Tekijä: Juuso Kokkonen

Nousu, sota ja lasku

Laskun aika ei ole, vielä.

Eurooppa, Puutarha, sivistyksen, kukoistuksen, jalojen arvojen, demokratian, rauhan puolestapuhuja –  se tarvitsee tasaisin väliajoin annoksen kovia huumeita, suoraan suoneen. 

Sotaan valmistautuminen on huumetta, kovaa sellaista. Se tuottaa terävimmän, puhtaimman nousun.

Sotaan on mahdotonta valmistautua niin että sota vältettäisiin. Sota tarkoittaa laskua. 

Mutta sen aika ei ole vielä. 

Sota on se lääkehaitta, jonka Jumala on kaiken kattavaan sivistykseen sisällyttänyt. Näin lääke tulee  kumonneeksi oman vaikutuksensa.

Mutta aina on plasebovaikutus, potilaan oma hallusinaatio, harhakuva. Se tuntuu hyvältä.

EU:n ja Naton avulla yhdistetty Eurooppa ei ole omasta riippuvuudestaan päässyt eroon, vaikka pitkään niin luuli. 

Löytyi sittenkin uusvanha tapa hankkia tarvittavia tuotteita katukaupasta. 

Kun ainetta tarvitaan, sitä saadaan. Ja jos sitä on saatavilla, sitä kohtaan ilmenee tarve. 

Eturistiriitoja ei tarvita ennakkoehtona, ne voidaan keksiä, luoda. Sitä varten on eliitti. He saavat tästä palkkansa.

Yhdistetty eliitin Eurooppa saattaa osoittautua poliittisen historian yhdeksi vaarallisimmista projekteista. Maanosan patoutunut addiktio on nyt sullottu yhteen, jaetun hulluuden piiriin.

Eliitin kollektiivinen mielentila, jossa rauhanrahastosta tuetaan sotaa, on häiriintynyt pysyvällä, lopullisella tavalla. Lopullisuus tarkoittaa sotaa.

Sota tapahtuu, koska muutakaan ei voida eikä kyetä.

Pakoreittien markkinasta

Maailmamme rakentuu harmoniassa elävistä vierekkäisistä kuplista, jotka kiihtyvät ylikierroksille, jotta töitä olisi.

Joutenolossa, jossa pakoreitit on visusti padottu, joutuu ennemmin tai myöhemmin kohtaamaan sen, mitä tavallisesti alati pakenee rakentamalla aina vain lisää pakoreittejä.

On syntynyt mahtava pakoreittien markkina, jonka lumo etäännyttää joutenolosta. Markkina suosii tarpeetonta häsellystä.

Hautakammiot vuorataan kylmäverisen tehokkaasti ja järkevästi niin, ettei vahinkoa pääse edes vahingossa tapahtumaan. 

Kaiken keskellä olisi nähtävä jossain jotain mieltä, jotain, mitä kohti astella. Ja kuitenkin järki sanoo vain, että sitä, mitä kannattaisi tehdä, ei kannata tehdä.

Näyttäisi siltä, että kaikki on tehty. Että tekemällä tekisi vain hallaa sille, mitä on tehty. Näin on tilanne ollut pidemmän aikaa. Silti on tehty, hallaa.

Työtä ilmenee loputtomasti vain niissä hetkissä, kun työpaikalla muutkin ovat töissä. Kun on käynnissä sopivanhenkinen itseään ruokkiva, kollektiivinen puuhastelu.

Työ loppuisi sillä hetkellä, kun älyttäisiin olla avaamatta tietokonetta ja teamsia.

Samalla tavoin loppuvat pandemiat, kun lopetetaan testaaminen.

Ja yhtä lailla sodat loppuisivat, kun lopetettaisiin propagandan lukeminen.

Maailmamme rakentuu harmoniassa elävistä vierekkäisistä kuplista, jotka kiihtyvät ylikierroksille, jotta töitä olisi. Ja töitähän on, rahaakin on.

Ne molemmat ovat mielikuvituksen tuotteita, systemaattisesti markkinoituja, siis kauppansa tekeviä.

Työ ja raha suojaavat joutenololta, mielentilalta, joka saattaisi tehdä ne tyhjäksi, ja jota siksi on siis paettava.

Ratkaisuksi on tarjottava kuplan etsimistä. Ja kun kuvittelee sellaisen löytäneensä, on siihen panostettava heti kuin hölmö, rakennettava itselle avovankila.

HS Visio ja filosofia

Kun työllä ei ole sisältöä, filosofi voi auttaa opettamalla ”ajattelun ajattelua”.

On jälleen lauantai, voittajakansalaisen viikon juhlapäivä.

Nimittäin lasitalossa sijaitseva korporaatio, sanan- ja lehdistönvapautemme ruumiillinen ilmentymä, ”the land of free press” -sloganistaan tunnettu Sanoma – ja tarkemmin eräs tämän massiivisen sanomalehtiministeriön alaosastoista, siis Helsingin Sanomat – julkaisee voittajakansalaisten virallisen ja viikottaisen liitteen varsinaisen lehden välissä, siis HS Vision.

