisi, mutta sen mekanismit ovat niin epälineaarisia, mahdottomia havaita ja ymmärtää, että ihminen päätyy toimimaan sen kohdalla – niin kuin kaikkien muidenkin tähän funktioon liittyvien toimien kohdalla – varsin odotetulla tavalla. Siis pahoinpitelemään itseään. Tämäkään ei ole järjestelmälle ongelma – päinvastoin: valtion, korporaatioiden ja teknologian syli on lämmin. Ihminen kirjataan hoito-ohjelmaan. 

Siellä on hyvä olla, vapaana.

Vauvankäyttöohjeet

Onnittelut valinnasta, olette valinneet laatua, kestävyyttä ja ylellisyyttä!

Rakkaat näköradion kuulijat, olen saanut paljon vihaista ja turhautunutta kansalaispalautetta siitä, että valtio ei ole toimittanut vauvojen mukana käyttöohjeita. Että ihmisnisäkäs tulla tupsahtaa maailmaan ilman mitään, on vallankäyttöä ja eriarvoistavaa. Pitäisikö minulla mukamas olla jossain DNA:ssa koodattuna se, mitä nisäkkään kanssa tulisi tehdä, te kysytte – ja aivan aiheesta!

Vanhemmuuden oletetaan olevan jotain, jonka ihminen osaisi luonnostaan. Nämä ovat just niitä rakenteita, rakenteita, rakenteellisia rakenteita, joista puhutaan ja jotka ovat niin kovin vahingollisia, meille kaikille. Voitteko kuvitella, luonnostaan! Voi olla mahdollista, että ihan lähihistoriassa se ohjekirja on jostain syystä tipahtanut sieltä äitiyspakkauksesta pois. Että aiemmin se olisi siellä ollut – nimittäin jollain ihmeellisellä tavallahan ihminen on selvinnnyt ja lisääntynyt tällä maapallolla, ilmeisesti melko pitkään.

Mutta onneksi teillä on minut. On aika korjata nämä valtion vääryydet, joten minäpä kerron teille vauvankäyttöohjeet!

Ihmisnisäkkään jälkeläinen on surkea olento, pitkään, ja parhaimmillaankin koko ikänsä. Onnittelut valinnasta, olette valinneet laatua, kestävyyttä ja ylellisyyttä!

Päättymättömäksi projektiksi minä sitä kutsuisin. Päivästä toiseen jälkeläinen ottaa sen, minkä antaa. Se syö mutta ei osaa käyttää mikroa. Se nukkuu mutta itkee. Se konttaa, kun sen pitäisi kävellä. Se makaa, kun sen pitäisi seistä.

Sitä koulutetaan, leiritetään, sivistetään, uudelleenkoulutetaan, eikä siitä ikinä tule valmis, mutta vanhempiaan hän jaksaa hävetä. Siinä palkka.

Surkeaksi ovat sairaat, katkerat ja yksinäiset journalistit onnistuneet vauvan ja vauva-arjen brändin rakentaa. Kannattaako heitä kuunnella – noita elämästä vieraantuneita, syntetisoituja kaupunkilaiskyklooppeja, jotka majailevat lasisessa talossa, syövät kalliita lounaita ja esiintyvät niin kovin tärkeinä?

***

Mistä vauvoja saa, saako niitä Prismasta ja saako niistä tuplabonukset, te pohditte. On syytä huomata, että yleensä vauvoja ei hankita Prismasta, sillä pakastealtaat on varattu mm. kokonaisille broilereille ja kalkkunoille. Vauvaa ei yleisesti ottaen ole kannattavaa hankkia pakastettuna – niiden vitamiiniarvot pysyvät parempina tuoreena.

Ja vaikka vauvoja voisikin toisinaan hankkia Prismasta, niistä ei saisi tuplabonuksia, kuten ei Veikkauksen arvoista, yli 1,2% alkoholia sisältävistä juomista eikä tupakkatuotteista.

Parhaiten vauva säilyy valolta ja kosteudelta suojattuna huoneenlämmössä. Huoneen lämpö riippuu huoneesta, josta lämpö mitataan. Tarkemmin: huoneen lämpötilasta! Ja se ei ole vakio!

Vauvaa ei saa missään nimessä kuivattaa mikroaaltouunissa taikka uunissa. Uuni voi kärsiä vaurioita!

Mutta en minä kohdista kritiikkiäni suinkaan vauvoja kohtaan – pehmeitä, suloisia vaahtokarkkejahan he ovat. Jätän kritiikin vauvoja kohtaan ihmisvihaajille, noille alhaistakin alhaisemmille, luolissaan kyräileville selkäänpuukottajille.

Surkea kohtalo on kuitenkin tuottaa jälkeläisiä maailmaan, joka ei tarvitse ihmistä. Se on taakka valtiontaloudelle: johonkin nämä ihmiset lohduttomine päämäärineen on sijoitettava, jotain heille on keksittävä. Vauva ei ole halpa ja riskitön projekti, investointinakin se on hyvin riskialtis! Lasta varten on romantisoitava tulevaisuudesta, vannottava väärä vala, rakennettava kulissit ja palkattava ihmisiä pitämään ne pystyssä. Ja kuitenkin: reunat repsottavat, talous murenee!

Vauvaa ei tule vahingossa pestä astianpesukoneessa kattiloiden kanssa – vaikka äkkiseltään tämä kuulostaisi veden ja luonnon säästämiseltä.

Vauvaa ei tule pestä pyykinpesukoneessa värillisten pyykkien kanssa – vauvan luontainen väri saattaa kärsiä vaurioita.

Vauvaa ei tule siirtää jääkaappiin, mikäli vauvalle kehittyy kuumetta – jääkaapin kylmälaitteistoa ei ole suunniteltu kuumeisia vauvoja varten.

***

Vauvaa on alusta pitäen opetettava yrittäjämäiseksi, joustavaksi, resilientiksi. Sitä on heiteltävä seinään kuin superpalloa, jotta se kehittää kyvykkyyttään palautua takaisin muotoonsa – jotta se kehittää kyvykkyyttään ottaa iskuja vastaan – jotta se kestää iskut, joita tyhjyys ja merkityksettömyys aamuöisin sängyn alta uusliberaalia ihmistä kohtaan kohdistavat. 

Se on mahtavin palvelus, mitä vauvalle voi tehdä.

Vauvan verkostoitumiskyvykkyyttä on vaalittava: on opetettava tarttumaan kaikkiin liaaneihin ja roikkumaan niissä pelkän peukalon varassa, takertumaan kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin laajentaa verkostoa, on kuljetettava vauvaa foorumista toiseen, tehtävä sille LinkedIn-tili, opetettava se puhumaan lempinimillä ja huonolla suomen ja englannin sekoituksella. 

Se on mahtavin palvelus, mitä vauvalle voi tehdä.

Vauvalle on opetettava heti alusta alkaen keinoja, joilla vauva voi muodostaa itsestään mielenkiintoista ja merkityksellistä dataa, jota korporaatiot voivat sitten hyödyntää ja josta vauva voi kuvitella itse hyötyvänsä. Spotify Wrappedista on hyvä aloittaa – uuh, ihanaa dataa minusta, on vauva saatava fiilistelemään mieluiten mahdollisimman varhain. Näin vauvasta voi kasvaa vähitellen tehokas datasubjekti korporaatioiden hallitsemaan maailmaan.

Se on mahtavin palvelus, mitä vauvalle voi tehdä.