Yksi aikamme suurista epäjohdonmukaisuuksista on luonnonsuojelijoiden vimmainen pyrkimys suojella luontoa. Keitä te olette ja mitä te tarkalleen ottaen suojelette?
Suojeletteko te itseänne, kun suojelette luontoa? Kuinka ihminen voi suojella jotain joka on ja jolle ei ole olemassa muuta?
Yhtäällä te sanotte: ihminen on yhtä liito-oravan kanssa. Te hyveelliset antihumanistit, te elämän kieltäjät: te sanotte, että ei ole Jumala, ei ole tietoisuus, ei ole älykkyys eikä mikään muukaan antanut ihmiselle mitään sellaista ensisijaista asemaa tässä järjestelyssä – ei vaikka ihminen on sellaiseen uskonut vuosituhansia.
Ja toisaalla te sanotte: ihminen on kuitenkin jotain muuta kuin luonto, kuitenkin jotain sen yläpuolista, ulkopuolista, jolle luonto on objekti, jota käsitellään ja teidän mielestänne käsitellään nimenomaan väärin.
Te sanotte yhtäällä, ettei totuutta ole, mutta toisaalla, että luonto on totuus.
Te menette metsään ja katsotte ihaillen, kun Kanadasta tänne meidän luontoomme istutettu majava on nakertanut puut metsästä nurin ja rakentanut itselleen pesän, infrastruktuurin omaa elämäänsä varten. Te sanotte: siinä on luonto, johon emme saa puuttua!
”Ooh!” te ihailette, kun näette järven rannassa hauen hyökkäävän pienen salakan kimppuun, ”kyllä luonto on sitten julma!”
Te pidätte luonnollisena sitä, kun lintu rakentaa itselleen pesän, koska lintu osaa ja voi; te pidätte luonnollisena sitä, kun puu kasvaa iduistaan vuosikymmenien ajan kurottautuen yhä korkeammalle kohti taivasta, koska puu osaa ja voi.
Mutta te ette sano, että nämä oliot tuhoaisivat luontoa. Vaan jostain syystä ihminen siihen kykenee, vaikka ihminen on yhtä luonnon kanssa.
Kun ihminen pistää metsän matalaksi ja rakentaa sinne ison ökytönön ja Teslan latauspisteen, siis infrastruktuurin elämäänsä varten, koska osaa ja voi, pidätte tätä luonnottomana tai luonnon vastaisena.
Missä kulkee siis raja? Onko se siinä, että ihminen tässä tapauksessa kuluttaa yli todellisten tarpeidensa? Jos ihminen rakenteisi majansa oksista ja kävyistä, olisiko se silloin luonnonmukaista? Mitä ovat nämä todelliset tarpeet ja kuka ne määrittelee? Entä jos majava kaataakin omaa tönöään varten turhan paljon puunrunkoja tai syö itsensä ähkyyn – tuhoaako majava tällöin luontoa?
Koko luonnon käsite kärsii mielettömyydestä. Yhtä lailla on mieletöntä sanoa, että ihmisellä jokin käyttäytyminen olisi ”epäluonnollista” tai ”luonnotonta”.
Miten ihminen voisi ylittää luontonsa ylittämällä luontonsa?
Kaikki selitykset, että ihminen on ylittänyt luontonsa, voidaan kumota sillä, että tämä ”ylittäminen” on itsessään luontoa. Mitä muuta se voisi olla?
Kaikissa selityksissä ihmisen ja luonnon vastakkaisuudesta olisi lopulta tukeuduttava uskonnollisiin eli ei-rationaalisiin argumentteihin. Luonnonsuojelijat lopulta vetoavat johonkin sellaiseen: on olemassa ”puhdas”, syntisestä ihmisestä vapaa luonto, jota on suojeltava syntisen ihmisen turmelukselta.
Jos sanotaan että jokin on luonnollista sen perusteella että ihminen ei ole ehtinyt sitä turmella, tullaan sanoneeksi että ihminen on jotain luonnolle vastakkaista, ulkopuolista.
Mutta missä milloin ja miten tämä siirto tapahtui että ihminen siirtyi luonnosta luonnottomaksi? Oliko kyse syntiinlankeamuksesta? Vai tietoisuuden kehittymisestä?
Mutta mikä olisi saanut aikaan tuollaiset tapahtumat? Muu kuin luonto? Jumala?
Miksi luonto olisi luonut jotain joka olisi sille vastaista? Kuinka se olisi edes mahdollista?
Emme pääse karkuun: mitään luonnotonta ei ole olemassa. Luonto on yksinkertaisesti jotain joka on riippumatta siitä, mitä ihminen tekee tai on tekemättä.
Kaikki loput ovat aina luonnollisia niissäkin tapauksissa kun eliö tuhoaa itsensä tuhoamalla luontonsa eli itsensä.