Kun yhteiskunta jakautui voittajiin ja häviäjiin, voittajille tehtiin oma lehti. Se tuottaa enemmän taloudellista kannattavuutta. Historian, sitä paitsi, kirjoittaa aina voittaja.

On muistutettava siitä, kuinka Wikipedia määrittelee sanan visio:

”Alun perin visio on tarkoittanut näkyä tai harhanäkyä, erityisesti uskonnollisessa tai huumavilla aineilla saavutetussa hurmostilassa koettua.”

HS Visio on niin täynnä pöhinää, että kun lehden ottaa käteen, se haihtuu pölyksi ilmaan. Mutta voittajakansalainen voi lehden lukea aina internetistä, siis uudella iPadilla ja siinä olevalla HS-sovelluksella, joka ilmoittaa voittajakansalaiselle aina, kun HS Visio julkaisee uusia voittajatarinoia voittajakansalaisen fiilisteltäväksi.

HS Visio on kaikille teille työelämän apinoille, tietotyöläisille, ajattelutyötä tekeville, kuluttajille – osta uusi, uuuuuh, sähköauto, siis Tesla, osta –, habitstäkkääjille, teknologiaintoilijoille, sijoittajille, rahastosijoittajille, kiinteistösijoittajille, arjen optimijoille, arjen sankareille, neroille, tekoälyintoilijoille.

Otsikoissa käytetään pistettä. Piste.

***

Nyt oli HS Visio löytänyt voittajien leiristä filosofin. Filosofi oli perustanut yrityksen, jonka toinen yritys oli ostanut – siis tuleva korporaatio! – ja jonka toimialana on toisten yritysten valmentaminen.

Filosofin perustaman yrityksen nimi on Filosofian Akatemia.

Yritys, sen nimi ja toimiala kertovat varsin seikkaperäisesti, mitä riutuvasta kapitalismista ja vallitsevasta yhteiskuntajärjestelystämme on hyvä tietää.

Näyttäisi siltä, että filosofiakin voisi, sittenkin, löytää tässä sekamelskassa paikkansa. Sen tehtävänä olisi se, mitä konsultit ovat tehneet vuosikymmeniä, toki hieman uudenlaisella brändillä, termeillä ja sanoilla. Niillä tämä järjestelmä toimii, vielä. Filosofian julkikuvaa päivitetään, vastaamaan ajan henkeä.

Koskaan ei tule aliarvioida ihmisen kykyä luoda uutta metatason työtä – tai metametatason työtä!

Filosofian tulevaisuus ja toivo on siis siinä, että sen avulla voidaan auttaa työntekijöitä ajattelemaan sellaisissa yrityksissä, joiden toimialana on ”ajattelu”. Tällaisissa yrityksissä työskentely voi olla kuormittavaa, koska on stressiä, kiirettä, muutosta, neuvotteluja, muutosneuvotteluja, palavereja, etäpalavereja, Teamsia, Zoomia, jaettuja kansioita pilvipalveluissa, projekteja, projektisuunnitelmia, projektiryhmiä, projektiraportteja, slaideja, lisää slaideja, hei visuaalisesti tosi tyylikkäitä noi sun slaidit.

Ne ovat työn sisältö. Työllä ei ole sisältöä.

Kun työllä ei ole sisältöä, filosofi voi auttaa opettamalla ”ajattelun ajattelua” (ootteko hei kattonu ne Esa Saarisen luennot Aalto-yliopistossa, ootteko?), jonka avulla työntekijä voi terapioida itseään sitä ahdistusta vastaan, joka kumpuaa mitättömyydestä, tyhjyydestä.

Tämä kaikki kasvattaa bruttokansantuotetta.

Filosofi voi opettaa työntekijöille, kuinka synnyttää uutta, intuitiivista ajattelua. Se vaatii, kuulemma, aikaa puoli tuntia viikossa ja sitä, että laittaa vastamelukuulokkeista (kalliista ja hyvistä, olettaisin?) soimaan ”vaikka meren kohinaa ja antaa ajatuksen juosta ilman virikkeitä”.

Kuitenkin, mitä ilmeisemmin, ajattelun on pysyttävä tietyissä, ennalta määrätyissä raameissa. Sen ei saa antaa paeta niille vesille, jossa alkaisi ajattelemaan vallitsevan järjestelyn tyhjyyttä, absurdiutta ja hulluutta. Ei, ajattelun on sen sijaan oltava tuottavaa, innovatiivista. Mielen tulee ”löytää eri asioiden välille yllättäviä, uusia yhteyksiä”. Sitä on ajattelu, filosofinen ajattelu, sitä se on, ja se tapahtuu vastamelukuulokkeet päässä se filosofinen ajattelu.

Kun mikä tahansa järjestelmä riutuu henkitoreissaan, se viimeisillä voimillaan sulauttaa ensin kaiken sisäänsä ennen kuin se kaatuu.

Vauvankäyttöohjeet

Onnittelut valinnasta, olette valinneet laatua, kestävyyttä ja ylellisyyttä!

