Filosofian oppiaineen pro gradu -tutkielmani hyväksyttiin Jyväskylän yliopistossa 17.9.2025 otsikolla ”Kamppailua kamppailun itsensä tähden: argumentti modernin jalkapallon raastavasta poliittisesta luonteesta”.
Työssäni argumentoin uudenlaisen modernin urheilun ontologian puolesta. Osoitan, että urheilun filosofiassa on lähtökohdaksi otettu Johan Huizingan leikin käsite ei tarjoa tyydyttävää ontologista perustaa jäsentää modernia huippu-urheilua. Sen sijaan otan lähtökohdaksi leikin poleemisen vastinparin, vakavuuden, jota edustaa Carl Schmittin poliittisen käsite.
Peli modernissa muodossaan ei ole leikkiä vaan perin vakavassa mielessä konfliktitilanne kahden ihmisyhteisön välillä, argumentoin.
Työni perustava käsitteellinen jännite kulkee leikin ja vakavuuden välillä. Leikillä tarkoitetaan jotain välittömistä elinprosesseista, työstä ja raatamisesta vapaata inhimillisen toiminnan aluetta. Vakavuuden ”vakavinta” astetta taas ilmentää Schmittin poliittisen käsite, ystävän ja vihollisen jaottelu, jossa on aina reaalinen mahdollisuus sodalle, siis vihollisen fyysiselle tappamiselle.
Moderni huippu-urheilu ja invaasiopeli konfliktitilanteena kelluu leikin ja vakavuuden epämääräisessä ja jäsentymättömässä tilassa, jossa se yhä on tunnistettavissa alkuperäkseen, leikiksi, mutta joka on värittynyt jollain sellaisella, joka on leikille vierasta.
Yritykseni jäsentää leikin poleemisen vastakohdan kautta modernia huippu-urheilua törmää merkittäviin rajoitteisiin: peli ei vakavassa mielessä ole kuitenkaan sotaa. Toisaalta peli voi toimia intensiivistenkin ystävä/vihollinen-jaottelujen polttoaineena ja lietsoa poliittista* jakautumista esimerkiksi kannattajaryhmien välillä.
Käsitteellistämällä jalkapallopeliä poliittisen filosofian keinoin auttaa näkemään sekä ihmisen ja ihmisyhteisöjen poliittista olemusta sekä huippu-urheilun maailmaa uudella tavalla.
Pro gradu -tutkielmani löytyy Jyväskylän yliopiston tietokannasta.
*Schmitt korostaa poliittisen eroa valtiolliseen. Poliittinen edeltää valtiollista. Kaikki poliittiset jakolinjat eivät ole välttämättä valtiollisia, vaan valtiolliset jakolinjat voivat sisällyttää sisäänsä erilaisia sisäpoliittisia jakolinjoja. Kannattajaryhmien organisoituminen ja vastakkainasettelu edustaa juuri tällaista sisäpoliittista jakolinjaa, joka ei ole valtiollista eli joka ei (tiettävästi) pyri horjuttamaan valtiollista valtaa tai muodostamaan valtiollista organisaatiota.