Rakkaat näköradion kuulijat, olen saanut paljon vihaista ja turhautunutta kansalaispalautetta siitä, että valtio ei ole toimittanut vauvojen mukana käyttöohjeita. Että ihmisnisäkäs tulla tupsahtaa maailmaan ilman mitään, on vallankäyttöä ja eriarvoistavaa. Pitäisikö minulla mukamas olla jossain DNA:ssa koodattuna se, mitä nisäkkään kanssa tulisi tehdä, te kysytte – ja aivan aiheesta!

Vanhemmuuden oletetaan olevan jotain, jonka ihminen osaisi luonnostaan. Nämä ovat just niitä rakenteita, rakenteita, rakenteellisia rakenteita, joista puhutaan ja jotka ovat niin kovin vahingollisia, meille kaikille. Voitteko kuvitella, luonnostaan! Voi olla mahdollista, että ihan lähihistoriassa se ohjekirja on jostain syystä tipahtanut sieltä äitiyspakkauksesta pois. Että aiemmin se olisi siellä ollut – nimittäin jollain ihmeellisellä tavallahan ihminen on selvinnnyt ja lisääntynyt tällä maapallolla, ilmeisesti melko pitkään.

Mutta onneksi teillä on minut. On aika korjata nämä valtion vääryydet, joten minäpä kerron teille vauvankäyttöohjeet!

Ihmisnisäkkään jälkeläinen on surkea olento, pitkään, ja parhaimmillaankin koko ikänsä. Onnittelut valinnasta, olette valinneet laatua, kestävyyttä ja ylellisyyttä!

Päättymättömäksi projektiksi minä sitä kutsuisin. Päivästä toiseen jälkeläinen ottaa sen, minkä antaa. Se syö mutta ei osaa käyttää mikroa. Se nukkuu mutta itkee. Se konttaa, kun sen pitäisi kävellä. Se makaa, kun sen pitäisi seistä.

Sitä koulutetaan, leiritetään, sivistetään, uudelleenkoulutetaan, eikä siitä ikinä tule valmis, mutta vanhempiaan hän jaksaa hävetä. Siinä palkka.

Surkeaksi ovat sairaat, katkerat ja yksinäiset journalistit onnistuneet vauvan ja vauva-arjen brändin rakentaa. Kannattaako heitä kuunnella – noita elämästä vieraantuneita, syntetisoituja kaupunkilaiskyklooppeja, jotka majailevat lasisessa talossa, syövät kalliita lounaita ja esiintyvät niin kovin tärkeinä?

***

Mistä vauvoja saa, saako niitä Prismasta ja saako niistä tuplabonukset, te pohditte. On syytä huomata, että yleensä vauvoja ei hankita Prismasta, sillä pakastealtaat on varattu mm. kokonaisille broilereille ja kalkkunoille. Vauvaa ei yleisesti ottaen ole kannattavaa hankkia pakastettuna – niiden vitamiiniarvot pysyvät parempina tuoreena.

Ja vaikka vauvoja voisikin toisinaan hankkia Prismasta, niistä ei saisi tuplabonuksia, kuten ei Veikkauksen arvoista, yli 1,2% alkoholia sisältävistä juomista eikä tupakkatuotteista.

Parhaiten vauva säilyy valolta ja kosteudelta suojattuna huoneenlämmössä. Huoneen lämpö riippuu huoneesta, josta lämpö mitataan. Tarkemmin: huoneen lämpötilasta! Ja se ei ole vakio!

Vauvaa ei saa missään nimessä kuivattaa mikroaaltouunissa taikka uunissa. Uuni voi kärsiä vaurioita!

Mutta en minä kohdista kritiikkiäni suinkaan vauvoja kohtaan – pehmeitä, suloisia vaahtokarkkejahan he ovat. Jätän kritiikin vauvoja kohtaan ihmisvihaajille, noille alhaistakin alhaisemmille, luolissaan kyräileville selkäänpuukottajille.

Surkea kohtalo on kuitenkin tuottaa jälkeläisiä maailmaan, joka ei tarvitse ihmistä. Se on taakka valtiontaloudelle: johonkin nämä ihmiset lohduttomine päämäärineen on sijoitettava, jotain heille on keksittävä. Vauva ei ole halpa ja riskitön projekti, investointinakin se on hyvin riskialtis! Lasta varten on romantisoitava tulevaisuudesta, vannottava väärä vala, rakennettava kulissit ja palkattava ihmisiä pitämään ne pystyssä. Ja kuitenkin: reunat repsottavat, talous murenee!

Vauvaa ei tule vahingossa pestä astianpesukoneessa kattiloiden kanssa – vaikka äkkiseltään tämä kuulostaisi veden ja luonnon säästämiseltä.

Vauvaa ei tule pestä pyykinpesukoneessa värillisten pyykkien kanssa – vauvan luontainen väri saattaa kärsiä vaurioita.

Vauvaa ei tule siirtää jääkaappiin, mikäli vauvalle kehittyy kuumetta – jääkaapin kylmälaitteistoa ei ole suunniteltu kuumeisia vauvoja varten.

***

Vauvaa on alusta pitäen opetettava yrittäjämäiseksi, joustavaksi, resilientiksi. Sitä on heiteltävä seinään kuin superpalloa, jotta se kehittää kyvykkyyttään palautua takaisin muotoonsa – jotta se kehittää kyvykkyyttään ottaa iskuja vastaan – jotta se kestää iskut, joita tyhjyys ja merkityksettömyys aamuöisin sängyn alta uusliberaalia ihmistä kohtaan kohdistavat. 

Se on mahtavin palvelus, mitä vauvalle voi tehdä.

Vauvan verkostoitumiskyvykkyyttä on vaalittava: on opetettava tarttumaan kaikkiin liaaneihin ja roikkumaan niissä pelkän peukalon varassa, takertumaan kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin laajentaa verkostoa, on kuljetettava vauvaa foorumista toiseen, tehtävä sille LinkedIn-tili, opetettava se puhumaan lempinimillä ja huonolla suomen ja englannin sekoituksella. 

Se on mahtavin palvelus, mitä vauvalle voi tehdä.

Vauvalle on opetettava heti alusta alkaen keinoja, joilla vauva voi muodostaa itsestään mielenkiintoista ja merkityksellistä dataa, jota korporaatiot voivat sitten hyödyntää ja josta vauva voi kuvitella itse hyötyvänsä. Spotify Wrappedista on hyvä aloittaa – uuh, ihanaa dataa minusta, on vauva saatava fiilistelemään mieluiten mahdollisimman varhain. Näin vauvasta voi kasvaa vähitellen tehokas datasubjekti korporaatioiden hallitsemaan maailmaan.

Se on mahtavin palvelus, mitä vauvalle voi tehdä.

EU:n digitaalinen identiteettilompakko – Uudenlainen infrastruktuuri tiellä kohti ”datavaltiota”?

Tie on kovin näyttävästi auki kohti yhä syvenevää ja lisääntyvää datan keräämistä ja sen hyödyntämistä.

Euroopan unioni on saattamassa käytäntöön EU:n digitaalista identiteettilompakkoa. Valtiovarainministeriön mukaan ”lompakkosovellus helpottaisi arjen asiointia sekä digitaalisissa palveluissa että perinteisessä käyntiasioinnissa”. Sitä voisi käyttää käyttäjän identifioimiseksi niin viranomais- kuin yksityisissäkin palveluissa, verkossa ja sen ulkopuolella. Euroopan komissio mainostaa digitaalisen identiteetin vahvistavan sekä turvallisuutta että yksityisyyttä.

Onko kyseessä Troijan hevonen? Usein turvallisuus ja kansalaisten yksityisyys on nähty vastakkaisina voimina: kun lisäämme turvallisuutta, joudumme jollain tavalla heikentämään kansalaisten yksityisyyttä taikka vapautta. Kyse ei tietysti ole täysin kategorisesta nollasummapelistä.

Toistaiseksi asian suhteen joudutaan liikkumaan paljon spekulaation tasolla, sillä tarkemmin se, miten uutta digilompakkoa implementoidaan käytännössä, on vielä hämärän peitossa. On kuitenkin syytä suhtautua uudenlaiseen julkisen hallinnon digitaaliseen infrastruktuuriin kriittisesti, sillä digitalisaatio ja datan kerääminen myös mahdollistavat uudenlaisia, tehokkaampia hallinnan muotoja, jotka voivat kutistaa ihmisten yksityisyyttä.

Kun geopoliittiset palaset ovat viime vuosikymmeninä liikahdelleet, ja Yhdysvaltojen asema heikentynyt suhteessa Kiinaan, moni on alkanut näkemään Kiinaa kaikkialla. Kuin jonkinlainen ”Kiinan malli” olisi levittäytymässä globaalisti.

Kiinan sosiaalista luototusjärjestelmää (social credit system) käsittelevässä artikkelissa Cheung ja Chen (2022) määrittelevät ”datavaltioksi” (datastate) hallinnon mallin, joka ”mahdollistaa valtiolle kokonaisvaltaisen kansalaisten valvonnan, arvioinnin ja kontrolloinnin datafikaation kautta ja joka jättää kansalaisille vähän tilaa puolustaa omaa autonomiaa”. Kirjoittajat huomauttavat, että kiinalaista luototusjärjestelmää, joka on heidän mukaansa liukumassa kohti datavaltiota, ei tulisi pitää vain erillisenä ääriesimerkkinä, joka ei voisi toistua muualla. Sen sijaan Cheung ja Chen huomauttavat, että kontrolloimaton, dataan pohjaavan valvonnan kehittyminen voi johtaa sellaiseen ekosysteemiin, joka tarjoaa datavaltiolle suotuisaa maaperää.

Joitain pelkoja ja arvioita on jo esitetty, että Euroopan unionin identiteettilompakko olisi kylvämässä tällaista maaperää. ”Kiinan malli” leviää! Euroopan parlamentin jäsen Mikuláš Peksa esittää, että ratkaisevaa on kyseisen infrastruktuurin arkkitehtuuri. Yhteen, keskitettyyn tietokantaan perustuva infrastruktuuri voisi mahdollistaa kansalaisten profiloinnin Kiinan tapaan. MEPit Rob Rooken ja Rob Roos ovat huolissaan siitä, että eri palveluntarjoajat saisivat käsiinsä enemmän tietoa kansalaisista kuin tällä hetkellä, mikä heikentäisi kansalaisten voimaa suhteessa hallituksiin ja suuriin yrityksiin.

Kuten Roos, myös poliittisen filosofian tutkija David Thunder The Freedome -blogissaan pohjaa huolensa parin vuoden takaiseen koronapassiin. Thunder spekuloi sillä, että uusi infrastruktuuri ruokkisi ns. tuuppauspolitiikkaa (nudge), jolla hallinto pysyisi ohjaamaan kansalaisia toimimaan hallinnon haluamalla tavalla. Yli 500 tieteilijän ja tutkijan ryhmä puolestaan esitti kirjeessään niin ikään ongelmakohtia muun muassa yksityisyyden ja kansalaisten profiloinnin kannalta.

Tietystä utilitaristisesta näkökulmasta digitaalisen identiteettilompakon implementoiminen voisi vaikuttaa järkevältä. Hyötyjä ovat muun muassa turvallisuus, yhtenäistäminen, standardisoiminen ja käyttäjän kannalta ”kätevyys”. Siis on kyllä niin, että digitalisaation jyrätessä viime vuosina varsin nopeasti eri toimintoihin ja palveluihin, tietyt standardit ovat kenties puuttuneet.

Mutta kun tätä yksittäistä digitaalista infrastruktuuria katsotaan laajemmassa perspektiivissä, esiin nousee perusteltuja kysymyksiä. Datan keräämisen ja hyödyntämisen imperatiivi on vallitsevassa datataloudessa ja -yhteiskunnassa hyvin voimakas. Toisaalta houkutus erilaisten käyttäytymispsykologiaan perustuvien hallinnanmuotojen suuntaan on ollut nähtävissä aiemmin myös Suomessa (ks. Ylöstalo & Otonkorpi-Lehtoranta 2021). Kun tähän yhtälöön ynnätään ylipäätään Euroopan unionin demokratian liukuminen yhä enemmän kohti ”Kiinan mallia” (Eskelinen 2019), teknokratian digi-innovaatioihin on syytä suhtautua varauksella.

Acemoglu ja Robinson (2020) kirjoittavat Kapea käytävä -teoksessaan vapauden tilasta ja sen ehdoista yhteiskunnassa. Heidän mukaansa yhteiskunnan on juostava pysyäkseen mukana valtion kasvavan vallan rinnalla – muutoin kahlehdittu Leviathan voi muuttua despoottiseksi.

Mistä tässä suhteessa EU:n digilompakossa on lopulta kyse? Vahvistuuko keskusvallan asema suhteessa kansalaisiin vähitellen tavalla, joka kaventaa kansalaisten vapauksia? Vai onko kyseessä vilpitön yritys uuden infrastruktuurin avulla todella parantaa kansalaisten asemaa vallitsevassa digitalisoituneessa yhteiskunnassa esimerkiksi suhteessa yrityksiin? Mikä tässä kaikessa on suurten yritysten asema: kenen leirissä ne peliä pelaavat?

Datatalouden ja -yhteiskunnan moottoreina ja vallitsevan infrastruktuurin portinvartijoina suuryritykset tuovat klassiseen poliittiseen teoretisointiin – joka, kuten Acemoglulla ja Robinsonilla, usein tarkastelee valtiovallan ja yksilön suhdetta – uusia sävyjä ja uutta dynamiikkaa.

Mitä tästä kaikesta seuraa? Tie on kovin näyttävästi auki kohti yhä syvenevää ja lisääntyvää datan keräämistä ja sen hyödyntämistä. Imperatiivi on vahva, ja se vetää mukaansa kaikenlaisia toimijoita. Yksittäinen kansalainenkin imperatiivin edessä polvistuu, hymyssä suin: kyllähän data kertoo kaikkea jännittävää ja mielenkiintoista, minusta itsestäni.

Lähteitä

Acemoglu, D. & Robinson, J. A. (2020). Kapea käytävä: Valtiot, yhteiskunnat ja vapauden kohtalo. (suom. Pietiläinen, K.) Terra Cognita.

Cheung, A. S. Y., & Chen, Y. (2022). From Datafication to Data State: Making Sense of China’s Social Credit System and Its Implications. Law & social inquiry, 47(4), 1-35. https://doi.org/10.1017/lsi.2021.56

Eskelinen, T. (2019). Demokratia utopiana & sen vastavoimat. Vastapaino.

Euroopan komissio. (2023). European Digital Identity. Luettavissa: https://commission.europa.eu/strategy-and-policy/priorities-2019-2024/europe-fit-digital- age/european-digital-identity_en

Valtiovarainministeriö. (2023). EU:n neuvosto ja parlamentti ovat päässeet sopuun eurooppalaista lompakkosovellusta koskevasta lainsäädännöstä. Luettavissa: https://vm.fi/- /radet-och-parlamentet-har-natt-overenskommelse-om-lagstiftningen-om-en-europeisk- digital-planbok

Ylöstalo, H. & Otonkorpi-Lehtoranta, K. (2021). Politiikkakokeilut psykologisena hallintana. Teoksessa: Brunila, K., Harni, E., Saari, A. & Ylöstalo, H. (toim.) Terapeuttinen valta: Onnellisuuden ja hyvinvoinnin jännitteitä 2000-luvun Suomessa. Vastapaino.

Kansan kroonisesta sairaudesta

Suomi, tuo pohjolan joutomaa, jonka yli tasaisin väliajoin kävellään muina miehinä, isompien tahojen nimissä.

Kun kansakunta sairastui, syyksi paljastui Hollywood-elokuvista leviävä patogeeni. Rokotettakaan ei ole, se ei kannattaisi, taloudellisesti.

Mutta patologiat ulottuvat syvemmälle, itsetunto-ongelmiin. Siihen, että tämä maanpahanen ei ole muuta kuin heikko keksintö, kirjoihin kirjattu tarina. Suomi, tuo pohjolan joutomaa, jonka yli tasaisin väliajoin kävellään muina miehinä, isompien tahojen nimissä.

Sillä aikaa joutomaa luulee olevansa iso, tärkeä, merkittävä. Se on väärin. Joutomaa on joutomaa.

Traumatisoituneesta lapsesta ei voi kasvaa kuin traumatisoitunut, ikuinen nuori. Kaksi ministeriä kilpailee, kumpi pääsee estradille keräämään irtopisteet, nostamaan valheellista itsetuntoaan.

Lopulta siellä ovat molemmat, toinen näyttää sihteeriltä, kokonaisuus sketsiltä. Joutomaa lensi meren tuolle puolen, häpeän sai aikaan. Mutta ehkä kaksikon työura on tulevaisuudessa taattu, ei tarvitse hanttihommia tehdä. Ovia on auki, jumankauta, Amerikkaan.

Tunkekaa perseeseen se amerikkanne!

Ilmoittauduimme vapaaehtoisesti sodan uudeksi eturintamaksi, turvallisuuden nimissä. Valtiomme johto ei läpäisisi PISA-testiä. 

Sopimus allekirjoitettiin, hymy oli leveä.

Tällaista itsetuhoa voi esiintyä vain maassa, joka on ollut kroonisesti sairas vuosikymmeniä ja joka siksi ei kykene muuhun kuin itsensä vahingoittamiseen. Mielenterveyden kriisi on käsin kosketeltavissa.

Miksi psykoterapeuttien kouluttaminen on niin kallista?

Faktantarkastaja

Kukapa nyt käyrää tietoa haluaisi ostaa?

Kop kop, hyvää päivää, olen faktantarkastaja ja tulin tarkastamaan taloudessanne asustavat faktat.

Eihän taloudessa ole ollut tai siellä jaettu disinformaatiota?

Joudun tarkastamaan teidän kirjahyllynne ettei sieltä löydy Maria Nordinin kirjoja.

Jahas, tuon Orwellin kohdalla joudutaan nyt puuttumaan asiaan sillä tavoin, että Orwellista on kyllä sallittua lainata otteita mutta niitä otteita ei ole sallittua käyttää kuvaamaan tätä meidän vallitsevaa yhteiskunnallista ja poliittista järjestystä täällä Puutarhassa, näet me olemme todenneet sellaisten vertausten yksinkertaisesti olevan disinformaatiota. 

No mutta täältähän löytyy oikein filosofiaakin, mutta olkaahan varovaisia sellaista lukiessanne – odottakaas, kun laitan näihin sellaisen varoitustekstin ja muistutuksen siitä, mistä löytyy luotettava tiedonlähde, katsos tuossa tarrassa on tuollainen QR-koodi, jolla sitten voi kirjaa lukiessa lukea samalla luotettavampaa ja päivitettyä tietoa tuolta internetistä. Mutta siis suosittelen filosofian lukemista, sehän on mukavan sivistävää ja mieltä avartavaa, mutta jos sitä liian kirjaimellisesti lukee, niin siitä voi tulla näet uhka itselle, omalle terveydelle sekä laajemminkin yhteiskunnalle. Näet esimerkiksi Kantin periaatteet oman järjen käytöstä pätevät kyllä yhä, mutta näinä aikoina järjenkäyttö on pitänyt täsmentää hieman uudella tavalla, katsos kehitys kehittyy ja näin, niin se järjenkäyttö tarkoittaa vain niihin tietolähteisiin luottamista, jotka me olemme määritelleet luotettaviksi, ja luotettavia ne ovat siksi että ne eivät jaa disinformaatiota, siis esitä vaihtoehtoisia, siis vääriä, näkökulmia tai seikkoja, siis. Nehän ovat uhka demokratialle, olettehan siitä tietoisia, olettehan.

Katsos, kun on tuo internet, se on hirvittävän iso paikka ja kuka tahansa voi kirjoittaa ja julkaista siellä mitä tahansa, niin eihän siinä pieni ihminen pysy enää mukana eikä tiedä, mihin tässä pitäisi uskoa ja mihin olla uskomatta, kun on niin valtavasti kaikkea tarjolla. Siksi on näet tärkeää, että me yhdessä sitten määrittelemme tai siis kerromme teille, että mikä on totta ja mikä ei, ikään kuin standardisoimme tiedon. Demokratiaahan tässä me kaikki suojelemme, yhteisellä asialla, ja kyllähän tällainen kognitiivinen turvallisuus on osa tätä kaikkea muuta turvallisuutta mitä meillä on demokratiassa muutenkin, ja nykyisin entistä tärkeämpi tuon internetin, somen ja disinformaation myötä tämä turvallisuuden aspekti. Ja onhan moni muukin asia standardisoitu, kuten vihannekset. Kuka nyt käyriä kurkkuja haluaisi ostaa? Kuluttajallehan tilanne on paljon mieluisampi, kun kurkut ovat samanlaisia, tuttuja ja turvallisia kaikkialla, ja niiden laatua valvotaan tarkasti. Ihan sama asia on kyseessä nyt tämän informaation kohdalla – kukapa nyt käyrää tietoa haluaisi ostaa?

Ja katsos, jossain diktatuureissa ja sen sellaisissa pahoissa valtioissa ne pahat johtajathan käyttävät tällaisia tilanteita hyödykseen ja sensuroivat kaiken hallintoa uhkaavan ja sitä kritisoivan sisällön, rajoittavat sananvapautta – siis ihmisoikeuksia! – ja vain orjuuttavat kansaa. Mutta sitten tällaisissa demokratioissa – eikö olekin upea keksintö, demokratia!? – tällaistahan ei voi tapahtua, siis koska demokratiassa kansa hallitsee itseään, ja sitten tulee vaalit, joissa kansa voi aina äänestää nykyiset hallitsijat pois, paitsi silloin kun se olisi uhka demokratialle, siis tapahtuisi disinformaation vaikuttamana. Nämä kaksi asiaa, huomaatteko, liittyvät hyvin vinhasti toisiinsa!

No niin, jokos hahmotatte tämän kuvion, minusta tämä on hirveän selkeä ja looginen. Niin, ja kyllähän faktantarkastajien työ on koko ajan entistä tärkeämpää ja arvokkaampaa, näin olen kokenut kyllä asian, tulevaisuuden ammatti kyseessä – tämä ihan vinkiksi teidänkin jälkipolvellekin. Että tässä ollaan tosi tärkeiden asioiden ja arvojen – ennen kaikkea arvojen! – parissa, tekemässä hyvää, parempaa maailmaa.

Poliittisen barbarian turvallisuus

Nato-jäsenyys on alle vuodessa perustellut jo itsensä, tehnyt itsestään tarvittavan. Jäsenyys tuo turvan niitä uhkia vastaan, joita Nato-jäsenyydestä seuraa.

Väärät analogiat, väärään aikaan, koituvat kohtaloksi. Mutta hyvältä ne maistuvat, hetken.

Itsenäisyytensä menettäneessä, itsenäisesti sotaa kohti kulkevassa, murentuneessa kansakunnassa iltapäivälehtien sota-asiantuntijat kirjoittavat vaivihkaa itseään sodan eturintamaan.

Oman propagandan mukaan omat toimet ovat aina puolustuksellisia. Vihollinen toistaa omassa propagandassaan samaa viestiä.

Tahtotila on yhteinen, jaettu, vaikka sitä ei käsitetä.

Poliittisen barbarian Nato- ja EU-osavaltiossa diplomaattisten käytäntöjen halveksunta muuttuu sankarilliseksi, isänmaalliseksi. 

Kun pikkupoika on onnistunut salakuljettamaan Tallinnan satamamarketista nyrkkiraudan, naapurin pahamaineiselle kutosluokkalaiselle on soveliasta ja perusteltua räksyttää hetken aikaa ikkunan alla. Mitä sen jälkeen tapahtuu, tarina ei kerro.

Kun suurvallan joukot on aiemmin historiassa päästetty maahan, tuloksena on ollut muuta kuin turvallisuutta. Väitetään, että olisi vallinnut vaihtoehdottomuuden tila. Nykyhetki toistaa historiaa, ei kaikilta osin.

Nato-jäsenyys on alle vuodessa perustellut jo itsensä, tehnyt itsestään tarvittavan. Jäsenyys tuo turvan niitä uhkia vastaan, joita Nato-jäsenyydestä seuraa. Turva on sanoja, toiveita, haaveita – retoriikkaa.

On lisättävä turvattomuutta, jotta turvallisuus käy kaupaksi. Markkinamiehet ovat luoneet ongelman, tarpeen ja ratkaisun samaan pakettiin, myyneet sen asiasta ymmärtämättömälle vanhukselle hilavitkuttimineen ja kytkysopimuksineen.

Ostopäätöstä on kehuttava, myös naapureille.

Yhdysvaltojen syvään lojaalisuuteen liittolaisiaan kohtaan on maan poliittinen ja älyllinen eliitti itsensä ja murentuvan kansakunnan liimannut. Hyvä näin, Jumalan valittu kansakuntahan syvästi välittää muistakin kuin itsestään.

Korporaatioista ja yrittäjistä

Kuudessa päivässä korporaatio luo järjestyksen, seitsemäntenä etuasiakkuusohjelman ja älypuhelinsovelluksen.

On olemassa kahdenlaisia entiteettejä. Muita entiteettejä ei ole.

On korporaatioita ja yrittäjiä. Korporaatiot ovat aikoinaan olleet yrityksiä, yrittäjät ihmisiä. Mutta markkinat ovat tehneet tehtävänsä, kehitys kehittyy, näet, ja nyt olemme tässä.

Ihmisvihamielisessä hyvinvointivaltiossa hyvin voivat korporaatiot ja niiden liitännäiset, huonosti ihmiset.

Korporaatio on näkymätön voima, käsi, jalka, ruumis, ikuisuus. Kuudessa päivässä se luo järjestyksen, seitsemäntenä etuasiakkuusohjelman ja älypuhelinsovelluksen.

Niin etevä on korporaatio!

Korporaatioihin uskotaan, mutta korporaatioita ei voi nähdä. Harhaiseksi kutsuttakoon sitä, joka sellaisen on kertonut nähneensä. Niitä ei voi koskettaa, niiden kanssa ei voi keskustella. Niiden apua voi rukoilla – ja ehkä ne kuulevat. Mutta eivät ne kuuntele!

Korporaatio on ikuinen, pysyvä, totuus, tieto. Korporaatio vedättää, luo ongelmia ja ratkaisee niitä – ja silloin sitä ylistetään: oi korporaatio, kuinka ylevästi ratkaisit tämänkin ongelman!

Yrittäjä on muuttuva, muuttuja, kohde, luulo ja erhe.

Yrittäjä on aistein havaittavissa. Ja kyllä yrittäjän havaitsee aistein: yrittäjä on levoton, se hyppii ja pomppii, juoksee, tekee kuperkeikkoja levottomuutensa hillitsemiseksi. Mutta levottomuus ei jätä yrittäjää koskaan rauhaan – öisinkin on yrittäjän herättävä kertomaan korporaatiolle olemassaolostaan.

Näetkö, miten upeasti yrittäjä siinä yrittää – pitäisikö häntä palkita?

Yrittäjä on korporaation hengenruokaa. Yrittäjän levottomuus pitää korporaation vireänä, saa aikaan sen hengenliikkeet ja mielenliikutukset. Yrittäjä ja korporaatio muodostavat erottamattoman liiton – ja yrittäjä, hän kokee suurta tyytyväisyyttä tässä liitossa.

Muita entiteettejä ei ole.

Ajatusten myymisestä

Nuorta ihmistä pitäisi lyödä, sopivasti, turvallisesti, riittävän usein. Ongelma on, kun lyödään väärin tai ei lyödä ollenkaan.

Onko elämässä mitään muuta vaihtoehtoa kuin lähteä myymään omia ajatuksiaan kuin käytettyä autoa? 

Ja ketkä ovat ne heikkosieluiset, jotka ovat ovat erehtyneet hyvää hyvyyttään tätä kaunista valhetta ajatusten erityislaatuisuudesta ja tärkeydestä kertomaan? 

Eikö teitä hävetä? – Katsokaa, kuinka olette jälleen yhdelle nuorelle ihmiselle rakennuttaneet petollisen pilvilinnan!

Ja hän tulee romahtamaan niin syvälle, kun hän viimein joskus, toivottavasti, ei-sitten-kuitenkaan, tajuaa missä maanpinta on. Teitä hän tulee sitten syyttämään henkisenvammantuottamuksesta.

Nuorta ihmistä pitäisi lyödä, sopivasti, turvallisesti, riittävän usein. Ongelma on, kun lyödään väärin tai ei lyödä ollenkaan. Molemmissa tapauksissa lopputulema on aina lopulta sama: ihminen on joko uhri tai jumala niin että lopulta eroa ei ole, ja yhtä kaikki hänen välitön suhteensa maailmaan vääristyy.

Sitten alkaa terapia.

Pitkä kuntoutuminen, eheytyminen.

Ihminen näkee valon. 

Luo uskon, tulee uskoon.

Kaikki tämä osoittautuu niin kertakaikkisen voimaannuttavaksi kokemukseksi, että ihminen alkaa myymään omaa kokemustaan ja ajatuksiaan muille. Kirjoittaa, ajattelee, kirjoittaa lisää, ajattelee lisää.

Tragedia.

Potilas palaa lähtöpisteeseen.